Perjantain säikähdyksestä on pikkuhiljaa toivuttu ja vuodot ovat (onneksi!) pysyneet poissa. Joka vessakäynnillä tutkailen paperia kyllä edelleen erityisen tarkkaan ja pelkään vuodon toistumista, mutta vahvasti kohdussa potkiva poika auttaa lievittämään pahimpia pelkoja. Eipä tässä auta kuin ottaa päivä kerrallaan ja toivoa, että kaikki on kohdussa hyvin - ja miksei olisi, kun rakenneultrasta tuli niin hyviä uutisia?
Tarvikeostoksille en uskalla lähteä vieläkään. Se vaatisi konkreettista lastentarvikeliikkeeseen tai kirppareille lähtemistä ja jotenkin aikaa kesään tuntuu olevan vieläkin niin paljon, että jäämme odottamaan aikoja parempia. Välillä olen erehtynyt googlailemaan vaunumalleja, mutta palaan näihin jahka uskallan.
Sen sijaan perjantain uutinen siitä, että odotamme pientä poikaa on pistänyt vauhtia nimimietintöihin. Nimeä on siitä helppo pohtia, että se ei vaadi mitään konkreettista (mitä nyt ehkä yhden vuosikalenterin) eikä tarvitse pelätä, että mitä tälle sitten tehdään, jos ei tulekaan käyttöön (toisin kuin vaikka ne vaunut!).
Keskustelimme nimistä jo ensimmäisen raskauden aikaan way back when eli vuonna 2014, mutta silloin keskenmeno teki tyhjäksi kaikki nimipohdinnat. Toisen ja kolmannen raskauden kohdalla ei kertaakaan mainittu nimiä. Nyt mietintä lähti käyntiin nt-ultran jälkeen ja pahimmat riidat taidettiin käydä rv 14-16. Sinänsä hölmöä, koska emme tienneet vauvan sukupuolta, mutta kävimme nimivaihtoehtoja läpi sekä tytölle että pojalle ja kyllähän sitä vääntöä seurasi.
Minä olin kai hölmösti aikoinaan ajatellut, että saisin aivan yksin päättää tulevan lapseni nimen ja miehelle se olisi ihan sama. As if. Huomasin välittömästi, että mieltymykset eivät moneltakaan osin menneet yksiin, ei välttämättä ollenkaan ja tajusin hyvin nopeasti, että joutuisin tekemään tässä(kin) asiassa kompromisseja. Mikä kamala ajatus. Paitsi että kahdestaanhan tässä ollaan lasta tekemässä ja miksi lapsen nimen valinta olisi miehelle yhtään sen vähäpätöisempi asia? Tulin järkiini ja aloimme vihdoin päästä edes osittain samalle sivulle nimipohdiskeluissa.
Tytön nimestä oli huomattavasti hankalampi päästä yhteisymmärrykseen ja olin osittain helpottunutkin perjantain jälkeen, koska nyt meidän ei tarvitse miettiä enää sitä vaihtoehtoa. Kaoottisen, pelottavan ja ihanan päivän jälkeen nimi vain jotenkin tulla tupsahti molemmille - siinä se on. Eniten vääntöä oli aiheuttanut ensimmäinen eli lapsemme tuleva kutsumanimi, olimme nimittäin päättäneet jo aiemmin, että toinen ja kolmas nimi otetaan molempien suvuista.
Meillä on siis nimi valmiina tulevalle pojallemme. Eilen julkistettiin vuoden 2015 suosituimmat nimet ja hetkellisesti iski pieni paniikki. Mies on koko ajan halunnut lapsellemme sellaista kunnon perusnimeä välittämättä siitä, miten suosittu nimi on ja itse olin jossain vaiheessa erikoisemman nimen kannalla. Minulla itselläni on todella yleinen (mutta yhtä aikaa ajaton, klassinen ja mikä parasta kansainvälinen) nimi ja on ollut aikoja, jolloin olen kärsinyt nimen yleisyydestä. Toisaalta minun ei ole koskaan tarvinnut toistaa nimeäni, selittää opettajille miten se lausutaan tai vastata muihinkaan nimeen liittyviin kysymyksiin ja samaa haluaisin lapselleni. Että pojalla olisi sellainen nimi, joka kestää aikaa, sopii kaikille ikäkausille ja tuntuu meille omalta.
Nimikriteereissäni on ollut hyvin paljon rajoittavia tekijöitä. Etunimessä ei saisi olla liian vaikeita äänteitä (s- ja erityisesti r-kirjainta haluaisin karttaa, koska sukunimestä niitä jo löytyy), sen pitäisi olla helppo ja tarpeeksi lyhyt, jotta lapsi ei saisi hölmöä lempinimeä ja mieluiten helposti lausuttava (kansainvälinen?) kaikilla kielillä. Meidän valitsemassa nimessä 90% kriteereistä täyttyy ja mikä parasta, mies on tyytyväinen, joten olemme päätöksemme tehneet.
Mutta pidetään se salaisuutena kaikilta läheisiltä vielä pojan syntymään saakka. Kahden kesken käytämme lapsesta jo tätä nimeä - vältymme hölmöiltä työnimiltä ja yritämme nimeä käyttämällä saada raskauden jälleen kerran konkretisoitumaan paremmin.
Hyvältä se maistuu, niin omassa kuin miehen suussa. Täydellinen juuri meidän pojalle.
Tarvikeostoksille en uskalla lähteä vieläkään. Se vaatisi konkreettista lastentarvikeliikkeeseen tai kirppareille lähtemistä ja jotenkin aikaa kesään tuntuu olevan vieläkin niin paljon, että jäämme odottamaan aikoja parempia. Välillä olen erehtynyt googlailemaan vaunumalleja, mutta palaan näihin jahka uskallan.
Sen sijaan perjantain uutinen siitä, että odotamme pientä poikaa on pistänyt vauhtia nimimietintöihin. Nimeä on siitä helppo pohtia, että se ei vaadi mitään konkreettista (mitä nyt ehkä yhden vuosikalenterin) eikä tarvitse pelätä, että mitä tälle sitten tehdään, jos ei tulekaan käyttöön (toisin kuin vaikka ne vaunut!).
Keskustelimme nimistä jo ensimmäisen raskauden aikaan way back when eli vuonna 2014, mutta silloin keskenmeno teki tyhjäksi kaikki nimipohdinnat. Toisen ja kolmannen raskauden kohdalla ei kertaakaan mainittu nimiä. Nyt mietintä lähti käyntiin nt-ultran jälkeen ja pahimmat riidat taidettiin käydä rv 14-16. Sinänsä hölmöä, koska emme tienneet vauvan sukupuolta, mutta kävimme nimivaihtoehtoja läpi sekä tytölle että pojalle ja kyllähän sitä vääntöä seurasi.
Minä olin kai hölmösti aikoinaan ajatellut, että saisin aivan yksin päättää tulevan lapseni nimen ja miehelle se olisi ihan sama. As if. Huomasin välittömästi, että mieltymykset eivät moneltakaan osin menneet yksiin, ei välttämättä ollenkaan ja tajusin hyvin nopeasti, että joutuisin tekemään tässä(kin) asiassa kompromisseja. Mikä kamala ajatus. Paitsi että kahdestaanhan tässä ollaan lasta tekemässä ja miksi lapsen nimen valinta olisi miehelle yhtään sen vähäpätöisempi asia? Tulin järkiini ja aloimme vihdoin päästä edes osittain samalle sivulle nimipohdiskeluissa.
Tytön nimestä oli huomattavasti hankalampi päästä yhteisymmärrykseen ja olin osittain helpottunutkin perjantain jälkeen, koska nyt meidän ei tarvitse miettiä enää sitä vaihtoehtoa. Kaoottisen, pelottavan ja ihanan päivän jälkeen nimi vain jotenkin tulla tupsahti molemmille - siinä se on. Eniten vääntöä oli aiheuttanut ensimmäinen eli lapsemme tuleva kutsumanimi, olimme nimittäin päättäneet jo aiemmin, että toinen ja kolmas nimi otetaan molempien suvuista.
Meillä on siis nimi valmiina tulevalle pojallemme. Eilen julkistettiin vuoden 2015 suosituimmat nimet ja hetkellisesti iski pieni paniikki. Mies on koko ajan halunnut lapsellemme sellaista kunnon perusnimeä välittämättä siitä, miten suosittu nimi on ja itse olin jossain vaiheessa erikoisemman nimen kannalla. Minulla itselläni on todella yleinen (mutta yhtä aikaa ajaton, klassinen ja mikä parasta kansainvälinen) nimi ja on ollut aikoja, jolloin olen kärsinyt nimen yleisyydestä. Toisaalta minun ei ole koskaan tarvinnut toistaa nimeäni, selittää opettajille miten se lausutaan tai vastata muihinkaan nimeen liittyviin kysymyksiin ja samaa haluaisin lapselleni. Että pojalla olisi sellainen nimi, joka kestää aikaa, sopii kaikille ikäkausille ja tuntuu meille omalta.
Nimikriteereissäni on ollut hyvin paljon rajoittavia tekijöitä. Etunimessä ei saisi olla liian vaikeita äänteitä (s- ja erityisesti r-kirjainta haluaisin karttaa, koska sukunimestä niitä jo löytyy), sen pitäisi olla helppo ja tarpeeksi lyhyt, jotta lapsi ei saisi hölmöä lempinimeä ja mieluiten helposti lausuttava (kansainvälinen?) kaikilla kielillä. Meidän valitsemassa nimessä 90% kriteereistä täyttyy ja mikä parasta, mies on tyytyväinen, joten olemme päätöksemme tehneet.
Mutta pidetään se salaisuutena kaikilta läheisiltä vielä pojan syntymään saakka. Kahden kesken käytämme lapsesta jo tätä nimeä - vältymme hölmöiltä työnimiltä ja yritämme nimeä käyttämällä saada raskauden jälleen kerran konkretisoitumaan paremmin.
Hyvältä se maistuu, niin omassa kuin miehen suussa. Täydellinen juuri meidän pojalle.
Oliko teillä monta vaihtoehtoa, joista valitsitte? :)
VastaaPoistaPojalle oikeasti kunnon vaihtoehtoja taisi olla ehkä kolme... Minun lempparit mies ampui heti alas ja samoin minä hänen joten kolmen kompromissivaihtoehdon väliltä valittiin se paras. :D
PoistaHei, kiitos tästä postauksesta! Kaikkien huolien ja pelkojen keskellä oli kiva lukea tällainen toiveikas, astetta rennompi postaus ;)
VastaaPoistaMeillä on ollut nimet valmiina jo kauan ennen raskautta. Pidämme harvinaisista nimistä, ja haluamme, että esim. koulussa ja tarhassa ei ole (mitä todennäköisimmin) muita saman nimisiä ja ettei joka kulmalla kävele kaimoja vastaan. Yhtenä kriteerinä oli, ettei nimi saa löytyä almanakasta/kalenterista eikä varsinkaan miltään listalta :D Mitä erikoisempi nimi, sen parempi meille. Haluamme kuitenkin nimen olevan hyvällä tavalla erikoinen / harvinainen; ei niin, että se aiheuttaisi paheksuntaa tai että siitä kiusattaisiin tai saataisiin väänneltyä vaikka mitä pilkkanimiä (esim. näitä meidänkin maastamme löytyviä Tiikereitä ja Panttereita en itse voi ymmärtää...).
Vaikka ensi kuussa olevassa rakenneultrassa toivon ennen kaikkea elävää, tervettä lasta, olen kuitenkin salaa mielessäni toivonut hitusen enemmän tyttöä... Tämä ihan vain sen vuoksi, että tällöin nimen kanssa ei tarvitsisi käydä enää keskusteluja. Tytölle meillä on valmiina harvinainen, maailman kaunein nimi, josta molemmat tykkäämme ihan hulluna. Pojallekin on nimi valmiina, mutta mies ei ole antanut tälle nimelle siunaustaan :D On kuitenkin sanonut, että jos poika tulee, niin saan antaa tuon kyseisen nimen, koska mies tietää miten tärkeä se nimi minulle on... No, tässä vain tulee vastaan sellainen ongelma, että enhän minä nyt voi niin julma ihminen olla, että antaisin yhteiselle lapsellemme nimen, jota toinen inhoaa... Toisaalta en osaa omalle pojalleni kuvitellakaan mitään muuta nimeä... Hmmm, mietintä myssyä siis täällä päähän, jos poikaa luvataan ;)
Hienoa, että te olette päässeet sopuun ja yksimielisyyteen nimiasiassa, ja löysitte omannäköisenne, juuri teille ja tulevalle pikku-miehelle täydellisesti sopivan nimen <3
Täysin eri linjoilla siis nimien kanssa mennään, mehän haluttiin lapselle nimenomaan ns tavallinen nimi, joka ei aiheuta kysymyksiä ja jonka nimipäivää voidaan vuosittain juhlistaa. Kukin tavallaan! :)
PoistaAlunperin olin halunnut erikoisen nimen, mutta lopulta päädyimme molempien poikien kohdalla perusnimeen, josta kenenkään ei tarvi kysellä "mikä" tai "miten se kirjoitetaan". Sukunimessä on ihan riittävästi tavaamista, vaikka se ihan suomalainen nimi onkin.
VastaaPoistaOlen itse alalla, jossa tapaan paljon erinimisiä ihmisiä ja tiedän, millaiset nimet aiheuttavat käytännössä aina lisäkysymyksiä. Joten perusnimeen päädyimme mekin. :)
PoistaMeillä miehen kanssa myös todella paljon ongelmia nimen keksimisessä. Rakenneultra on vasta huhtikuussa, mutta nyt olemme jo uskaltautuneet mietiskelemään nimiä, ei vielä mitenkään hirveen tosissaan.
VastaaPoistaItselläni on aika erikoinen nimi jota on joutunut tavuttamaan niin Suomessa kuin ulkomailla ja suurimman osan elämästä olen asunutkin ulkomailla ja vaikka nimi onkin hankala niin olen hirveesti tykännyt siitä, että se on vähän erikoisempija aika usein aiheuttaa ihasteluakin ja itsekin siitä kyllä pidän. Sitten kun menin naimisiin ja sain hyvin kansainvälisen ja helpon sukunimen ulkomaalaiselta mieheltäni niin se oli myös kivaa koska ei tarvinnut tavuttaa enää muuta kuin etunimi.
Nyt asutaan Suomessa ainakin seuraavat 4 vuotta. Aiheuttaa ihan hirveesti päänvaivaa keksiä tarpeeksi kansainvälinen, mutta silti nimi joka on myös helppo lausua Suomessa. Itse pidän tosiaan erikoisemmista nimistä ja mieheni taas hyvin tavallisista. Hänen oma nimensä yhdistettynä sukunimeen on miltei yhtä tavallinen maailmassa kuin John Smith :D tähän mennessä nimikeskustelu on saanut aikaan ainoastaan toisen ehdotusten lyttäämistä eikä yhtään yhteistä suosikkinimeä ole tullut vielä löydettyä.
Jotenkin uskon ja toivon että sitten kun se sukupuoli on selvillä ja voi keskittyä vain joko poikien tai tyttöjen nimiin niin tulis olemaan helpompaa löytää se sopiva.
Tutulta kuulostaa nuo pohdinnat, helppoa se nimen keksiminen ei ole ja vastuu tuntuu minusta tosi isolta, onhan nimi pysyvä ja ihmistä jollain tavalla määrittelevä asia!
PoistaRakenneultran jälkeen homma helpottuu kyllä, jos sukupuoli vain saadaan selville. Tsemppiä teille! :)