Tänään oli np-ultra.
Aamulla, kun heräsin, lunta oli tullut jo vähintään sen 10 senttiä ja koko ajan satoi lisää. Päivän suurimmaksi jännitysmomentiksi näyttikin muodostuvan se, että miten pääsisimme Meilahteen ultraan ajoissa, ei se, mitä ultrassa tapahtuisi. Erityisesti miehen ajaminen Vantaalta saakka lumikaaoksessa jännitti suuresti.
Olimme ajoissa. Ja kätilö oli kymmenen minuuttia etuajassa. Jännitti yllättävän vähän aiempiin kertoihin verrattuna, ehkä aamun yökkimiset vaikuttivat asiaan.
Minua ultrattiin ekaa kertaa ikinä mahan päältä (ai se sattui, kätilö painoi anturia todella kovaa!). Sikiö ilmestyi ruudulle välittömästi. Sydän sykki ja kuulimme sydämen sykkeen (159 kertaa minuutissa). Juniori vilkutteli meille ja kätilö tarkisteli tärkeimpiä rakenteita (kädet, jalat, selkäranka, aivopuoliskot, vatsalaukku ja virtsarakko - kaikki näkyvissä!). Sikiö oli huonossa asennossa niskapoimun mittaamista varten ja kaikkemme tehtiin, että asento vaihtuisi. Kävin vessassa, hytkytin lantiota, ultrasimme myös alakautta, mutta ei. Vilkutus jatkui, mutta kääntymään itsepäinen vauvamme ei suostunut. Lopulta kätilö pyysi paikalle kollegan, joka onnistui kääntämään sikiötä sen verran, että niskapoimu pystyttiin mittaamaan. Se oli 1,6mm ja kuulemma kaikki alle 3mm on normaalia. Seulojen ja ikäni perusteella lasketaan riskiluku ja tulokset pitäisi tulla parin viikon päästä - toivottavasti kirjeellä, ei soitolla.
Saimme katsella pikkuista vipeltäjää melkein puolen tunnin ajan ja olo on edelleen ihan hämmentynyt. Tänään on rv 12+0, mutta sikiön mitoiksi tuli 12+3 eli Juniori on kasvanut todella hyvin. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa ja kätilö sanoi, että tässä vaiheessa keskenmenoriski on hyvin pieni (toki aina olemassa, mutta näin kaikissa raskauksissa). Lasketuksi ajaksi varmistui 26.7. ja lasken tänään olevani 12+0, en 12+3, koska kätilö sanoi, että ainoastaan yli viiden päivän heitoissa laskettua aikaa muutetaan. Samapa se minulle, tärkeintä on, että sikiö ei laahaa kasvussa jäljessä - jopa päinvastoin!
Nyt istun kotona ja katselen, kun lumihiutaleet leijailevat ja tekevät koko maailman täysin valkoiseksi ja lähes äänettömäksi. En voi edelleenkään uskoa, että olemme ihan oikeasti päässeet tänne asti ja on oikeasti mahdollista, että meille voi syntyä heinäkuussa vauva. Että vuosi 2016 olisi se the vuosi.
Heinäkuuhun on vielä pitkä aika. Rakenneultra on vasta maaliskuussa. En osaa vielä yhtään sanoa, että miten tästä eteenpäin - lompakko ei anna enää myöten jatkuvaa ultrassa ramppaamista, toisaalta pelkään jostain syystä sitä doppleriakin (eniten pelkään, että jään siihen täysin koukkuun). Seuraava neuvola on 1.2. ja siellä kuultaisiin taas sydänäänet. Eihän sinne ole kuin vajaat kolme viikkoa - ehkä nyt on vain rauhoituttava ja luotettava, että kaikki menee hyvin?
Mennään edelleen päivä kerrallaan. Mutta pitkästä aikaa sydän rakkautta täynnä.
Aamulla, kun heräsin, lunta oli tullut jo vähintään sen 10 senttiä ja koko ajan satoi lisää. Päivän suurimmaksi jännitysmomentiksi näyttikin muodostuvan se, että miten pääsisimme Meilahteen ultraan ajoissa, ei se, mitä ultrassa tapahtuisi. Erityisesti miehen ajaminen Vantaalta saakka lumikaaoksessa jännitti suuresti.
Olimme ajoissa. Ja kätilö oli kymmenen minuuttia etuajassa. Jännitti yllättävän vähän aiempiin kertoihin verrattuna, ehkä aamun yökkimiset vaikuttivat asiaan.
Minua ultrattiin ekaa kertaa ikinä mahan päältä (ai se sattui, kätilö painoi anturia todella kovaa!). Sikiö ilmestyi ruudulle välittömästi. Sydän sykki ja kuulimme sydämen sykkeen (159 kertaa minuutissa). Juniori vilkutteli meille ja kätilö tarkisteli tärkeimpiä rakenteita (kädet, jalat, selkäranka, aivopuoliskot, vatsalaukku ja virtsarakko - kaikki näkyvissä!). Sikiö oli huonossa asennossa niskapoimun mittaamista varten ja kaikkemme tehtiin, että asento vaihtuisi. Kävin vessassa, hytkytin lantiota, ultrasimme myös alakautta, mutta ei. Vilkutus jatkui, mutta kääntymään itsepäinen vauvamme ei suostunut. Lopulta kätilö pyysi paikalle kollegan, joka onnistui kääntämään sikiötä sen verran, että niskapoimu pystyttiin mittaamaan. Se oli 1,6mm ja kuulemma kaikki alle 3mm on normaalia. Seulojen ja ikäni perusteella lasketaan riskiluku ja tulokset pitäisi tulla parin viikon päästä - toivottavasti kirjeellä, ei soitolla.
Saimme katsella pikkuista vipeltäjää melkein puolen tunnin ajan ja olo on edelleen ihan hämmentynyt. Tänään on rv 12+0, mutta sikiön mitoiksi tuli 12+3 eli Juniori on kasvanut todella hyvin. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa ja kätilö sanoi, että tässä vaiheessa keskenmenoriski on hyvin pieni (toki aina olemassa, mutta näin kaikissa raskauksissa). Lasketuksi ajaksi varmistui 26.7. ja lasken tänään olevani 12+0, en 12+3, koska kätilö sanoi, että ainoastaan yli viiden päivän heitoissa laskettua aikaa muutetaan. Samapa se minulle, tärkeintä on, että sikiö ei laahaa kasvussa jäljessä - jopa päinvastoin!
Nyt istun kotona ja katselen, kun lumihiutaleet leijailevat ja tekevät koko maailman täysin valkoiseksi ja lähes äänettömäksi. En voi edelleenkään uskoa, että olemme ihan oikeasti päässeet tänne asti ja on oikeasti mahdollista, että meille voi syntyä heinäkuussa vauva. Että vuosi 2016 olisi se the vuosi.
Heinäkuuhun on vielä pitkä aika. Rakenneultra on vasta maaliskuussa. En osaa vielä yhtään sanoa, että miten tästä eteenpäin - lompakko ei anna enää myöten jatkuvaa ultrassa ramppaamista, toisaalta pelkään jostain syystä sitä doppleriakin (eniten pelkään, että jään siihen täysin koukkuun). Seuraava neuvola on 1.2. ja siellä kuultaisiin taas sydänäänet. Eihän sinne ole kuin vajaat kolme viikkoa - ehkä nyt on vain rauhoituttava ja luotettava, että kaikki menee hyvin?
Juniorin pää ja käsi <3
Mennään edelleen päivä kerrallaan. Mutta pitkästä aikaa sydän rakkautta täynnä.
<3 <3 ihan rupes itkettää tein puolesta <3
VastaaPoista-Rinde
Kiitos! <3 <3
PoistaIhanaa, onnea <3 Mä olin aika ristitiiraisissa fiiliksissä sen dopplerin kanssa (entä jos ei löydy sykettä, onko siitä haittaa, mitä jso kuuntelen koko ajan jne. jne) Mutta hankin sen sitten kuitenkin rv 14. Siitä on ollut ihan hirveästi apua joten se oli ktuienkin hyvä päätös. Oireet kuitenkin vähenee keskiraskautta kohden ja liikkeet alkoi tuntua vasta rv 19 ja silloinkni hyvin satunnaisesti, niin siinä kohtaa doppler oli ihan korvaamaton kun epäusko iski. Meillä vauva on ollut nyt viimeisen kolmanneksen koko ajan perätilassa ja sellaisessa asennossa että ei pääse potkimaan joten liikkeet eivät tunnu kovin voimakkaina. Dopplerilla on saanut vähän mielenrauhaa näissäkin tilanteissa. Kotikäyttöön myytävät laitteet ovat niin heikkotehoisia etten jaksa uskoa että niistä olisi mitään haittaa sikiölle jos kuuntelee 1-2 min päivässä. Aina löytyy niitä jotka pelottelee dopplerin ja uä vaaroilla mutta ei ne luulot oikein mihinkään perustu.
VastaaPoistaTätä mä juuri epäilen eli jos oireet vähenee niin varmaan päädyn dopplerikaupoille. Jos nyt vaikka viikon-pari jaksais taas luottaa. :) Kiitos onnitteluista! <3
PoistaMä oon aina ajatellut, että koti-Dopplerin vaarat liittyy äitien mielenterveyteen. Että jos ei jostain syystä osaakaan saada sydänääniä esiin, koska sikiö on uinut johonkin potkimaan äitinsä munuaisia, äiti menee shokkiin ja paniikkiin ja ryntää itkien Naistenklinikalle - ja sitten kaikki on kunnossa, mikä on tietty hyvä juttu, mutta kauhean stressaavaa joka tapauksessa.
PoistaNiinpä! Tämän takia meillä ei sitä doppleria vielä ole. Ja olen myös ajatellut että pakkohan sitä on antaa elämälle vähän luottoakin. Että rentous on hysteeristä kuuntelua parempi vaihtoehto joka tapauksessa.
PoistaJEEEE! Voi miten ihanaa, ihanaa, voi että! Huomaan, etten oikeasti ole kauhean yllättynyt, jotenkin se sun alun rauha oli musta hyvällä tavalla enteellistä, mutta silti tämä ilahdutti ihan hurjasti.
VastaaPoistaEhkä mäkin oon vähän sitä mieltä että tällä raskaudella on olleet hyvät merkit alusta lähtien. Silti onnen tunne on jotain niin suurta, että pinnan alla kuplivaa iloa pitää vielä pidätellä.
PoistaVoi ihanaa! Paljon onnea ♡
VastaaPoistaKiitos. <3
PoistaVoi Alana, miten ihania uutisia! Hurjasti onnea <3
VastaaPoistaKiitos! <3 Onnea myös teille, me voidaan vain toivoa, että päästään yhtä pitkälle. :)
PoistaOnnea <3 Arvasin kyllä, että kaikki on kunnossa, oli sellainen tunne :)
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaIhania uutisia! Minulla oli kanssa sellainen olo että teillä kaikki on hyvin. :) aivan ihanaa ja yritä nauttia niin paljon kuin mahdollista. Riskiviikot on ohi ja onhan se totta että aina voi sattua mitä tahansa mutta aika harvinaista kuitenkin. Minulle se The Vuosi oli 2013 ja ai että vieläkin tulee itku silmään kun mietin raskausaikaa, pieniä hentoja potkuja, ultrakuulumisia, synnytystä, vastasyntyneen vauvan tuhinaa. Nyt minun tuhisija on jo vilkas 2v :)
VastaaPoistaPitää yrittää nauttia! Nyt kun alkaisi ensin edes täysin sisäistää, miten uudessa ja ihanassa tilanteessa me ollaan. :)
Poistavoi miten ihanaa että pienellä oli kaikki hyvin <3 Uskon että nyt on se teidän vuosi <3 onnellista odotusta <3
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaIhanaa, ihanaa! <3
VastaaPoistaNiin on! <3
PoistaIhanaa!!
VastaaPoista-J
Eikö olekin? :)
PoistaOnnea tuhannesti. Nyt vain yrität nauttia ❤
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaMahtavaa, paljon onnea!!
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaIhanaa, valtavasti onnea! :) <3
VastaaPoistaKiitos. <3
PoistaIhanaa!!! Tytön sykkeet ;) <3
VastaaPoistaOi oi, niinkö? Sukupuoliasioita ei olla vielä edes uskallettu miettiä mitä nyt mies, oma äiti ja sisko on vakuuttuneita, että sieltä olisi tulossa poika mutta itsellä on ollut tyttöfiilis. Molempi parempi, elävä lapsi olisi meille suurin lahja. <3
PoistaIhanaa, onnea!! Ja suloinen vilkutus! <3
VastaaPoistaKiitos! <3
Poista