Keskenään

Kaikki alkoi Asuntomessuista yhdistettynä vanhempieni vierailuun hyvin pian sen jälkeen, kun palattiin reissusta. Sanokaa mitä sanotte, mielestäni Asuntomessut ovat rakennus- ja sisustusalan messuiksi naamioidut pallomahojen kokoontumisajot ja lapsiperhehelvetin esikartano. Ei siis oikea paikka lapsettomuudesta kärsivälle naiselle. Jos harkitset messuilla käymistä (onhan toisten kotien tirkistely ihanaa), niin testaa ensin omaa henkistä kanttiasi esimerkiksi käymällä pari tuntia Ikeassa lauantaiaamupäivästä. Jos Ikeassa ei ahdista, voit ehkä selvitä messuista. Jos ahdistaa, älä helvetissä mene. Usko minua. Vajaan viikonhan se hyvä olo sitten kesti. Reissussa oli ihanaa, koska a) raskaana olevat naiset olivat siellä hyvin pienessä vähemmistössä ja b) omille ajatuksille oli kaiken uuden nähtävän edessä hyvin vähän aikaa. Kotona sen sijaan odotti arki, sama koti, sama lähikauppa ja siihen kaupan päälle vielä toisella paikkakunnalla asuvien vanhempieni vierailu meille.  Eilisen messuvi

Ihana loma Ranskassa on nyt takana ja onpa kyllä kiva olla taas kotona. Lomassa parasta oli kaikki: sain olla taas minä, keskittyä kaikkeen muuhun paitsi lapsettomuuteen ja viettää laatuaikaa miehen kanssa (vihaan sanaa laatuaika, koska no, mielestäni avioliitossa kaiken yhdessä vietetyn ajan pitäisi olla laatua, mutta tottahan se on, että arjessa on kaikenlaista aikaa, laadullista ja laadutonta). Pääosin välttelimme lapsettomuutta myös puheissamme ja huomasin viettäväni useammankin päivän miettimättä koko ajatusta millään tavalla - mikä mahtava tunne! Tuntuu, että löysin taas elämän, löysin minut ja löysin mieheni uudelleen. Löysin sen, mikä olin vuosi sitten. Vietimme ensimmäisen positiivisen raskaustestin vuosipäivää reissussa, mutta intensiivisen matkan pyörteissä sitä ei jäänyt murehtimaan samalla tavalla kuin kotona. Missä olin ollut koko vuoden? Lapsettomuuden, lapsen kaipuun ja keskenmenojen, surun pyörteissä. Kadotin itseni, kadotin meidät, kadotin elämän ja nyt tiedän, ette

Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia rohkaisevista kommenteista - kuten olen koko ajan arvellutkin, meitä useamman keskenmenon saajia on paljon ja onneksi useimmat tarinat päättyvät onnellisesti. Onnelliset loput ovat kuitenkin tässä vaiheessa minulle kaksiteräinen miekka. On ihanaa kuulla, että monien pettymysten jälkeenkin onnistuneita raskauksia on ja iloitsen aidosti jokaisen keskenmenon kärsineen naisen synnytykseen päättyneistä tarinoista. Mutta nämä tarinat kuuluvat toisille . Tällä hetkellä eniten satuttaa se ajatus siitä, että niistä ei välttämättä koskaan tule minun tarinoitani. Entä jos minä en kuulu niihin, jotka neljännen, kuudennen, yhdeksännen keskenmenon jälkeen onnistuvat synnyttämään terveen lapsen? Entä jos seuraava kaavinta tekee kohtuuni reiän ja biologisten lasten ikkuna sulkeutuu saman tien? Entä jos minä saan vielä seitsemän keskenmenoa ja palan loppuun yrittäessä?  Nyt kun kolmas keskenmeno on lopullisesti ohi, huomaan lapsettomuuden satuttavan taas ihan eril

Kuukausi ehti vierähtää, mutta täällä taas ollaan - ainakin hetkellisesti. Tämä kesän "tauko" on mennyt niin pieleen kuin vain pieleen olisi voinut mennä, joten en nähnyt radiohiljaisuuteenkaan enää suurempaa syytä. Lisäksi olen huomannut tässä kuukauden aikana, että lapsettomuudesta voi yrittää pitää lomaa, eri asia on onnistuuko siinä. Minua etevämmille nostan hattua ja toivon lempeitä kesäpäiviä. Paljon on vettä virrannut no vaikka Vantaan-joessa sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin. Voi reppana minua kun luulin kesäkuussa, että fyysisesti homma oli paketissa. As if. Juhannusviikolla tiputteluvuoto jatkui kaavinnan jälkeen vielä kolmatta viikkoa ja kohtua repi kuin pahimmissakin supistuksissa, joten tein hieman etukäteen raskaustestin. Selvä positiivinen. Mini-hermoromahdus ja ei muuta kuin takaisin Kättärille. Diagnoosi oli selvä, kaavinta oli epäonnistunut, kohtuun oli jäänyt raskausmateriaalia ja sain juhannusaaton aatolle kiireellisen ajan hysteroskopiaan eli kohdun