Keskenään

Niin vain kävi, että saimmekin toisen poikamme syliin jo reilu viikko sitten, 19.12. Siinä missä odottelimme uuden vuoden vauvaa, hän päättikin alkaa syntymään rv 38+1 ja lopulta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä reilu viikko sitten näki päivänvalon, juuri sopivasti ennen joulua.  Olin käsittämättömän onnellinen, kun viikon kestäneet ennakoivat oireet pitivät paikkansa ja synnytys käynnistyi keskiyöllä itsestään, ensin kivuliailla supistuksilla ja parin tunnin päästä siitä menikin jo vedet. Jorviin ehdin juuri ennen vesien menoa ja aamuun mennessä hieman laantuneet supistukset saatiin uudelleen käyntiin pienellä Cytotec-murusella. Olin koko iltapäivän kivuliaista supistuksista huolimatta hyvin skeptinen alatiesynnytyksen suhteen ja valmistauduin henkisesti sektioon. Iltaa kohden näytti kuitenkin siltä, että kehoni osasi kuin osasikin hommansa - omat supistukset voimistuivat, aukenin sentti sentiltä kohti tuota maagista kympin rajaa ja puoleenyöhön mennessä olin täysin auki. S...

Tiedättehän miten aina sanotaan, että äiti kyllä tietää , miksi hänen lapsensa itkee? Ai tietää vai? Ei meillä ainakaan. Viime viikolla pieni poikamme oli enenevässä määrin itkuinen, loppuviikosta hän itki jo käytännössä kaiken hereilläoloaikansa (eli oli hiljaa syödessään ja nukkuessaan). Ehdimme maalata koliikkipiruja seinille ja itse vaivuin lähes epätoivoon ajatellessani sitä, miten pärjäisimme, kun mieheni viikon päästä palaa töihin. Tuntui, että vauva-arki oli rysäyttänyt olohuoneeseen sellaisella voimalla, että en tiennyt miten päin huutavaa vauvaa olisi pitänyt kantaa. Ja sitten koitti perjantain neuvola ja painokontrolli. Painoa oli tullut neljässä päivässä 10 grammaa ja olin imettänyt juuri ennen painon mittausta eli todennäköisesti painoa ei ollut tullut yhtään lisää. Itku meinasi päästä - lisämaidon vähentäminen oli mennyt pahasti pieleen ja kaiken lisäksi terveydenhoitaja totesi, että tämä lapsihan itkee nälkää. Ai itkee vai? Eipä me oltu sitä näläksi osattu arvioida, ...

Uutta elämää on takana nyt yhteensä 17 vuorokautta, poika on siis reilun kahden viikon ikäinen. Aika tuntuu yhtä aikaa matelevan ja lentävän siivillä. Päivät hupenevat johonkin - tuntuu, etten tee mitään muuta kuin toimin maitobaarina, vaihdan vaippaa, steriloin pulloja ja tutteja tai hyssyttelen itkevää vauvaa ja päivään mahtuu maksimissaan yksi järkevä kotityö tai vastaavasti meno (esim. neuvolaan) ja siinäpä se päivä sitten hurahtikin. Melkoista opettelua on tämä vauva-arki edelleen. Poikamme luonne alkaa päivä päivältä avautua vanhemmilleen yhä enemmän. Alussa erehdyimme luulemaan, että kohdusta ulos pullahti uskomattoman kiltti vauva, joka vain nukkuu ja kakkaa, mutta syntymäpainon saavutettuaan temperamentti on alkanut nostaa päätään. Tällä hetkellä sanoisin, että pääsemme helpolla siinä, että vauvamme nukkuu yöt hyvin (n. klo 22/23 aina kello yhdeksään saakka ja herää välissä pari-kolme kertaa syömään, jatkukoon tämä trendi ikuisuuden), mutta päivisin itkua on saatu kuunnella ...