Koko viikko on mennyt tiistain jälkeen hämmentyneissä tunnelmissa.
Uskallan jo hetkittäin iloita raskaudesta, sen jatkumisesta ja ehkä meille kesällä syntyvästä vauvasta.
Useimmiten en kuitenkaan oikein tiedä, että miten päin olisin. Keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet, että haen identiteettiä uudelleen: minustako äiti? Mekö voisimmekin yhtäkkiä kuulua niihin onnistujiin? Ajatus on vieläkin liian suuri käsitettäväksi.
Saimme eilen (ihanan nopeaa toimintaa neuvolan terveydenhoitajaltani!) kirjeen, jossa luki, että seulontatutkimukset on nyt tehty ja tulos oli normaali, joten lisääntynyttä riskiä sikiön kromosomihäiriöille ei ole ja näin ollen lisätutkimuksille ei ole tarvetta. Uutinen sai taas huomaisemaan syvään - olisin ollut lievästi sanottuna paniikissa, jos olisin joutunut lapsivesipunktioon sen keskenmenoriskin takia ja toki pelko lapsen vammaisuudesta olisi leimannut seuraavia viikkoja. Toki ymmärrän, ettei alkuraskauden seulontatutkimuksissa löydetä kaikki kromosomivikoja, mutta tuudittaudutaan nyt hetki siihen, että kaikki on hyvin. Melkein ihanin osa kirjeessä oli sen alku: Hyvä odottava äiti. Se tarkoitti minua. MINUA.
Pahoinvointi jatkuu edelleen voimakkaana ja se antaa uskoa sille, että raskaus jatkuu. Toisaalta olen kärsinyt ultrasta saakka selkäsäryistä, mutta yritän uskoa, että kaikki tämä liittyy normaaliin raskauteen.
Ehkä suurin kysymysmerkki on se, että miten tästä eteenpäin? Uskallammeko jo kertoa ihmisille? Entä jos siltikin joku menee pieleen? Miten vastaan, jos joku kysyy minun olevan raskaana? Tuostako vain kerron totuuden? Milloin kerron töissä?
Tämän aamun Hesarissa Tero Pitkämäki kertoi iloisia perheuutisia. Teron vaimo odottaa toista lasta ja koska raskaus on kuulemma jo niin pitkällä, he uskalsivat tuoda tiedon julkisuuteen. Laskettu aika on heinäkuussa. Melkein itketti, kun luin tämän uutisen. Niin ne toiset vain uskaltavat kertoa Helsingin Sanomissa, että raskaana ollaan. Vaikka lapsen syntymään on vielä puoli vuotta.
Housujen nappi ei mene enää kiinni. Pitääkö minun lähteä äitiyshousuostoksille? Uskallanko?
Yhtä kysymysmerkkiä taidan olla koko ihminen.
Uskallan jo hetkittäin iloita raskaudesta, sen jatkumisesta ja ehkä meille kesällä syntyvästä vauvasta.
Useimmiten en kuitenkaan oikein tiedä, että miten päin olisin. Keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet, että haen identiteettiä uudelleen: minustako äiti? Mekö voisimmekin yhtäkkiä kuulua niihin onnistujiin? Ajatus on vieläkin liian suuri käsitettäväksi.
Saimme eilen (ihanan nopeaa toimintaa neuvolan terveydenhoitajaltani!) kirjeen, jossa luki, että seulontatutkimukset on nyt tehty ja tulos oli normaali, joten lisääntynyttä riskiä sikiön kromosomihäiriöille ei ole ja näin ollen lisätutkimuksille ei ole tarvetta. Uutinen sai taas huomaisemaan syvään - olisin ollut lievästi sanottuna paniikissa, jos olisin joutunut lapsivesipunktioon sen keskenmenoriskin takia ja toki pelko lapsen vammaisuudesta olisi leimannut seuraavia viikkoja. Toki ymmärrän, ettei alkuraskauden seulontatutkimuksissa löydetä kaikki kromosomivikoja, mutta tuudittaudutaan nyt hetki siihen, että kaikki on hyvin. Melkein ihanin osa kirjeessä oli sen alku: Hyvä odottava äiti. Se tarkoitti minua. MINUA.
Pahoinvointi jatkuu edelleen voimakkaana ja se antaa uskoa sille, että raskaus jatkuu. Toisaalta olen kärsinyt ultrasta saakka selkäsäryistä, mutta yritän uskoa, että kaikki tämä liittyy normaaliin raskauteen.
Ehkä suurin kysymysmerkki on se, että miten tästä eteenpäin? Uskallammeko jo kertoa ihmisille? Entä jos siltikin joku menee pieleen? Miten vastaan, jos joku kysyy minun olevan raskaana? Tuostako vain kerron totuuden? Milloin kerron töissä?
Tämän aamun Hesarissa Tero Pitkämäki kertoi iloisia perheuutisia. Teron vaimo odottaa toista lasta ja koska raskaus on kuulemma jo niin pitkällä, he uskalsivat tuoda tiedon julkisuuteen. Laskettu aika on heinäkuussa. Melkein itketti, kun luin tämän uutisen. Niin ne toiset vain uskaltavat kertoa Helsingin Sanomissa, että raskaana ollaan. Vaikka lapsen syntymään on vielä puoli vuotta.
Housujen nappi ei mene enää kiinni. Pitääkö minun lähteä äitiyshousuostoksille? Uskallanko?
Yhtä kysymysmerkkiä taidan olla koko ihminen.
Nuo on niitä kysymyksiä, mitä itse pohdin edelleen. Töissä kerroin vasta tällä viikolla ja sitäkin mietin pitkään, että tuoko se huonoa onnea jos kerron jo nyt. Jokaisen kertomisen jälkeen olen pelännyt, että kertominen aiheuttaa keskenmenon. En saa olla onnellinen, sillä mitä vaan voi tapahtua. Ehkä tämä pelko ei koskaan katoa. Keskenmenot leimaa meidän loppuelämän. Jokainen päivä on voitto ja jokainen päivä on askel eteenpäin. Monet sanovat että raskausaika menee nopeasti. Minusta aika matelee. Varsinkin eka kolmanes tuntui pitkältä, kun nälkävuosi. Kuitenkin nyt näyttää siltä, että me saadaan tänä kesänä vauvat. Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Yritetään nauttia siitä ja olla varovaisen onnellisia <3
VastaaPoista-Rinde ja tyyppi 17+0
No niin, haluaisin pitkittää kertomista töissä (ja muutenkin) mutta en halua joutua myöskään siihen tilanteeseen, että pomo jo arvaa jos/kun maha alkaa näkyä... Muutaman viikon ajattelin tietoa vielä pimittää. Ja pakkohan se olisi keskenmenostakin kertoa. Taidan valita nauttimisen jatkuvan murehtimisen sijaan. :)
PoistaYmmärrän nuo pohtimasi kysymykset hyvin. Itse en tosin ole koskaan päässyt noin pitkälle raskauksissani, koska keskenmeno on aina osunut kohdalle. Mutta itse olen onnellinen siitä, etten suurelle yleisölle kertonut silloin ihan alussa, koska sitten olisin joutunut kertomaan myös keskenmenosta. Siihen en osaa vastata, uskaltaisinko sinun tilanteessa jo kertoa kaikille. Tietysti siitä raskaudesta pääsee nauttimaan kokonaisvaltaisesti, kun kaikki siitä tietää ja on hengessä mukana. Mutta toisaalta, aina on se haamu taustalla, että mitä jos jotain käy…Hankalia juttuja.
VastaaPoistaNiinpä! Toisaalta jotain voi sattua vaikka viikolla 38 tai synnytyksen jälkeenkin joten jatkuvassa pelossakaan ei voi elää. Mutta itselle on menetysten jälkeen todella hankala antaa lupaa iloita ja nauttia, kun koko ajan tuntuu siltä, että jos nyt rentoudun, tämä varmaan loppuu siihen.
PoistaLeonard Cohenilla on laulu, Heart With No Companion, jossa kertosäkeessä lauletaan jotenkin niin, että "for the mother in confusion, her cradle still unfilled" ... Musta se on lohdullisista lohdullisin säe, se jotenkin antoi luvan olla äiti, vaikka jotain vielä puuttui.
VastaaPoistaVaikka on ne vaikeat, ne viikot kun yrittää päästää yhdenlaisesta pelosta varovasti irti mutta ei ehkä silti muista iloita samalla tavalla kuin onnekkaammat kanssasisarensa.
Ja kyllä sun pitää lähteä äitiyshousuostoksille, mutta muista - ne housut ei yhtään peitä raskautta, ne tuo sen paremmin framille. Seikka, joka minut aikanaan yllätti täysin.
Ihanaa, menen tsekkaamaan tuon biisin heti! Ja joo katoin niitä mammahousuja eilen netistä ja iski ahdistus, ei kai vielä mitään resorihousuja uskalla ostaa, joten taidan mennä näillä yksillä isommilla kaapista löytyneillä farkkulegginseillä jotka vielä mahtuu. :D
PoistaUskalsin ajatella vain np-ultraan saakka ja elämä sen jälkeen yllätti täysin. Now what?
Mä olen raskauden suhteen ollut vähän taikauskoista sorttia, mutta äitiyshousut oli pakko ostaa rv 12 koska turvotusta oli sen verran. Mitään pahaa ei onneksi tapahtunut vaikka ostin ne housut ja pian toiset :) Itse mietin myös tuota kertomista töissä ja tutuille. Perhe ja muutama läheisin ystävä tiesi heti alusta lähtien, töissä en lopulta joutunut kertomaan kun lomalta tullessa rv 16 maha oli jo niin selvästi pullahtanut esiin että kaikki tulivat onnittelemaan... Muutama työkaveri tiesi aiemmista keskenmenoista ja ovat suhtautuneet tosi kivasti tähän edenneeseen raskauteen. Aluksi onnittelut kyllä tuntui tosi hankalilta kun olin niin epävarma raskauden jatkumisen suhteen. Loppujen lopuksi kerroin raskaudesta varsin harvalle ja suurin osa tutuista on todennut tilanteen sitten livenä.. NYt laskettuun aikaan on muutama viikko. Mitään "masukuvia" en todellakaan ole fb jakanut kun muistan vielä miten ne itseä kirpaisivat, mutta ehkä joistain päivityksistä on voinut päätellä että mammalomalla jo ollaan.
VastaaPoistaOnnea! Joo sosiaalisessa mediassa en aikonut raskautta jakaa enkä varmaan muutenkaam, läheisimmät ystävät tietää jo. Eniten jännitän töissä kertomista, en haluaisi että pomon täytyy päätellä raskaus kasvavasta vatsasta (lisäksi pieni osa työkavereista tietää keskenmenoista) joten ennemmin tai myöhemmin töissä on kerrottava. Päivä kerrallaan eteenpäin ja pitää vain jaksaa uskoa ja luottaa, että raskaus tällä kertaa jatkuu. :)
PoistaKiitos vertaistukiblogista! Olisinpa löytänyt tämän jo viime keväänä, kun itkin omia alle puolen vuoden sisään osuneita peräkkäisiä keskenmenojani. Onneksi löysin blogisi kuitenkin nyt. Kiitos kun kirjoitat!
VastaaPoista-Lillimaaria-
Voi eipä kestä! Itse aloitin kirjoittamaan vuosi sitten, kun takana oli kaksi keskenmenoa ja maailma pikimusta. Vertaistukea lähipiiristä ei löytynyt joten päätin hakea sitä tätä kautta. Blogista on ollut minulle paljon apua mutta vielä ihanampaa on kuulla, että muutkin ovat saaneet tästä kaivattua tukea. Tsemppiä! <3
PoistaOnnea hyvistä uutisista <3 palkitse itsesi mammahousuilla ;)
VastaaPoistaMinä myös jännitin töissä raskaudesta kertomista. Pomoni tiesi lapsettomuustaustasta mutta silti yritin pitää hoidot niin paljon salassa kyin pystyin. Minulla tuli alkuraskaudessa useita verenvuotoja ja jouduin niiden takia käymään polilla tarkastuksissa. Siinä vaiheessa koin helpommaksi vain kertoa totuuden raskaudesta. Mahani oli raskauden edetessä tosi pieni ja työkavereille kerroin vasta rakenneultran jälkeen. Osa olikin jotain jo aavistellut löysien vaatteiden alta näkyvän :)
Kaikkea hyvää sinulle ja pikkuiselle.
Amanda
Kiitos paljon kommentistasi! <3 Jännää tässä kertomisessa on se, että keskenmenoista uskalsin kertoa pomolle välittömästi (tietysti sairausloma vaikutti asiaan) mutta nyt kun uutiset ovat iloisia, tuntuu että haluab pimittää tietoa mahdollisimman pitkään... Toivotaan, että raskaus jatkuu ja pääsen ennemmin tai myöhemmin paljastamaan salaisuuden myös töissä!
PoistaOsta vaan rohkeasti ne äippähousut niin on mukavampi olla! :-) Vaikka kuten joku edellä kommentoi, mahan ne tuovat entistä enemmän esiin. Hyvillä viikoilla jo olet!
VastaaPoistaEdelleen tuntuu epätodelliselta, mutta tänään uskaltauduin ostamaan kokoa isommat housut. :D Nimittäin mistä niitä äitiyshousuja saa?? Pelkästään jostain äitiys- ja vauvaliikkeistä vai? Aivan liian pelottava ajatus vierailla vielä sellaisessa. ;)
PoistaH&M:ltä saa myös. :-)
PoistaH&M on löytynyt parhaat farkut. Itse olen ostanut suurimman osan äitiysrytkyistä sieltä, ne on kuitenkin käytössä reilusti alle vuoden niin minusta turha tuhlata kalliimpi merkkeihin. Tavallisia yläosia voi tietty käyttää aika pitkään mutta housuissa ja hameissa vatsa tulee vastaan aika pian.
VastaaPoista