Sain tänään keliakiatestin tulokset (koska uskalsin omatoimisesti soittaa polille). Testin tulos vasta-aineille oli negatiivinen. Pitäisi varmaan hihkua ilosta, että minulla ei ole keliakiaa, mutta miksi tuntuu jälleen kerran siltä, niin kuin katto olisi romahtanut niskaan?
Gluteeniton ruokavalio on sujunut hyvin ja olen jopa saanut uutta virtaa siitä - ehkä se on se, kun tuntuu, että teen jotain tämän asian eteen. Mutta no, onko nyt sitten mitään järkeä jatkaa tällä linjalla, kun selvästikään keliakia ei keskenmenoja ole aiheuttanut? Ei kai siitä harmiakaan ole, mutta olisin niin kaivannut syytä sille, miksi vuosi sitten elämäni lähti syöksykierteeseen eikä käännettä parempaan ole näköpiirissä. Jälleen kerran tyydyn toteamaan, että kun ei ole syytä, ei ole myöskään hoitoa.
Hoitaja antoi soittoajan lääkärille syyskuulle - käymme tuolloin läpi muutkin testien tulokset tarkemmin, mutta koska yksityisellä katsottiin lähestulkoon kaikki muut paitsi keliakian vasta-aineet ja tukostaipumus (jota lähdettiin kuitenkin testaamaan hepariinilla surkein lopputuloksin), en enää odottele ihmettä tapahtuvaksi. Syytä keskenmenoille tuskin enää löytyy. Eipä sillä, en ollut odottanutkaan syytä löytyvän. Paitsi ihan hetken aloin jo uskomaan, että jos tämä olisikin niin helposti ratkaistavissa kuin jättämällä viljat pois ruokavaliosta.
Nyt pitää sitten jälleen kerran päättää jotain. Uusi kierto alkoi viikonloppuna (pienet sille, PCO-elämässä sekään ei ole itsestäänselvyys) ja periaatteessa kaikki mahdollisuudet yrittää uutta raskautta aukenivat tämän kierron myötä. Jopa lääkäri on näyttänyt sille vihreää valoa, mutta onko yrittämisessä mitään järkeä, kun todennäköisyydet raskauden onnistumiselle ovat niin huonot? Pitäisikö vain lyödä hanskat tiskiin ja kävellä suoraan klinikan ovista sisään ja pyytää pääsyä alkiodiagnostiikkaan?
Tein sitten niin tai näin, niin tuntuu, että tämä on melkoinen lose-lose tilanne. Odotan jo aikaa näiden päätösten jälkeen - sitä, kun lopputulos on jo kaikkien tiedossa ja elämä voi jatkua ilman jatkuvaa lapsettomuuden taakkaa. Suruja ei voi surra etukäteen, mutta välillä sitä niin kovasti haluaisin.
Tämän viikon valopilkku on se, että sain kaverin kaverin kaverilta - eli minulle täysin tuntemattomalta ihmiseltä! - eilen sähköpostia. Kyseessä on ensimmäinen ihminen, joka on käynyt lähes samanlaisen polun kolmen keskeytyneen ja hoidoltaan pitkittyneen keskenmenon kanssa ja näemme toisemme ensimmäistä kertaa huomenna! Olen tästä niin innoissani, että ei tosikaan. Uskomatonta, miten paljon voi lohduttaa se, että pääsen tapaamaan ihan oikeasti ihmisen, joka on käynyt läpi jotain samaa - jotain yhtä synkkää ja yhtä toivotonta kuin minäkin ja ehkä pohtimaan yhdessä sitä, miten sieltä kaivon pohjalta punnerretaan takaisin valoon.
Jokaisella pilvellä on hopeareunus vai miten se nyt menikään. Louis, I think this is the beginning of a beautiful friendship.*
*Aah iki-ihana Casablanca! Katso ihmeessä, jos tämä klassikkojen klassikko on jäänyt välistä!
Gluteeniton ruokavalio on sujunut hyvin ja olen jopa saanut uutta virtaa siitä - ehkä se on se, kun tuntuu, että teen jotain tämän asian eteen. Mutta no, onko nyt sitten mitään järkeä jatkaa tällä linjalla, kun selvästikään keliakia ei keskenmenoja ole aiheuttanut? Ei kai siitä harmiakaan ole, mutta olisin niin kaivannut syytä sille, miksi vuosi sitten elämäni lähti syöksykierteeseen eikä käännettä parempaan ole näköpiirissä. Jälleen kerran tyydyn toteamaan, että kun ei ole syytä, ei ole myöskään hoitoa.
Hoitaja antoi soittoajan lääkärille syyskuulle - käymme tuolloin läpi muutkin testien tulokset tarkemmin, mutta koska yksityisellä katsottiin lähestulkoon kaikki muut paitsi keliakian vasta-aineet ja tukostaipumus (jota lähdettiin kuitenkin testaamaan hepariinilla surkein lopputuloksin), en enää odottele ihmettä tapahtuvaksi. Syytä keskenmenoille tuskin enää löytyy. Eipä sillä, en ollut odottanutkaan syytä löytyvän. Paitsi ihan hetken aloin jo uskomaan, että jos tämä olisikin niin helposti ratkaistavissa kuin jättämällä viljat pois ruokavaliosta.
Nyt pitää sitten jälleen kerran päättää jotain. Uusi kierto alkoi viikonloppuna (pienet sille, PCO-elämässä sekään ei ole itsestäänselvyys) ja periaatteessa kaikki mahdollisuudet yrittää uutta raskautta aukenivat tämän kierron myötä. Jopa lääkäri on näyttänyt sille vihreää valoa, mutta onko yrittämisessä mitään järkeä, kun todennäköisyydet raskauden onnistumiselle ovat niin huonot? Pitäisikö vain lyödä hanskat tiskiin ja kävellä suoraan klinikan ovista sisään ja pyytää pääsyä alkiodiagnostiikkaan?
Tein sitten niin tai näin, niin tuntuu, että tämä on melkoinen lose-lose tilanne. Odotan jo aikaa näiden päätösten jälkeen - sitä, kun lopputulos on jo kaikkien tiedossa ja elämä voi jatkua ilman jatkuvaa lapsettomuuden taakkaa. Suruja ei voi surra etukäteen, mutta välillä sitä niin kovasti haluaisin.
Tämän viikon valopilkku on se, että sain kaverin kaverin kaverilta - eli minulle täysin tuntemattomalta ihmiseltä! - eilen sähköpostia. Kyseessä on ensimmäinen ihminen, joka on käynyt lähes samanlaisen polun kolmen keskeytyneen ja hoidoltaan pitkittyneen keskenmenon kanssa ja näemme toisemme ensimmäistä kertaa huomenna! Olen tästä niin innoissani, että ei tosikaan. Uskomatonta, miten paljon voi lohduttaa se, että pääsen tapaamaan ihan oikeasti ihmisen, joka on käynyt läpi jotain samaa - jotain yhtä synkkää ja yhtä toivotonta kuin minäkin ja ehkä pohtimaan yhdessä sitä, miten sieltä kaivon pohjalta punnerretaan takaisin valoon.
Jokaisella pilvellä on hopeareunus vai miten se nyt menikään. Louis, I think this is the beginning of a beautiful friendship.*
*Aah iki-ihana Casablanca! Katso ihmeessä, jos tämä klassikkojen klassikko on jäänyt välistä!
Ymmärrän hyvin että haluaa löytää jonkun syyn. Kuitenkin onnistumisen kannalta voisi olla parempi ettei syytä löydy. Keliakia on autoimmuunisairaus ja siihen voi assosioitua muutan autoimmuunisairauksia. Vaikka niitä voidaan yrittää hoitaa esim. kortisonilla raskauden aikana, silti on todennäköisempää onnistua jos näitä ai sairauksia ei ole. Toisaalta on tottakai henkisesti vaikeampaa lähteä uuteen yritykseen jos ei ole mitään uutta lääkitystä tai muuta keinoa mitä kokeilla.
VastaaPoistaNäinhän se on. Siis että aina pitää olla onnellinen että ei löydy vakavaa, koko elämään vaikuttavaa sairautta. Mutta uusi yritys pelottaa, kun alkaa olla vaikea uskoa, että kyse olisi vain "huonosta tuurista". Jospa tämä tästä vielä joskus iloksi muuttuu. :)
PoistaHei, suosittelen silti jatkamaan ehdottomasti gluteenitonta ruokavaliota. Tiedän henkilön, jolla ei myöskään ollut keliakia, mutta gluteeni jalostui väärin hänen elimistössään pahentaen pco:ta ja estän onnistuneen raskauden.Gluteenittomalla ruokavaliolla hän lopulta tuli raskaaksi!! Tsemppiä, ja jatka ehdottomasti tuolla tiellä :)
VastaaPoistaKyllä, gluteenittomalla mennään edelleen - olen kuullut vastaavia tarinoita ja ei se ota jos ei annakaan. Kiitos tsempeistä! :)
Poista