Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa.
Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi.
Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta syystä onnistu jatkamaan raskautta normaalisti.
Itku on herkässä, mutta samalla ymmärrän, että otimme ison riskin. Onnistumismahdollisuus oli sen 50-50 ja tämän raskauden jälkeen vielä huonompi. Suru on raastava, mutta mieli rauhallinen - meille ei biologista lasta jostain syystä suoda ja on parempi alkaa työstää sitä ajatusta jo nyt. Turhassa toivossa roikkuminen ei auta, onnen on löydyttävä jostain muualta.
En ole soittanut Naistenklinikalle, eipä niillä ole siellä mitään apua tarjottavana, kun vuoto ei ole (vielä?) alkanut. Odotellaan puolitoista viikkoa, jotta 8. viikon ultrassa voidaan todeta, että raskaus on keskeytynyt jo viikolla 5. Pitää alkaa miettimään tyhjennyssuunnitelmaa, taidan ottaa lääkeet tällä kertaa tajuttomuuden rajamaille vievästä kivusta huolimatta ja vaatimalla vaatia hysteroskopiaa lääkkeellisen tyhjennyksen epäonnistuttua, koska kaavintoihin en enää haluaisi.
Jospa meitä ensi vuonna odottaisi jotain parempaa, oli se sitten alkiodiagnostiikka tai adoptioneuvonta. Tämä luomuraskauksien tie on nyt kuljettu loppuun.
Tästä se taas lähtee, keskenmeno numero 4. Tervetuloa mukaan.
Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi.
Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta syystä onnistu jatkamaan raskautta normaalisti.
Itku on herkässä, mutta samalla ymmärrän, että otimme ison riskin. Onnistumismahdollisuus oli sen 50-50 ja tämän raskauden jälkeen vielä huonompi. Suru on raastava, mutta mieli rauhallinen - meille ei biologista lasta jostain syystä suoda ja on parempi alkaa työstää sitä ajatusta jo nyt. Turhassa toivossa roikkuminen ei auta, onnen on löydyttävä jostain muualta.
En ole soittanut Naistenklinikalle, eipä niillä ole siellä mitään apua tarjottavana, kun vuoto ei ole (vielä?) alkanut. Odotellaan puolitoista viikkoa, jotta 8. viikon ultrassa voidaan todeta, että raskaus on keskeytynyt jo viikolla 5. Pitää alkaa miettimään tyhjennyssuunnitelmaa, taidan ottaa lääkeet tällä kertaa tajuttomuuden rajamaille vievästä kivusta huolimatta ja vaatimalla vaatia hysteroskopiaa lääkkeellisen tyhjennyksen epäonnistuttua, koska kaavintoihin en enää haluaisi.
Jospa meitä ensi vuonna odottaisi jotain parempaa, oli se sitten alkiodiagnostiikka tai adoptioneuvonta. Tämä luomuraskauksien tie on nyt kuljettu loppuun.
Tästä se taas lähtee, keskenmeno numero 4. Tervetuloa mukaan.
En oo sen voimakkaampi kuin oot sinäkään
Tiedä en minäkään,
kuinka täältä eteenpäin me selvitään
Mutta tiedän sen,
kun heräät aamuun uuteen,
huomaat viereltäs en mennyt mihinkään
Ja se uusi aamunkoi
vielä kerran toivon
meille tuoda voi
* Jos Suvi Teräsniskan uusi biisi toisi lohtua tähän harmaaseen aamuun.
No voi nyt jumalauta. Voi elämä ja maailmankaikkeus, miten epäreiluja voitte olla.
VastaaPoistaAion silti hammasta purren pitää peukkua ja toivoa parasta.
Rutistus.
Kiitos. <3 Itsekin pitäisin yllä toivoa jos tämä ei olisi jo niin tuttua... Ihmeitä taitaa tapahtua toisille?
PoistaEi ole todellista! Nyt vaan kovasti tsemppiä, vaikka tuntuisi kuinka toivottomalta.
VastaaPoistaAika näyttää, mutta kovasti on fiilikset samat kuin viime kerrallakin... :(
PoistaMinä pidän vielä toivoa yllä teille! Itsekin täällä raskaana olen (ehkä vielä??) ja oireet kadonneet töysin..Ehkä pienen kuvotuksen tapaisen huomaan aamulla, jos sitä oikein metsästän(kuvittelua)..Let´s see..Tsemppii!!
VastaaPoistaNiin jos olisin viikolla 9, voisin vielä pitää kiinni toivosta mutta näillä ihan varhaisilla viikoilla oireettomuus tai niiden äkillinen häviäminen on yleensä merkki keskenmenosta. :(
PoistaVoi ei, ei oo todellista :'( jaksamisia sinne! Kyyneleet nous ihan silmiin. Jotenkin tässä lapsettomien blogiympyröissä vertaistuki on niin tiivistä, että toisten pettymykset vie myös pienen osan toivoa itseltä pois. Toivon teille kaikkea hyvää <3
VastaaPoistaKiitos. <3
PoistaKovasti voimia, jos tässä pahin käy! :( Itselläni oireita oli vain kaksi päivää plussan aikoihin ja sen jälkeen ei mitään, kunnes supistukset alkoivat rv39+0. Sen takia yritän tässä vielä toivoa, että kaikki olisi kuitenkin hyvin ♡
VastaaPoistaOho!! Uskomatonta. :D Ultra näyttää sitten viimeistään, katsotaan palaavatko oireet mutta kovasti pelkään pahinta...
PoistaEn tiedä mitä sanoa... Lämmin halaus ja voimia ultran odotteluun! <3
VastaaPoistaKiitos. <3
PoistaTiedän tuon kauhean pelon ja paniikin. Tiedän, että muiden positiiviset tarinat ei helpota tuskaa, mutta kirjoittelinkin sulle jonkun aikaa sitten, että olin varma keskenmenosta, sillä kaikki oireet katosi rv 5+0, itse kärvistelin pari viikkoa peläten, mutta ultrassa 6+5 kaikki oli hyvin. Nyt mennään 10+0 ja pari päivää sitten kaikki oli edelleen hyvin. Paniikki ei silti laannu. Raskausoireita on tullut ja mennyt. Joinain päivinä teen kuolemaa ja toisina päivinä olen elämäni kunnossa. Mitä vaan voi vielä tapahtua, joten en uskalla luottaa. Toivon, että teillä asiat ei olisi niin kun pelkäät. Paljon voimia <3
VastaaPoistaRinde
Itse asiassa lohduttaa tää vähän! Ois NIIN ihana herätä huomenaamulla oireisiin, katsotaan mihin suuntaan tämä lähtee. Ehkä on ihan hyvä idea joutua odottamaan vielä jonkun aikaa, jotta sitten 8.12. voidaan olla varmoja, että onko raskaudella mahdollisuuksia jatkua. Kiitos tsempeistä! <3
Poista