Keskenään

Melkein tekisi mieli poistaa eilinen blogipostaus. Mielenrauha my ass. Tein tänä aamuna negatiivisen raskaustestin. Alla seuraa tarkkaa selostusta kuvitelluista raskausoireista, joten hyppää oli, jos on too much information tai ei muuten kiinnosta. Kp 32 ja jo viikko sitten rintoja alkoi vähitellen särkeä (yleensä merkki siitä, että ovulaatio on tapahtunut), näläntunne lisääntyi, piti käydä vessassa koko ajan ja perjantaiaamuna alkoi kuvotus. Ainoa hieman minua mietityttänyt asia oli kirkas valkovuoto - viittasi ovulaatioon, mutta voisiko se kestää viikon ja alkaa vasta kiertopäivän 26 tienoilla (toisaalta, PCO tekee tepposia harva se kierto). Kolme kertaa olen tiennyt lähes 100% varmuudella olevani raskaana, kolme kertaa testi on näyttänyt niissä tapauksissa plussaa ja olin tällä kertaa jopa varmempi siitä, että sisällä kasvaa alkio #4.  Itkuhan siinä sitten tuli, kun klo 4.45 tänä aamuna testi näytti tyylipuhdasta negaa. Ettäkö mitä!? Oireita, mutta ei raskautta. Raskaudesta ...

Uskallanko edes sanoa, että meillä yritetään taas? Olo on kuitenkin erilainen kuin aiemmilla kerroilla. Alan tottua ajatukseen lapsettomuudesta, ajatukseen keskenmenoista. Meidän elämämme on mennyt tällä tavalla ja jaettujen korttien kanssa on opittava elämään. En voi puhua vielä täydestä mielenrauhasta, mutta jotakin sen suuntaista olen ollut havaitsevinani. Että välillä elämä tuntuu jopa hyvältä, teen kivoja asioita, rakastan miestä, mietin töissä kaikkea muuta paitsi lapsettomuutta ja nauran välillä vedet silmissä hassuille jutuille. Minä olen edelleen minä, lapseton nainen kyllä mutta myös se ihminen, joka olen ollut viimeiset kolmekymmentä vuotta. Yrityskierto yksi on alkanut neljännen kerran ja suhtaudun tilanteeseen realistisesti. Mahdollisuudet ovat aika lailla fifty-fifty ja pilvilinnoja on turha maalailla - jos raskaus edes alkaa . Mutta samalla olen päästänyt irti pelosta. Toki näin on helppo sanoa, koska en ole vielä raskaana. Haluaisin kuitenkin pitää kiinni tästä tunt...