Siirry pääsisältöön

Ankeita päiviä

Piinapäivien sijaan on ollut aika ankeaa. Tai no valehtelen hiukan. Muuten elämässä menee itse asiassa todella hyvin, on monta asiaa olla onnellinen juuri nyt (ja ihana pieni 1v9kk-ikäinen poika on yksi niistä!). Mutta vauvaprojekti #2 polkee paikallaan. En ole jaksanut piinailla, koska jo viime viikon lopusta saakka on tuntunut siltä, että menkat saattaisivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Eilen ja tänään jomotus alaselässä ja nivusissa on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, etten jaksaisi edes testata. Mutta haluan lopettaa Terolutit heti, kun tiedän, että plussa ei ole enää mahdollinen, jotteivät ne ainakaan siirtäisi kuukautisten alkamista turhaan. Ajattelin kaivaa tikun esille huomisaamuna, virallinen testipäivä olisi vasta perjantaina, mutta kyllähän raskaus testissä huomenna näkyisi jos olisi näkyäkseen. Plussaan en usko sekuntiakaan. Mitään raskausoireita ei ole, kaikki menkkaoireet sen sijaan ovat: munasarjoihin sattuu, alaselkää särkee ja naama kukkii (yäk).  

Totesimme viime follikkeliultrassa gynekologin kanssa, että kokeilemme vielä tämän kierron jälkeen yhden ovulaation induktion. Oli myös puhetta inseminaatiosta vielä kesäkuussa, mutta katselin tuossa juuri kalenteria ja tajusin, että olemme kesälomareissulla juuri silloin, kun minulla on ovulaatio. Joten siinäpä se - voimme unohtaa inseminaation kesäkuulta ja oikeastaan haluaisin unohtaa lapsettomuushoidot tältä erää kokonaan. Tuntuu, että jo nyt alkaa uuvuttaa tämä jatkuva ovulaation kyttäys, piinapäivien epätoivo ja uuden kierron alkaminen, kaikki jatkuvana syklinä joka ei ikinä lopu.

Ajattelimme itse asiassa mennä pidemmän kautta. Varasin toukokuulle ajan omalle gynekologilleni ja pyydän häneltä lähetettä julkiselle (meidän tapauksessa Naistenklinikalle). Siellä kävimme aikoinaan keskenmenotutkimuksissa ja meistä on siellä jo senaikaiset tiedot ja nyt kun yritystä tulee täyteen vuosi, luulisi heidän olevan halukkaita hoitamaan myös sekundaarista lapsettomuutta (vai onko jollakin parempaa tietoa, että pk-seudulla ei hoidettaisi sekundaarisesti lapsettomia pareja julkisessa terveydenhoidossa?). Tiedän, että matka tätä kautta on pitkä ja esim. IVF:ään pääsemiseen menee varmasti pieni ikuisuus, mutta rahapussi ei kestä ihan kaikkea ja omalle mielelle tekisi ehkä ihan hyvää vetää henkeä.

Mies jaksaa välillä uskoa myös luomuplussaan, minä vähemmän.

Monena päivänä olen miettinyt myös kokonaan luovuttamista. Mutta pelkään, että katuisin sitä joskus myöhemmin ja siksi julkiselle puolelle hakeutuminen tuntuu hyvältä kompromissilta: tulemme saamaan apua, mutta koska edes ensimmäinen vastaanottokäynti venyy varmasti pitkälle syksyyn, saamme nauttia kesästä taaperon kanssa ja miettiä ihan muita asioita.

Välillä surettaa kovasti, varsinkin kun joudun törmäämään raskaana oleviin. Mutta elämä on kovin täyttä jo tällaisenaan ja syli vähemmän tyhjä kuin ensimmäisellä kerralla. Totta se on, kivusta on tullut tylppä ja haava on arpeutunut. Toisen lapsen puuttuminen on ankeaa, muttei epätoivoista. 

Näinkin voi elää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo neljättä ke

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta

Toinen kolmannes ja oireettomuuden kirouksesta

Tänään on rv 13+0. Ihan hetkeksi on pakko pysähtyä ja miettiä sitä. Suurin osa äitiysoppaista määrittelee juuri tämän viikon alkamisen merkitsevän myös toisen kolmanneksen alkua. Siis että minä - pelkkiä keskenmenoja saanut nainen - olen päässyt toiselle kolmannekselle. Sanattomaksi vetää.  Toki heti ajattelen niin, että todisteena tästähän minulla on vain viikontakainen ultrakäynti. Mistäpä sitä tietää, mitä siellä kehossa on ehtinyt tapahtua tässä viikon aikana. Kuten huomaatte, luotto oman kehon toimintaan niin kuin luonto on sen tarkoittanut on edelleen lähes olematonta. Tuurilla ne laivatkin seilaa. Nyt ollaan täysin neitseellisellä maaperällä: tänne saakka ei olla koskaan päästy enkä siis tiedä, mitä odottaa tai mikä on normaalia. Kehohan nimittäin päätti - varmaan sitten sen toisen kolmanneksen kunniaksi - että nyt on aika luopua raskausoireista. Lauantaina yökin aamulla aiempia viikkoja huomattavasti vähemmän ja jaksoin valvoa lauantai-iltana puoleenyöhön saakka, mikä oli