Uutta elämää on takana nyt yhteensä 17 vuorokautta, poika on siis reilun kahden viikon ikäinen. Aika tuntuu yhtä aikaa matelevan ja lentävän siivillä. Päivät hupenevat johonkin - tuntuu, etten tee mitään muuta kuin toimin maitobaarina, vaihdan vaippaa, steriloin pulloja ja tutteja tai hyssyttelen itkevää vauvaa ja päivään mahtuu maksimissaan yksi järkevä kotityö tai vastaavasti meno (esim. neuvolaan) ja siinäpä se päivä sitten hurahtikin. Melkoista opettelua on tämä vauva-arki edelleen.
Poikamme luonne alkaa päivä päivältä avautua vanhemmilleen yhä enemmän. Alussa erehdyimme luulemaan, että kohdusta ulos pullahti uskomattoman kiltti vauva, joka vain nukkuu ja kakkaa, mutta syntymäpainon saavutettuaan temperamentti on alkanut nostaa päätään. Tällä hetkellä sanoisin, että pääsemme helpolla siinä, että vauvamme nukkuu yöt hyvin (n. klo 22/23 aina kello yhdeksään saakka ja herää välissä pari-kolme kertaa syömään, jatkukoon tämä trendi ikuisuuden), mutta päivisin itkua on saatu kuunnella jo enemmänkin. Poika tuntuu kaipaavan paljon huomiota, mielettömästi läheisyyttä ja nukahtamista vastaan hän taistelee yliväsyneenä viimeiseen saakka, mikä vaatii vanhemmilta pitkien hermojen lisäksi vahvoja käsi- ja jalkalihaksia, jotta jaksaa kävellä ympäri asuntoa ja tuudittaa itkevää vauvaa uneen. Sektioäiti on joutunut vielä hetkeksi luovuttamaan tuon homman isälle.
Eniten mielipahaa on kuitenkin aiheuttanut imetys. Olemme käyneet jo kahteen otteeseen imetysohjaajalla (toinen kerta Kätilöopistolla ja viimeksi tänään neuvolan kautta) ja turvamerkit ovat onneksi kunnossa eli paino nousee sen 150g viikossa ja poika kakkaa ja pissaa tarpeeksi, joten tiedämme, että ravintoa hän saa hyvin. Olemme kuitenkin antaneet lisämaitoa alusta saakka ja minua on ahdistanut koko ajan se, saako poika oikeasti maitoa rinnoistani vai pitäisikö lyödä hanskat tiskiin imetyksen suhteen välittömästi. Minua on ohjeistettu mm. pumppaamaan (en heru pumpulle yhtään ja itku meinaa päästä, kun katselee sitä 2ml aikaansaannosta pumppaamisen jälkeen...), juomaan imetysteetä, syömään ja juomaan tarpeeksi, olemaan stressaamatta (easier said than done), opettelemaan oikeaa imuotetta, pesimään yms yms. Kaikenlaisia vinkkejä piisaa, mutta tämä ensimmäinen kuukausi näyttää, että pääsemmekö todella lisämaidosta eroon vai joudunko hautaamaan haaveen täysimetyksestä. Tällä hetkellä poika saa noin 60-70% ravinnostaan äidinmaidosta ja loput korvikkeesta.
Hullunkurisinta tässä on se, että raskausaikana en montaakaan ajatusta imetykselle uhrannut. Ajattelin, että minulle riittää se, että saan pojan elävänä syliin ja olisi samantekevää, millä häntä ruokitaan. Mutta nälkä kasvaa syödessä, näin se vain on. Yhtäkkiä tuntuukin siltä, että koko äitiys pyörii imetyksen ympärillä ja tisseistäni on tullut yhtä aikaa parhaat ystävät ja pahimmat viholliset. Typerää, tarpeetonta ja tyhjänpäiväistä, mutta minkäs sitä omille ajatuksilleen mahtaa.
Ja silti on niin ihanaa nostaa oma lapsi rinnalle syömään ja katsoa häntä silmiin siinä hänen imiessä. Tästä syystä jaksan vielä yrittää, en luovuta ja yritän sopeutua siihen ajatukseen, että meidän poikaa ruokitaan sekä rintamaidolla että korvikkeella ja vaikka syöttäminen kestää kauan ja on vaivalloista kun mukana on sekä hitaampi imetys että pullorumba, toisaalta saamme nauttia mieheni kanssa molemmat pojan ruokailusta. Minä pääsen lasta lähelle herkkinä imetyksen hetkinä ja mies saa eri tavalla yhteyden poikaan, kun hän on tähän asti ollut ensisijainen pullomaidon tarjoaja.
Ja se että meillä on oma vauva kotona. Se jaksaa ihmetyttää edelleen jatkuvasti. <3
Poikamme luonne alkaa päivä päivältä avautua vanhemmilleen yhä enemmän. Alussa erehdyimme luulemaan, että kohdusta ulos pullahti uskomattoman kiltti vauva, joka vain nukkuu ja kakkaa, mutta syntymäpainon saavutettuaan temperamentti on alkanut nostaa päätään. Tällä hetkellä sanoisin, että pääsemme helpolla siinä, että vauvamme nukkuu yöt hyvin (n. klo 22/23 aina kello yhdeksään saakka ja herää välissä pari-kolme kertaa syömään, jatkukoon tämä trendi ikuisuuden), mutta päivisin itkua on saatu kuunnella jo enemmänkin. Poika tuntuu kaipaavan paljon huomiota, mielettömästi läheisyyttä ja nukahtamista vastaan hän taistelee yliväsyneenä viimeiseen saakka, mikä vaatii vanhemmilta pitkien hermojen lisäksi vahvoja käsi- ja jalkalihaksia, jotta jaksaa kävellä ympäri asuntoa ja tuudittaa itkevää vauvaa uneen. Sektioäiti on joutunut vielä hetkeksi luovuttamaan tuon homman isälle.
Eniten mielipahaa on kuitenkin aiheuttanut imetys. Olemme käyneet jo kahteen otteeseen imetysohjaajalla (toinen kerta Kätilöopistolla ja viimeksi tänään neuvolan kautta) ja turvamerkit ovat onneksi kunnossa eli paino nousee sen 150g viikossa ja poika kakkaa ja pissaa tarpeeksi, joten tiedämme, että ravintoa hän saa hyvin. Olemme kuitenkin antaneet lisämaitoa alusta saakka ja minua on ahdistanut koko ajan se, saako poika oikeasti maitoa rinnoistani vai pitäisikö lyödä hanskat tiskiin imetyksen suhteen välittömästi. Minua on ohjeistettu mm. pumppaamaan (en heru pumpulle yhtään ja itku meinaa päästä, kun katselee sitä 2ml aikaansaannosta pumppaamisen jälkeen...), juomaan imetysteetä, syömään ja juomaan tarpeeksi, olemaan stressaamatta (easier said than done), opettelemaan oikeaa imuotetta, pesimään yms yms. Kaikenlaisia vinkkejä piisaa, mutta tämä ensimmäinen kuukausi näyttää, että pääsemmekö todella lisämaidosta eroon vai joudunko hautaamaan haaveen täysimetyksestä. Tällä hetkellä poika saa noin 60-70% ravinnostaan äidinmaidosta ja loput korvikkeesta.
Hullunkurisinta tässä on se, että raskausaikana en montaakaan ajatusta imetykselle uhrannut. Ajattelin, että minulle riittää se, että saan pojan elävänä syliin ja olisi samantekevää, millä häntä ruokitaan. Mutta nälkä kasvaa syödessä, näin se vain on. Yhtäkkiä tuntuukin siltä, että koko äitiys pyörii imetyksen ympärillä ja tisseistäni on tullut yhtä aikaa parhaat ystävät ja pahimmat viholliset. Typerää, tarpeetonta ja tyhjänpäiväistä, mutta minkäs sitä omille ajatuksilleen mahtaa.
Ja silti on niin ihanaa nostaa oma lapsi rinnalle syömään ja katsoa häntä silmiin siinä hänen imiessä. Tästä syystä jaksan vielä yrittää, en luovuta ja yritän sopeutua siihen ajatukseen, että meidän poikaa ruokitaan sekä rintamaidolla että korvikkeella ja vaikka syöttäminen kestää kauan ja on vaivalloista kun mukana on sekä hitaampi imetys että pullorumba, toisaalta saamme nauttia mieheni kanssa molemmat pojan ruokailusta. Minä pääsen lasta lähelle herkkinä imetyksen hetkinä ja mies saa eri tavalla yhteyden poikaan, kun hän on tähän asti ollut ensisijainen pullomaidon tarjoaja.
Ja se että meillä on oma vauva kotona. Se jaksaa ihmetyttää edelleen jatkuvasti. <3
Täytyy myöntää, tämä on meininki meilläkin tätä nykyä.
PS. Olen kovasti miettinyt, mitä tehdä blogille nyt, kun vauva on syntynyt. Muutama äitiyden alkumetreihin liittyvä aihe pyörii mielessä ja niistä varmasti haluan vielä kirjoittaa, mutta olen tullut siihen tulokseen, että aloitin tämän blogin ensisijaisesti keskenmeno- ja lapsettomuusblogina ja siitä tuli ihan sattumalta (onneksi!) odotusblogi. Vauvablogiksi en halua tätä kuitenkaan muuttaa, joten tauko on varmasti paikallaan. Jään hetkeksi pureksimaan tätä ajatusta, kunnon hyvästit jääköön vielä myöhemmäksi.
Imetys oli asia mitä itsekkään en miettinyt raskausaikana. Kai sitä vaan ajatteli, että tottakai se on ihan helppoa. Neiti oli niin pieni, ettei jaksanut alkuun syödä tissiä. Mulla ei meinannut maito nousta ja itku kurkussa pumppasin niitä pieniä pisaroita. Lopulta kun maito nous ja neiti vahvisu, niin eihän hän suostunu tissiin koskemaan. Pullosta sitä sai niin helposti. Jaksoin vaan tarjota tissiä jatkuvasti niin lopulta imetys lähti sujumaan ja kuukauden iässä oltiin jo täysimetyksellä! Kuitenkin kannattaa muistaa, että aina se imetys ei vaan onnistu. Siitä ei pidä syyllistää itseään. Imetys ei ole äitiyden mittari. Toivottavasti teillä se lähtee sujumaan, jos ei niin korvikkeella kasvaa ihan yhtä onnellisia ja terveitä lapsia, kun äidinmaidollakin :)
VastaaPoistaHarmi jos päädyt blogisi lopettamaan :(
Rinde
Olisi ihanaa, jos meidänkin tarinamme päättyisi niin, että olisimme muutaman viikon sisään täysimetyksellä, mutta kovin luottavainen en ole sen suhteen. Pitää vain jumpata omat ajatukset siihen suuntaan, että osittaisimetyskin on ok.
PoistaTuskin kokonaan blogia lopetan. Taukoa olen enemmän miettinyt... Saa nähdä osaako sitä olla kirjoittamatta. ;)
Imetys on ihanaa. Ja kamalaa. Molempia samaan aikaan. Esikoinen sai jo sairaalassa paljon lisämaitoa koska molemmat olimme tipassa ja lapsi ensimmäisen yön lasten osastolla hakemassa vähän lisävahvistusta alkuun. Maito nousi tisseihin neljäntenä päivänä, mutta neiti oli sellainen nautiskelija, että imetys kesti aina tunnista kahteen tuntia. Millään ei meinannut paino lähteä nousemaan, joten lisämaitoa piti antaa kotonakin. Sinnikkäästi tungin tissiä joka välissä vauvan suuhun ja aina sen jälkeen pumppuun, yöllä ja päivällä. Parissa viikossa tyttö oppi juomaan vähän rivakkaampaa tahtia ja maito alkoi tulla vähän nopeammin tisseistä, joten lisämaidosta päästiin pois. Mutta ensimmäisinä viikkoina en uskonut ikinä että imetys oikeasti onnistuu.
VastaaPoistaKovasti tsemppiä imetykseen, mutta jos se ei onnistu, se ei ole maailmanloppu. Ruokittu ja tyytyväinen lapsi on se tärkein, ei se, mistä maito sinne suuhun ja mahaan menee.
Harmi jos blogi lopettaa :(
Minä edelleen odottelen, että maito nousisi kunnolla, välillä tuntuu että poika saa kunnolla maitoa rinnoista ja välillä tissi tuntuu olevan pelkkä tutinkorvike. Pumppaus on tuonut minulle vain lisästressiä, joten olen yrittänyt tarjota enemmän rintaa pojalle. Saa nähdä, usko täysimetykseen alkaa mennä..
PoistaEi tämä blogi täältä kokonaan häviä, ei pelkoa. ;)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSitähän se ekat viikot on, pelkkää imetystä :) Meillä vauva söi ihan pienenä hyvinkin tunnin-kaksi kerrallaan, tosin imetysvälit olivat 3-4h. Paino nousi tällä syömisellä400 400g/vk ekat kuukaudet. Uskon että tärkeintä maidon riittävyydelle on lepo ja riittävä syöminen ja juominen. Onnistuessaan imetys on helpompaa kuin pullojen kanssa pelaaminen mutta jos ei onnistu niin sitten ei, korvikekin on vauvalle hyvää ruokaa. En sinun tilanteessa löisi ollenkaan hanskoja tiskiin, luultavasti imetys lähtee vielä sujumaan hyvin ja lisämaidoista päästään. Ja jos ei niin osittaisimetyksessä on etunsa siinäkin.
VastaaPoistaTuntui että lisämaitoja annetaan vähän liian helposti/paljon laitoksella. Meilläkin sektiovauvalla vähän sokerit laski ja parina yönä sai lisämaitoa mutta se lopetettiin heti kun sokeri oli kerran normaali. Vauva myös oli rinnalla vierihoidossa ensimmäiset 2vrk kokonaan. Mikään imetysfanaatikko en tod ole ja imetystä ei pidä ajatella onnistuneena tai epäonnistuneena. Mutta tuntuu että sairaaloiden käytännöt vaihtelee aika paljon ja imetykseen voisi monessa paikassa saada enemmänkin apuja.
Niin... Meillä verensokerit oli ekat vuorokaudet niin matalia, että lisämaitoa lisättiin koko ajan ja lopulta kun oltiin siinä 30ml niin sitä ei pystynytkään lopettamaan kuin seinään. Harmittaahan se, että tilanne on mikä on ja kun poika jo 2,5 viikon ikäinen niin kovasti pelkään, että maitoa ei tästä enää tämän enempää heru. Enkä missään nimessä syytä sairaalan käytäntöjä, en itsekään tajunnut ekoina päivinä, että poikaa olisi pitänyt pitää rinnalla KOKO AJAN, hän kun oli sen verran väsynyt että olisi vain nukkunut, niin jouduimme joka kerta herättämään syömään...
Poista400g/vko kuulostaa todella kovalta painonnousulta, meillä oli tullut viikossa 160g ja sekin oli neuvolan mukaan riittävä!
Meillä vauva asui tissillä ja ehkä tuputin rintaa liikaakin. Ihan ekoina viikkoina paino ei sentään noussut noin paljon ja synymäpainosss oltiin viikon ikäisenä, mutta 1-3kk välillä sitten nousu oli tuota luokkaa. Nyt painonnousu on onneksi tassantunut :D Minulle tehtiin suunniteltu sektion, pitkän käynnistelyn ja kiireellisen sektion jälkeen tottakai on huonommassa kunnossa ja maidontulo voi ottaa enemmän aikaa. Uskon että hyvinkin vielä pääset täysimetykseen mutta ei sekään mikään autuaaksi tekevä juttu ole. Osittaisimetyksessä on etunsa, esim. se että isä voi olla enemmän mukana alusta asti. Meillä 6kk vanha vauva ei huoli tuttia tai pulloa joten voin olla kotoa pois max 2-3h...
PoistaNiin ja vielä pumpusta, vaikka vauva on todistetusti saanut reippaasti maitoa niin pumpulla en ekaan pariin kk saanut mitään irti, en siis mitään. Käsin lypsämällä ihan surkeita määriä. Vasta siinä 3kk kohdalla alkoi onnistua ja silloinkin vain juuri oikein ajoitettuna. Välttämättä pumpulla saatu määrä ei kerro mitään maidon todellisesta määrästä
PoistaJoo, mä en luota tuohon pumppuun enää ollenkaan kun tuntuu että pakkohan sieltä rinnoista on enemmän kuin se 2ml tulla... Ja on se totta, että kun pojalle kelpaa sekä rinta että pullo että tissi, se antaa vapauksia myös minulle, toki ei vielä kun vauva on niin pieni mutta jatkoa ajatellen. :)
PoistaVielä on hyvinkin mahdollista sun päästä lisämaidoista eroon, jos tosissaan haluat :) Siis että älä ota paineita, ja tee niinku susta parhaalta tuntuu. Osittaisimetyskin voi onnistua sekin vallan mainiosti, vaikka niistä lisämaidoista ei kokonaan eroon pääsisikään. Kuuluthan facebookissa imetyksen tuki-ryhmään? Myös rinnalla.vuodatus.net -blogissa on paljon hyvää asiaa imetyksestä :)
VastaaPoistaKiitos vinkeistä, pyysin heti pääsyä Imetyksen tuki -ryhmään ja tuo blogi vaikuttaa tosi hyvältä!!
PoistaTuo Imetyksen tuki -ryhmä on aivan huippu! Sieltä saa vertaistukea ja tukiäidille voi laittaa yksityisviestiä, jos ei halua julkisesti keskustella.
PoistaOsa keskusteluista täytyy tosin osata suodattaa tai jättää lukematta. :D
Imetys ei ole äitiyden mittari, pääasia että vauva saa ruokaa. Imetys on ihanaa ja kamalaa niinkuin joku sanoikin. Mä silloin pojan synnyttyä tarjosin tissiä joka vaivaan/itkuun joten tilausta tuli reippaasti ja maito alkoi riittämään.
VastaaPoistaPumppausta voi harjoitella ja itse en ekoina viikkoina herunut pumpulle. Pumpun vaihto voi myös auttaa. Ootko kokeillut lypsämistä käsin?
Paljon tsemppiä ja jaksamista imetykseen ja vauva-arkeen!
En ole kokeillut lypsämistä käsin, pitääpä kokeilla! Kiitos tsempeistä! :)
PoistaImetyksestä opin kaksi asiaa:
VastaaPoista1. Kun se sujuu, se on laiskan äidin ratkaisu
2. Laiska äiti on suurella todennäköisyydellä se tyyppi, joka jaksaa istua tuntikausia sohvalla lukemassa kirjaa / pelaamassa konsolilla / katsomassa telkkaria vauvan imiessä rintaa - tällöinhän kyse ei välttämättä ole nälästä vaan siitä, että maidontarpeesta tiedotetaan tiukalla imulla - sen sijaan, että turhautuisi ja ruokkisi lastaan pullosta.
Siinä, ettei ole laiska äiti vaan kokee tarvetta hilata ahterinsa joskus sohvalta, ei puolestaan ole mitään vikaa. Pulloruokinnassa on paljon hyviä puolia, kuten se, että se vapauttaa mutsinkin joskus tekemään muuta kuin istumaan sohvalla, ja toisaalta toi isän ja lapsen suhde on tärkeä myös.
(Itse olin vain onnellinen kun oli hyvä syy olla tekemättä paljon mitään, mutta kaikki eivät ole kuin minä, mikä on varmaan ihan hyvä juttu tai asuisimme vielä luolissa.)
Mitähän tässä piti oikein ... niin no varmaan sitä vaan, että kandee yrittää tehdä sopu sen kanssa, millainen tyyppi on - koska jos itse koet jonkun jutun luontevaksi ja olo on sillä tavalla toimiessa hyvä ja oikea niin eiköhän se vauvallekin sit ole hyväksi. Toisin kuin jatkuva stressi siitä, että teenkö mä nyt oikein. Teet kumminkin.
Juuri näin.
PoistaItse olen huomannut, että rintapumpuissa on eroja. Ainun pumpulla ei tullut paljon mitään ja ostin sitten aventin käsikäyttöisen suositusten perusteella toisen, niin johan alkoi maitoa tulemaan :-) Ja sairaalan kunnon lypsykone vasta paras onkin!
VastaaPoistaAinun Medela-pumppu on meilläkin käytössä ja sille en heru. Katsotaan, jos saisin jostakin käsiini käsikäyttöisen pumpun!
PoistaMeillä on kerran testattu Aventin käsikäyttöinen pumppu lojumassa jossain. Haluatko? Ostin sen mutta en enää siinä vaiheessa herunut käsikäyttöiselle ja kuopus oli jo tulossa, joten ostin sitten käytettynä Aventin sähkökayttöisen ja tuo käsikäyttöinen jäi kokeilun jälkeen käyttämättä kokonaan.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKiitos tarjouksesta mutta tänään painokontrollissa pojan paino oli noussut vain 10g 3 päivässä joten täysimetyksestä on enää turha haaveilla ja sitä kautta taidan jättää pumppaamisenkin...
PoistaHarmittava takaisku, mutta positiivisena puolena asiaan se, että voitte jakaa nyt miehen kanssa yösyötöt jos pullolla menette. Yöuni on kultaakin kalliimpaa :)
PoistaMeidän nukuttamiset hoidettiin 8 kk ikään asti jumppapallolla. Oli paljon helpompaa kuin edestakaisin kävely. Pienenä pidettiin pomppiessa sylissä tai manducassa ja vanhempana neliöliinassa. Sitten kun oli kunnolla nukahtanut laskettiin sänkyyn. Samalla pystyi katsomaan TV:tä tai surffailemaan netissä. Meidän tärkeimmät vauvanhoitovälineet olivatkin jumppapallo ja kantovälineet.
VastaaPoistaMe otettiin kantoreppu käyttöön eilen ja on kyllä uskomaton keksintö, vauva viihtyy ja vanhemmat pääsee edes vähän helpommalla!
Poista