Siirry pääsisältöön

Yksi vuosi

Tasan vuosi sitten itkin. Itkin, huusin tuskissani ja vuodin verta ja kyyneleitä.

Tänään teen töitä. Ihan normaalisti, samalla tavalla kuin joka päivä. Vuosi on kulunut ja se, jonka luulin olevan kuolemaksi, ei tappanutkaan minua. En tiedä tekikö vahvempaa, mutta aloitti minussa muutosprosessin, joka on kesken edelleen. Me olemme edelleen keskenämme, niin kuin olemme aina olleet.

Löysin kännykän tiedostoista 21.9.2014 kirjoittamani runon, kuusi päivää ensimmäisestä keskenmenosta. Sen nimi on Sininen. 

lennä, sinä ajatukseni sininen laulu
tee pesä pilvien viereen
piirrä ääriviivaa horisonttiin
jätä minut
mutta palaa aina uudelleen

sillä täällä minä olen
ei epätoivon jälkeen jää jäljelle mitään
rakkaus
ei sekään riittänyt
verenpunaisia öitä, kalmankalpeita aamuja

lennä, sinä ajatukseni sininen laulu
odota minua siellä jossain
tiedä
että minä olin sinun
tuskan jälkeen
sittenkin hento syke - elämä siellä jossain

Tuo päivä ei unohdu koskaan. Hyvästi sinä ajatukseni sininen laulu - rakas lapseni, joka et koskaan saanut elää. Ikävä ja rakkaus eivät kuole koskaan. 
Tunnisteet:

Kommentit

  1. AnLottanen15. syyskuuta 2015 klo 18.42

    Kaunis runo. Luin tekstisi taaksepäin. Kyynellyin.
    Toivotaan, että meillekin on toivoa.

    Liityn kanssatoivojiesi joukkoon.

    Lämmöllä,
    -AnLottanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alana15. syyskuuta 2015 klo 19.10

      Kiitos ihana AnLottanen. <3 Ja meidän tie on ollut vielä niin paljon lyhyempi kuin teidän. Rankkoja aikoja, jospa toivoa vielä olisi.

      Poista
  2. Keksi15. syyskuuta 2015 klo 22.13

    Olipa kaunis <3

    VastaaPoista
  3. Anonyymi16. syyskuuta 2015 klo 20.00

    Sinulla on lahja pukea hetket sanoiksi. Siten, että joku toinenkin voi tavoittaa tunteen. Tavoitin. Kosketti. Emme ole yksin.
    Niin kipeää, silti niin kaunista. Elämä on...
    Voimia kaikille meille! <3
    Riia, yhden kovasti kaivatun pienen aivan liian kesken menettänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alana16. syyskuuta 2015 klo 20.28

      Kiitos Riia ihanasta kommentista. Välillä kovinkin tuska voi jalostua joksikin muuksi, edes kauniiksi sanoiksi. Voimia sinunkin syksyyn! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo neljättä ke
22 kommenttia
Lue lisää

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta
14 kommenttia
Lue lisää

Toinen kolmannes ja oireettomuuden kirouksesta

Tänään on rv 13+0. Ihan hetkeksi on pakko pysähtyä ja miettiä sitä. Suurin osa äitiysoppaista määrittelee juuri tämän viikon alkamisen merkitsevän myös toisen kolmanneksen alkua. Siis että minä - pelkkiä keskenmenoja saanut nainen - olen päässyt toiselle kolmannekselle. Sanattomaksi vetää.  Toki heti ajattelen niin, että todisteena tästähän minulla on vain viikontakainen ultrakäynti. Mistäpä sitä tietää, mitä siellä kehossa on ehtinyt tapahtua tässä viikon aikana. Kuten huomaatte, luotto oman kehon toimintaan niin kuin luonto on sen tarkoittanut on edelleen lähes olematonta. Tuurilla ne laivatkin seilaa. Nyt ollaan täysin neitseellisellä maaperällä: tänne saakka ei olla koskaan päästy enkä siis tiedä, mitä odottaa tai mikä on normaalia. Kehohan nimittäin päätti - varmaan sitten sen toisen kolmanneksen kunniaksi - että nyt on aika luopua raskausoireista. Lauantaina yökin aamulla aiempia viikkoja huomattavasti vähemmän ja jaksoin valvoa lauantai-iltana puoleenyöhön saakka, mikä oli
23 kommenttia
Lue lisää