Jäin eilen sairauslomalle. Tarkoitus oli olla töissä kaavintaan saakka, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä selkä- ja vatsakivut voimistuivat ja veivät minut Kätilöopiston päivystykseen - jälleen kerran.
Nyt jaksan jopa jo parjata julkista terveydenhuoltoa - jälleen kerran. Siellä istuin maanantaiaamuna kamalissa vatsakivuissa ja lääkärin tuomio oli, että koska a) minusta ei vuoda verta litroittain, b) minulla ei ole 39 asteen kuumetta ja c) pystyn kävelemään omin jaloin, minulle ei voida tehdä päivystyskaavintaa.
Lähettivät kotiin kipulääkereseptin ja sairauslomatodistuksen kanssa ja käskivät tulla takaisin torstaina jo aiemmin sovittuun kaavintaan. S****na. Nyt siis istun kotona enkä muuta voi ja lasken päiviä - ei tunteja siihen, että saan kuolleen sikiön kohdustani ulos. Lääkärihän vain tyytyi toteamaan, että kohdunsuu on täysin kiinni eikä keskenmeno näytä alkavan itsestään. What else is new. Lääkkeitä olisin toki saanut, mutta kuten jo aiemmin olen todennut, cytotecit ja minä ei sovita yhteen. Jumalattomat kivut, olematon vuoto: ei kiitos.
Odotan jo ensi viikkoa. Sitä, että muutaman päivän päästä kaavinnasta olo alkaa tuntua jo ihmiseltä, raskausoireet hellittävät ja pääsen miettimään muita asioita. Siis, jos kaikki menee hyvin eikä kohtuun tule reikää, en saa komplikaatioita nukutuksesta eikä minulle kehity järkyttävää kohtutulehdusta.
Tulevaisuus tuntuu tällä hetkellä epämääräiseltä möykyltä, mutta nyt on aika painaa pause-nappia. Kesä tulee sopivasti viemään ajatukset muualle (toisaalta lomalla on enemmän kuin riittävästi aikaa ajatella) ja olemme sopineet miehen kanssa, että mietimme lapsettomuutta/lapsen kaipuuta (onko sitä enää?)/tarvetta tulla vanhemmiksi seuraavan kerran elo-syyskuussa. Meistä otettiin yksityisellä heti viime viikon ultran ja keskenmenon toteamisen jälkeen verikokeet ja saamme kromosomitestien tulokset kuukauden päästä. Toivon, että sieltä löytyisi jotain, koska olisi helpompi lähteä miettimään jatkoa, jos keskenmenoille löytyisi syy, oli se sitten miten toivoton tahansa.
Vaikka minun ei tarvitse tietää tässä vaiheessa mitään, päättämisestä puhumattakaan, auttaa kun tulevaisuudella on jotkut raamit. Tauko alkoi jo ja meillä ei raskauduta enää luomusti. Palaamme mahdollisuuteen käyttää esimerkiksi alkioerotusdiagnostiikkaa tai lahjasoluja syksyllä, kun tiedämme kromosomitilanteestamme enemmän, mutta tällä linjalla en halua enää jatkaa. Minun kehooni ei tehdä enää yhtään kaavintaa siksi, että kuvittelimme, että "ehkä tällä kertaa kaikki menee hyvin" ja adoptiokaan ei tässä vaiheessa enää tunnu mahdottomalta ajatukselta.
Uskomattominta tässä on se, että katsoin helmikuussa Inhimillistä tekijää ja siinä Simpukan aktiivi Miia Mikkonen kertoi siitä, miten he päättivät miehensä kanssa valita lapsettomuuden kolmekymppisinä kolmen keskenmenon jälkeen. Ajattelin tuolloin, että kuka hullu luovuttaa vain kolmen keskenmenon jälkeen. Nyt en enää ajattele niin. Ei hullu vaan äärimmäisen viisas ihminen. Jossain se raja menee, miten paljon ihminen kestää ja minulla se raja taitaa mennä tässä. En lyö hanskoja tiskiin lopullisesti, mutta tämä keskenmeno vetää tietynlaisen viivan veteen, määrittää valintoja aivan eri tavalla jatkoa ajatellen.
Jokaisesta päivästä täytyy löytyä joku ilonaihe, kaavinnan jälkeen se on edes se, että voi päivä päivältä tuntea olevansa enemmän ja enemmän oma itsensä. Elämän tarkoitus ei voi olla tuottaa biologisia lapsia tähän maailmaan hinnalla millä hyvänsä. Eihän?
Nyt jaksan jopa jo parjata julkista terveydenhuoltoa - jälleen kerran. Siellä istuin maanantaiaamuna kamalissa vatsakivuissa ja lääkärin tuomio oli, että koska a) minusta ei vuoda verta litroittain, b) minulla ei ole 39 asteen kuumetta ja c) pystyn kävelemään omin jaloin, minulle ei voida tehdä päivystyskaavintaa.
Lähettivät kotiin kipulääkereseptin ja sairauslomatodistuksen kanssa ja käskivät tulla takaisin torstaina jo aiemmin sovittuun kaavintaan. S****na. Nyt siis istun kotona enkä muuta voi ja lasken päiviä - ei tunteja siihen, että saan kuolleen sikiön kohdustani ulos. Lääkärihän vain tyytyi toteamaan, että kohdunsuu on täysin kiinni eikä keskenmeno näytä alkavan itsestään. What else is new. Lääkkeitä olisin toki saanut, mutta kuten jo aiemmin olen todennut, cytotecit ja minä ei sovita yhteen. Jumalattomat kivut, olematon vuoto: ei kiitos.
Odotan jo ensi viikkoa. Sitä, että muutaman päivän päästä kaavinnasta olo alkaa tuntua jo ihmiseltä, raskausoireet hellittävät ja pääsen miettimään muita asioita. Siis, jos kaikki menee hyvin eikä kohtuun tule reikää, en saa komplikaatioita nukutuksesta eikä minulle kehity järkyttävää kohtutulehdusta.
Tulevaisuus tuntuu tällä hetkellä epämääräiseltä möykyltä, mutta nyt on aika painaa pause-nappia. Kesä tulee sopivasti viemään ajatukset muualle (toisaalta lomalla on enemmän kuin riittävästi aikaa ajatella) ja olemme sopineet miehen kanssa, että mietimme lapsettomuutta/lapsen kaipuuta (onko sitä enää?)/tarvetta tulla vanhemmiksi seuraavan kerran elo-syyskuussa. Meistä otettiin yksityisellä heti viime viikon ultran ja keskenmenon toteamisen jälkeen verikokeet ja saamme kromosomitestien tulokset kuukauden päästä. Toivon, että sieltä löytyisi jotain, koska olisi helpompi lähteä miettimään jatkoa, jos keskenmenoille löytyisi syy, oli se sitten miten toivoton tahansa.
Vaikka minun ei tarvitse tietää tässä vaiheessa mitään, päättämisestä puhumattakaan, auttaa kun tulevaisuudella on jotkut raamit. Tauko alkoi jo ja meillä ei raskauduta enää luomusti. Palaamme mahdollisuuteen käyttää esimerkiksi alkioerotusdiagnostiikkaa tai lahjasoluja syksyllä, kun tiedämme kromosomitilanteestamme enemmän, mutta tällä linjalla en halua enää jatkaa. Minun kehooni ei tehdä enää yhtään kaavintaa siksi, että kuvittelimme, että "ehkä tällä kertaa kaikki menee hyvin" ja adoptiokaan ei tässä vaiheessa enää tunnu mahdottomalta ajatukselta.
Uskomattominta tässä on se, että katsoin helmikuussa Inhimillistä tekijää ja siinä Simpukan aktiivi Miia Mikkonen kertoi siitä, miten he päättivät miehensä kanssa valita lapsettomuuden kolmekymppisinä kolmen keskenmenon jälkeen. Ajattelin tuolloin, että kuka hullu luovuttaa vain kolmen keskenmenon jälkeen. Nyt en enää ajattele niin. Ei hullu vaan äärimmäisen viisas ihminen. Jossain se raja menee, miten paljon ihminen kestää ja minulla se raja taitaa mennä tässä. En lyö hanskoja tiskiin lopullisesti, mutta tämä keskenmeno vetää tietynlaisen viivan veteen, määrittää valintoja aivan eri tavalla jatkoa ajatellen.
Jokaisesta päivästä täytyy löytyä joku ilonaihe, kaavinnan jälkeen se on edes se, että voi päivä päivältä tuntea olevansa enemmän ja enemmän oma itsensä. Elämän tarkoitus ei voi olla tuottaa biologisia lapsia tähän maailmaan hinnalla millä hyvänsä. Eihän?
Ei. Ei se ole eikä voi olla elämän tarkoitus.
VastaaPoistaAikalisä kuulostaa niin viisaalta, parhaalta mitä voit itsellesi tarjota - aikaa miettiä rauhassa ja asettua takaisin omiin nahkoihisi.
Tsemppiä.
Kiitos. <3
Poista