Helatorstai, lapsettomien lauantai ja äitienpäivä. Tähän pitkään viikonloppuun on mahtunut monta merkittävää päivää ja sen lisäksi meidän Tallinnan-matka, mutta päällimmäinen fiilis tällä hetkellä on räkä, räkä ja räkä. Sitä on kaikki hengitystiet täynnä ja henki ei kulje ilman avaavaa lääkettä.
Eli ei mennyt ihan putkeen tämä viikonloppu. Lähdimme torstaina suunnitellusti pienelle yhden yön Tallinnan-retkelle, mutta aloin niiskuttamaan saman tien satamaan päästyämme. Ajattelin, että nyt se siitepölyallergia iski ja olin iltaan saakka vielä sitä mieltä, vaikka oleminen alkoi olla yhtä tuskaa. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin hotellissa kamalaan hengenahdistuskohtaukseen ja olin tietysti todella huolissani vauvan hyvinvoinnista (edelleen kuvitellen, että kaikki oli vain hormonien pahentamaa siitepölyallergiaa - hetkessä alkanut kesä ei helpottanut asiaa). Googlasimme siinä keskellä yötä miehen kanssa raskaana oleville sopivia allergialääkkeitä ja punnitsimme yhden (miehen) mukana olleen Heinix-tabletin ottamisen hyötyjä ja haittoja. Päädyin ottamaan pillerin ja pystyin nukkumaan muutaman tunnin.
Perjantaina olo oli ihan yhtä karmea ja odottelin koko päivän alkuillasta lähtevää laivaa kotiin. Laivalla tuntui siltä, että kuume oli nousemassa ja päätimme suunnata suoraan laivalta päivystykseen.
Hyvä, että mentiin. Henki tuskin pihisi enää tuossa vaiheessa, lämpöä oli 37,5 ja syke huiteli yli sadassa. Lääkäri määräsi saman tien allergialääkkeitä, mutta totesi myös, että kyseessä oli kunnon flunssa. Käski kotiin lepäämään, nauttimaan paljon nesteistä ja antoi alkuviikon sairauslomaa.
Nyt sitten on sairastettu. Eilinen meni vielä täysin sänkypotilaana - nukuin ehkä viidet päiväunet koko päivän aikana ja vaikka tänään olo on hiukkasen parempi, hengenahdistus ei ole hävinnyt mihinkään. Ihmeellinen toukokuun alun helle (ei kai nämä kesäsäät voi loputtomiin jatkua??) ja 29. viikon raskausmaha eivät luonnollisesti helpota jo muutenkin tuskaista oloa. Nenä on tukossa ja keuhkoihin pistää. Voitte siis kuvitella, että hehkeää on.
Missasin eilen kummityttömme 2-vuotissynttärit (mies kävi ja toi mukanaan kakkua, jota söin huonolla omallatunnolla, koska raskausajan diabetes) ja lisäksi en pystynyt suomaan ajatustakaan lapsettomien lauantaille. Tänään äitienpäivä on mennyt hyvin samanlaisissa tunnelmissa eli sohvalla, niistäen ja kuumuutta suljettujen kaihtimien takana vältellen.
Silti muistan, miten pahalta äitienpäivät parin viime vuoden aikana ovat tuntuneet. Erityisesti viime vuonna olin oudossa välitilassa - raskaana, mutta pelkäsin keskenmenoa, joka odottikin vain muutaman viikon päässä. Tänä vuonna tilanne on huomattavasti toiveikkaampi, mutta edelleen äitienpäivän juhliminen tuntuu huonon onnen manaamiselta.
Ehkä siksi on ollutkin ihan hyvä sulkeutua flunssan takia kotiin, pistää Face ja Insta kiinni kaikilta kakku- ja kukkakuvilta ja ajatella, että parhaimmassa mahdollisessa tapauksessa ensi vuonna saan pieneltä tahmatassulta märän suukon suoraan suulle.
Tänään olen yhtä aikaa lapseton ja äiti. Kahden maailman välissä - vähän samalla tavalla kuin nyt, kun lima on tukkinut korvat niin, että tuntuu etten kuule mitään. Ikään kuin täällä ja en sitten kuitenkaan.
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille. Mutta erityisen paljon jaksamista kaikille heille, joita tämä päivä muistuttaa sylistä joka on tyhjä ja sydämestä, joka on särkynyt. Täältä ei-kenenkään-maalta lämpö ja ymmärrys riittää tänään molemmille puolille.
Eli ei mennyt ihan putkeen tämä viikonloppu. Lähdimme torstaina suunnitellusti pienelle yhden yön Tallinnan-retkelle, mutta aloin niiskuttamaan saman tien satamaan päästyämme. Ajattelin, että nyt se siitepölyallergia iski ja olin iltaan saakka vielä sitä mieltä, vaikka oleminen alkoi olla yhtä tuskaa. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin hotellissa kamalaan hengenahdistuskohtaukseen ja olin tietysti todella huolissani vauvan hyvinvoinnista (edelleen kuvitellen, että kaikki oli vain hormonien pahentamaa siitepölyallergiaa - hetkessä alkanut kesä ei helpottanut asiaa). Googlasimme siinä keskellä yötä miehen kanssa raskaana oleville sopivia allergialääkkeitä ja punnitsimme yhden (miehen) mukana olleen Heinix-tabletin ottamisen hyötyjä ja haittoja. Päädyin ottamaan pillerin ja pystyin nukkumaan muutaman tunnin.
Perjantaina olo oli ihan yhtä karmea ja odottelin koko päivän alkuillasta lähtevää laivaa kotiin. Laivalla tuntui siltä, että kuume oli nousemassa ja päätimme suunnata suoraan laivalta päivystykseen.
Hyvä, että mentiin. Henki tuskin pihisi enää tuossa vaiheessa, lämpöä oli 37,5 ja syke huiteli yli sadassa. Lääkäri määräsi saman tien allergialääkkeitä, mutta totesi myös, että kyseessä oli kunnon flunssa. Käski kotiin lepäämään, nauttimaan paljon nesteistä ja antoi alkuviikon sairauslomaa.
Nyt sitten on sairastettu. Eilinen meni vielä täysin sänkypotilaana - nukuin ehkä viidet päiväunet koko päivän aikana ja vaikka tänään olo on hiukkasen parempi, hengenahdistus ei ole hävinnyt mihinkään. Ihmeellinen toukokuun alun helle (ei kai nämä kesäsäät voi loputtomiin jatkua??) ja 29. viikon raskausmaha eivät luonnollisesti helpota jo muutenkin tuskaista oloa. Nenä on tukossa ja keuhkoihin pistää. Voitte siis kuvitella, että hehkeää on.
Missasin eilen kummityttömme 2-vuotissynttärit (mies kävi ja toi mukanaan kakkua, jota söin huonolla omallatunnolla, koska raskausajan diabetes) ja lisäksi en pystynyt suomaan ajatustakaan lapsettomien lauantaille. Tänään äitienpäivä on mennyt hyvin samanlaisissa tunnelmissa eli sohvalla, niistäen ja kuumuutta suljettujen kaihtimien takana vältellen.
Silti muistan, miten pahalta äitienpäivät parin viime vuoden aikana ovat tuntuneet. Erityisesti viime vuonna olin oudossa välitilassa - raskaana, mutta pelkäsin keskenmenoa, joka odottikin vain muutaman viikon päässä. Tänä vuonna tilanne on huomattavasti toiveikkaampi, mutta edelleen äitienpäivän juhliminen tuntuu huonon onnen manaamiselta.
Ehkä siksi on ollutkin ihan hyvä sulkeutua flunssan takia kotiin, pistää Face ja Insta kiinni kaikilta kakku- ja kukkakuvilta ja ajatella, että parhaimmassa mahdollisessa tapauksessa ensi vuonna saan pieneltä tahmatassulta märän suukon suoraan suulle.
Tänään olen yhtä aikaa lapseton ja äiti. Kahden maailman välissä - vähän samalla tavalla kuin nyt, kun lima on tukkinut korvat niin, että tuntuu etten kuule mitään. Ikään kuin täällä ja en sitten kuitenkaan.
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille. Mutta erityisen paljon jaksamista kaikille heille, joita tämä päivä muistuttaa sylistä joka on tyhjä ja sydämestä, joka on särkynyt. Täältä ei-kenenkään-maalta lämpö ja ymmärrys riittää tänään molemmille puolille.
Kommentit
Lähetä kommentti