Osittainen mielenrauha on jatkunut tällä viikolla. Ehkä se johtuu siitä, että olen ollut työreissulla ja aikaa lapsettomuuden miettimiseen on ollut vähän. Tai ehkä alan ihan oikeasti tottua ajatukseen siitä, että tämä ei nyt vaan näytä onnistuvan. On pakko vetää piuhat omassa päässä toiseen asentoon ja se asento ei voi olla sellainen, jonka on johdettava lapseen mahdollisimman pian. On helpompi hengittää, kun vauvankaipuu ei kurista kurkkua jatkuvasti.
Samaan aikaan tuntuu kuitenkin siltä, että elämä tapahtuu toisaalla. Raskauksia alkaa, ystävien raskaudet jatkuvat onnellisten tähtien alla, vauvoja syntyy ja lapset kasvavat. Viime vuonna syntyneet ystävien lapset ovat jo taaperoita ja kohta alkaa toinen kierros.
Mitä meille on tänä aikana tapahtunut? Minä olen saanut kolme keskenmenoa, käynyt läpi kolme kaavintaa ja yhden hysteroskopian, vuodattanut litroittain kyyneleitä (ja verta!) ja ahdistunut aina vain uusista ja uusista raskausuutisista. Lähtöpisteessä olemme edelleen - ei lasta, ei raskautta, ei mitään.
Tiedän, että elämää ei pitäisi mitata sillä, mitä on saavuttanut vaan sillä, että kokee olonsa onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mitä sitten, jos kaikilla muilla on lapsia? Paitsi että entä jos lapsi juuri se, minkä haluaisi, juuri se, mikä tässä elämäntilanteessa tekisi onnelliseksi? Eikö silloin voisi ihan vain vähän mitata elämää myös saavutusten kautta? Muut saavat ja minä en. Tämä on ihan perustavaa laatua oleva, kateutta herättävä lähtökohta ja minä kaksivuotias, joka itkee karkkihyllyllä, että miksei tuo tikkari voisi olla minun, kun tuokin sai.
Tänään on kiertopäivä 14 eikä ovulaatiosta ole tietoakaan. PCO siellä elimistössä taas jyllää - miksi mikään tässä surkeassa kropassa ei voi toimia? Ehkä tästäkin syystä olen ollut tänään lapsettomuuden kanssa vähemmän sujut. Olisi niin ihanaa, jos annettaisiin säännöllinen mahdollisuus yrittää edes tulla uudestaan raskaaksi, mutta nyt tämä on taas tällaista odottelua. Sattuisiko ovulaatio tulemaan, sattuisiko hedelmöitys onnistumaan, sattuisiko raskaus alkamaan, ja se suurin: sattuisiko raskaus jatkumaan. Kaikki on sattumankauppaa, jatkuvaa odotusta ja täysin oman kontrollin ulkopuolella. Voi elämä miten sinuun selkeyttä kaipaisinkaan.
Nautin eilen illalla saunan jälkeen siiderin ja mietin mielessäni, että no, ainakin voin juoda tämän hyvällä omallatunnolla, kun en tiedä tai epäile olevani raskaana. Mutta miten mielelläni siitä siideristä luopuisin - ja sadasta muusta asiasta - jos saisin sen kaikkein tärkeimmän. Mutta ensin pitää jaksaa toki odottaa.
Sillä aikaa elämä jatkuu - se ei vain ole meidän.
PS. Vaihdoin taustan blogiini. Ajattelin, että dramaattiset käänteet elämässä vaativat dramaattiset värit. Saa antaa palautetta, jos ei miellytä!
Samaan aikaan tuntuu kuitenkin siltä, että elämä tapahtuu toisaalla. Raskauksia alkaa, ystävien raskaudet jatkuvat onnellisten tähtien alla, vauvoja syntyy ja lapset kasvavat. Viime vuonna syntyneet ystävien lapset ovat jo taaperoita ja kohta alkaa toinen kierros.
Mitä meille on tänä aikana tapahtunut? Minä olen saanut kolme keskenmenoa, käynyt läpi kolme kaavintaa ja yhden hysteroskopian, vuodattanut litroittain kyyneleitä (ja verta!) ja ahdistunut aina vain uusista ja uusista raskausuutisista. Lähtöpisteessä olemme edelleen - ei lasta, ei raskautta, ei mitään.
Tiedän, että elämää ei pitäisi mitata sillä, mitä on saavuttanut vaan sillä, että kokee olonsa onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mitä sitten, jos kaikilla muilla on lapsia? Paitsi että entä jos lapsi juuri se, minkä haluaisi, juuri se, mikä tässä elämäntilanteessa tekisi onnelliseksi? Eikö silloin voisi ihan vain vähän mitata elämää myös saavutusten kautta? Muut saavat ja minä en. Tämä on ihan perustavaa laatua oleva, kateutta herättävä lähtökohta ja minä kaksivuotias, joka itkee karkkihyllyllä, että miksei tuo tikkari voisi olla minun, kun tuokin sai.
Tänään on kiertopäivä 14 eikä ovulaatiosta ole tietoakaan. PCO siellä elimistössä taas jyllää - miksi mikään tässä surkeassa kropassa ei voi toimia? Ehkä tästäkin syystä olen ollut tänään lapsettomuuden kanssa vähemmän sujut. Olisi niin ihanaa, jos annettaisiin säännöllinen mahdollisuus yrittää edes tulla uudestaan raskaaksi, mutta nyt tämä on taas tällaista odottelua. Sattuisiko ovulaatio tulemaan, sattuisiko hedelmöitys onnistumaan, sattuisiko raskaus alkamaan, ja se suurin: sattuisiko raskaus jatkumaan. Kaikki on sattumankauppaa, jatkuvaa odotusta ja täysin oman kontrollin ulkopuolella. Voi elämä miten sinuun selkeyttä kaipaisinkaan.
Nautin eilen illalla saunan jälkeen siiderin ja mietin mielessäni, että no, ainakin voin juoda tämän hyvällä omallatunnolla, kun en tiedä tai epäile olevani raskaana. Mutta miten mielelläni siitä siideristä luopuisin - ja sadasta muusta asiasta - jos saisin sen kaikkein tärkeimmän. Mutta ensin pitää jaksaa toki odottaa.
Sillä aikaa elämä jatkuu - se ei vain ole meidän.
PS. Vaihdoin taustan blogiini. Ajattelin, että dramaattiset käänteet elämässä vaativat dramaattiset värit. Saa antaa palautetta, jos ei miellytä!
Halauksia <3 En oikein muuta osaa sanoa, kuin että elämässä tapahtuu ihania ja yllättäviä asioita, ja saat varmasti vielä kokea monta sellaista. Hyvin piankin yksi niistä saattaa olla se, mitä kaikkein eniten toivot,
VastaaPoistaTykkään blogisi uudesta ilmeestä :)
Kiitos Keksi ihanan kannustavasta kommentista. <3 Toivosta on pakko pitää kiinni, välillä se vain on niin vaikeaa...
Poista