Pissatulehdusta ja pelkopolia

Tänään eletään raskausviikkoa 34+2. Uskomattomalta tuntuu - kahdeksan viikon päästä vauva on jo suurella varmuudella maailmassa, vaikka oltaisiin menty viikoissa reilusti yli ja päädytty käynnistykseen. Tämä tieto helpottaa, kaikki loppuu aikanaan ja niin myös tämä meidän ikuisuudelta tuntunut raskaus.

Olen voinut todella hyvin, harkkasupistuksia ei ole töiden lopettamisen jälkeen näkynyt ja tuntuu, että olen elämäni voimissa fyysisesti. Aina maanantain ja tiistain väliseen yöhön saakka. Tuolloin heräsin normaalisti puoli kolmen aikaan aamuyöstä pissalle, mutta siitäpä ei tullutkaan mitään. Ajattelin, että ehkä vauva painaa rakkoa jotenkin sillä tavalla, että virtsaaminen ei onnistu. No yritin siitä noin tunnin välein käydä tyhjentämässä rakkoa ja ainoastaan puristamalla sain pieniä liruja pönttöön ja olo kävi koko ajan tukalammaksi. 

Heti aamulla soitin sitten neuvolan neuvontaan ja sieltä käskettiin saman tien päivystykseen. En jotenkin osannut itse olla kovin huolissani, koska olin onnistunut tyhjentämään rakkoa kuitenkin osittain, mutta päädyin sitten työterveyden kautta yksityisen päivystykseen (julkisella olisin joutunut jonottamaan tuntikausia) ja siellä virtsanäytteestä todettiin virtsatietulehdus. Tätä toki osasin jo odottaa, kun koko ajan tuntui siltä, että pitäisi käydä vessassa, rakko ei tyhjentynyt kunnolla ja tiistain mittaan alkoi särkeä myös selkää. Nyt olen sitten tämän raskauden kolmannella antibioottikuurilla (ahdistaa, mutta yritän ajatella, että vauva kestää sen kyllä) ja olo on jo parempi. Virtsaaminen onnistuu jo normaalisti ja yleinen olotila on parantunut, mutta ainoa mistä olen hieman huolissani on jatkuva selkäsärky. Sain kolmen päivän tehokuurin, joka loppuu huomenna ja ajattelin silloin soitella takaisin lääkärille ja tiedustella sekä bakteeriviljelyn tuloksia että mahdollisia syitä selkäsärylle. En haluaisi, että tästä pissatulehduksesta tulisi nyt mitään loppuraskauden maanvaivaa vaan että se saataisi hoidettua mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä.

Tänä aamuna oli pitkään odotettu ensimmäinen pelkopolikäynti. Olin saanut etukäteen täytettäväksi lomakkeen, jossa kyseltiin ajatuksia synnytykseen liittyvistä peloista ja sen ja psykologin lausunnon kanssa marssimme Kätilöopistolle. Kätilö otti minut ja miehen vastaan etuajassa, mistä plussaa! Kävimme läpi keskenmenohistoriaa ja minun pelkojani liittyen loppuraskauteen (kohtukuolema, ylimenoviikot) ja synnytykseen (epäonnistunut kivunlievitys, yksin jääminen kotiin, komplikaatiot synnytyksessä, jälkeisvaiheen epäonnistuminen) ja kätilö kuunteli, teki muistiinpanoja ja sanoi lopuksi, että oli hyvä, että olin jäsentänyt ajatuksiani näin paljon jo etukäteen. Totesimme, että pyrimme itsestään käynnistyvään alatiesynnytykseen ja minun henkistä jaksamistani tuetaan säännöllisellä seurannalla. Seuraava aika on synnytyslääkärille ja se on tasan 36+0 ja siellä sovitaan sitten jatkoseuranta eli seuraava aika esim. viikolle 38 tai 39. Näin en jää kotiin yksin odottelemaan vaan pidetään huoli siitä, että jaksan mahdolliset ylimenopäivät ja -viikot, kun tiedän, että vauvalla on kaikki hyvin. Eli saimme juuri sitä, mitä lähdimme hakemaan!

Pelkopolin paras anti oli se, että lopuksi kätilö teki huolellisen ultrauksen. Olimme nähneet vauvamme viimeksi rv 20+3, joten oli ihanaa päästä taas kunnon tutkimukseen. Kaikki oli kunnossa - sikiön koko vastasi viikkoja ja paino oli tällä hetkellä noin 2500g eli sopivan kokoinen vauva sieltä on tulossa. Lapsivettä oli tarpeeksi (mutta ei liikaa), beibi oli raivotarjonnassa, mutta pää ei vielä kiinnittynyt ja napavirtaukset olivat kunnossa. Kätilö selitti koko ajan tarkkaan, mitä näkee ja hänellä ei ollut yhtään kiire saada meitä ulos ja seuraavia sisään. Todettiin myös, että poikaa meille edelleen odotetaan, joten sukupuolta ei todellakaan tarvitse jännittää. <3 Kätilö lupasi myös laittaa tietoihin merkinnän siitä, että kun synnytys vihdoin käynnistyy, meillä on lupa tulla tarkistukseen saman tien eikä kotiin tarvitse jäädä yksin odottelemaan.

Tältä pelkopolikäynniltä jäi todella hyvä fiilis. Tuntui, että meitä kuunneltiin, huolemme otettiin tosissaan ja kätilö ymmärsi, että keskenmenot ovat jättäneet jälkensä tähänkin raskauteen. Sain lisäultran, jossa vauvan todettiin voivan erinomaisesti ja lähtiessä kätilö kehotti - jos vain mitenkään mahdollista - nauttimaan näistä viimeisistä viikoista, kun saamme olla vielä kaksin ja tekemään kaikkea kivaa ja rentouttavaa. Olin niin helpottunut lähtiessäni sieltä ja mikä parasta, vajaan kahden viikon päässä odottaa jo synnytyslääkärin käynti ja siellä tarkistetaan sitten myös kohdunkaulan tilanne. 

Kotimatkalla kastuin litimäräksi kaatosateessa, mutta tänään sekään ei haitannut. Olemme valmiita loppukiriin.