What a difference a day makes.
Nyt melkein hävettää. Mutta muistakaa, että kolme keskeytynyttä keskenmenoa ja jokaisessa kuin seinään loppuneet oireet yhdistettynä repivään selkäkipuun ei minun mielessäni voi tarkoittaa enää mitään muuta kuin jälleen sitä samaa.
Paitsi tässä raskaudessa. Eilinen meni sumussa, ajattelin, että kun vain jaksan työpäivän loppuun, niin voin mennä kotiin itkemään. Oireettomuutta jatkui koko päivän (ja uskokaa, kävin työpaikan vessassa aina välillä puristelemassa rintoja - ei mitään). Mutta kotona kyyneliä ei tullutkaan. Tuli vähitellen hiipivä kuvotus ja jos oikein kovasti paineli, hento rintojen särky.
Sitten tuli tämä aamu. Ja kaikki oireet ovat palanneet entistä vahvempina takaisin. Siis palanneet. Näin ei ole käynyt koskaan, ei kertaakaan kolmessa aiemmassa raskaudessa. Rintoja särkee yhtä paljon kuin alkuviikosta ja kuin kirsikkana kakun päällä tänä aamuna sain kokea elämäni ensimmäisen kunnollisen aamupahoinvoinnin. Aamupalan aloitus päättyi pöntön halailemiseen ja samalla kun fyysisesti voin huonommin kuin pitkään aikaan, olisin voinut purskahtaa nauruun.
Että toivo tuli sittenkin takaisin. Siinä kakoessa ajattelin, että tämä ei vielä ollutkaan tässä. Voiko tällaista ollakaan?
Pidä kiinni pikkuinen. Lupaan, että en luovu enää toivosta - en ennen kuin sen on ultrassa todettu lopullisesti menneen.
PS. Hesari kirjoitti tänä aamuna jälleen kerran keskenmenon kokeneiden kokemuksista. Ihanaa, että aihe on esillä, vaikka raskas onkin. Vertaistuen merkitystä ei sovi vähätellä, se on taas jälleen kerran todistettu. Kiitos ihanat lukijat tsempeistä!
Nyt melkein hävettää. Mutta muistakaa, että kolme keskeytynyttä keskenmenoa ja jokaisessa kuin seinään loppuneet oireet yhdistettynä repivään selkäkipuun ei minun mielessäni voi tarkoittaa enää mitään muuta kuin jälleen sitä samaa.
Paitsi tässä raskaudessa. Eilinen meni sumussa, ajattelin, että kun vain jaksan työpäivän loppuun, niin voin mennä kotiin itkemään. Oireettomuutta jatkui koko päivän (ja uskokaa, kävin työpaikan vessassa aina välillä puristelemassa rintoja - ei mitään). Mutta kotona kyyneliä ei tullutkaan. Tuli vähitellen hiipivä kuvotus ja jos oikein kovasti paineli, hento rintojen särky.
Sitten tuli tämä aamu. Ja kaikki oireet ovat palanneet entistä vahvempina takaisin. Siis palanneet. Näin ei ole käynyt koskaan, ei kertaakaan kolmessa aiemmassa raskaudessa. Rintoja särkee yhtä paljon kuin alkuviikosta ja kuin kirsikkana kakun päällä tänä aamuna sain kokea elämäni ensimmäisen kunnollisen aamupahoinvoinnin. Aamupalan aloitus päättyi pöntön halailemiseen ja samalla kun fyysisesti voin huonommin kuin pitkään aikaan, olisin voinut purskahtaa nauruun.
Että toivo tuli sittenkin takaisin. Siinä kakoessa ajattelin, että tämä ei vielä ollutkaan tässä. Voiko tällaista ollakaan?
Pidä kiinni pikkuinen. Lupaan, että en luovu enää toivosta - en ennen kuin sen on ultrassa todettu lopullisesti menneen.
PS. Hesari kirjoitti tänä aamuna jälleen kerran keskenmenon kokeneiden kokemuksista. Ihanaa, että aihe on esillä, vaikka raskas onkin. Vertaistuen merkitystä ei sovi vähätellä, se on taas jälleen kerran todistettu. Kiitos ihanat lukijat tsempeistä!
Voi miten ihanaa! Miten mukava asia pahoinvointi voikaan olla :D Tiedän tuon tunteen vaikka meillä keskenmenoja ei ole kuin yksi, tai kaksi jos KU lasketaan mukaan. Mulla oireita oli tosi vähän ja ne sahasi miten sattuu, välillä oli kokonaan pois päivän pari, ja aina olin varma että se oli sitten siinä. Tuttua huttua puristella tissejä ja arvuutella peilin edessä onko ne kutistuneet vai ennallaan....
VastaaPoistaNyt uskallan jo luottaa vähän enemmän jos oireet sattuu taas yhtäkkiä häviämään... Tai sitten en. :)
PoistaIhanaa! Yritä nyt nauttia ja olla murehtimatta oireita ja oireettomuutta! Ehkä oikeasti joskus se oireiden katoaminen ei tarkoitakkaan mitään :)
VastaaPoistaRinde
Itsensä kyttäämisen lopettaminen taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty. :D
PoistaIhanaa, että kyseessä oli väärä hälytys! Noita varmaan tulee vielä lisääkin. Sen jälkeen, kun on useamman kerran kokenut menetyksen, kaikkia merkkejä kyttää ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ja oksentamisestakin voi iloita! :-D
VastaaPoistaPitää yrittää pitää pää kylmänä seuraavalla kerralla jos/kun oireet yllättäen häviää. :)
PoistaVoitasko joskus tavata? Ei muuten mutta tuntuu vähän kummalta itkeskellä täällä ilosta ihmisen takia, jonka tuntee vain internetistä. Sitten jos oltais tavattu, voisin avoimesti kyynelehtiä selittelemättä mitään kellekään.
VastaaPoistaTai no siis kai noi on jo tottuneet.
Mä kerron sulle sen, mitä en aikonut kertoa aikaisemmin. Älä ota profetiana. Silloin kun odotin tytärtäni, olin tosi tyyni. Kerran tuli veristä vuotoakin. Olin ihan paatuneena, että jaaha, mutta en huolestunut yhtään. Vuoto loppui. Raskaus jatkui. Mä jotenkin ajattelen, että se sun alun varmuus on hyvä merkki (mutta älä silti ota profetiana.)
Ihana. <3 Ja täytyy sanoa että varmuus palasi tänä aamuna saman tien. Jotenkin on vaan sellainen olo, että tää on meidän vauva. Mikä on naurettavaa sanoa kun viikkoja on kasassa 5+5. Jää nähtäväksi onko intuitio oikeassa.
PoistaMahtavaa! Kyllä raskausoireet on vaan välillä erittäin iloinen asia :) Esikoista odottaessani pahoinvointi oli ehdottomasti se asia, joka piti mut järjissään, oli jotain mihin pystyi turvautumaan kun pelot yritti ottaa vallan. (vaikka ei jatkuva oksentaminen tietty mitään kivaa ollut) -Aada
VastaaPoistaVeikkaan, että jos tää tällä tavalla nyt jatkuu niin tää alkuraskaus tulee olemaan pitkä ja tuskallinen, mutta jospa seuraavalla kerralla jos/kun oireet häviää uskallan vielä kuitenkin luottaa. :)
PoistaVoi ihania uutisia, olo oli niin tyhjä sun edellisen postauksen jälkeen! Täällä sormet ja varpaat ristissä teijän puolesta, pitäköön pikku tyyppi visusti kiinni <3 Toivottavasti äidin intuitio on oikeassa <3
VastaaPoistaKiitos!!! <3
PoistaHUH, onneksi saatiin lukea onnellisia uutisia!! <3 En edes neuvo yrittämään ottaa iisisti koska sellaista vaihtoehtoa ei ole :D Hammasta purren eteenpäin päivä kerrallaan, toivon teille niin paljon kaikkea hyvää <3
VastaaPoistaKiitos. <3 Yllättävän iisisti oon pystynyt ottamaan siihen nähden miten kamala tausta meillä on. Ei auta kuin ottaa jokainen päivä sellaisena kuin se tulee ja toivoa parasta...
PoistaOnneksi oireet tulivat takaisin! Mutta on varmasti hyvin vaikeaa tai mahdotontakin olla tarkkailematta niitä. Toivottavasti aika ultraan kuluu mahdollisimman nopeasti :)
VastaaPoistaTämä päivä on mennyt sohvalla pahoinvoinnin kourissa, joten oireita ei ole tarvinnut paljon tarkkailla, mutta paniikki iskee varmasti heti jos/kun oireet hellittävät... Reilu viikko vielä odotettava.
Poista