Koko viikko on mennyt tiistain jälkeen hämmentyneissä tunnelmissa. Uskallan jo hetkittäin iloita raskaudesta, sen jatkumisesta ja ehkä meille kesällä syntyvästä vauvasta. Useimmiten en kuitenkaan oikein tiedä, että miten päin olisin. Keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet, että haen identiteettiä uudelleen: minustako äiti? Mekö voisimmekin yhtäkkiä kuulua niihin onnistujiin? Ajatus on vieläkin liian suuri käsitettäväksi. Saimme eilen (ihanan nopeaa toimintaa neuvolan terveydenhoitajaltani!) kirjeen, jossa luki, että seulontatutkimukset on nyt tehty ja tulos oli normaali, joten lisääntynyttä riskiä sikiön kromosomihäiriöille ei ole ja näin ollen lisätutkimuksille ei ole tarvetta. Uutinen sai taas huomaisemaan syvään - olisin ollut lievästi sanottuna paniikissa, jos olisin joutunut lapsivesipunktioon sen keskenmenoriskin takia ja toki pelko lapsen vammaisuudesta olisi leimannut seuraavia viikkoja. Toki ymmärrän, ettei alkuraskauden seulontatu...
Pikkulapsiarkea ja vauvahaaveita keskenmenoista ja lapsettomuudesta huolimatta.