Siirry pääsisältöön

Paperisodassa

Haimme eilen äitiysavustusta. Ja äitiysrahaa. Ja vanhempainrahaa. Lisäksi vielä lapsilisää. Toissapäivänä minulle myönnettiin vuoden 2017 kesäkuun alkuun äitiyslomaa töistä. Sain kuulla, että työnantaja maksaa minulle täyttä palkkaa ensimmäiset 72 päivää. Mikä ihana yllätys ja samalla jotenkin niin merkityksetön - kaikki ajatukset ovat vauvan hyvinvoinnissa, ei raha-asioissa.

Siis mitä, minäkö äitiyslomalle? Lapsilisää syntymättömälle lapselle? Eikö tämä ole nyt sitä pahinta mahdollista huonon onnen manausta - anoa lomaa ja tavarakasaa ihmiselle, joka on ja samalla ei ole vielä tässä maailmassa?

Toisaalta, ikuisuuksiin ei näitä käytännön asioita voi lykätä (vaunuostokset saavat odottaa hetken vielä). Mutta tuntuuhan se oudolta. Nyt sitten odotellaan Kelan vastausta ja erityisesti ilmoitusta äitiyspakkauksen saapumisesta lähipostiin. Ehkä se tekee taas hieman konkreettisemmaksi ajatuksen äidiksi tulemisesta. Aika menee yhtäaikaa kamalan hitaasti ja kamalan nopeasti.

Tänään on rv 24+3. Kahdeskymmenesviides raskausviikko. Vauva potkii kohdussa päivittäin, välillä enemmän, välillä vähemmän. Olisin saanut nukkua tänä aamuna pidempään, mutta ei - poikamme päätti herättää minut aloittamalla ninjapotkut oikeaan kylkeen klo 6.28. Varmaan maailman paras tapa herätä.

Milloin tulee se hetki, kun voin uskoa tämän kaiken todeksi? Mahan kasvu ei ole sitä tehnyt, vauvan liikkeet ehkä hieman, mutta kovin epätodelliselta tuntuu edelleen. Onko todella niin, että keskenmenot ovat historiaa? 

Jännityksessä on eletty niin monta kuukautta, että siitä on vaikea päästää irti. Se istuu makkarin nurkassa ja palaa aika ajoin, muistuttaa, että älä nuolaise ennen kuin tipahtaa.

Illalla vertailtiin vauvavakuutuksia. Pohdittiin, että haluammeko siihen sisältyvän esimerkiksi kodinhoitopalveluja tai hammashoitoa, psykoterapiaa tai apuvälineitä. Miten voi heittää noppaa ja arvata, mitä syntymätön lapsemme tulee tarvitsemaan elämänsä ensimmäisinä vuosina? Sisälläni kasvaa ihminen. Oikea ihminen, josta voi joku päivä tulla pieni persoona, sitten vähän suurempi. Ihminen, joka voi syntyä onnellisten tähtien alla ja elää terveenä elämänsä ensimmäiset vuodet tai sitten hän voi sairastua vakavasti, myös kuolla.

Kaikkeen tähän yritetään varautua, ehkä enemmän niihin huonoihin kuin hyviin kortteihin. 

Vielä kun varautuisi siihen, että kaikki voi mennä myös ihan hyvin. 

Kommentit

  1. Niin kovin tuttuja ajatuksia! Tää kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Tajuaako kaiken vasta sitten kun pieni on sylissä? Olen niin kauhean onnellinen, että pelkään millon se painajainen toteutuu. Ainahan se matto on vedetty jalkojen alta. Onko oikeasti niin, että tällä kertaa sitä ei tapahdu. Nyt kun menossa on 29+0 niin on ollut pakko uskaltaa ostella kaikkea. Pikkuisen vaatekaappiin katsominen saa kyynelkanavat aukeamaan ja välillä kaupan kassajonossa ku neiti potkasee oikein kunnolla, saatan ruveta itkemään. Voi kun tämä onni jatkuisi.

    Rinde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri samat fiilikset paitsi että tuntuu että jarruttelen sitä onnentunnettakin vielä. Ettei sitten muka tuntuisi niin pahalta jos se matto vedetään jalkojen alta. Sitä pelkää varmasti loppuun saakka, koska niin on aina aiemmin käynyt.

      Uskon ja toivon, että uskallan olla 100% onnellinen sitten kun lapsi on sylissä.

      Poista
  2. Hei, kirjoitit jossain aiemmassa postauksessa, ettei julkisella puolen ruveta tekemään kokeellisia hoitoja ellei vikaa ole todettu. Saitko naistenklinikalta tämän tiedon? Ollaan sinne jonossa kolmannen luomukeskenmenon jälkeen, mistään ei löydy vikaa, mutta olin siinä uskossa että meillä olisi yhtäläiset oikeudet hoitoihin kuin muillakin. Ajatus siitä ettei näin olisikaan on lopullisen musertava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meille ainakin sanottiin Naistenklinikalla tutkimusten tuloksia läpikäytäessä, että meitä ei hoidot voi auttaa, kun tulemme luomusti raskaaksi ja että NKL ei niitä edes tarjoaisi, kun mitään vikaa ei ole löytynyt. Eli käytännössä lähettivät kotiin ja sanoivat, että jatkakaa yrittämistä. Kamalalta se tuntui, mutta samalla tiesin, että eihän esim IVF auta kuin tulemaan raskaaksi ja siitähän ne meidän ongelmat aina vasta alkoivat.

      Mihin hoitoihin jonotatte? Kovasti voimia ja tsemppiä teille, meillä näyttää neljäs kerta nyt ensimmäistä kertaa paremmalta...

      Poista
  3. Niin, en oikein edes tiedä mihin jonotetaan...meillä ongelma ei myöskään ole raskaaksi tulo vaan homman hyvä käyntiin lähtö, kaikissa raskauksissa (ensimmäistä onnistunutta lukuun ottamatta) vaan hcg ei ole lähtenyt nousuun eikä ole päästy siihen saakka että ois sykettä löydetty. Tulee vain heikko plussa, ei raskausoireita ja kuukauden sisään alkaa vuoto. Laitan itse vähän toivoa oviksen induktioon, vaikka kiertohirmonit onkin normaalit, jos se kuitenkin vähän buustaisi tätä starttia... Helvetin rankkaa kun ei edes tiedä missä mättää. Teidän tapaus antaa toki toivoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että on rankkaa. Meillähän kokeiltiin induktiota kolmannessa raskaudessa ja siitä kun ei ollut hyötyä, tiesin että jonossa oleminen olisi ollut meille turhaa. Sikiöissä epäilin aina syyn olevan ja siksi harkittiin sitä alkiodiagnostiikkaa. Toisaalta jos teillä on yksi onnistunut raskaus takana, niin toivoa on varmasti!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo neljättä ke

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta

Toinen kolmannes ja oireettomuuden kirouksesta

Tänään on rv 13+0. Ihan hetkeksi on pakko pysähtyä ja miettiä sitä. Suurin osa äitiysoppaista määrittelee juuri tämän viikon alkamisen merkitsevän myös toisen kolmanneksen alkua. Siis että minä - pelkkiä keskenmenoja saanut nainen - olen päässyt toiselle kolmannekselle. Sanattomaksi vetää.  Toki heti ajattelen niin, että todisteena tästähän minulla on vain viikontakainen ultrakäynti. Mistäpä sitä tietää, mitä siellä kehossa on ehtinyt tapahtua tässä viikon aikana. Kuten huomaatte, luotto oman kehon toimintaan niin kuin luonto on sen tarkoittanut on edelleen lähes olematonta. Tuurilla ne laivatkin seilaa. Nyt ollaan täysin neitseellisellä maaperällä: tänne saakka ei olla koskaan päästy enkä siis tiedä, mitä odottaa tai mikä on normaalia. Kehohan nimittäin päätti - varmaan sitten sen toisen kolmanneksen kunniaksi - että nyt on aika luopua raskausoireista. Lauantaina yökin aamulla aiempia viikkoja huomattavasti vähemmän ja jaksoin valvoa lauantai-iltana puoleenyöhön saakka, mikä oli