Ajatukset ovat yhtä puuroa.
Kävimme tänään kauan odotetulla julkisen puolen lapsettomuuslääkärillä ja mitä tuosta sanoisi. Odotettavissa oli toki melko turha käynti, mutta silti oma olo on tämän visiitin jälkeen vielä paljon ahdistuneempi kuin aiemmin. Tätä ei varmasti helpota se, että olen jo koko viikon ollut todella kyllästynyt tähän odottamiseen - ihmeellisessä välitilassa elämiseen, joka ei vie asiaa mihinkään suuntaan.
Naistenklinikalla meitä odotti hoitaja, joka punnitsi meidät, jakoi jotain esitteitä (ai joo, en tiennytkään tästä naisen ja miehen hedelmällisyydestä vielä mitään, kiitosta vaan) ja selitti jotain ajanvarauksesta. Ajanhukkaa minun mielestäni.
Sitten oli myöhässä olleen lääkärin vuoro ja no, samat litaniat käytiin läpi ja tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin PCO-tyyppiset munasarjat (edelleen odottelin jotain uutta tietoa...), sanottiin, että kromosomit ovat normaalit (joo tää ei ollut se) ja sitten todettiin, että miehen spermanäytteen tulokset eivät olleet vielä tulleet ja haluaisivat ottaa meistä lisää kokeita. Ai kun kiva.
Lähete verikokeisiin ja seuraava aika lokakuulle. LOKAKUULLE!?! Ja minä kun luulin, että koska olimme odottaneet jo tätä aikaa kolme kuukautta, nyt käytäisiin ne tulokset läpi (johan meistä otettiin verta kesäkuussa) ja voisimme tehdä sen päätöksen, että jatkaako julkisella vai mennäkö yksityiselle (tämä oli ihan no-brainer minulle jo alusta lähtien). No nyt tutkimukset jatkuvat ja mies haluaa ehdottomasti, että minulta testataan julkisella vielä keliakian vasta-aineet ja tietenkin se tukostaipumus. Ymmärrän tämän kyllä, itsehän sinne julkiselle lähdettiin. Mutta että lokakuu. Itku tulee pelkästä ajatuksesta.
Lähdin raskas möykky rinnassa polilta. Mies oli ihan fiiliksissä - niin kiva lääkäri ja ainakin nyt tutkitaan - mutta minä en tiedä itkeäkö vai nauraa. Ei niin voi tehdä, että varaa ajan nyt tässä välissä yksityiselle ja lähtee vielä hoitoihin, kun tutkimukset julkisella ovat kesken, joten meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko odottaa tai odottaa ja yrittää. Tiedätte, mitä seuraavaksi on tulossa.
Eli näin kai tässä sitten kävi, että maailmankaikkeus (tai HUS:in ajanvarausjärjestelmä) teki hankalan valinnan puolestani. Oltiin jo päätetty lähteä yksityiselle hoitoihin, mutta mies on ollut asiaa kauemmin harkittuaan vielä sitä vastaan (jos nyt käytetään viimeinen oljenkorsi, niin mitä sitten - valid point) ja itseäkin on alkanut rankat hoidot ahdistaa. Vielä enemmän ahdistaa tämä tekemättömyys: epävarmuuden suru ei poistu siitä mihinkään vain odottamalla.
Joten uskallanko edes sanoa, että edessä on uusi yritys? Mieli heiluu kahden ajatuksen välimaastossa, mutta sinne yrityksen puolelle se ehkä kallistuu. Ehditään ottaa kokeet, jos tulisin nopeasti raskaaksi, mutta ilman tukitoimia mahdollinen alkava raskaus on kyllä pelkkää venäläistä rulettia. Kuka hullu tähän ryhtyy neljättä kertaa?? Että ihan oikeastiko minä uskon, että better luck next time??
Ja jotta jokainen lukija varmasti ymmärtäisi, että tältä naiselta on kadonnut viimeinenkin ruuvi päästä, ajattelin että ryhtyisin noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota. Ai miksi? Joudun odottamaan keliakian vasta-ainetestin tuloksia lokakuulle ja olen lukenut, että tästä voisi olla apua myös PCO:hon. Ja eipä siitäkään haittaa olisi, jos saisin tällä tavalla tiputettua muutaman kilon. Voi olla täysin turha kokeilu, mutta ajattelin, että jos lääketieteestä ei ole apua, niin kokeillaan sitten niitä poppaskonsteja. Jos sattuisi sellainen onni käymään, että tulisin raskaaksi, niin kainalosauvalle - sille surkeimmallekin - on tarvetta. Sanokaa rakkaat lukijat onko tässä mitään järkeä?
PS. Kahden päivän saldo: valaan kokoinen viimeisillään oleva naapuri (joka sattuu olemaan vielä opiskelututtu, että kirpaisisi vielä enemmän) ottamassa aurinkoa pelkissä hyvin pienissä bikineissä meidän sisäpihalla eilen (missä menee itsensä esittelyn raja??). Ja kuin kirsikkana kakussa tänä aamuna Facebookin inboxissa viesti kaverilta: raskaana ollaan. Niin kuin Maija Vilkkumaa aikoinaan lauloi, mun elämä - milloin siitä tuli näin hirveä?
Kävimme tänään kauan odotetulla julkisen puolen lapsettomuuslääkärillä ja mitä tuosta sanoisi. Odotettavissa oli toki melko turha käynti, mutta silti oma olo on tämän visiitin jälkeen vielä paljon ahdistuneempi kuin aiemmin. Tätä ei varmasti helpota se, että olen jo koko viikon ollut todella kyllästynyt tähän odottamiseen - ihmeellisessä välitilassa elämiseen, joka ei vie asiaa mihinkään suuntaan.
Naistenklinikalla meitä odotti hoitaja, joka punnitsi meidät, jakoi jotain esitteitä (ai joo, en tiennytkään tästä naisen ja miehen hedelmällisyydestä vielä mitään, kiitosta vaan) ja selitti jotain ajanvarauksesta. Ajanhukkaa minun mielestäni.
Sitten oli myöhässä olleen lääkärin vuoro ja no, samat litaniat käytiin läpi ja tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin PCO-tyyppiset munasarjat (edelleen odottelin jotain uutta tietoa...), sanottiin, että kromosomit ovat normaalit (joo tää ei ollut se) ja sitten todettiin, että miehen spermanäytteen tulokset eivät olleet vielä tulleet ja haluaisivat ottaa meistä lisää kokeita. Ai kun kiva.
Lähete verikokeisiin ja seuraava aika lokakuulle. LOKAKUULLE!?! Ja minä kun luulin, että koska olimme odottaneet jo tätä aikaa kolme kuukautta, nyt käytäisiin ne tulokset läpi (johan meistä otettiin verta kesäkuussa) ja voisimme tehdä sen päätöksen, että jatkaako julkisella vai mennäkö yksityiselle (tämä oli ihan no-brainer minulle jo alusta lähtien). No nyt tutkimukset jatkuvat ja mies haluaa ehdottomasti, että minulta testataan julkisella vielä keliakian vasta-aineet ja tietenkin se tukostaipumus. Ymmärrän tämän kyllä, itsehän sinne julkiselle lähdettiin. Mutta että lokakuu. Itku tulee pelkästä ajatuksesta.
Lähdin raskas möykky rinnassa polilta. Mies oli ihan fiiliksissä - niin kiva lääkäri ja ainakin nyt tutkitaan - mutta minä en tiedä itkeäkö vai nauraa. Ei niin voi tehdä, että varaa ajan nyt tässä välissä yksityiselle ja lähtee vielä hoitoihin, kun tutkimukset julkisella ovat kesken, joten meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko odottaa tai odottaa ja yrittää. Tiedätte, mitä seuraavaksi on tulossa.
Eli näin kai tässä sitten kävi, että maailmankaikkeus (tai HUS:in ajanvarausjärjestelmä) teki hankalan valinnan puolestani. Oltiin jo päätetty lähteä yksityiselle hoitoihin, mutta mies on ollut asiaa kauemmin harkittuaan vielä sitä vastaan (jos nyt käytetään viimeinen oljenkorsi, niin mitä sitten - valid point) ja itseäkin on alkanut rankat hoidot ahdistaa. Vielä enemmän ahdistaa tämä tekemättömyys: epävarmuuden suru ei poistu siitä mihinkään vain odottamalla.
Joten uskallanko edes sanoa, että edessä on uusi yritys? Mieli heiluu kahden ajatuksen välimaastossa, mutta sinne yrityksen puolelle se ehkä kallistuu. Ehditään ottaa kokeet, jos tulisin nopeasti raskaaksi, mutta ilman tukitoimia mahdollinen alkava raskaus on kyllä pelkkää venäläistä rulettia. Kuka hullu tähän ryhtyy neljättä kertaa?? Että ihan oikeastiko minä uskon, että better luck next time??
Ja jotta jokainen lukija varmasti ymmärtäisi, että tältä naiselta on kadonnut viimeinenkin ruuvi päästä, ajattelin että ryhtyisin noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota. Ai miksi? Joudun odottamaan keliakian vasta-ainetestin tuloksia lokakuulle ja olen lukenut, että tästä voisi olla apua myös PCO:hon. Ja eipä siitäkään haittaa olisi, jos saisin tällä tavalla tiputettua muutaman kilon. Voi olla täysin turha kokeilu, mutta ajattelin, että jos lääketieteestä ei ole apua, niin kokeillaan sitten niitä poppaskonsteja. Jos sattuisi sellainen onni käymään, että tulisin raskaaksi, niin kainalosauvalle - sille surkeimmallekin - on tarvetta. Sanokaa rakkaat lukijat onko tässä mitään järkeä?
PS. Kahden päivän saldo: valaan kokoinen viimeisillään oleva naapuri (joka sattuu olemaan vielä opiskelututtu, että kirpaisisi vielä enemmän) ottamassa aurinkoa pelkissä hyvin pienissä bikineissä meidän sisäpihalla eilen (missä menee itsensä esittelyn raja??). Ja kuin kirsikkana kakussa tänä aamuna Facebookin inboxissa viesti kaverilta: raskaana ollaan. Niin kuin Maija Vilkkumaa aikoinaan lauloi, mun elämä - milloin siitä tuli näin hirveä?
Ikävää kun joudutte vielä odottelemaan tuloksia, mutta tietysti hyvä että tutkitaan, jos vaikka löytyisi jokin sellainen syy keskenmenoille, joka olisi joko hoidettavissa tai ainakin huomioitavissa tulevissa yrityksissä. Raskautuminen itsessään ei vaikuta olevan sinulle ongelma, jotain hyvää sentään :) Mutta voin yrittää kuvitella miltä tuntuisi aloittaa taas yritys ja koko ajan pelätä uutta keskenmenoa. Voimia, mihin ratkaisuun sitten päädyttekin!
VastaaPoistaNiin, raskaaksi tuleminen ei ole aiheuttanut ongelmia... vielä. Sen verran pessimisti olen, että välillä mietin että vielähän tässä ehtii sellaisenkin ongelman kehittämään. :D Vaakakupin punnitseminen on vieläkin käynnissä, tulevaisuutta kun osaisi ennustaa...
PoistaHei,
VastaaPoistaEn ole asiantuntija, enkä ole itse näissä testeissä käynyt, mutta minulla on sellainen mielikuva että keliakiatesti ei näytä yliherkkyyttä gluteiinille jos ei ole syönyt viljatuotteita. Jos on tarkoitus että keliakia testataan kannattaa ottaa tästä selvää ennen kuin alkaa viljattomalle ruokavaliolle.
Itse olen käynyt läpi hedelmöityshoidot Helsingin naistenklinikalla ja minulle jäi positiiviset kokemukset. Alun tutkimukset tuntuivat kestävän ikuisuuden, mutta kun itse hoitoihin saakka päästiin niitä tahkottiin läpi kiitettävällä vauhdilla.
Olen menossa huomenna verikokeisiin (josta otetaan myös keliakiatesti) joten eilen päätetty gluteeniton tuskin ehtii siihen vaikuttaa. :) Uskon myös näin, että tutkimukset kestävät kauan mutta hoidot varmasti etenevät ihan hyvällä vauhdilla jos sellaisia meille edes löytyy.
PoistaKai ne hyytymistekijät nyt otetaan kanssa samaan aikaan? Tulokset saa varmasti jo ennen lokakuuta, kannattaa soitella polille ja pyytää niitä edes kirjevastauksen/soittona. Tuntuu älyttömältä että niitä pitäisi odottaa noin kauan, sen ymmärrän että vo aika menee tuonne asti mutta kyllä ne labravastaukset pitäisi saada jo ajoissa. Olen itse lääkäri ja esh:ssa poliklinikkatyössä, tiedän toki että aikoja on rajallisesti mutta tälläisissä tapauksissa kyllä yleensä pyritään joustamaan. Minusta ei ole ollenkaan hullua jos lähdette jo nyt uuteen yritykseen. Voin vain kuvitella miten stressaavaa se on, kun itse hypin seinille jo vähempien vastoinkäymisten jälkeen. Mutta todennäköisyydet toki on teidän puolella, vaikkei se välttämättä hirveästi lohduta.
VastaaPoistaKyllä, tukostaipumus testataan nyt tässä samalla. Lääkäri suositteli tapaamista pelkän soittoajan sijaan, koska läpikäytäviä tuloksia on kuulemma niin paljon. Ihan ymmärrettävää sinänsä mutta älytön odotus edessä. Toisaalta ei missään nimessä kieltänyt yrittämistä, päinvastoin jopa näytti vihreätä valoa sille, joten siitä vähän sitten innostuttiin, että entä jos kuitenkin... Puntarissa ainoastaan oman pääkopan ja kropan jaksaminen, mutta vauvankaipuu taitaa mennä senkin yli.
PoistaMinä edelleenkin kannustaisin yrittämään. Kun olin saanut kolmannen peräkkäisen keskenmenon ja pääsimme tutkimuksiin julkiselle puolelle, niin kaikesta pelosta huolimatta uskoin, että neljättä keskenmenoa ei tule. Eikä tullut. Kyllä se todellakin on niin, että onnistunut raskaus on mahdollinen vielä kolmen keskenmenon jälkeen. Kovasti tsemppiä!
VastaaPoistaNyt kun päätettiin kokeilla vielä kerran luomuna mutta niin, että noudatan gluteenitonta ruokavaliota niin olo on varovaisen luottavainen. Ainakin sitten tietää, että kaikki omat konstit on kokeiltu jos tämä uusi yrityskin epäonnistuu. Kiitos tsempeistä! :)
Poista