Anteeksi hiljaiseloni, täällä eletään rv 6+3.
Viimeisen postauksen jälkeen oireet ovat taas palanneet, hiipuen välillä lähes olemattomiin ja palanneet sitten taas jälleen. Yritän luottaa siihen, että kyseessä on normaali oireiden vaihtelu näin alkuraskaudessa.
Kestokuvotus alkoi aika lailla tasan 6+0. Sitä ei pääse nyt karkuun oikein ollenkaan - aamulla kuvottaa, ennen ruokaa kuvottaa vielä enemmän, ruuan jälkeen on hetken hyvä olo ja sitten se taas palaa. Illalla ennen nukkumaanmenoa vasta kuvottaakin ja yöllä herään hikisenä pahaan oloon. Voi tätä autuutta. Silti olen onnellinen: ehkä kuvotus kertoo siitä, että kaikki on hyvin.
Tänä viikonloppuna alkanut ennätyksellinen toukohelle ei oikein auta tilannetta. Kuumuus vahvistaa oireita ja pahoinvointi pysyisi parhaiten poissa syömällä jatkuvasti, mutta kuka tällaisessa kuumuudessa haluaa syödä? On myös hyvin erilaista kärsiä raskauspahoinvoinnista, kun kotona vipeltää loppumattomalla energialla varustettu taapero. En pääse lepäämään silloin kuin haluaisin, välillä en jopa ehdi syömään silloin kuin pitäisi ja tuolloin kuvotus vain pahenee.
Olen ollut myös paljon väsyneempi tässä raskaudessa kuin esikoista odottaessa. Sänkyyn on kömmittävä viimeistään iltayhdeksältä ja tuntuu, että voisin nukkua 12 tunnin yöunet joka yö (en siis nuku, koska edelleen, meillä asuu taapero) ja silti olen väsynyt. Nukahtelen tv:n ääreen ja haukottelen pitkin päivää - kaikki hyvin epätyypillisiä piirteitä minulle, joka olen aina ollut vähäuninen. Kolmena iltana olen mennyt nukkumaan yli tunti ennen miestä, tätähän ei avioliitossamme ole tapahtunut koskaan aiemmin.
Haluan siis uskoa, että kaikki on hyvin. Perjantaina odottaa ensimmäinen ultra, se jännittää, mutta paniikissa en ole. Mies ei pääse mukaan ultraan, koska jonkun on saatava lapsi aamulla hoitoon, mutta sellaista se elämä on. Toivon, etten joudu soittamaan ultran jälkeen töihin pomolle ja toteamaan, että jään sairauslomalle keskenmenon takia. Haluaisin pitää raskauden salassa töissä kesäloman alkuun saakka.
Silti, vähän viileämpiä säitä voisin toivoa. Jatkuva krapula olisi vähän helpompi sietää hieman matalammissa lämpötiloissa, vaikka onhan tällainen kesäsää harvinaista herkkua Suomessa tähän vuodenaikaan.
Odottavan aika on pitkä. Keskenmenoja saaneen odottajan aika vielä pidempi.
Viimeisen postauksen jälkeen oireet ovat taas palanneet, hiipuen välillä lähes olemattomiin ja palanneet sitten taas jälleen. Yritän luottaa siihen, että kyseessä on normaali oireiden vaihtelu näin alkuraskaudessa.
Kestokuvotus alkoi aika lailla tasan 6+0. Sitä ei pääse nyt karkuun oikein ollenkaan - aamulla kuvottaa, ennen ruokaa kuvottaa vielä enemmän, ruuan jälkeen on hetken hyvä olo ja sitten se taas palaa. Illalla ennen nukkumaanmenoa vasta kuvottaakin ja yöllä herään hikisenä pahaan oloon. Voi tätä autuutta. Silti olen onnellinen: ehkä kuvotus kertoo siitä, että kaikki on hyvin.
Tänä viikonloppuna alkanut ennätyksellinen toukohelle ei oikein auta tilannetta. Kuumuus vahvistaa oireita ja pahoinvointi pysyisi parhaiten poissa syömällä jatkuvasti, mutta kuka tällaisessa kuumuudessa haluaa syödä? On myös hyvin erilaista kärsiä raskauspahoinvoinnista, kun kotona vipeltää loppumattomalla energialla varustettu taapero. En pääse lepäämään silloin kuin haluaisin, välillä en jopa ehdi syömään silloin kuin pitäisi ja tuolloin kuvotus vain pahenee.
Olen ollut myös paljon väsyneempi tässä raskaudessa kuin esikoista odottaessa. Sänkyyn on kömmittävä viimeistään iltayhdeksältä ja tuntuu, että voisin nukkua 12 tunnin yöunet joka yö (en siis nuku, koska edelleen, meillä asuu taapero) ja silti olen väsynyt. Nukahtelen tv:n ääreen ja haukottelen pitkin päivää - kaikki hyvin epätyypillisiä piirteitä minulle, joka olen aina ollut vähäuninen. Kolmena iltana olen mennyt nukkumaan yli tunti ennen miestä, tätähän ei avioliitossamme ole tapahtunut koskaan aiemmin.
Haluan siis uskoa, että kaikki on hyvin. Perjantaina odottaa ensimmäinen ultra, se jännittää, mutta paniikissa en ole. Mies ei pääse mukaan ultraan, koska jonkun on saatava lapsi aamulla hoitoon, mutta sellaista se elämä on. Toivon, etten joudu soittamaan ultran jälkeen töihin pomolle ja toteamaan, että jään sairauslomalle keskenmenon takia. Haluaisin pitää raskauden salassa töissä kesäloman alkuun saakka.
Silti, vähän viileämpiä säitä voisin toivoa. Jatkuva krapula olisi vähän helpompi sietää hieman matalammissa lämpötiloissa, vaikka onhan tällainen kesäsää harvinaista herkkua Suomessa tähän vuodenaikaan.
Odottavan aika on pitkä. Keskenmenoja saaneen odottajan aika vielä pidempi.
Kommentit
Lähetä kommentti