Tänään oli np-ultra. Aamulla, kun heräsin, lunta oli tullut jo vähintään sen 10 senttiä ja koko ajan satoi lisää. Päivän suurimmaksi jännitysmomentiksi näyttikin muodostuvan se, että miten pääsisimme Meilahteen ultraan ajoissa, ei se, mitä ultrassa tapahtuisi. Erityisesti miehen ajaminen Vantaalta saakka lumikaaoksessa jännitti suuresti. Olimme ajoissa. Ja kätilö oli kymmenen minuuttia etuajassa. Jännitti yllättävän vähän aiempiin kertoihin verrattuna, ehkä aamun yökkimiset vaikuttivat asiaan. Minua ultrattiin ekaa kertaa ikinä mahan päältä (ai se sattui, kätilö painoi anturia todella kovaa!). Sikiö ilmestyi ruudulle välittömästi. Sydän sykki ja kuulimme sydämen sykkeen (159 kertaa minuutissa). Juniori vilkutteli meille ja kätilö tarkisteli tärkeimpiä rakenteita (kädet, jalat, selkäranka, aivopuoliskot, vatsalaukku ja virtsarakko - kaikki näkyvissä!). Sikiö oli huonossa asennossa niskapoimun mittaamista varten ja kaikkemme tehtiin, että asento vaihtuisi. Kävin vessassa, hytkytin ...
Pikkulapsiarkea ja vauvahaaveita keskenmenoista ja lapsettomuudesta huolimatta.