Huomaan tyynen mielen katoavan yhä useammin ja yhä pidemmäksi aikaa.
Käsillä ovat nimittäin ne aiempien raskauksien tuomioviikot. Tänään kääntyi tiistain ultran mukaan raskausviikko 7+0 ja en voi olla ajattelematta sitä, että aiemmin tässä vaiheessa on eletty niitä viimeisiä hetkiä. Ensimmäinen keskenmeno todettiin vasta viikolla 12+, mutta sikiö oli kuollut ultran mukaan jo viikolla 7+ jotain. Toisessa keskenmenossa kaikki oli hyvin vielä viikolla 8+2, mutta kun vuoto viikolla 10 alkoi, lääkäri totesi sikiön kuolleen hyvin pian ultran jälkeen, viikolla 8+4. Ja kolmas raskaus oli päättynyt jo varhaisultrassa viikolla 6+4.
Ehkä tämän historian valossa minun pitäisi olla superihminen, etten pelkäisi. Herään joka aamu siihen, että mietin ensimmäisenä, että vieläkö oireita on. Yökin hampaita pestessä kiitollisena, mutta samalla huomaan ajattelevani, että mitä sekään merkitsee. Vaikka rintoja pakottaa, voihan sikiö silti olla jo kuollut.
Raskausoireetkaan eivät siis enää pelasta paniikilta. Vaikka näin jälkikäteen edellisiä raskauksia miettiessäni muistan kyllä sen hetken, kun raskausoireet selvästi vähenivät, kyllä niitä oli silti tyhjennykseen saakka. En ole oksentanut yli viikkoon, ainoastaan yökkinyt. Kertooko se siitä, että tämäkin raskaus on jo hiipumassa? Rintoja pakottaa välillä, mutta ei koko ajan. Tarkoittaako se sitä, että keskenmeno on jo tapahtunut?
Yritän pitää itseni kiireisenä, mutta kiireen keskelläkin aikaa murehtimiselle löytyy aina. Varasin seuraavan ultran maanantaille 21.12., nyt pitäisi pysyä seuraavat kymmenen päivää järjissään. Ja päätin jo, että käyn joululomallakin ultrassa, jos kaikki on tuolloin ennen joulua kunnossa. En vain pysty enää useiden keskeytyneiden keskenmenojen vuoksi luottamaan siihen, että vaihteleva oireettomuus ja oireet merkkaisivat raskauden jatkumista, vuodottomuudesta puhumattakaan. Liikaa on tapahtunut, liian monta kertaa on otettu takkiin.
Mitä tehdä, kun paniikki iskee? Miten rauhoitella itseään, että tästäkin selviää? Vaikka pahin tapahtuisi, niin ei se kuolemaksi ole. Tuntuu, että on se sittenkin. Olen ripustanut kaiken toivoni tähän raskauteen ja vaikka puolet ajasta edelleen uskon tämän onnistumiseen, toisen puolikkaan käytän aivan väärällä tavalla.
Kolme viikkoa on pitkä aika odottaa pahinta.
Käsillä ovat nimittäin ne aiempien raskauksien tuomioviikot. Tänään kääntyi tiistain ultran mukaan raskausviikko 7+0 ja en voi olla ajattelematta sitä, että aiemmin tässä vaiheessa on eletty niitä viimeisiä hetkiä. Ensimmäinen keskenmeno todettiin vasta viikolla 12+, mutta sikiö oli kuollut ultran mukaan jo viikolla 7+ jotain. Toisessa keskenmenossa kaikki oli hyvin vielä viikolla 8+2, mutta kun vuoto viikolla 10 alkoi, lääkäri totesi sikiön kuolleen hyvin pian ultran jälkeen, viikolla 8+4. Ja kolmas raskaus oli päättynyt jo varhaisultrassa viikolla 6+4.
Ehkä tämän historian valossa minun pitäisi olla superihminen, etten pelkäisi. Herään joka aamu siihen, että mietin ensimmäisenä, että vieläkö oireita on. Yökin hampaita pestessä kiitollisena, mutta samalla huomaan ajattelevani, että mitä sekään merkitsee. Vaikka rintoja pakottaa, voihan sikiö silti olla jo kuollut.
Raskausoireetkaan eivät siis enää pelasta paniikilta. Vaikka näin jälkikäteen edellisiä raskauksia miettiessäni muistan kyllä sen hetken, kun raskausoireet selvästi vähenivät, kyllä niitä oli silti tyhjennykseen saakka. En ole oksentanut yli viikkoon, ainoastaan yökkinyt. Kertooko se siitä, että tämäkin raskaus on jo hiipumassa? Rintoja pakottaa välillä, mutta ei koko ajan. Tarkoittaako se sitä, että keskenmeno on jo tapahtunut?
Yritän pitää itseni kiireisenä, mutta kiireen keskelläkin aikaa murehtimiselle löytyy aina. Varasin seuraavan ultran maanantaille 21.12., nyt pitäisi pysyä seuraavat kymmenen päivää järjissään. Ja päätin jo, että käyn joululomallakin ultrassa, jos kaikki on tuolloin ennen joulua kunnossa. En vain pysty enää useiden keskeytyneiden keskenmenojen vuoksi luottamaan siihen, että vaihteleva oireettomuus ja oireet merkkaisivat raskauden jatkumista, vuodottomuudesta puhumattakaan. Liikaa on tapahtunut, liian monta kertaa on otettu takkiin.
Mitä tehdä, kun paniikki iskee? Miten rauhoitella itseään, että tästäkin selviää? Vaikka pahin tapahtuisi, niin ei se kuolemaksi ole. Tuntuu, että on se sittenkin. Olen ripustanut kaiken toivoni tähän raskauteen ja vaikka puolet ajasta edelleen uskon tämän onnistumiseen, toisen puolikkaan käytän aivan väärällä tavalla.
Kolme viikkoa on pitkä aika odottaa pahinta.
Mä antaisin neuvon, että älä kuulostele oireita ollenkaan koska ne ei kerro suuntaan eikä toiseen yhtään mitään ! Mutta tiiän miten vaikeeta se on, oikeestaan mahotonta! :D
VastaaPoistaMulla toisessa ja tässä viimesimmissä oireet jatkui aivan samalla tavalla sinne asti kun alkio oli tullu lääkkeillä ulos. Muistan keskimmäisessä raskaudessa oksentaneen vielä rajustikkin vaikka sisällä ei ollu pitkään aikaa enää ollut mitään elämää :(
En missään nimessä halua lietsoa paniikkia tai mitään muuta mutta ei ne oireet ainakaan mun kohalla oo kertonut yhtään mitään :(
Sisäinen vaisto on taas aina ollu oikeessa :D
Pitää varmaan sitten luottaa siihen, että alussa tuntui siltä, että kyllä tästä lapsi tulee. :) Ja kyllä, raskausoireiden tulkitsematta jättäminen on lähes mahdotonta...
PoistaEi mulla ole tuohon mitään neuvoa. Ei varmaan ole kellään. Sulla on vielä kymmenen päivää, ja ne kymmenen päivää on ohi kymmenen päivän päästä. Siihen asti niistä selviää samalla tavalla kuin surusta selviää, sekunti kerrallaan. (Nyt niitä on taas ehkä 108 vähemmän kuin silloin, kun aloitin tämän kommentin.) Ja sä selviät niistä. Ja paniikki tulee ja menee, ja kun se tulee, ehkä ehdottaisin, että ei kannata lisätä kuormaa miettimällä, että näin ei sais tuntea. Tunnet mitä tunnet, sä selviät siitäkin.
VastaaPoistaMUTTA mä yhä suosittelen neulomista, koska se joko rauhoittaa tai sitten vituttaa niin paljon, että unohtaa murehtia muuta. Jälkimmäisestä me kässäihmiset emme yleensä paljon puhu, mutta totta se on.
Kutimet on pysyneet kaapissa viimeiset kahdeksan vuotta. Nyt vois olla korkea aika kaivaa ne sieltä. Olo on ristiriitainen: toisaalta haluaisin, että ne 10 päivää olisi jo menneet mutta samalla pelkään huonoja uutisia ja haluaisin vain nauttia siitä, kun saa olla raskaana (totuudesta viis). Ei oo hyvä oli niin tai näin. :D
PoistaMä niin tiedän, että jos joskus vielä onnistun tulemaan raskaaksi, olen ihan hermoraunio ainakin puoliväliin asti, kun viimeisin keskenmeno tuli niin myöhäisillä viikoilla... En siis osaa antaa mitään hyviä vinkkejä ja varmasti ihan turha sanoa, että älä murehdi. Sanonpa siis vaan, että koita kestää ja yritä nauttia niistä hetkistä, kun pelko unohtuu! Ja käy ultrassa tasan niin usein kuin mieli tekee ja lompakko kestää. Mulla ei ole tähän mennessä ollut doppleria, koska en uskonut sellaista tarvitsevani, mutta mahdollisessa seuraavassa raskaudessa sellainen hankitaan ja sitä käytetään päivittäin.
VastaaPoistaMietin itsekin dopplerin hankkimista, mutta tässä vaiheessa siitä ei ole mitään hyötyä. Ja tänään oireettomana tuntuu taas, että tuskin edes sinne asti päästään, että dopplerille olisi koskaan meillä käyttöä... :(
PoistaTsemppiä! Mulla viime raskaudessa oireet vaihteli paljonkin (ja luulen, että keskenmenolla ei ollut mitään tekemistä oireiden tai oireettomuuden kanssa, vaan verenkiertoon liittyvät ongelmat näyttävät todennäköiseltä selitykseltä tuon raskauden päättymiselle). Oireettomina päivinä olin ihan hermoraunio, oksupäivinä laattasin iloisesti hymyillen. Huomasin jopa jonkinlaista sykliä oireissa/oireettomuudessa, ts. oireettomat päivät toistuivat suht tasaisin väliajoin. Toivottavasti sullakin taas oireet tekee comebackin, että saat mielenrauhan takaisin!
VastaaPoistaNäin on mennyt täälläkin eli selvästi vaihtelee noi oireettomat ja oireelliset päivät. Raastavaa aikaa tää on kaikin puolin...
PoistaTsemppiä kovasti! Vaikka tuntuu, että päivät menevät hitaasti, niin aika kuitenkin kuluu koko ajan eteenpäin, nytkin. En oikein osaa neuvoa, kun en ole vielä kokenut raskautta. Se kuitenkin toivottavasti on edessä piakkoin, ja olen itsekin pelkoihin taipuvainen ja voin jo kuvitella kaiken sen oireiden ja muutenkin kehon kuulostelun. Sulla se on varmasti vielä ihan eri luokkaa useamman keskenmenon jälkeen. Ehkä se positiivinen vaisto raskauden jatkumisesta voisi kantaa eteenpäin. Itse ainakin luotan vaistoihini, joita tuleekin usein erilaisista asioista, jos muuta oikeaa faktatietoa ei sillä hetkellä ole saatavilla. Itselleni se toimii jonkinlaisena voimanlähteenä kestää epätietoisuutta. Olen hengessä mukana ja toivon, että tällä kertaa raskaus sinulla jatkuu onnellisesti loppuun asti.
VastaaPoistaKiitos. <3
Poista