Eilen sorruin. Kerran melkein ja toisen kerran kokonaan.
Nyt on puhe kahdesta täysin eri asiasta. Olimme illalla pitkästä aikaa ravintolassa syömässä ystäväporukalla ja vaikka tiesin jo etukäteen, että gluteeniton + raskausrajoitteet ei ole paras mahdollinen yhdistelmä ravintolaruokailulle, halusin ottaa riskin.
Ennen pöytävarausta oli hetki aikaa ja eksyin pyörimään Stockmannille. Normaalisti olisin noussut kolmanteen kerrokseen naistenvaateosastolle, mutta kasvava vatsa ei houkuttele tällä hetkellä vaateostoksille. Melkein kuin huomaamatta ohitin sisustusosaston ja nousin uhkarohkeasti kerrokseen kuusi: lastenosastolle. Kävelin pikkuruisten bodyen, mekkojen ja haalareiden keskellä, hypistelin kankaita ja huomasin koko ajan pelkääväni, että kohta joku tulisi sanomaan, että mitä sinä huijari täällä teet - eihän sinulla ole edes lasta mukana. Myyjiä karttelin kuin ruttoa.
Sitten vastaan sattui sellainen maailman söpöin (eikä kyllä mikään halvin mahdollinen...) luomupuuvillasta tehty nukenvaatteen kokoinen body. Nostin sen käteen, katselin sitä ja juuri sillä hetkellä tuntui, että vauva potkaisi. Olin todella lähellä kävellä kassalle body mukanani.
Meillähän ei ole kotona yhtään vauvanvaatetta. En ostanut edes ensimmäisessä raskaudessa ainuttakaan ja edelleen pelkään tuon rajan ylittämistä. Ensimmäistä kertaa eilen ajattelin, että ehkä vihdoin olisi aika. 17. raskausviikko on alkanut ja vauvan liikkeitä ainakin kuvittelen tuntevani päivittäin. Rakenneultraan on reilut neljä viikkoa.
Body jäi hyllyyn. Taputin itseäni olkapäälle ja ajattelin, että vältinpä senkin ansan. Että lähellä oli, mutta onneksi hillitsin itseni.
Ravintolassa se sortuminen sitten tapahtui. Mental note to self: ÄLÄ mene syömään fine dining -ravintolaan seuraavaan puoleen vuoteen, älä ainakaan mihinkään Tomi Björckin puljuun. Ravintolan konseptin mukaan tilasimme yhteisesti jaettavia annoksia ja vaikka pöytäseurue oli tietoinen raskaudesta (ja kivireestä jota gluteenittomaksi ruokavalioksi kutsutaan), päädyimme (he päätyivät?) tilaamaan kaikkea sellaista, jota en voinut syödä. Pöytään ilmestyi härkätartaria, raakaa tonnikalaa, pinnalta ruskistettuja kampasimpukoita yms. Minä istuin siinä, katselin kun muut söivät ja nälkä kurni vatsassa. Lopuksi tuli se minun valitsema annos ja kuinkas ollakaan: pitkään haudutettu häränkylki osoittautui sisältä pinkiksi. M-a-h-t-a-v-a-a.
Hormonit ovat siitä ihania, että sillä hetkellä teki mieli a) purskahtaa itkuun ja b) alkaa huutaa ja juosta viereiseen Siwaan ostamaan minulle sopivaa ruokaa. En enää kehdannut kahden tunnin odotuksen jälkeen palauttaa annosta takaisin ja vieressä istunut kahden lapsen äiti tsemppasi, että anna mennä vain, ei tuo niin raa'alta näytä. Nälkä vei voiton ja söin lihat. Kotimatkalla itketti ja mietin, että miksi kolmen keskenmenon jälkeen menin ottamaan edes pienenpienen riskin toksoplasmoosista? Että hullu sitä pitää olla, ettei pientä nälkää kestä. Jossittelu on turhaa (olisi pitänyt palauttaa ruoka takaisin, olisi pitänyt jättää menemättä koko ravintolaan, pitäisi lakata elämästä normaalia elämää nyt, kun olen vihdoin raskaana - you name it, se ajatus on varmasti käynyt mielessä) ja välillä kyllästyttää, että kaikki ahdistaa. Että kaikki pelottaa. Joten otin riskin. Nyt pelottaa taas - että siinäpä sen ravintolaillallisen anti.
Eilen ostin melkein ensimmäisen vaatteen vauvalle, mutta jätin sen kuitenkin hyllyyn ja päädyin syömään sisältä punertavaa lihaa.
Tänään molemmat kaduttaa.
Nyt on puhe kahdesta täysin eri asiasta. Olimme illalla pitkästä aikaa ravintolassa syömässä ystäväporukalla ja vaikka tiesin jo etukäteen, että gluteeniton + raskausrajoitteet ei ole paras mahdollinen yhdistelmä ravintolaruokailulle, halusin ottaa riskin.
Ennen pöytävarausta oli hetki aikaa ja eksyin pyörimään Stockmannille. Normaalisti olisin noussut kolmanteen kerrokseen naistenvaateosastolle, mutta kasvava vatsa ei houkuttele tällä hetkellä vaateostoksille. Melkein kuin huomaamatta ohitin sisustusosaston ja nousin uhkarohkeasti kerrokseen kuusi: lastenosastolle. Kävelin pikkuruisten bodyen, mekkojen ja haalareiden keskellä, hypistelin kankaita ja huomasin koko ajan pelkääväni, että kohta joku tulisi sanomaan, että mitä sinä huijari täällä teet - eihän sinulla ole edes lasta mukana. Myyjiä karttelin kuin ruttoa.
Sitten vastaan sattui sellainen maailman söpöin (eikä kyllä mikään halvin mahdollinen...) luomupuuvillasta tehty nukenvaatteen kokoinen body. Nostin sen käteen, katselin sitä ja juuri sillä hetkellä tuntui, että vauva potkaisi. Olin todella lähellä kävellä kassalle body mukanani.
Meillähän ei ole kotona yhtään vauvanvaatetta. En ostanut edes ensimmäisessä raskaudessa ainuttakaan ja edelleen pelkään tuon rajan ylittämistä. Ensimmäistä kertaa eilen ajattelin, että ehkä vihdoin olisi aika. 17. raskausviikko on alkanut ja vauvan liikkeitä ainakin kuvittelen tuntevani päivittäin. Rakenneultraan on reilut neljä viikkoa.
Body jäi hyllyyn. Taputin itseäni olkapäälle ja ajattelin, että vältinpä senkin ansan. Että lähellä oli, mutta onneksi hillitsin itseni.
Ravintolassa se sortuminen sitten tapahtui. Mental note to self: ÄLÄ mene syömään fine dining -ravintolaan seuraavaan puoleen vuoteen, älä ainakaan mihinkään Tomi Björckin puljuun. Ravintolan konseptin mukaan tilasimme yhteisesti jaettavia annoksia ja vaikka pöytäseurue oli tietoinen raskaudesta (ja kivireestä jota gluteenittomaksi ruokavalioksi kutsutaan), päädyimme (he päätyivät?) tilaamaan kaikkea sellaista, jota en voinut syödä. Pöytään ilmestyi härkätartaria, raakaa tonnikalaa, pinnalta ruskistettuja kampasimpukoita yms. Minä istuin siinä, katselin kun muut söivät ja nälkä kurni vatsassa. Lopuksi tuli se minun valitsema annos ja kuinkas ollakaan: pitkään haudutettu häränkylki osoittautui sisältä pinkiksi. M-a-h-t-a-v-a-a.
Hormonit ovat siitä ihania, että sillä hetkellä teki mieli a) purskahtaa itkuun ja b) alkaa huutaa ja juosta viereiseen Siwaan ostamaan minulle sopivaa ruokaa. En enää kehdannut kahden tunnin odotuksen jälkeen palauttaa annosta takaisin ja vieressä istunut kahden lapsen äiti tsemppasi, että anna mennä vain, ei tuo niin raa'alta näytä. Nälkä vei voiton ja söin lihat. Kotimatkalla itketti ja mietin, että miksi kolmen keskenmenon jälkeen menin ottamaan edes pienenpienen riskin toksoplasmoosista? Että hullu sitä pitää olla, ettei pientä nälkää kestä. Jossittelu on turhaa (olisi pitänyt palauttaa ruoka takaisin, olisi pitänyt jättää menemättä koko ravintolaan, pitäisi lakata elämästä normaalia elämää nyt, kun olen vihdoin raskaana - you name it, se ajatus on varmasti käynyt mielessä) ja välillä kyllästyttää, että kaikki ahdistaa. Että kaikki pelottaa. Joten otin riskin. Nyt pelottaa taas - että siinäpä sen ravintolaillallisen anti.
Eilen ostin melkein ensimmäisen vaatteen vauvalle, mutta jätin sen kuitenkin hyllyyn ja päädyin syömään sisältä punertavaa lihaa.
Tänään molemmat kaduttaa.
Kaikki menee silti hyvin, vaikka pelottaa. (Laita viestiä sun terkkarille, se sanoo samaa.)
VastaaPoistaAjattelin ihan noin sivumennen kysyä asiasta ens maanantaina, kun käyn kuuntelemassa sydänääniä. Syyllistyminen kaikesta, millä voin itse lapseni mahdollisuudet pilata alkaa jo nyt...
PoistaUskoisin, että pitkään haudutetussa ruoassa toksoplasmoosin riski on äärimmäisen pieni, vaikka väri vähän pinkki olisikin. Olen elämäni aikana syönyt kaikennäköistä raakaa ja puoliraakaa lihaa, pesemättömiä kasviksia jne. ja testatusti en ole onnistunut toksoa saamaan, joten todennäköisyys sen saamiselle täällä Suomessa lienee hyvin pieni. Ulkomailla olen varovaisempi, koska jo Keski-Euroopassa tokson saaneiden määrä on ihan eri luokkaa. Ymmärrän hyvin, että kaikenlainen tuossa tilanteessa mietityttää, joten jos kovasti arveluttaa, käy ihmeessä toksotestissä parin viikon päästä.
VastaaPoistaAnkaran googlailun jälkeen illalla tulin samaan tulokseen, mutta silti harmitti että menin ottamaan edes sen pienen riskin. No, kysäisen testistä terkkarilta maanantaina, kun menen tsekkaamaan sydänäänet.
PoistaSöin itse viime kesänä alkuraskauden aikana juuri ennen plussatestin tekemistä ulkomailla mm. parmankinkkua. Lisäksi heti plussatestin jälkeen mentiin kylään paikalliselle tuttavaperheelle, jonka tarjoama lounas ei ihan istunut suomalaisiin raskausajan ruokasuosituksiin (lounaaksi oli voileipiä, joiden päällä mm. majoneesia, jälkkäriksi mansikoita suoraan paikalliselta pellolta, pesemättä tietysti...). Pakko oli syödä, kun en kehdannut olla syömättä enkä myöskään halunnut kertoa, että teinpä tänä aamuna positiivisen raskaustestin. Tutkin aihetta tosi paljon ja sain työterveydestä varmuuden vuoksi lähetteen toksotestiin. Toksoa ei ollut. Uskoisin, että voit olla ihan rauhallisin mielin.
VastaaPoistaTällä siis tarkoitus sanoa, että ymmärrän hyvin tuskasi tuolla dinnerillä, tosi ikävää, kun haluaisi noudattaa suosituksia, mutta joissakin tilanteissa on vaan pakko syödä jotakin...
PoistaSiis juuri näin!! Välillä vaan joutuu tilanteisiin, joissa on valittava kahden ikävän vaihtoehdon väliltä. Nää ruokahommat on välillä niin hankalia...
Poista