Keskenään

Vaikka viime postauksessa sanoinkin suhtautuvani tähän neljänteen yritykseen yllättävän positiivisesti, silti tuntuu, että taidan tehdä jo pohjimmiltani surutyötä luopumisen puolesta. Olen ollut viimeksi raskaana toukokuussa. Siitä on viisi kuukautta, melkein puoli vuotta. Kesä tuli, kesä meni ja mikään ei ole muuttunut. Me olemme edelleen kahdestaan enkä minä ole edes raskaana. Uskon, että neljäs raskaus varmasti alkaa vielä tavalla tai toisella, mutta lapsettomuuteen on jo niin tottunut, että ajatus siitä, että meille voisi ihan oikeasti joku päivä tulla lapsi tuntuu todella utopistiselta. Alan tottua uuteen minääni. Siihen naiseen, joka edelleen rakastaa (kummi)lapsia - jopa haaveilee lapsesta - mutta jolle ajatus omasta lapsesta on yhä epämääräisempi, haaleampi uni, haavekuva, ei todellisuutta. Alan tottua siihen, että keskityn nyt muihin asioihin, yritän löytää onnea jostain muualta kuin perhe-elämästä ja sen pakkomielteisestä toivomisesta. Alan tottua siihen, että meillä on m...

Jäin eilen sairauslomalle. Tarkoitus oli olla töissä kaavintaan saakka, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä selkä- ja vatsakivut voimistuivat ja veivät minut Kätilöopiston päivystykseen - jälleen kerran. Nyt jaksan jopa jo parjata julkista terveydenhuoltoa - jälleen kerran. Siellä istuin maanantaiaamuna kamalissa vatsakivuissa ja lääkärin tuomio oli, että koska a) minusta ei vuoda verta litroittain, b) minulla ei ole 39 asteen kuumetta ja c) pystyn kävelemään omin jaloin, minulle ei voida tehdä päivystyskaavintaa.  Lähettivät kotiin kipulääkereseptin ja sairauslomatodistuksen kanssa ja käskivät tulla takaisin torstaina jo aiemmin sovittuun kaavintaan. S****na. Nyt siis istun kotona enkä muuta voi ja lasken päiviä - ei tunteja siihen, että saan kuolleen sikiön kohdustani ulos. Lääkärihän vain tyytyi toteamaan, että kohdunsuu on täysin kiinni eikä keskenmeno näytä alkavan itsestään. What else is new. Lääkkeitä olisin toki saanut, mutta kuten jo  aiemmin olen todenn...