Keskenään

Vaikka tämä toinen (viides) raskaus on ollut hyvin erilainen kuin esikoisen odotus, odotin silti tuota raskausviikon 22 täyttymistä. Nyt syntymätön lapsemme ei voi mennä enää kesken ja näiltä viikoilta lähtien äitiyspolilla ei suhtauduta mahdollisiin ongelmiin enää "emme valitettavasti voi tehdä mitään" -asenteella. Raskausviikolla 17 esikoinen uhmakohtauksessaan tönäisi mahaani niin, että sain muutaman kivuliaan supistuksen ja silloin äitiyspolille soittaessani kätilö totesi vain, että vaikka sikiö lähtisikin tämän seurauksena syntymään, he eivät tilanteelle mitään voisi ja siksi tarkistukseen tuleminenkin on turhaa. Nyt niin ei onneksi enää ole. Kävin eilen neuvolassa ja sain raskaustodistuksen. Nyt voimme sitten hakea äitiysavustusta, äitiys- ja vanhempainrahaa ja lapsilisää. Päätimme, että emme ota tällä kertaa äitiyspakkausta, vaan otamme avustuksen rahana. Olen käynyt tässä elokuussa läpi kaikki esikoisen vaatteet, niitä on joka koossa (56-92) niin reilusti, että tarv

Kirjoitan tänään aiheesta, joka ei mielestäni oikeasti kuulu lapsettomuus- tai keskenmenoblogiin. Meitä ja teitä on niin paljon, ihmisiä, naisia, miehiä, jotka toivoisivat vauvaa syliin kärsien suunnattomia tuskia, koska raskaus ei ala tai raskaudet päättyvät keskenmenoon. Jos raskaus vihdoin saa alkunsa ja jatkuu alkua pidemmälle, tärkeintä on saada elävä ja terve lapsi syliin ja tällöin lapsen sukupuolella ei ole mitään väliä. Jos siis elät juuri tuota tuskaista elämänvaihetta, jossa haluaisit lapsen - tytön, pojan, inter- tai muunsukupuolisen - niin älä lue pidemmälle. Tänään nimittäin ajattelin hieman raapaista pintaa aiheesta, mitä on saada kuulla olevansa äiti pienille pojille. Uskon, että myös tyttöjä saaneet äidit voivat samastua aiheeseen, vaikkakin tyttöjen äidit tuskin saavat yhtä paljon pahoittelevia katseita ja kommentteja, ehkä ennemminkin tyttöjen isät.  Tänään eletään rv 21+2. Vauvan liikkeet tuntuvat yhä vahvempina ja yhä useammin, vatsa kasvaa ja kaikki vaikuttaa

Eilen koitti jännityksellä odotettu rakenneultra. Mies pääsi ensimmäistä kertaa tämän toisen vauvan ultraukseen mukaan ja olipa mukavaa, kun olimme molemmat katsomassa, mitä vauvalle kuuluu. Erityisesti minua jännitti se, että vaikka tunnenkin vauvan liikkeitä päivittäin, tunnen niitä yhä melko epäsäännöllisesti ja potkut ovat lähes poikkeuksetta vaimeampia kuin esikoisen odotusaikana. Onneksi kätilö totesi välittömästi ultrauksen aloitettuaan, että istukka on suoraan kohdun etuseinässä. Se peittää käytännössä koko etuvatsan alueen ja siksi potkut ovat tuntuneet vain kyljissä ja ihan alhaalla ja voi olla, että menee vielä aikaa, että liikkeet voimistuvat kunnon potkuiksi. Huokaisin helpotuksesta, koska olin kehitellyt päässäni jo kaikenlaisia kauhukuvia siitä, miksi vauva ei liiku enempää. Itse asiassa kätilö oli sitä mieltä, että vauva oli hyvinkin aktiivinen, en vain pysty tuntemaan liikkeitä (vielä) paksun istukan läpi. Kaikki rakenteet olivat onneksi kunnossa. Kätilö mittaili

Tämä oli ehkä paras kesä pitkiin aikoihin. Saimme lomailla yhteensä kuusi viikkoa perheen kanssa yhdessä ja kokea vaikka mitä. Eilen istuimme yhdessä pojan makuuhuoneessa hänen iltapuuhiensa aikana ja kävimme läpi kesän parhaat ja oli vaikea valita - niin monta mukavaa hetkeä tähän kesään sisältyi. Tuntuu, että joka kesä olen odottanut vain jotakin: raskautta, vauvan syntymää, töiden alkua. Tänä kesänä olen pitkästä aikaa vain nauttinut. Kaikesta muusta siis paitsi tappohelteistä. Rakas poikamme täytti kaksi vuotta heinäkuun 23. ja viikkoa myöhemmin vietimme kokonaisen juhlaviikonlopun kaksien synttärijuhlien merkeissä. Hikisistä tunnelmista huolimatta päivät olivat täynnä naurua, lapsen riemua, ystäviä, perhettä ja hyvää ruokaa. Stressasin synttärijuhlia jonkun verran etukäteen, mutta aina siitä tulee niin hyvä mieli jälkikäteen, kun on jaksanut nähdä vaivaa ja vieraat viihtyvät.  Raskaus etenee omalla painollaan. Tänään kääntyi 20. raskausviikko, viikon päästä ollaan jo puoliväli