Siirry pääsisältöön

Lääkkeellinen tyhjennys vs. kaavinta

Ensimmäisellä kerralla keskenmeno tuli niin puskista, että en osannut kyseenalaistaa lääkärin käskyä ottaa tyhjennyslääkkeet mukaan ja lähteä kotiin hoitamaan keskenmeno loppuun. Tyhjennys epäonnistui: kivut olivat järkyttävät, tyhjennys alkoi mutta kaikki ei tullut ulos. Lääkkeitä yritettiin toisenkin kerran samalla tuloksella. Yli kolme viikkoa keskenmenon toteamisen (ja yli viisi viikkoa sikiön kuoleman) jälkeen jouduin vielä kaavintaan ja vannoin sekä lääkärille että hoitajalle, että samanlaiseen rumbaan en enää lähtisi. Supistukset kotona vastasivat pienimuotoista synnytystä ja silti jouduin kärsimään jatkuvista alaselkä- ja vatsakivuista usean viikon ajan.

Menen huomenna elämäni toiseen kaavintaan. Tällä kertaa keskenmeno ilmoitti itsestään pienellä tiputteluvuodolla, jota menin yksityiselle tarkistamaan. Olin luottavaisin mielin: vuoto oli vähäistä, raskausoireet vahvoja ja viikkoja kasassa jo 10+0 ja viikolla 8+2 olin nähnyt pienen vauvanalun ja kuullut sydämen sykkeen, joten miksi kaikki ei olisi hyvin? 

Ei ollut. Sikiö oli kuollut pian varhaisultran jälkeen viikolla 8+4 ja siinä sitä taas oltiin. Toinen keskenmeno ja lääkäri Kätilöopistolla ymmärsi, että nyt tälle ihmiselle täytyy antaa jo vaihtoehtoja. Niinpä valitsin kaavinnan. 



Luonto ei aina kunnioita ihmisen valintoja ja meidän vauva #2 päätti syntyä vessanpönttöön muutama päivä ennen kaavintaa. Tällä kertaa keskenmeno oli siis epätäydellinen mutta spontaani. Se alkoi itsestään, jouduin kärsimään edellistä vastaavat synnytyskivut kotona ja ulos tuli iso osa, mutta ei kaikkea. Huomenna odottaa siis elämäni toinen kaavinta, mutta olemme keskenmenon fyysisen puolen hoidossa jo paljon pidemmällä kuin aikaisemmalla kerralla: keskenmenon toteamisesta tulee huomenna viikko ja loppu häämöttää jo! Toivottavasti.

Fyysinen kipu on pientä henkisen puolen rinnalla, kun puhutaan keskenmenoista. Mutta olen silti sitä mieltä, että jos keskenmenon kärsinyttä ihmistä voidaan jotenkin auttaa - siis vähentää hänen fyysistä taakkaansa, niin hoitohenkilökunnan olisi se mahdollisuus tarjottava. Asioista kannattaa ottaa selvää, lääkärille kannattaa puhua ja joskus täytyy osata vaatia. 

Tänä iltana otan esilääkityksenä antibioottia ja huomenna toivon itselleni hyviä unia leikkaussalissa. Ollaan taas askeleen pidemmällä kohti toipumista. 

Kommentit

  1. Oon nyt lukenut useammankin postauksen ja täytyy kyllä sanoa, että on teillä hurjan raskas tie tässä ollut takana.

    Tuntuu niin pahalta, että kohdun tyhjennystä on lääkkeillä yritetty useitakin kertoja. Minustakin kaavinta on kaikin tavoin inhimillisempi tapa hoitaa keskenmeno: lääkkeellinen kaavinta on vähän kuin asiasta haluttaisiin vielä jotenkin rankaista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo neljättä ke

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta

Toinen kolmannes ja oireettomuuden kirouksesta

Tänään on rv 13+0. Ihan hetkeksi on pakko pysähtyä ja miettiä sitä. Suurin osa äitiysoppaista määrittelee juuri tämän viikon alkamisen merkitsevän myös toisen kolmanneksen alkua. Siis että minä - pelkkiä keskenmenoja saanut nainen - olen päässyt toiselle kolmannekselle. Sanattomaksi vetää.  Toki heti ajattelen niin, että todisteena tästähän minulla on vain viikontakainen ultrakäynti. Mistäpä sitä tietää, mitä siellä kehossa on ehtinyt tapahtua tässä viikon aikana. Kuten huomaatte, luotto oman kehon toimintaan niin kuin luonto on sen tarkoittanut on edelleen lähes olematonta. Tuurilla ne laivatkin seilaa. Nyt ollaan täysin neitseellisellä maaperällä: tänne saakka ei olla koskaan päästy enkä siis tiedä, mitä odottaa tai mikä on normaalia. Kehohan nimittäin päätti - varmaan sitten sen toisen kolmanneksen kunniaksi - että nyt on aika luopua raskausoireista. Lauantaina yökin aamulla aiempia viikkoja huomattavasti vähemmän ja jaksoin valvoa lauantai-iltana puoleenyöhön saakka, mikä oli