Keskenään

Kirjoitan tänään aiheesta, joka ei mielestäni oikeasti kuulu lapsettomuus- tai keskenmenoblogiin. Meitä ja teitä on niin paljon, ihmisiä, naisia, miehiä, jotka toivoisivat vauvaa syliin kärsien suunnattomia tuskia, koska raskaus ei ala tai raskaudet päättyvät keskenmenoon. Jos raskaus vihdoin saa alkunsa ja jatkuu alkua pidemmälle, tärkeintä on saada elävä ja terve lapsi syliin ja tällöin lapsen sukupuolella ei ole mitään väliä. Jos siis elät juuri tuota tuskaista elämänvaihetta, jossa haluaisit lapsen - tytön, pojan, inter- tai muunsukupuolisen - niin älä lue pidemmälle. Tänään nimittäin ajattelin hieman raapaista pintaa aiheesta, mitä on saada kuulla olevansa äiti pienille pojille. Uskon, että myös tyttöjä saaneet äidit voivat samastua aiheeseen, vaikkakin tyttöjen äidit tuskin saavat yhtä paljon pahoittelevia katseita ja kommentteja, ehkä ennemminkin tyttöjen isät.  Tänään eletään rv 21+2. Vauvan liikkeet tuntuvat yhä vahvempina ja yhä useammin, vatsa kasvaa ja kaikki vaiku...

Perjantain säikähdyksestä on pikkuhiljaa toivuttu ja vuodot ovat (onneksi!) pysyneet poissa. Joka vessakäynnillä tutkailen paperia kyllä edelleen erityisen tarkkaan ja pelkään vuodon toistumista, mutta vahvasti kohdussa potkiva poika auttaa lievittämään pahimpia pelkoja. Eipä tässä auta kuin ottaa päivä kerrallaan ja toivoa, että kaikki on kohdussa hyvin - ja miksei olisi, kun rakenneultrasta tuli niin hyviä uutisia? Tarvikeostoksille en uskalla lähteä vieläkään. Se vaatisi konkreettista lastentarvikeliikkeeseen tai kirppareille lähtemistä ja jotenkin aikaa kesään tuntuu olevan vieläkin niin paljon, että jäämme odottamaan aikoja parempia. Välillä olen erehtynyt googlailemaan vaunumalleja, mutta palaan näihin jahka uskallan. Sen sijaan perjantain uutinen siitä, että odotamme pientä poikaa on pistänyt vauhtia nimimietintöihin. Nimeä on siitä helppo pohtia, että se ei vaadi mitään konkreettista (mitä nyt ehkä yhden vuosikalenterin) eikä tarvitse pelätä, että mitä tälle sitten tehdään...