Siirry pääsisältöön

Elämä muualla

Osittainen mielenrauha on jatkunut tällä viikolla. Ehkä se johtuu siitä, että olen ollut työreissulla ja aikaa lapsettomuuden miettimiseen on ollut vähän. Tai ehkä alan ihan oikeasti tottua ajatukseen siitä, että tämä ei nyt vaan näytä onnistuvan. On pakko vetää piuhat omassa päässä toiseen asentoon ja se asento ei voi olla sellainen, jonka on johdettava lapseen mahdollisimman pian. On helpompi hengittää, kun vauvankaipuu ei kurista kurkkua jatkuvasti.

Samaan aikaan tuntuu kuitenkin siltä, että elämä tapahtuu toisaalla. Raskauksia alkaa, ystävien raskaudet jatkuvat onnellisten tähtien alla, vauvoja syntyy ja lapset kasvavat. Viime vuonna syntyneet ystävien lapset ovat jo taaperoita ja kohta alkaa toinen kierros. 

Mitä meille on tänä aikana tapahtunut? Minä olen saanut kolme keskenmenoa, käynyt läpi kolme kaavintaa ja yhden hysteroskopian, vuodattanut litroittain kyyneleitä (ja verta!) ja ahdistunut aina vain uusista ja uusista raskausuutisista. Lähtöpisteessä olemme edelleen - ei lasta, ei raskautta, ei mitään.

Tiedän, että elämää ei pitäisi mitata sillä, mitä on saavuttanut vaan sillä, että kokee olonsa onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mitä sitten, jos kaikilla muilla on lapsia? Paitsi että entä jos lapsi juuri se, minkä haluaisi, juuri se, mikä tässä elämäntilanteessa tekisi onnelliseksi? Eikö silloin voisi ihan vain vähän mitata elämää myös saavutusten kautta? Muut saavat ja minä en. Tämä on ihan perustavaa laatua oleva, kateutta herättävä lähtökohta ja minä kaksivuotias, joka itkee karkkihyllyllä, että miksei tuo tikkari voisi olla minun, kun tuokin sai.

Tänään on kiertopäivä 14 eikä ovulaatiosta ole tietoakaan. PCO siellä elimistössä taas jyllää - miksi mikään tässä surkeassa kropassa ei voi toimia? Ehkä tästäkin syystä olen ollut tänään lapsettomuuden kanssa vähemmän sujut. Olisi niin ihanaa, jos annettaisiin säännöllinen mahdollisuus yrittää edes tulla uudestaan raskaaksi, mutta nyt tämä on taas tällaista odottelua. Sattuisiko ovulaatio tulemaan, sattuisiko hedelmöitys onnistumaan, sattuisiko raskaus alkamaan, ja se suurin: sattuisiko raskaus jatkumaan. Kaikki on sattumankauppaa, jatkuvaa odotusta ja täysin oman kontrollin ulkopuolella. Voi elämä miten sinuun selkeyttä kaipaisinkaan.

Nautin eilen illalla saunan jälkeen siiderin ja mietin mielessäni, että no, ainakin voin juoda tämän hyvällä omallatunnolla, kun en tiedä tai epäile olevani raskaana. Mutta miten mielelläni siitä siideristä luopuisin - ja sadasta muusta asiasta - jos saisin sen kaikkein tärkeimmän. Mutta ensin pitää jaksaa toki odottaa.

Sillä aikaa elämä jatkuu - se ei vain ole meidän.  

PS. Vaihdoin taustan blogiini. Ajattelin, että dramaattiset käänteet elämässä vaativat dramaattiset värit. Saa antaa palautetta, jos ei miellytä!

Kommentit

  1. Halauksia <3 En oikein muuta osaa sanoa, kuin että elämässä tapahtuu ihania ja yllättäviä asioita, ja saat varmasti vielä kokea monta sellaista. Hyvin piankin yksi niistä saattaa olla se, mitä kaikkein eniten toivot,

    Tykkään blogisi uudesta ilmeestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keksi ihanan kannustavasta kommentista. <3 Toivosta on pakko pitää kiinni, välillä se vain on niin vaikeaa...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo neljättä ke

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta

Toinen kolmannes ja oireettomuuden kirouksesta

Tänään on rv 13+0. Ihan hetkeksi on pakko pysähtyä ja miettiä sitä. Suurin osa äitiysoppaista määrittelee juuri tämän viikon alkamisen merkitsevän myös toisen kolmanneksen alkua. Siis että minä - pelkkiä keskenmenoja saanut nainen - olen päässyt toiselle kolmannekselle. Sanattomaksi vetää.  Toki heti ajattelen niin, että todisteena tästähän minulla on vain viikontakainen ultrakäynti. Mistäpä sitä tietää, mitä siellä kehossa on ehtinyt tapahtua tässä viikon aikana. Kuten huomaatte, luotto oman kehon toimintaan niin kuin luonto on sen tarkoittanut on edelleen lähes olematonta. Tuurilla ne laivatkin seilaa. Nyt ollaan täysin neitseellisellä maaperällä: tänne saakka ei olla koskaan päästy enkä siis tiedä, mitä odottaa tai mikä on normaalia. Kehohan nimittäin päätti - varmaan sitten sen toisen kolmanneksen kunniaksi - että nyt on aika luopua raskausoireista. Lauantaina yökin aamulla aiempia viikkoja huomattavasti vähemmän ja jaksoin valvoa lauantai-iltana puoleenyöhön saakka, mikä oli