Marssimme eilen vauvatalo Johannaan ja ostimme vaunut.
Apua, kuka toimii näin 27. raskausviikolla? Ei kai sellainen, jolla on taustalla kolme keskenmennyttä raskautta? Laskettuun aikaan on vielä kolme kuukautta ja saamme vaunut kotiin viikon toimitusajalla. Mihin ne piilotetaan, etteivät tuo mukanaan huonoa onnea?
Meni jotenkin hermot tähän panikointiin. Sanoin psykologillekin, että tällä hetkellä minua pelon sijasta oikeastaan vain ärsyttää. Ärsyttää se, että minulta on keskenmenojen myötä ryövätty mahdollisuus olla sellainen vaaleanpunaisten lasien kautta tätä maailmaa tutkiva odottava äiti, joka hankkii pikkuhiljaa tavaroita tulevalle vauvalle eikä edes mieti sitä mahdollisuutta, että lasta ei tulisikaan. Kieltäydyn siitä, että koko loppuraskauden antaisin pelon määritellä minua joka ikinen hetki ja välttelisin tavaroiden hankkimista viimeiseen saakka. Alkuraskauden keskenmenot eivät lisää kohtukuoleman riskiä ja muutkin ostelevat jo tässä vaiheessa tavaroita, miksi emme siis mekin?
Hammasta purren päätin siis alkaa toimimaan. Ensin käytiin lapsimessuilla viikonloppuna (surkeilla sellaisilla) ja eilen käveltiin sisään lastentarvikeliikkeeseen ja ostettiin vaunut. Ja Stokken Tripp Trapp. Ja kaksi hoitoalustaa. Sitten iski pupu pöksyyn, maksettiin ja poistuttiin vähin äänin kotiin. Piilotettiin tavarat tulevaan lastenhuoneeseen ja vedettiin ovi perässä kiinni.
Edelleen se pelkopeikko kummittelee siellä takaraivossa. Vaikea on rentoutua, kun tietää, mikä kaikki voi vielä mennä pieleen. Mutta jos pahin tapahtuisi, tuskin sitä surua vähentäisi yhtään se, että ei ollut ainakaan mitään hankittuna. Ehkä enemmän vain harmittaisi se, että miksi en nauttinut silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Päässäni huutaa yhtä aikaa kaksi ääntä: toinen karjuu toiseen korvaan, että kaikki menee ihan hyvin ja yritä nyt jo uskoa, että sinusta tulee kesällä äiti ja toinen vinkuu vieressä, että mitä kuvittelet, ei sinulle ikinä mitään ihanaa tapahdu, joten odota vain milloin katastrofi iskee. Yritäpä siinä sitten elellä onnellisesti odotusta eteenpäin.
Ai niin. Tänään on sitten ollutkin kaikenlaisia kipuja mahassa, tällä hetkellä pistää oikeaan nivuseen ja alavatsaa kiristää. Onko kyseessä supistukset, liitoskivut, kohdun kasvukivut vai mitkä? Heti tuli vähän sellainen olo, että pitikin uhmata eilen kohtaloa ja lähteä ostoksille. Että näin se elämä kostaa. Paitsi että miten niin kostaa? Miksi elämä vihaisi minua yhtään sen enempää kuin muitakaan äitiyttä toivovia naisia? Hengittelen syvään ja yritän ajatella, että kivut ovat varmaan normaaleja (please kertokaa, jos olette eri mieltä).
Niin ja entä ne vaunut? Emmaljungan Duo Edge -yhdistelmävaunut Lounge Grey -kankaalla ja mustalla S-rungolla, jossa on kääntyvät etupyörät. Olihan ne kalliit, mutta ah niin ihanat ja juuri sellaiset, jotka olin halunnut. Että päästiin tämäkin päivä näkemään, että tuollaiset kärrätään meille ihan kohta.
Apua, kuka toimii näin 27. raskausviikolla? Ei kai sellainen, jolla on taustalla kolme keskenmennyttä raskautta? Laskettuun aikaan on vielä kolme kuukautta ja saamme vaunut kotiin viikon toimitusajalla. Mihin ne piilotetaan, etteivät tuo mukanaan huonoa onnea?
Meni jotenkin hermot tähän panikointiin. Sanoin psykologillekin, että tällä hetkellä minua pelon sijasta oikeastaan vain ärsyttää. Ärsyttää se, että minulta on keskenmenojen myötä ryövätty mahdollisuus olla sellainen vaaleanpunaisten lasien kautta tätä maailmaa tutkiva odottava äiti, joka hankkii pikkuhiljaa tavaroita tulevalle vauvalle eikä edes mieti sitä mahdollisuutta, että lasta ei tulisikaan. Kieltäydyn siitä, että koko loppuraskauden antaisin pelon määritellä minua joka ikinen hetki ja välttelisin tavaroiden hankkimista viimeiseen saakka. Alkuraskauden keskenmenot eivät lisää kohtukuoleman riskiä ja muutkin ostelevat jo tässä vaiheessa tavaroita, miksi emme siis mekin?
Hammasta purren päätin siis alkaa toimimaan. Ensin käytiin lapsimessuilla viikonloppuna (surkeilla sellaisilla) ja eilen käveltiin sisään lastentarvikeliikkeeseen ja ostettiin vaunut. Ja Stokken Tripp Trapp. Ja kaksi hoitoalustaa. Sitten iski pupu pöksyyn, maksettiin ja poistuttiin vähin äänin kotiin. Piilotettiin tavarat tulevaan lastenhuoneeseen ja vedettiin ovi perässä kiinni.
Edelleen se pelkopeikko kummittelee siellä takaraivossa. Vaikea on rentoutua, kun tietää, mikä kaikki voi vielä mennä pieleen. Mutta jos pahin tapahtuisi, tuskin sitä surua vähentäisi yhtään se, että ei ollut ainakaan mitään hankittuna. Ehkä enemmän vain harmittaisi se, että miksi en nauttinut silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Päässäni huutaa yhtä aikaa kaksi ääntä: toinen karjuu toiseen korvaan, että kaikki menee ihan hyvin ja yritä nyt jo uskoa, että sinusta tulee kesällä äiti ja toinen vinkuu vieressä, että mitä kuvittelet, ei sinulle ikinä mitään ihanaa tapahdu, joten odota vain milloin katastrofi iskee. Yritäpä siinä sitten elellä onnellisesti odotusta eteenpäin.
Ai niin. Tänään on sitten ollutkin kaikenlaisia kipuja mahassa, tällä hetkellä pistää oikeaan nivuseen ja alavatsaa kiristää. Onko kyseessä supistukset, liitoskivut, kohdun kasvukivut vai mitkä? Heti tuli vähän sellainen olo, että pitikin uhmata eilen kohtaloa ja lähteä ostoksille. Että näin se elämä kostaa. Paitsi että miten niin kostaa? Miksi elämä vihaisi minua yhtään sen enempää kuin muitakaan äitiyttä toivovia naisia? Hengittelen syvään ja yritän ajatella, että kivut ovat varmaan normaaleja (please kertokaa, jos olette eri mieltä).
Niin ja entä ne vaunut? Emmaljungan Duo Edge -yhdistelmävaunut Lounge Grey -kankaalla ja mustalla S-rungolla, jossa on kääntyvät etupyörät. Olihan ne kalliit, mutta ah niin ihanat ja juuri sellaiset, jotka olin halunnut. Että päästiin tämäkin päivä näkemään, että tuollaiset kärrätään meille ihan kohta.
Aivan normaaleilta tuntemuksilta kuulostaa tuossa vaiheessa raskautta :) ja onnittelut pelkopeikon uhmaamisesta <3
VastaaPoistaT:kätilö
Ihanaa, kiitos huojentavasta kommentista. <3
PoistaVäittäisin liitoskivuiksi. Ja ne saattaa pahentua vielä ja paljon!! Täällä alkaa kohta 32. raskausviikko ja edelleen panikoin. Millon tunnen liian vähän liikkeitä, millon mahaan sattuu epänormaalisti. Kaippa se pitää vaan hyväksyä, että en saa varmaan koskaan kokea sitä onnellista vaaleanpunaista raskautta. Aion nauttia näistä viimesistä viikoista vaikka väkisin. Vaikka kuinka pelkään, niin silti olen niin kauhean onnellinen tuosta tytöstä tuolla mahassa enkä millään malttais enää odottaa!
VastaaPoistaRinde
Jep, paniikki on mukana tällä hetkellä noin joka kolmas päivä. Vauvan rytmi mahassa tuntuu olevan se, että kaksi päivää putkeen potkitaan koko ajan ja sitten yksi päivä väliin huilitaan. Ja aina kun tulee se hiljainen päivä, tämä mamma menee paniikkiin ja pelkää heti pahinta.
PoistaVäkisin nauttiminen kuulostaa siis kovin tutulta. :D Ja te olette jo NIIN pitkällä, Odotan 30+ viikkoja kuin kuuta nousevaa. <3
Kävin ihan nyyhkyttämään tätä lukiessani! Voin vain kuvitella, kuinka kova mylläkkä sinun mielessäsi mellastaa. Voisimpa sanoa jotakin lohduttavaa tai rauhoittavaa, mutta ei kukaan saa järkytettyä mieltä tasoittumaan. Pelko varjostaa alati ja on vaikea nauttia siitä, mitä jo on ja mitä on tulossa! Ihan totta, teille syntyy oma pikkuinen. Ihan pian! <3
VastaaPoistaMitä pidemmälle raskaus etenee, sitä varmemmalta se tuntuu, mutta loppuun asti tässä saa varmasti jännittää. Olisipa pian heinäkuu!
PoistaTäällä toinen samanlainen varhainen vaunulintu :) Viikkoja kasassa 25 ja vaunut aktiivisesti hakusessa. Toki etänä, eli perehdyn tarjontaan, ominaisuuksiin, hintoihin ja kokemuksiin vielä makuuasennosta käsin kun supistusten vuoksi olen lepokäskyn alainen. Toisaalta tuntuu hölmöltä, mut toisaalta jotenkin vahvistaa odotusta.
VastaaPoistaJännityksestä ei varmaan koskaan pääse, kun mikän ei ole varmaa ennen kuin on varmaa. Musta kuitenkin kannattaa tehdä niitä asioita, jotka milläkin hetkellä hyvältä tuntuu. Ei siksi, kun kuuluu odottaa kauemmin tai kuuluu hankkia kun muutkin. Vaan omien tuntemusten mukaan. Me ollaan ansaittu se, vaikka ne möröt koittaakin kolkutella :)
Ja muuten; valitsemanne vaunut on todella hienot! Sopii olla mielissään :)
Kiitos! :) Itsestä taas tuntuu, että ei olla mitenkään aikaisessa, omilla kavereilla on ollut tässä vaiheessa jo vaikka mitä, mutta me on lykätty ja lykätty tavaroiden hankkimista. Juuri tuosta syystä eli koska omasta voinnista ei voi loppuvaiheessa tietää, ajateltiin että tarvikkeita on helpompi hankkia nyt, kun olo on vielä kohtalainen.
PoistaTsemppiä sinne, jospa lepo tekee hyvää!
On kyllä hienot vaunut! Me nimittäin kävelimme myös Johannaan, ja valitsimme samaiset kulkupelit :D Vielä ei tilattu, kun jäätiin pohtimaan rengasvaihtoehtoja; kennot vai ilmakumit, kiinteät vai kääntyvät. Mutta sama malli ja väri on hankintalistalla :)
VastaaPoistaKipuja on täälläkin. Neuvolasta sanoivat, että on normaalia. Silti huolestuttaa, kun ainakaan täällä suunnalla ei enää ole edes lääkärikäyntiä ennen synnytystapa-arviota! Aiemmin kuulemma on kuulunut keskiraskauden tarkastus, mutta siitä on luovuttu. Mutta kävellessä pistää ja vihloo, joten melkoisen hidasta taaperrusta on eteneminen. Pitää vaan ottaa rauhassa, ja yrittää olla stressaamatta liikoja :)
Onhan noi Emmaljungat aika isot moniin muihin vaunuihin verrattuna mutta monella kaverilla hyväksi havaitut. Me haluttiin mahdollisimman kevyt runko ja siksi päädyttiin kääntyviin etupyöriin ja kennorenkaisiin niiden helppohoitoisuuden takia (mun kauhu ois renkaan puhkeaminen esim kesken vaunulenkin).
PoistaTäällä kivut meni taas ohi mutta tiedän, että tilanne voi vaihdella päivittäin eli välillä olo on huippu ja välillä tosi kamala. Kuuluu raskauteen. :)
Tsemppiä sinne!