Lomalla ollaan! Tänään alkoi 34. raskausviikko ja aloitin nyt ensin parin viikon kesäloman, josta jään vajaan kahden viikon päästä maanantaina sujuvasti äitiyslomalle. Ensimmäinen lomapäivä meni hieman ihmetellessä - mitä tehdä kaikella tällä ajalla ja miten suhtautua siihen, että palaan töihin aikaisintaan elokuussa 2017? Uskomattomalta tuntuu.
En usko, että ensi vuoden täysin erilainen arki konkretisoituu kunnolla ennen vauvan syntymää ja veikkaan, että vasta syksy tuo mukanaan fiiliksen siitä, että elämä on tosiaan heittänyt meidät täysin uuteen tilanteeseen. Mutta innolla odotan jo sitä kunnon äitiyslomaa, joka pitää sisällään vauvanhoitoa eikä pelkkää mahan kasvattelua. Tällä hetkellä vointi on hyvä, joten jaksan kyllä tehdä vielä kaikenlaista, mutta kyllähän tuo kasvava vatsa alkaa jo painaa ja ilman päivittäisiä päiväunia en kyllä jaksaisi iltaan saakka. Parasta lomassa on se, että voin nyt suunnitella aikatauluni itse ja jos jonakin päivänä selkää särkee enemmän tai olo on tosi nuutunut, on ihanaa, ettei tarvitse lähteä mihinkään. Työkaverit kehottivat nauttimaan näistä viimeisistä viikoista, kun saan olla vielä yksin ja tehdä omia juttujani, mutta kyllä täällä odotellaan vauvaa saapuvaksi jo aika kärsimättömästi.
Viime viikolla olin tosi ahdistunut loppuraskautta ja synnytystä ajatellessa, mutta viikonloppuna istuimme miehen kanssa kunnolla alas ja listasimme pelkojemme lisäksi mahdollisesti yliajalle menevän ja luonnostaan käynnistyvän alatiesynnytyksen ja toisaalta suunnitellun käynnistyksen tai sektion hyviä ja huonoja puolia. Olin todella tyytyväinen, että miehen mielipide alkoi selvästi hahmottua (toisin kuin se aiempi mennään sillä mitä sinä haluat -asenne) ja totesimme molemmat, että emme kuitenkaan halua sektiota, jos synnytystapa-arviossa sille ei todeta lääketieteellistä perustetta.
Synnytyksen käynnistys ajatuksena on helpottanut minua yliaikaisuuden pelkojen kanssa kamppailussa, mutta juteltuani asiasta miehen kanssa, ymmärsin mikä minua oikeasti pelottaa. Ja se on yksin jääminen raskauden viimeisillä viikoilla ja synnytyksessä - niin henkisesti kuin lääketieteellisestikin. Tarkoitan tällä siis sitä, että kaipaisin lisäseurantaa loppuvaiheessa, jotta kestän mahdolliset ylimenoviikot. Haluan kuulla lääkäreiltä, että vauvalla on kaikki hyvin - että istukka ja napanuora toimivat edelleen ja ei ole pelkoa siitä, että vauva kasvaisi liian suureksi - ja että on vielä ihan ok odottaa. Pelkopolille lähden siis ensisijaisesti sen toiveen kanssa, että pääsisin esim. viikoittaisiin tsekkauksiin alkaen rv 38 ja jos kaiken todetaan olevan kunnossa, voisin palata kotiin odottelemaan rauhassa synnytyksen käynnistymistä.
Lisäksi ymmärsin, että itse synnytyksessä minua jännittää se, että hoitohenkilökunnalla ei olisi aikaa meille tai että pahimmassa tapauksessa emme saisi edes lupaa tulla laitokselle. Hesarissa on kirjoiteltu viimeisen viikon aikana paljonkin pk-seudun mallista, jossa synnyttävä äiti soittaa synnytyslaitokselle ja hyvin usein häntä kehotetaan pysymään mahdollisimman pitkään kotona. Ymmärrän toki sen, että suurimmalla osalla ns. matalan riskin synnyttäjistä koti on paras paikka ja sairaalaan on turha tulla ennen kuin synnytys on kunnolla käynnissä, mutta omat kamalat kokemukseni rv 12 käynnistetystä keskenmenosta ja kotona olemisesta olivat niin traumaattisia, että aion toivoa pelkopolilla tähän ns. erityismerkintää. Eli että meidät päästettäisiin supistusten ollessa säännöllisiä tulemaan saman tien sairaalaan edes vaikka tarkistuttamaan tilanne eikä sanottaisi vain, että mene suihkuun ja ota Panadol äläkä missään nimessä tänne tule.
Näillä eväillä odottelen edelleen kutsua pelkopolille (jospa saisin kirjeen tällä viikolla) ja psykologin puoltavalla lausunnolla luulisi olevan jonkinlaista painoarvoa.
Nyt on ollut paljon helpompi olla, kun pääsin itsekin selvyyteen siitä, että mitä ihan oikeasti loppuraskaudessa ja synnytyksessä pelkään ja toivon tietysti, että pelkopolilla riittäisi ymmärrystä ja pientä joustoa raskaan taustan takia.
Jospa ensi viikon jälkeen oltaisi viisaampia. Sitä ennen yritän nauttia lomasta ja keskittyä tähän hetkeen. Enää seitsemän viikkoa laskettuun aikaan!
En usko, että ensi vuoden täysin erilainen arki konkretisoituu kunnolla ennen vauvan syntymää ja veikkaan, että vasta syksy tuo mukanaan fiiliksen siitä, että elämä on tosiaan heittänyt meidät täysin uuteen tilanteeseen. Mutta innolla odotan jo sitä kunnon äitiyslomaa, joka pitää sisällään vauvanhoitoa eikä pelkkää mahan kasvattelua. Tällä hetkellä vointi on hyvä, joten jaksan kyllä tehdä vielä kaikenlaista, mutta kyllähän tuo kasvava vatsa alkaa jo painaa ja ilman päivittäisiä päiväunia en kyllä jaksaisi iltaan saakka. Parasta lomassa on se, että voin nyt suunnitella aikatauluni itse ja jos jonakin päivänä selkää särkee enemmän tai olo on tosi nuutunut, on ihanaa, ettei tarvitse lähteä mihinkään. Työkaverit kehottivat nauttimaan näistä viimeisistä viikoista, kun saan olla vielä yksin ja tehdä omia juttujani, mutta kyllä täällä odotellaan vauvaa saapuvaksi jo aika kärsimättömästi.
Synnytyksen käynnistys ajatuksena on helpottanut minua yliaikaisuuden pelkojen kanssa kamppailussa, mutta juteltuani asiasta miehen kanssa, ymmärsin mikä minua oikeasti pelottaa. Ja se on yksin jääminen raskauden viimeisillä viikoilla ja synnytyksessä - niin henkisesti kuin lääketieteellisestikin. Tarkoitan tällä siis sitä, että kaipaisin lisäseurantaa loppuvaiheessa, jotta kestän mahdolliset ylimenoviikot. Haluan kuulla lääkäreiltä, että vauvalla on kaikki hyvin - että istukka ja napanuora toimivat edelleen ja ei ole pelkoa siitä, että vauva kasvaisi liian suureksi - ja että on vielä ihan ok odottaa. Pelkopolille lähden siis ensisijaisesti sen toiveen kanssa, että pääsisin esim. viikoittaisiin tsekkauksiin alkaen rv 38 ja jos kaiken todetaan olevan kunnossa, voisin palata kotiin odottelemaan rauhassa synnytyksen käynnistymistä.
Lisäksi ymmärsin, että itse synnytyksessä minua jännittää se, että hoitohenkilökunnalla ei olisi aikaa meille tai että pahimmassa tapauksessa emme saisi edes lupaa tulla laitokselle. Hesarissa on kirjoiteltu viimeisen viikon aikana paljonkin pk-seudun mallista, jossa synnyttävä äiti soittaa synnytyslaitokselle ja hyvin usein häntä kehotetaan pysymään mahdollisimman pitkään kotona. Ymmärrän toki sen, että suurimmalla osalla ns. matalan riskin synnyttäjistä koti on paras paikka ja sairaalaan on turha tulla ennen kuin synnytys on kunnolla käynnissä, mutta omat kamalat kokemukseni rv 12 käynnistetystä keskenmenosta ja kotona olemisesta olivat niin traumaattisia, että aion toivoa pelkopolilla tähän ns. erityismerkintää. Eli että meidät päästettäisiin supistusten ollessa säännöllisiä tulemaan saman tien sairaalaan edes vaikka tarkistuttamaan tilanne eikä sanottaisi vain, että mene suihkuun ja ota Panadol äläkä missään nimessä tänne tule.
Näillä eväillä odottelen edelleen kutsua pelkopolille (jospa saisin kirjeen tällä viikolla) ja psykologin puoltavalla lausunnolla luulisi olevan jonkinlaista painoarvoa.
Nyt on ollut paljon helpompi olla, kun pääsin itsekin selvyyteen siitä, että mitä ihan oikeasti loppuraskaudessa ja synnytyksessä pelkään ja toivon tietysti, että pelkopolilla riittäisi ymmärrystä ja pientä joustoa raskaan taustan takia.
Jospa ensi viikon jälkeen oltaisi viisaampia. Sitä ennen yritän nauttia lomasta ja keskittyä tähän hetkeen. Enää seitsemän viikkoa laskettuun aikaan!
Onnea lomalle jäämisestä :) Itselläni vielä reilut kolme viikkoa ennen äitiysloman alkua. Hienoa, kun pystyitte miehen kanssa ruotimaan pelkoja lävitse. Toivottavasti sinulle järjestyisi pelkopolin kautta tuollainen toivomasi loppuraskauden seuranta :)
VastaaPoistaKiitos, paljoa ei ole enää sielläkään! Toivon tosiaan, että tämän verran joustoa löytyisi mutta kaikkeen pitää valitettavasti varautua...
PoistaKuulostaa oikein fiksulta. Hienoa, että puhuitte.
VastaaPoistaKatsotaan irtoaako edes loppuajan tarkastuksia, ei ole odotukset korkealla...
PoistaHienoa ajattelua! Kuulostat helpottuneelta, onneksi hoksasitte selvitellä nämä asiat keskenänne.
VastaaPoistaOnko teillä mahdollista saada sitä seurantaa neuvolalääkärillä? Noh toivottavasti kuitenkin johonkin! Ei ole minusta paljua vaadittu.
Ihanaa lomaa sinne!
Täällä olen itsekin repinyt kaiken ilon irti ensimmäisestä lomaviikosta ja ollaankin esikoisen kanssa pistetty menemään ympäri maita ja mantuja.
Veikkaan, että jos seuranta onnistuu, se tapahtuu suoraan synnytyslaitoksella, jossa voidaan tarvittaessa tehdä myös suoraan päätös käynnistyksestä.
PoistaKiitos, ensimmäinen lomaviikko takana ja onpahan ihanaa, kun on aikaa! Mukavaa lomaa myös sinne! :)
hei. meille annettiin käynnistysaika jos raskaus menee sen kaksi viikkoa yli lasketun ajan (mikä on se tavallinen) kuitenkin muutama päivä ennen laskettua aikaa meidät laitettiin ylimääräiseen ultraan (syy unohdettiin kertoa eikä lähetteessä lukenut, arvaa vaan kummastuttiko..) syy oli ilmeisesti vauvan pieni koko. ultrassa sitten selvisi että vauvalla kaikki hyvin paitsi että laspivettä oli siellä enää vähän jäljellä, joten uusi käynnistysaika annettiin aikaisemmin ellei synnytys itsestään käynnisty. olin jotenkin vihainen tosta koska kans stressasin sitä ylimenoaikaa ja sitten ajattelin että mitä jos tota ylimäärästä ultraa ei olis tehty ja se vanha käynnistysaika oli laitettu niin myöhälle... onneksi sitten synnytys käynnistyi itsestään laskettuna päivänä. Kaikki meni hyvin (kävin myös pelkopolilla erilaisten pelkojen takia, se auttoi) synnytys meni hyvin ja kipulääkkeet oikeasti auttoi, ainut mistä jäi huono maku oli se että hoitajila oli kiire, ei ollut minullakaan kätilöä siinä kokoajan (paitsi sitten kun varsinainen ponnistusvaihe alkoi, kesi noin 10 min). piti miehen mennä sitten hakemaan kun ne poukkoili huoneesta toiseen välillä,sanoin että nyt prkl tänne joku ku tunnen että se vauva on tulossa ulos (niinkuin olikin) että ole vaan tiukkana, ja jos et itse jaksa niin laita mies sanomaan. myös kun olin jo synnyttänyt niin hoitaja lähti ja kesti kauan ennenkuin kukaan ehti tulla huoneeseen. ne omat tukijoukot on kullanarvoiset. itse pelkopolilla pyysin että myös oma äiti saa tulla tukihenkilöksi, ja mieskin mukana (yleensä sääntö että vain yksi saa olla mukana) sovittiin sitten että äityli ja mies saa olla supistusten aikana paikalla (jotka kestikin kauan ( ja mies on sitten vaan mukana ponnistusvaiheessa) nyt meillä on terve ihana 2 vuotias. mutta tosiaan itse aion jos vielä raskaaksi uudestaan tulen (takana 1,5 vuotta yritystä) niin tosiaan mennä vaikka omakustanteisesti ylimääräiseen ultraan vielä loppuvaiheilla tarkistamaan että kaikki kunnossa. en halunnut missään nimessä siis pelotella, oma synnytyskokemus meni silti mielestäni ihan hyvin ja tosiaan miehestä oli niin iso apu kun se hoiti vauvaa ja talutti vessaan yms ja vaati välillä hoitoa minulle (jopa potilasasiamiehellä uhkailemalla kun ei muuten meinannut saada hoitajaa paikalle kiireen takia) naisen keho on ihmeellinen, sitten kun se aika koittaa niin keho vaan alkaa toimia ittestään, ja jos ei ala niin lääkkeillä voidaan auttaa! kivutkin saa pienemmiksi lääkkeillä, sydänkäyrää seurataan kokoajan anturalla joka on vauvan päässä (muistaakseni kiinni) ja lääkäri tulee sitten jos niissä on jotain (meillä laski hetkeksi ja lääkäri tuli heti paikalle) pelkäsin repeäväni joten olin sanonut jo etukäteen että jos ei meinaa mahtua että tahdon että leikkaavat pienen pätkän kontrolloidusti mielummin kuin että repeää. joutuivat sitten vähän leikkaamaan, ei sattunut koska epiduraali...ja sitten kun tikattiin niin ei taaskaan sattunut koska sain uuden puudutuksen :) hyvin parani. vauva on paras palkinto. tulipas romaani heh. Mutta siis, hommaa tukijoukot, jos pelkää että mies pyörtyy tms niin pyydä että saisit supistuksen ajaksi vielä toisenkin tukihenkilö kuten oma äitisi, ainakin itseäni rauhoitti, hän on synnyttänyt neljä lasta ennestään. joka tapauksessa hyvää kesää sinulle ja mukavaa odotusta :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Me Mietittiin hetki sitä, että olisiko äitini tullut toiseksi tukihenkilöksi mukaan synnytykseen, mutta mies ei kokenut sitä hyväksi ideaksi vaan haluaisi olla itse täytenä tukena koko ajan, joten päädyimme siihen, että pärjäämme varmasti kaksin ja sairaalassa kun ollaan, niin onhan siellä ammattilaiset auttamassa. Tiedän tuon hoitajien kiireen, mutta jospa mies osaa käydä tarvittaessa vaatimassa kätilöä paikalle. :)
PoistaHyvin osaat selkeyttää ajatuksia. Itseäkin pelottaa aika paljon samat asiat, mutta toisaalta kun minulla ei ole mitään selkeää taustaa (yksi varhainen km takana) niin en saanut neuvolasta edes lähetettä pelkopolille vaikka pyysinkin.
VastaaPoistaMua pelottaa loppuraskaus ja kohtukuolema ihan järisyttävästi.Äitini kaikki lapset ovat syntyneet aina rv 42 ja 5-kiloisina, joten suuria riskejä synnytyksessä on ollut. Suvussa ja tuttavapiirissä on tapahtunut kohtukuolemia ja nyt loppuraskaudessa on huomattu että aika yläkäyrillä se omakin lapseni kasvaa. Tämä ahdistaa mua hirvëasti ja haluaisin vain saada käynnistyksen viimeistään laskettuna aikana. Ne mahdolliset ylimenevät viikot pelottaa ja tiedän että tulen olemaan niin yksin pelkojeni kanssa. Neuvolassa hoitajat ja lääkärit vain naurahtavat typerille peloilleni ja joka kerta käsikopeloin sanovat vaan että ihan normikokoinen vauva ei huolta. Mutta ultrassa kuitenkin sitten todettu että kasvaa yläkäyrillä mutta mitään ei asialle kuitenkaan tehdä.
Käyn ultrissa yksityisellä säännöllisesti ihan oman mielenterveydenkin takia ja käyn varmaan vielä vähän tiheämmin sitten la:n aikoihin. Käsittääkseni yksityinen lääkärikin voi antaa kehoituksen käynnistämiseen tai sektioon jos vauva kasvaa liian suureksi.
Nyt olin jotenkin helpottunut, kun vauva on ollut perätilassa kaikki viime ultraukset ja jos edelleen perätilassa viihtyy niin sitten "pääsen" sektioon. Olen varmaan maailman ainoa nainen joka toivoo että hänen vauvansa pysyisi perätilassa... ääneen en todellakaan ole tätä toivoettani sanonut kenellekään. Mutta kieltäydyin jo etukäteen käännósyrityksestä, johon neuvolan terkkari olisi minut automaattisesti laittanut. Ihmettelivät suureen ääneen et miksi kieltäydyin.
Ymmärrän hyvin fiiliksesi! Itsestäkin on välillä tuntunut, että voi kun lapsi olisi perätilassa, niin sektiolle olisi selkeä lääketieteellinen syy. Toisaalta en jaksaisi sitä sektion pitkää toipumisaikaa vaan olisi ihanaa päästä hoitamaan vauvaa täysipainoisesti heti alusta alkaen.
PoistaOlen nyt yrittänyt psyykata itseäni siihen, että mikään raskaus ei kestä ikuisuutta eli lopulta vauva tulee ulos tavalla tai toisella joka tapauksessa. Eniten tällä hetkellä pelottaa juuri se, että menisihän kaikki nyt hyvin loppuun saakka, kun on näin pitkälle päästy... Kovasti tsemppiä sinne!