Siirry pääsisältöön

Plan B

Jokainen lapsettomuudesta tai lapsiin liittyvästä surusta kärsivä tietää tunteen, kun riittää. Tulee vain sellainen olo, että tämän on loputtava. Nyt. Heti. En jaksa enää rypeä sekuntiakaan siinä, miten surkeaa minun elämäni on (ja miten hehkeältä juuri sillä hetkellä kaikkien muiden elämä vaikuttaa). Samalla sekunnilla tulee sellainen olo, että tarvitsen jotain muuta ajateltavaa.

Minä kutsun tätä nimellä korviketekeminen. Toki joillekin korviketekeminen tarkoittaa ihan oikeaa vauvankorviketta, yleensä siis jotain koiran-/kissanpentua/kilpikonnaa/akvaariota you name it.

Korviketekemisen idea on harhauttaa ajatuksia pois lapsettomuuden kivusta - siitä, että vauvan aika olisi ollut nyt, mutta kun ei tullutkaan vauvaa, niin tuli jotain muuta. Veikkaan, että isot elämänmuutokset saavat usein alkunsa lapsettomuuden kokemuksen myllerryksessä. Uusi koti, laihdutus, kuntoiluharrastuksen aloittaminen, uusi työpaikka tai jopa uusi parisuhde keksitään sopivasti korvaamaan vauvaa. Tulee tarve tuulettaa omaa elämää, kun kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Vaikka keskenmenot ovat heilauttaneet koko elämän täysin ympäri, samalla jumittamisen tunne on saanut uskomattomat mittasuhteet. Tuntuu, että elämä junnaa paikoillaan kuin pahinkin ruuhkaan jumittunut bussi ja kaikki muut huristavat ohituskaistalla ohi. Miksei kukaan odota minua??

Muutos lähtee kuitenkin ennen kaikkea sisältä. Oman elämän juuriltaan repiminen surun tai henkisen kivun takia ei välttämättä ole se fiksuin päätös (vaikka myönnän itsekin sitä harkinneeni), mutta saatte myötätuntoni ja ymmärrykseni kaikki te, jotka olette päätyneet radikaaleihinkin muutoksiin elämässä lapsettomuuden jälkimainingeissa. Tuskin monelle lapsettomuus on se perimmäinen syy, mutta muut muutokset korvaavat ajatusta siitä, ettei sitä suurinta elämänmuutosta eli omaa lasta tullutkaan. (Ja ei, en ole vaihtamassa miestä.)




Ehkä se on tämä alkava kevät ja lisääntyvä valo tai sitten kulunut vuosi on ajanut minut siihen pisteeseen, että minusta tuntuu, että kaipaan jo jotain muuta. Jotain uutta, jotain virkistävää, jotain muuta kuin tätä ainaista lapsenkaipuuta ja jatkuvaa pelkoa siitä, että unelmointi ei enää koskaan tuota tulosta.

Ei muuta kuin pyörät pyörimään. Joihinkin asioihin voi onneksi vaikuttaa itse.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo neljättä ke

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta

Toinen kolmannes ja oireettomuuden kirouksesta

Tänään on rv 13+0. Ihan hetkeksi on pakko pysähtyä ja miettiä sitä. Suurin osa äitiysoppaista määrittelee juuri tämän viikon alkamisen merkitsevän myös toisen kolmanneksen alkua. Siis että minä - pelkkiä keskenmenoja saanut nainen - olen päässyt toiselle kolmannekselle. Sanattomaksi vetää.  Toki heti ajattelen niin, että todisteena tästähän minulla on vain viikontakainen ultrakäynti. Mistäpä sitä tietää, mitä siellä kehossa on ehtinyt tapahtua tässä viikon aikana. Kuten huomaatte, luotto oman kehon toimintaan niin kuin luonto on sen tarkoittanut on edelleen lähes olematonta. Tuurilla ne laivatkin seilaa. Nyt ollaan täysin neitseellisellä maaperällä: tänne saakka ei olla koskaan päästy enkä siis tiedä, mitä odottaa tai mikä on normaalia. Kehohan nimittäin päätti - varmaan sitten sen toisen kolmanneksen kunniaksi - että nyt on aika luopua raskausoireista. Lauantaina yökin aamulla aiempia viikkoja huomattavasti vähemmän ja jaksoin valvoa lauantai-iltana puoleenyöhön saakka, mikä oli