Siirry pääsisältöön

Jossittelua

Tänään on se päivä, kun minun olisi pitänyt jäädä äitiyslomalle.

Heinäkuussa tehty plussatesti vei ajatukset jo pitkälle pitkälle seuraavaan vuoteen ja silloin laskin saman tien lasketun ajan lisäksi päivän, jolloin jäisin kotiin. Ajattelin mielessäni: vain muutama kuukausi töitä ja pian se helmikuu sieltä tulee ja sitten voin keskittyä vain meihin ja tulevaan elämänmuutokseen.

No eihän se ihan niin mennyt, mutta tällaisena päivänä on edes hetken kiva jossitella. Millainen vauvamaha minulla jo olisi (varmaan valtava), miten voisin (varmaan huonosti), miten jaksaisin odottaa jo vauvan tuloa (varmaan kärsimättömästi), miten innoissani olisin tulevasta perheenlisäyksestä (varmaan hyppisin seinille).

Kaikki tämä jossittelu on täysin turhaa eikä varmasti paranna oloani, mutta joskus on kiva jatkaa haavetta sen murenemisesta huolimatta. Syyskuussa ajattelin, että ehkä olisin jo uudestaan raskaana tässä vaiheessa, mutta sitä en osannut kuvitella, että se uusi raskauskin olisi jo taaksejäänyttä elämää.

Turhauttavinta keskenmeno(i)ssa on se, että hetken tuo haave on jo todellisuutta. Tikkari annetaan ja sitten se otetaan pois. Menetys tuntuu paljon suuremmalta, kun sen eteen tehdään jo asioita - varataan neuvola, käydään verikokeissa, syödään terveellisesti ja vältetään tiettyjä ruoka-aineita ja alkoholia - ja sitten yhtäkkiä kaikki on ohi. Välillä tuntuu jopa hieman epätodelliselta, ihan oikeastiko se kaikki tapahtui? Oliko minusta hetken tulossa jonkun äiti?




Tänä iltana korkkaan kuohuvan alkavan hiihtoloman kunniaksi. Ei tullut vuoden paussia töistä, mutta tuli edes viikko. 
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo nel...
22 kommenttia
Lue lisää

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta ...
14 kommenttia
Lue lisää

Ensimmäinen erävoitto

Pelätty, odotettu, vihattu, kaivattu ja kamalalla kammolla odotushuoneessa manattu ultra oli tänään. Kaikki oli hyvin. Ainakin vielä. Vaikka  kolmannessa raskaudessa ei päästy edes näin pitkälle, että olisi nähty elävä sikiö, kahdella aiemmalla kerralla varhaisultrassa syke on löytynyt. Siksi en uskalla vielä juhlia, mutta onhan tämä nyt kuitenkin ensimmäinen hyvä uutinen pitkään aikaan. Jännitys kasvoi huippuunsa eilisen ja tämän aamun aikana ja myöhässä ollutta lääkäriä odotellessa sanoin jo miehelle, että haluan paeta ja lähteä vain kotiin. Että ei minusta ole tähän. Manasin koko vauvaprojektin alimpaan helvettiin ja mietin, että kuka hullu lähtee tähän näin monta kertaa.  Tutkimushuoneessa tärisin ja lähes itkin pelkästään siksi, että tiesin, mitä tuleman pitää (keskenmenoista seuranneesta ultrakammosta en taida päästä koskaan eroon), mutta hyvin pian lääkäri vain totesi, että kyllä täällä syke näkyy. Purskahdin saman tien itkuun. Ettäkö näin suuri onni on meitä tä...
19 kommenttia
Lue lisää