Haimme eilen äitiysavustusta. Ja äitiysrahaa. Ja vanhempainrahaa. Lisäksi vielä lapsilisää. Toissapäivänä minulle myönnettiin vuoden 2017 kesäkuun alkuun äitiyslomaa töistä. Sain kuulla, että työnantaja maksaa minulle täyttä palkkaa ensimmäiset 72 päivää. Mikä ihana yllätys ja samalla jotenkin niin merkityksetön - kaikki ajatukset ovat vauvan hyvinvoinnissa, ei raha-asioissa.
Siis mitä, minäkö äitiyslomalle? Lapsilisää syntymättömälle lapselle? Eikö tämä ole nyt sitä pahinta mahdollista huonon onnen manausta - anoa lomaa ja tavarakasaa ihmiselle, joka on ja samalla ei ole vielä tässä maailmassa?
Toisaalta, ikuisuuksiin ei näitä käytännön asioita voi lykätä (vaunuostokset saavat odottaa hetken vielä). Mutta tuntuuhan se oudolta. Nyt sitten odotellaan Kelan vastausta ja erityisesti ilmoitusta äitiyspakkauksen saapumisesta lähipostiin. Ehkä se tekee taas hieman konkreettisemmaksi ajatuksen äidiksi tulemisesta. Aika menee yhtäaikaa kamalan hitaasti ja kamalan nopeasti.
Tänään on rv 24+3. Kahdeskymmenesviides raskausviikko. Vauva potkii kohdussa päivittäin, välillä enemmän, välillä vähemmän. Olisin saanut nukkua tänä aamuna pidempään, mutta ei - poikamme päätti herättää minut aloittamalla ninjapotkut oikeaan kylkeen klo 6.28. Varmaan maailman paras tapa herätä.
Milloin tulee se hetki, kun voin uskoa tämän kaiken todeksi? Mahan kasvu ei ole sitä tehnyt, vauvan liikkeet ehkä hieman, mutta kovin epätodelliselta tuntuu edelleen. Onko todella niin, että keskenmenot ovat historiaa?
Jännityksessä on eletty niin monta kuukautta, että siitä on vaikea päästää irti. Se istuu makkarin nurkassa ja palaa aika ajoin, muistuttaa, että älä nuolaise ennen kuin tipahtaa.
Illalla vertailtiin vauvavakuutuksia. Pohdittiin, että haluammeko siihen sisältyvän esimerkiksi kodinhoitopalveluja tai hammashoitoa, psykoterapiaa tai apuvälineitä. Miten voi heittää noppaa ja arvata, mitä syntymätön lapsemme tulee tarvitsemaan elämänsä ensimmäisinä vuosina? Sisälläni kasvaa ihminen. Oikea ihminen, josta voi joku päivä tulla pieni persoona, sitten vähän suurempi. Ihminen, joka voi syntyä onnellisten tähtien alla ja elää terveenä elämänsä ensimmäiset vuodet tai sitten hän voi sairastua vakavasti, myös kuolla.
Kaikkeen tähän yritetään varautua, ehkä enemmän niihin huonoihin kuin hyviin kortteihin.
Vielä kun varautuisi siihen, että kaikki voi mennä myös ihan hyvin.
Siis mitä, minäkö äitiyslomalle? Lapsilisää syntymättömälle lapselle? Eikö tämä ole nyt sitä pahinta mahdollista huonon onnen manausta - anoa lomaa ja tavarakasaa ihmiselle, joka on ja samalla ei ole vielä tässä maailmassa?
Toisaalta, ikuisuuksiin ei näitä käytännön asioita voi lykätä (vaunuostokset saavat odottaa hetken vielä). Mutta tuntuuhan se oudolta. Nyt sitten odotellaan Kelan vastausta ja erityisesti ilmoitusta äitiyspakkauksen saapumisesta lähipostiin. Ehkä se tekee taas hieman konkreettisemmaksi ajatuksen äidiksi tulemisesta. Aika menee yhtäaikaa kamalan hitaasti ja kamalan nopeasti.
Tänään on rv 24+3. Kahdeskymmenesviides raskausviikko. Vauva potkii kohdussa päivittäin, välillä enemmän, välillä vähemmän. Olisin saanut nukkua tänä aamuna pidempään, mutta ei - poikamme päätti herättää minut aloittamalla ninjapotkut oikeaan kylkeen klo 6.28. Varmaan maailman paras tapa herätä.
Milloin tulee se hetki, kun voin uskoa tämän kaiken todeksi? Mahan kasvu ei ole sitä tehnyt, vauvan liikkeet ehkä hieman, mutta kovin epätodelliselta tuntuu edelleen. Onko todella niin, että keskenmenot ovat historiaa?
Jännityksessä on eletty niin monta kuukautta, että siitä on vaikea päästää irti. Se istuu makkarin nurkassa ja palaa aika ajoin, muistuttaa, että älä nuolaise ennen kuin tipahtaa.
Illalla vertailtiin vauvavakuutuksia. Pohdittiin, että haluammeko siihen sisältyvän esimerkiksi kodinhoitopalveluja tai hammashoitoa, psykoterapiaa tai apuvälineitä. Miten voi heittää noppaa ja arvata, mitä syntymätön lapsemme tulee tarvitsemaan elämänsä ensimmäisinä vuosina? Sisälläni kasvaa ihminen. Oikea ihminen, josta voi joku päivä tulla pieni persoona, sitten vähän suurempi. Ihminen, joka voi syntyä onnellisten tähtien alla ja elää terveenä elämänsä ensimmäiset vuodet tai sitten hän voi sairastua vakavasti, myös kuolla.
Kaikkeen tähän yritetään varautua, ehkä enemmän niihin huonoihin kuin hyviin kortteihin.
Vielä kun varautuisi siihen, että kaikki voi mennä myös ihan hyvin.
Niin kovin tuttuja ajatuksia! Tää kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Tajuaako kaiken vasta sitten kun pieni on sylissä? Olen niin kauhean onnellinen, että pelkään millon se painajainen toteutuu. Ainahan se matto on vedetty jalkojen alta. Onko oikeasti niin, että tällä kertaa sitä ei tapahdu. Nyt kun menossa on 29+0 niin on ollut pakko uskaltaa ostella kaikkea. Pikkuisen vaatekaappiin katsominen saa kyynelkanavat aukeamaan ja välillä kaupan kassajonossa ku neiti potkasee oikein kunnolla, saatan ruveta itkemään. Voi kun tämä onni jatkuisi.
VastaaPoistaRinde
Juuri samat fiilikset paitsi että tuntuu että jarruttelen sitä onnentunnettakin vielä. Ettei sitten muka tuntuisi niin pahalta jos se matto vedetään jalkojen alta. Sitä pelkää varmasti loppuun saakka, koska niin on aina aiemmin käynyt.
PoistaUskon ja toivon, että uskallan olla 100% onnellinen sitten kun lapsi on sylissä.
Hei, kirjoitit jossain aiemmassa postauksessa, ettei julkisella puolen ruveta tekemään kokeellisia hoitoja ellei vikaa ole todettu. Saitko naistenklinikalta tämän tiedon? Ollaan sinne jonossa kolmannen luomukeskenmenon jälkeen, mistään ei löydy vikaa, mutta olin siinä uskossa että meillä olisi yhtäläiset oikeudet hoitoihin kuin muillakin. Ajatus siitä ettei näin olisikaan on lopullisen musertava...
VastaaPoistaNo meille ainakin sanottiin Naistenklinikalla tutkimusten tuloksia läpikäytäessä, että meitä ei hoidot voi auttaa, kun tulemme luomusti raskaaksi ja että NKL ei niitä edes tarjoaisi, kun mitään vikaa ei ole löytynyt. Eli käytännössä lähettivät kotiin ja sanoivat, että jatkakaa yrittämistä. Kamalalta se tuntui, mutta samalla tiesin, että eihän esim IVF auta kuin tulemaan raskaaksi ja siitähän ne meidän ongelmat aina vasta alkoivat.
PoistaMihin hoitoihin jonotatte? Kovasti voimia ja tsemppiä teille, meillä näyttää neljäs kerta nyt ensimmäistä kertaa paremmalta...
Niin, en oikein edes tiedä mihin jonotetaan...meillä ongelma ei myöskään ole raskaaksi tulo vaan homman hyvä käyntiin lähtö, kaikissa raskauksissa (ensimmäistä onnistunutta lukuun ottamatta) vaan hcg ei ole lähtenyt nousuun eikä ole päästy siihen saakka että ois sykettä löydetty. Tulee vain heikko plussa, ei raskausoireita ja kuukauden sisään alkaa vuoto. Laitan itse vähän toivoa oviksen induktioon, vaikka kiertohirmonit onkin normaalit, jos se kuitenkin vähän buustaisi tätä starttia... Helvetin rankkaa kun ei edes tiedä missä mättää. Teidän tapaus antaa toki toivoa...
VastaaPoistaUskon, että on rankkaa. Meillähän kokeiltiin induktiota kolmannessa raskaudessa ja siitä kun ei ollut hyötyä, tiesin että jonossa oleminen olisi ollut meille turhaa. Sikiöissä epäilin aina syyn olevan ja siksi harkittiin sitä alkiodiagnostiikkaa. Toisaalta jos teillä on yksi onnistunut raskaus takana, niin toivoa on varmasti!
Poista