Tänään on vuorossa toivepostaus! Yksi lukijoistani pyysi minua avaamaan pelkojani liittyen synnytykseen, joten niitä on siis luvassa.
Eletään raskausviikkoa 31+6 eli huomenna vaihtuu 33. raskausviikko ja viikko kerrallaan ollaan lähempänä itse h-hetkeä. Huomenna on ensimmäinen synnytysvalmennus ja olen miettinyt viimeisten parin viikon aikana raskauden päättymistä ja synnytystä jo aika paljon. Viimeksi juttelimme psykologin kanssa mahdollisesta pelkopolilähetteestä ja keskiviikon neuvolakäynnillä aion pyytää sitä. Ensin ajattelin, etten tarvitsisi sitä, mutta psykologi oli minua edellä - erityisesti viikonlopun aikana ajatus raskauden viimeisistä viikoista alkoi ahdistaa siinä määrin, että koen ehdottomasti olevani pelkopolin tarpeessa. Toivottavasti neuvolasta irtoaa lähete! Näin pääsisin myös kunnon synnytystapa-arvioon ja ylimääräiseen ultraan, joka olisi todella tervetullut.
Tässäpä teille raskausviikkojen mukaisesti 32 pelkoa liittyen raskauden viimeiseen kolmannekseen ja synnytykseen:
1. Pelkään, että synnytys ei käynnisty itsestään.
2. Pelkään, että raskaus menee yliajalle ja mietin jo nyt, että miten jaksan tuskaiset viimeiset ylimenoviikot, kun nyt jo odotan, että vauva vain syntyisi.
3. Pelkään, että vauva kuolee kohtuun ihan viimeisillä viikoilla.
4. Pelkään, että kuolen synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin (hyvin harvinaista, mutta jollekin se huono tuuri sattuu).
5. Pelkään, että synnytys käynnistetään, mutta ei sitten kuitenkaan käynnisty kunnolla.
6. Pelkään, että joudun hätäsektioon.
7. Vielä enemmän pelkään, etten pääsekään hätäsektioon vaan synnytyksen pitkittyessä vauvalle tulee happivaje ja hän vammautuu.
8. Pelkään, että lapsi syntyy vammaisena (takana vain np-ultra, verikoe ja rakenneultra, joissa näitä asioita on kunnolla tarkasteltu).
9. Pelkään, että supistusten pitkittyessä menen paniikkiin kivusta.
10. Pelkään, etten ehdi saamaan kunnon kivunlievitystä.
11. Pelkään, että kivunlievityksen eli erityisesti epiduraalin laitossa menee joku pieleen.
12. Pelkään, että mies pyörtyy kesken kaiken (hänellä on paha sairaalakammo) eikä minulla ole synnytyksen hetkellä mukana tukihenkilöä.
13. Pelkään, että synnytys kestää kaksi vuorokautta ja voimat loppuvat kesken.
14. Pelkään, että kesken synnytyksen huomataan, että vauva on perätilassa ja joudun hätäsektioon.
15. Pelkään, että repeän täydellisesti ja minua joudutaan parsimaan kokoon leikkaussalissa ja toivun repeämistä ja tikeistä viikkokausia.
16. Pelkään, että en saa ponnistusvaiheessa vauvaa itse ulos, josta seuraa imukuppisynnytys tai jälleen kerran se hätäsektio.
17. Pelkään, että kätilö ei ymmärrä huoliani ja minua ja minun toiveitani ei kuunnella.
18. Pelkään, että istukka ei synny kokonaisena ja saan kamalan kohtutulehduksen ja joudun jälleen kerran kaavintaan.
19. Pelkään, että kohtaa 18 ei huomata kuin vasta viikko-pari synnytyksen jälkeen ja minut kiidätetään kamalassa horkassa ambulanssilla hätäkaavintaan.
20. Pelkään, että vauva ei hengitä syntyessään.
21. Pelkään, että vauvan verensokereita joudutaan seuraamaan pitkään ja joudumme olemaan sairaalassa viikkokausia.
22. Jos joudun sektioon, pelkään, että leikkaushaava tulehtuu (mätäkuu alkaa juuri sopivasti silloin heinäkuun lopussa).
23. Jos joudun sektioon, pelkään, että en pysty hoitamaan kivuiltani vauvaa alkuun ollenkaan.
24. Pelkään, että lapsellamme on synnytyksen jälkeisiä komplikaatioita ja joudumme pelkäämään hänen hyvinvointinsa puolesta.
25. Pelkään, että maito ei nouse rintoihin ollenkaan.
26. Pelkään, että imetys ei ala onnistumaan.
27. Pelkään, että minulle jää synnytyksestä niin pahat traumat, että kiintymyssuhteen muodostuminen häiriintyy.
28. Pelkään, että minulle jää synnytyksestä niin pahat traumat, etten voi kuvitellakaan koskaan synnyttäväni enää.
29. Pelkään, että emme saa perhehuonetta ja mies joutuu lähtemään joka yöksi kotiin ja minä en saa nukuttua huoneessa, jossa on kolme-viisi muuta mammaa.
30. Pelkään, että synnytyksen jälkeen tunnen itseni maailman surkeimmaksi äidiksi.
31. Pelkään, että itkusta ei tule synnytyksen jälkeen loppua.
32. Pelkään, että kolmen keskenmenon ja yhden pitkälle edenneen raskauden jälkeenkään emme saa tuoda kotiin omaa vauvaa ja tipumme jälleen mustaan kaivoon.
Siinäpä niitä, melkoinen lista. Tummennettuina on ne pelot, joiden toteutumista pelkään tällä hetkellä eniten. Tiedän, että suurin osa näistä on ihan naurettavia ja/tai lähes epärealistisia ja toiset taas melko varmasti toteutuu, mutta pelkoja pyydettiin, joten oksensin ajatukseni tähän hyvin sensuroimattomina.
Pelkopolille aion lähteä tällä kulmalla: haluaisin - jos mahdollista - synnyttää alateitse ja saada kaiken mahdollisen kivunlievityksen. Haluaisin perhehuoneen miehen kanssa vauvan synnyttyä ja erityisesti haluaisin, että synnytys käynnistettäisiin viimeistään laskettuna päivänä, mieluummin jo vaikka rv 38-39. Tiedän, että on parempi, että synnytys käynnistyy luonnollisesti, mutta ottaen huomioon henkisen tilani, koen, että jos vaihtoehtona on käynnistys rv 42+ (HUOM! Keskenmenotkaan eivät ole koskaan käynnistyneet itsestään) tai käynnistys rv 38+, jälkimmäinen säästää minua monen viikon epäinhimilliseltä henkiseltä paineelta.
Ja onneksi on yksi asia, jota en pelkää yhtään. Nimittäin rakkautta vauvaan. Kohdussa potkiva pieni poika on kaikista rakkainta ja tärkeintä jo nyt ja uskon, että syntyessään tuo tunne vain vahvistuu. <3
Eletään raskausviikkoa 31+6 eli huomenna vaihtuu 33. raskausviikko ja viikko kerrallaan ollaan lähempänä itse h-hetkeä. Huomenna on ensimmäinen synnytysvalmennus ja olen miettinyt viimeisten parin viikon aikana raskauden päättymistä ja synnytystä jo aika paljon. Viimeksi juttelimme psykologin kanssa mahdollisesta pelkopolilähetteestä ja keskiviikon neuvolakäynnillä aion pyytää sitä. Ensin ajattelin, etten tarvitsisi sitä, mutta psykologi oli minua edellä - erityisesti viikonlopun aikana ajatus raskauden viimeisistä viikoista alkoi ahdistaa siinä määrin, että koen ehdottomasti olevani pelkopolin tarpeessa. Toivottavasti neuvolasta irtoaa lähete! Näin pääsisin myös kunnon synnytystapa-arvioon ja ylimääräiseen ultraan, joka olisi todella tervetullut.
Tässäpä teille raskausviikkojen mukaisesti 32 pelkoa liittyen raskauden viimeiseen kolmannekseen ja synnytykseen:
1. Pelkään, että synnytys ei käynnisty itsestään.
2. Pelkään, että raskaus menee yliajalle ja mietin jo nyt, että miten jaksan tuskaiset viimeiset ylimenoviikot, kun nyt jo odotan, että vauva vain syntyisi.
3. Pelkään, että vauva kuolee kohtuun ihan viimeisillä viikoilla.
4. Pelkään, että kuolen synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin (hyvin harvinaista, mutta jollekin se huono tuuri sattuu).
5. Pelkään, että synnytys käynnistetään, mutta ei sitten kuitenkaan käynnisty kunnolla.
6. Pelkään, että joudun hätäsektioon.
7. Vielä enemmän pelkään, etten pääsekään hätäsektioon vaan synnytyksen pitkittyessä vauvalle tulee happivaje ja hän vammautuu.
8. Pelkään, että lapsi syntyy vammaisena (takana vain np-ultra, verikoe ja rakenneultra, joissa näitä asioita on kunnolla tarkasteltu).
9. Pelkään, että supistusten pitkittyessä menen paniikkiin kivusta.
10. Pelkään, etten ehdi saamaan kunnon kivunlievitystä.
11. Pelkään, että kivunlievityksen eli erityisesti epiduraalin laitossa menee joku pieleen.
12. Pelkään, että mies pyörtyy kesken kaiken (hänellä on paha sairaalakammo) eikä minulla ole synnytyksen hetkellä mukana tukihenkilöä.
13. Pelkään, että synnytys kestää kaksi vuorokautta ja voimat loppuvat kesken.
14. Pelkään, että kesken synnytyksen huomataan, että vauva on perätilassa ja joudun hätäsektioon.
15. Pelkään, että repeän täydellisesti ja minua joudutaan parsimaan kokoon leikkaussalissa ja toivun repeämistä ja tikeistä viikkokausia.
16. Pelkään, että en saa ponnistusvaiheessa vauvaa itse ulos, josta seuraa imukuppisynnytys tai jälleen kerran se hätäsektio.
17. Pelkään, että kätilö ei ymmärrä huoliani ja minua ja minun toiveitani ei kuunnella.
18. Pelkään, että istukka ei synny kokonaisena ja saan kamalan kohtutulehduksen ja joudun jälleen kerran kaavintaan.
19. Pelkään, että kohtaa 18 ei huomata kuin vasta viikko-pari synnytyksen jälkeen ja minut kiidätetään kamalassa horkassa ambulanssilla hätäkaavintaan.
20. Pelkään, että vauva ei hengitä syntyessään.
21. Pelkään, että vauvan verensokereita joudutaan seuraamaan pitkään ja joudumme olemaan sairaalassa viikkokausia.
22. Jos joudun sektioon, pelkään, että leikkaushaava tulehtuu (mätäkuu alkaa juuri sopivasti silloin heinäkuun lopussa).
23. Jos joudun sektioon, pelkään, että en pysty hoitamaan kivuiltani vauvaa alkuun ollenkaan.
24. Pelkään, että lapsellamme on synnytyksen jälkeisiä komplikaatioita ja joudumme pelkäämään hänen hyvinvointinsa puolesta.
25. Pelkään, että maito ei nouse rintoihin ollenkaan.
26. Pelkään, että imetys ei ala onnistumaan.
27. Pelkään, että minulle jää synnytyksestä niin pahat traumat, että kiintymyssuhteen muodostuminen häiriintyy.
28. Pelkään, että minulle jää synnytyksestä niin pahat traumat, etten voi kuvitellakaan koskaan synnyttäväni enää.
29. Pelkään, että emme saa perhehuonetta ja mies joutuu lähtemään joka yöksi kotiin ja minä en saa nukuttua huoneessa, jossa on kolme-viisi muuta mammaa.
30. Pelkään, että synnytyksen jälkeen tunnen itseni maailman surkeimmaksi äidiksi.
31. Pelkään, että itkusta ei tule synnytyksen jälkeen loppua.
32. Pelkään, että kolmen keskenmenon ja yhden pitkälle edenneen raskauden jälkeenkään emme saa tuoda kotiin omaa vauvaa ja tipumme jälleen mustaan kaivoon.
Siinäpä niitä, melkoinen lista. Tummennettuina on ne pelot, joiden toteutumista pelkään tällä hetkellä eniten. Tiedän, että suurin osa näistä on ihan naurettavia ja/tai lähes epärealistisia ja toiset taas melko varmasti toteutuu, mutta pelkoja pyydettiin, joten oksensin ajatukseni tähän hyvin sensuroimattomina.
Pelkopolille aion lähteä tällä kulmalla: haluaisin - jos mahdollista - synnyttää alateitse ja saada kaiken mahdollisen kivunlievityksen. Haluaisin perhehuoneen miehen kanssa vauvan synnyttyä ja erityisesti haluaisin, että synnytys käynnistettäisiin viimeistään laskettuna päivänä, mieluummin jo vaikka rv 38-39. Tiedän, että on parempi, että synnytys käynnistyy luonnollisesti, mutta ottaen huomioon henkisen tilani, koen, että jos vaihtoehtona on käynnistys rv 42+ (HUOM! Keskenmenotkaan eivät ole koskaan käynnistyneet itsestään) tai käynnistys rv 38+, jälkimmäinen säästää minua monen viikon epäinhimilliseltä henkiseltä paineelta.
Ja onneksi on yksi asia, jota en pelkää yhtään. Nimittäin rakkautta vauvaan. Kohdussa potkiva pieni poika on kaikista rakkainta ja tärkeintä jo nyt ja uskon, että syntyessään tuo tunne vain vahvistuu. <3
Mä oon kokenut imukuppisynnytyksen, ja siitä voin sanoa sen verran, että ihan peanuts. Siinä ponnistusvaiheessa on ihan sama, vaikka lääkäri olisi jalkopäässä uhraamassa mustaa kukonpoikaa, saati sitten operoimassa pienen imukupin kanssa, ja sillä saadaan vauva suhteellisen kätsysti ulos. Siis vaikka sektioon verrattuna kätsysti.
VastaaPoistaMäkin esitän postaustoiveen: kerro, mikä on ollut ihaninta ja parasta raskaudessa tähän asti! Paitsi tietysti hän, jota odotat :)
Joo ehkä mä pelkään eniten sitä, että vauva ei ala syntyä, minun voimat loppuvat ja huoneessa ravaa porukkaa kuin pipoa ja siinä sitten pohditaan, että lähdetäänkö leikkuriin vai mitä tehdään. Että itse imukuppia en vastusta, siinä vaiheessa toki tuskin mitään muutakaan. :)
PoistaIhana postausaihe, yritetään toteuttaa se pikimmiten!
Yksi ystävä sanoi mulle ennen synnytystä, että synnyttäessä menee aika lailla vaistojensa varassa.
PoistaEn oikein tajunnut, mitä se tarkoitti, mutta näin jälkikäteen sanoisin, että se osa minusta joka haluaa tietää, ymmärtää ja analysoida, ja joka myös olisi kiinnostunut siitä, mitä hoitohenkilökunta pohti, oli aika kaukana ja hiljaa.
Itse koin sen hyvänä ja helpottavana asiana. Ei siis niin, ettenkö olisi ollut läsnä, mutta en ollut läsnä ihan samalla kokoonpanolla kuin yleensä elämässäni.
En tiedä, voiko siitä nyt etukäteen saada varsinaisesti rohkeutta, etenkin kun se on niin kauhean epämääräinen asia selitettäväksi. Toivottavasti.
Mulla oli lähete pelkopolille, mutten voi sanoa, että olisin hyötynyt siitä mitenkään. Ja synnytystapa-arvio oli pelkkä sisätutkimus ja ultra, vaikka olisin odottanut jotain perusteellisempaa, sillä suvussa on useampikin nainen, joka on menettänyt lapsensa alatiesynnytyksessä ja tietysti pelkäsin samaa. Muuten kaikki meni ihan hyvin, mutten saanut minkäänlaista kivunlievitystä ilokaasun lisäksi, sillä kätilö ei nähnyt tarpeelliseksi tarkistaa kohdunsuun tilannetta, sillä "ensisynnyttäjillä menee kuule avautumisessa monta tuntia".
VastaaPoistaMuita kohtia oli se, että jouduin synnyttämään yksin, lapsella todettiin useampi rakennepoikkeavuus, vaikka kaikissa ultrissa kaikki oli aina täydellistä. Myös tässä synnytystapa-arvio ultrassa, mikä oli 3 vrk ennen synnytystä. Istukka ei irronnut itsekseen, eli jouduin synnytyksen jälkeen nukutuksessa tehtävään kaavintaan. Lapsi oli 8 vrk lastenosastolla verensokereiden ja keltaisuuden takia ja minut kotiutettiin 2 vrk:n jälkeen. Jouduin siis palaamaan kotiin ilman vauvaa, vaikka toki olin sairaalalla niin paljon kuin pystyin ja lopulta päästiinkin samaan huoneeseen. Maito nousi 5 vrk:n päästä synnytyksestä, mutta lapsi ei vielä siinäkään vaiheessa jaksanut imeä (oli nenämahaletku ensimmäiset 3 viikkoa), joten imetys ei päässyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin ja pumpullekaan en herunut.
Kaikesta tästä huolimatta sanoin, että kaikki meni ihan hyvin :) Kyllä aika kultaa muistot ja lapsi on kaikin puolin oikein terve ja rakennepoikkeavuudetkin on jo korjattu. Nyt kun olen uudelleen raskaana, mietin tietysti, että onko sama rumba edessä taas. Tällä kertaa, osaan kuitenkin olla vaativampi esim. kätilön suhteen ja se olikin tämän juttuni pointti. Eli tarkoitus ei ollut pelotella, vaan kannattaa varmistaa, että oma tukihenkilö on tietoinen kaikesta, mikä huolestuttaa. Omassa sairaalassani ei noteerattu mitenkään "pelkolistaani" ja minulla ei ollut ketään pitämässä puoliani ja en siinä hetkessä osannut itse sitä tehdä, sillä synnytystä ei muutenkaan voi oikein etukäteen suunnitella.
Tsemppiä viimeisiin raskausviikkoihin!
No huh, kovasti kuulostaa, että siellä on mennyt kaikki juuri niin kuin pelkään. :( Minulle riittäisi edes se sisätutkimus ja ylimääräinen ultra pelkopolilla, kun nyt en ole saanut muuta kuin terkan epämääräisen arvion käsikopelolla.
PoistaOnneksi osaan vaatia palvelua, keskenmenot ovat opettaneet jotakin. :)
Mullakaan ei istukka irronnut synnytyksen jälkeen ja juoduin heti nukutukseen ja kaavintaan. Heräämössä kerrottiin, että olin menettänyt 2,5litraa verta. Olikin hutera ja heikko olo ;) Toivuin kuitenkin nopeasti ja päästiin ihanan vauvan kanssa parin päivän jälkeen kotiin. Tosiaan täytyy sanoa se, että mullakin noita pelkoja ennen synnytystä oli vaikka kuinka, mutta kun se tilanne on päällä niin olo on yllättävän rauhallinen ja ammattitaitoinen kätilö kyllä huolehtii sinusta ja sikiöstä koko ajan, luota siis kätilöösi ja itseesi:)
VastaaPoistaParempi olisikin joutua kaavintaan heti! Enemmän pelkään sitä, että meidät lähetetään kotiin ja joudun palaamaan sairaalaan, samalla tavalla kuin jokaisessa keskenmenossa. :/
PoistaMulla oli melkein samanlainen pelkolista. Viimeiset viikot raskaudesta oli hirveitä, eikä käynnistystä suostuttu aikaistamaan. Kuinkas sitten kävikään... synnytin käynnistettynä rv42+1 4.3kg, 55cm tytön. Synnytys oli erittäin helppo, nopea enkä revennyt yhtään. Rakenteeltani olen pieni ja hoikka. Maitoa tuli rinnoista samantien ja kaikki meni hyvin. Ainoa että siitä itkusta ei meinannut tulla pariin ensimmäiseen viikkoon loppua.. mut itkin kai enemmän onnesta. Ja kyseessä esikoinen. Että mulle kävi näin, järisyttävistä peloista ei onneks toteutunu juuri mikään :) tsempit sulle! :)
VastaaPoistaHyvältä kuulostaa kaikilta muilta osin paitsi tuo ylimeno... katsotaan kuinka meille käy. Kiitos tsempeistä! :)
PoistaPelkopolin kautta saat kyllä käynnistyksen jos pysyt vaan tiukkana. Ennemmin ne siihen suostuu kuin pelkosektioon ;) Suomessa päästetään raskaudet reilusti yliajalle ja kyllähän siihen tietyt riskit liittyy. Sinun tilanteessa vaatisi siis tiukasti sen käynnistyksen jollei synnytys ala itsestään ennen tiettyä päivää
VastaaPoistaAjattelinkin että näin varmasti on eli otamme sitten mieluummin sen sektion kuin kahden viikon odotuksen. Ihmettelen aina tätä Suomen meininkiä eli että annetaan mennä niin paljon yli. Tiukasti mennään siis vaatimaan toimenpiteitä, katsotaan kuinka käy. :)
PoistaHelle näköjään pehmentää pään eli siis just näin että luulis, että suostuvat käynnistämään normaalin alatiesynnytyksen mieluummin kuin sektion. :D
PoistaSuosittelen kokemuksen syvällä rintaäänellä että et pyydä käynnistystä liian aikaisin. Ymmärrän täysin pointin miksi sitä haluat, itse olisin halunnut myös. Minulla käynnistettiinkin synnytys yliajalla mutta liian epäkypsässä tilanteessa josta aiheutui moni noista pelkäämistäsi kohdista. Synnytys mm kesti 5 päivää ja komplikaatioilta ei vältytty. Joten suosittelen pyytämään että mahdollinen käynnistys olisi aikaisintaan laskettuna aikana jos synnytys käynnistyisikin luonnollisesti, se on aina parempi niin.
VastaaPoistaNäinhän se on. Luotan lääkäreiden ammattitaitoon sen arvioinnissa, että milloin lapsi on valmis tulemaan maailmaan. Katsotaan nyt ensin, että toteutuuko edes toive pelkopolilähetteestä. :)
PoistaSuosittelen tens-laitetta! Mulla synnytys kesti noin puoltoista päivää, josta olin kotona noin vuorokauden, mutta aika ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä ja supistusten kanssa pärjäsi mainiosti, kun aina pystyi painamaan siitä napista. Se konkreettinen napin painaminen oli äärettömän lohduttavaa! Ja epiduraali on muuten paras keksintö ikinä!! Sen jälkeen ei tuntunut ollenkaan kipuja koko loppusynnytyksen aikana.
VastaaPoistaMuuten suosittelen Imetyksen tuen facebook-ryhmää (liittyä voi jo raskaana, aivan ihana ryhmä), jumppapalloa (supistusvaiheeseen ja myöhemmin vauvan nukuttamiseen), kantoliinaa.
Tuo TENS-laite onkin minulle ihan uusi tuttavuus, pitää tutustua tarkemmin! Kiitos vinkeistä. :)
PoistaMinulla huomattiin esikoisen perätila (harvinainen jalkatarjonta) synnärillä kun menin sinne vesien menon jälkeen, supistuksien kanssa. Kysyttiin että haluanko sektioon vai synnyttää alakautta. Kieltäydyin sektiosta saman tien, shokissa, ilman suurempia ajatuksia kuin että en missään nimessä halua sektiota.
VastaaPoistaPoika synty ripeästi 5h vesien menosta ja kaikki oli hienosti. Porukkaa oli kun pipoa, mutta eipä sitä siinä ponnistaessa huomannut.
Hienoa, että kaikki meni perätilasta huolimatta hyvin! Itse olisin varmaan valinnut tuossa tilanteessa sektion... :O
Poista