Keskenään

Kaksi viikkoa näyttää olevan myös tässä raskaudessa se aika, kun jaksan pitää pääni kasassa ja uskotella itselleni, että kaikki on hyvin. Sen jälkeen ei sitten uskoa enää riitäkään. Viimeisimmästä ultrasta on nyt liian kauan. Liian kauan, että jaksaisin uskoa, että kaikki on hyvin (mikä on ihan hölmöä, koska kuten edellisessä postauksessa kerroin, lääkäri oli jo rv 9+0 oikein luottavainen). Jos np-ultra olisi ensi viikolla, olisin varannut jo viikonlopun aikana tälle päivälle ylimääräisen ultran. Mutta koska niskapoimu-ultra on torstaina, en näe siinä mitään järkeä, että kävisin tänään ultrassa ja kolmen päivän päästä uudelleen. Joten kituutan eteenpäin, vaikka koko ajan pelottaa, että vieläkö kohdussa on elämää. Pahoinvointi on hieman laantunut, mutta suurin huolenaiheeni alkoi lauantaina. Jatkuva, jomottava kipu oikeassa nivusessa levisi sunnuntaina koko alavatsaan ja viime yönä särki jo toden teolla myös selkää. Mitään vuotoja ei ole tullut, mutta tuntuu, että rakko ei tyhjene k...

Terveisiä vauvakuplasta! Poika on nyt yhdeksän vuorokauden ikäinen ja huomenna tulee viikko siitä, kun saavuimme kotiin. Kotielämä on lähtenyt vaihtelevasti käyntiin - lapsesta olemme haltioituneita, mutta esimerkiksi vaikeasti käynnistynyt imetys on välillä tuottanut stressiä tuoreelle mammalle.  Ajattelin kuitenkin tänään palata muistoissa 9 vuorokautta taaksepäin ja käydä läpi tarkemmin synnytyksen käynnistystä ja sen epäonnistumista. Vaikka laitoksella tuntui, että pääasia oli, että vauva saadaan terveenä ja elävänä maailmaan (ja näin luojan kiitos kävi!), synnytys on pyörinyt mielessä nyt kotiinpaluun jälkeen yhä enemmän ja olen tyytyväinen, että vauvaperhetyö psykologin kanssa jatkuu viikon päästä ja saan purkaa hänen kanssaan synnytyksen aikaansaamia fiiliksiä. Päällimmäinen tunne on pettymys omaan kroppaan - miksi minun kehoni ei kaikista mahdollisista apukeinoista huolimatta onnistunut käynnistämään synnytystä kunnolla ja menetinkö jotain, kun en voinut synnyttää lastani...

Terveisiä maasta, jossa aika on pysähtynyt! Kuulin aika monen suusta raskausviikkojen 30 käännyttyä, että odotus alkaa todella tuntua odotukselta suunnilleen rv 38 tienoilla. Tänään on rv 38+2 ja let me tell you, nämä tyypit tiesivät mistä puhuivat. Yksi tunti tuntuu kokonaiselta päivältä ja viime viikosta on ehkä... vuosi? Yritän edelleen keksiä tekemistä. Näen ystäviä, katson leffoja, en mene iltaisin nukkumaan ajatellen, että ehkä ensi yönä. Yritän ajatella, että vielä ei ole edes vauvan aika syntyä, laskettuun aikaanhan on ruhtinaalliset 12 päivää. Tiedän, että jos odotus alkaa tuntua raskaalta nyt, se muuttuu lähes sietämättömäksi lasketun ajan jälkeen. Asiaa ei kuitenkaan helpota yhtään se, että kulunut viikko on ollut täynnä ennakoivia merkkejä - tai niin ainakin google ja neuvolan terveydenhoitaja sanovat. Viime perjantain jälkeen kärsin koko viikonlopun ripulista ja alkuviikosta olin jo niin epätoivoinen, että jätin raudansyönnin hetkeksi ajatellen, että se laittoi mahan ...

Olen tuntenut vauvan liikkeitä jo viikoilta 16+. Monet sanovat, että kyseessä ei varmasti ollut sikiö, mutta itse pystyin omasta mielestäni erottamaan vauvan liikkeet tuolloin jo ihan selvästi ja tässä kannassa pysyn. Viikko viikolta liikkeet vahvistuivat, muuttuivat kuplista selkeiksi potkuiksi ja rv 30+ jälkeen luinen pallo eli peppu on työntänyt itseään vatsanahkan läpi milloin mistäkin kohtaa ja jalat ovat työntyneet kylkiluiden väliin. Olen tottunut siihen, että lapsi liikkuu päivittäin ja paljon liikkuukin ja se on tuonut minulle uskoa ja luottoa siihen, että raskaus jatkuu ja kaikki on hyvin. Tiistain pelkopolikäynti muuttui silti todella yllättäen paniikki-itkuun torstai-iltaan mennessä. Vaikka paria päivää aiemmin oli todettu kaiken olevan hyvin, koko torstaipäivän vauva liikkui vähän ja ne vähäiset liikkeet jotka tunsin, olivat paljon aiempaa himmeämpiä. Ei puhettakaan kunnon potkuista, jotka olivat heiluttaneet koko mahaa puolelta toiselle. Illalla nukkumaan käydessä olin ...

Tänään eletään raskausviikkoa 34+2. Uskomattomalta tuntuu - kahdeksan viikon päästä vauva on jo suurella varmuudella maailmassa, vaikka oltaisiin menty viikoissa reilusti yli ja päädytty käynnistykseen. Tämä tieto helpottaa, kaikki loppuu aikanaan ja niin myös tämä meidän ikuisuudelta tuntunut raskaus. Olen voinut todella hyvin, harkkasupistuksia ei ole töiden lopettamisen jälkeen näkynyt ja tuntuu, että olen elämäni voimissa fyysisesti. Aina maanantain ja tiistain väliseen yöhön saakka. Tuolloin heräsin normaalisti puoli kolmen aikaan aamuyöstä pissalle, mutta siitäpä ei tullutkaan mitään. Ajattelin, että ehkä vauva painaa rakkoa jotenkin sillä tavalla, että virtsaaminen ei onnistu. No yritin siitä noin tunnin välein käydä tyhjentämässä rakkoa ja ainoastaan puristamalla sain pieniä liruja pönttöön ja olo kävi koko ajan tukalammaksi.  Heti aamulla soitin sitten neuvolan neuvontaan ja sieltä käskettiin saman tien päivystykseen. En jotenkin osannut itse olla kovin huolissani, kos...

Lomalla ollaan! Tänään alkoi 34. raskausviikko ja aloitin nyt ensin parin viikon kesäloman, josta jään vajaan kahden viikon päästä maanantaina sujuvasti äitiyslomalle. Ensimmäinen lomapäivä meni hieman ihmetellessä - mitä tehdä kaikella tällä ajalla ja miten suhtautua siihen, että palaan töihin aikaisintaan elokuussa 2017? Uskomattomalta tuntuu. En usko, että ensi vuoden täysin erilainen arki konkretisoituu kunnolla ennen vauvan syntymää ja veikkaan, että vasta syksy tuo mukanaan fiiliksen siitä, että elämä on tosiaan heittänyt meidät täysin uuteen tilanteeseen. Mutta innolla odotan jo sitä kunnon äitiyslomaa, joka pitää sisällään vauvanhoitoa eikä pelkkää mahan kasvattelua. Tällä hetkellä vointi on hyvä, joten jaksan kyllä tehdä vielä kaikenlaista, mutta kyllähän tuo kasvava vatsa alkaa jo painaa ja ilman päivittäisiä päiväunia en kyllä jaksaisi iltaan saakka. Parasta lomassa on se, että voin nyt suunnitella aikatauluni itse ja jos jonakin päivänä selkää särkee enemmän tai olo on to...

Tällä viikolla ollaan kulutettu maksamiamme verorahoja enemmän kuin tarpeeksi. Tiistaina oli vuorossa ensimmäinen perhevalmennus. Siellä käytiin läpi mm. vanhempien hammashoidon merkitystä vauvan hyvinvoinnille (sanokoon mitä sanovat, minä aion ainakin pussailla vauvaani suoraan suulle, vaikken tieten tahtoen haluakaan siirtää kariesbakteeria lapselleni) sekä tietysti esittäydyttiin koko porukalle. Kai idea oli se, että tällaisista perhevalmennuksista voisi löytää vertaistukea ja saada mammakavereita, mutta jotenkin kaksi puolentoista tunnin luentoa tuntuu aika lyhyeltä ajalta tutustumiselle... Lisäksi käytiin läpi synnytystä, loppuraskautta sekä aikaa heti vauvan synnyttyä. Eipä tainnut käteen tarttua mitään kovin konkreettista ja kaiken tiesin jo ennestään. Ensi viikolla on vuorossa seuraava kerta, emmeköhän me sinne mene, mutta taisi olla niin, että mies oppi viime kerrasta enemmän kuin minä.  Eilen oli 33. raskausviikon neuvola. Kaikki oli fyysisesti hyvin, mitä nyt verenpa...

Tänään on vuorossa toivepostaus! Yksi lukijoistani pyysi minua avaamaan pelkojani liittyen synnytykseen, joten niitä on siis luvassa. Eletään raskausviikkoa 31+6 eli huomenna vaihtuu 33. raskausviikko ja viikko kerrallaan ollaan lähempänä itse h-hetkeä. Huomenna on ensimmäinen synnytysvalmennus ja olen miettinyt viimeisten parin viikon aikana raskauden päättymistä ja synnytystä jo aika paljon. Viimeksi juttelimme psykologin kanssa mahdollisesta pelkopolilähetteestä ja keskiviikon neuvolakäynnillä aion pyytää sitä. Ensin ajattelin, etten tarvitsisi sitä, mutta psykologi oli minua edellä - erityisesti viikonlopun aikana ajatus raskauden viimeisistä viikoista alkoi ahdistaa siinä määrin, että koen ehdottomasti olevani pelkopolin tarpeessa. Toivottavasti neuvolasta irtoaa lähete! Näin pääsisin myös kunnon synnytystapa-arvioon ja ylimääräiseen ultraan, joka olisi todella tervetullut. Tässäpä teille raskausviikkojen mukaisesti 32 pelkoa liittyen raskauden viimeiseen kolmannekseen ja synn...

Soitin tänään sokerirasituksen tuloksista. Itse koe meni hyvin (mitä nyt litkun juomisen jälkeen hetken hieman heikotti) ja pääsin töihinkin loppupäiväksi, joten en osannut pelätä kamalasti tuloksia. Tiedän muutaman ystävän ja tutun, joilla on ollut raskausdiabetes raskausaikana, mutta suurin osa ystävistäni on säästynyt siltä, joten ajattelin, että ehkä meitä minua oli jo koeteltu kolmen keskenmenon edestä ihan tarpeeksi. Ei näköjään ollut. Soitin sokerirasituksen tuloksista tänään neuvolaan ja sain aivan surkeaa palvelua. Hoitaja tarkisti tulokset. Kaksi jälkimmäistä verikoetta oli reilusti arvojen alapuolella (molemmat alle 6), mutta paastoarvo oli 5,3. Sen pitäisi olla juuri sen alle, että säästyisin diabetesdiagnoosilta, mutta siinä rajalla ollaan, sopivasti juuri sen yli eli nyt sitten ilmeisesti kaiken tämän muun ahdistuksen ja tuskan päälle minua syyllistetään liiallisella sokerin syönnillä ja loppuraskaudeksi lätkäistiin tällainen diagnoosi.  Voi v***u.  Hoita...

Marssimme eilen vauvatalo Johannaan ja ostimme vaunut.  Apua, kuka toimii näin 27. raskausviikolla? Ei kai sellainen, jolla on taustalla kolme keskenmennyttä raskautta? Laskettuun aikaan on vielä kolme kuukautta ja saamme vaunut kotiin viikon toimitusajalla. Mihin ne piilotetaan, etteivät tuo mukanaan huonoa onnea? Meni jotenkin hermot tähän panikointiin. Sanoin psykologillekin, että tällä hetkellä minua pelon sijasta oikeastaan vain ärsyttää. Ärsyttää se, että minulta on keskenmenojen myötä ryövätty mahdollisuus olla sellainen vaaleanpunaisten lasien kautta tätä maailmaa tutkiva odottava äiti, joka hankkii pikkuhiljaa tavaroita tulevalle vauvalle eikä edes mieti sitä mahdollisuutta, että lasta ei tulisikaan. Kieltäydyn siitä, että koko loppuraskauden antaisin pelon määritellä minua joka ikinen hetki ja välttelisin tavaroiden hankkimista viimeiseen saakka. Alkuraskauden keskenmenot eivät lisää kohtukuoleman riskiä ja muutkin ostelevat jo tässä vaiheessa tavaroita, miksi emme s...

Heräsin toissayönä kahteen otteeseen painajaisiin. Ensimmäisessä painajaisessa olin ilmeisesti jo synnyttänyt, mutta kukaan ei tiennyt, missä lapsi oli. Synnytyksestä oli olemassa video ja tästä syystä minun kyllä uskottiin joskus olleen raskaana ja synnyttäneen pienen pojan, mutta lasta ei löytynyt mistään ja lopputulema oli se, että en ollut äiti. Kaikki vain totesivat, että koska lasta ei löydy mistään, minun pitäisi jatkaa elämää normaalisti. Heräsin vessahätään ja olo oli ahdistunut. Nukahdin vain nähdäkseni toisen painajaisen. Tässä painajaisessa menimme ultraan juurikin näillä viikoilla ja ultrassa todettiin, että lapsemme oli kutistunut 10 millimetrin kokoiseksi. Lääkäri totesi, että joko tämä raskaus menee kesken tai sitten lääkärissä on tehty mittausvirhe ja raskaus onkin vasta ihan alussa ja joudumme odottamaan vielä 7+ kuukautta lapsen syntymää. Heräsin jälleen kerran ahdistuneena. Olen nähnyt koko raskausajan paljon unia, mutta aika vähän mitään vauvaan, raskauteen tai...

Tänään tapasin oman neuvolaterveydenhoitajani kolmatta kertaa. Huomenna kääntyy 25. raskausviikko (voiko se olla tottakaan?) ja tänään keskusteltiin pääosin käytännön asioista. Kaikki oli neuvolassa niin hyvin kuin olla ja voi eli verenpaine oli hyvä, painoa on tullut maltilliset 6kg, kohdun koko vastasi viikkoja (sf-mittaa ei kylläkään vielä otettu, mikä oli minusta ihmeellistä, mutta menee kuulemma kasvuspurtin takia näillä viikoilla kaikilla yläkäyrällä ja otetaan siksi vasta seuraavalla kerralla) ja vauvan sydänäänet kuuluivat dopplerilla todella vahvasti. Hemoglobiini oli laskenut, mutta on edelleen niin hyvä (124), että en tarvitse lisärautaa. Tästä olin tyytyväinen, koska - TMI-varoitus! - ummetus on vaivannut viime aikoina sen verran, että en haluaisi syödä enää mitään, mikä hidastaisi aineenvaihduntaa entisestään. Tällä kerralla sain myös ohjeen varata ajan sokerirasitukseen ja varasinkin sen äsken viikolle 26+3. En odota kovin innolla 12 tunnin paastoa ja sen päälle soker...

Vastasin neuvolassa raskausviikolla 14 kyllä kysymykseen, jossa tiedusteltiin halukkuuttani osallistua kotikaupunkimme ennaltaehkäisevään terapeuttiseen vauvaperhetyöhön. Tänään, 24. raskausviikon ensimmäisenä päivänä tapasin vauvaperhepsykologin ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että leimaantumisen pelosta huolimatta kannatti vastata terkkarin kysymykseen kyllä.  Neuvolan terveydenhoitaja tarjosi mahdollisuutta käydä juttelemassa raskauden aiheuttamista ja keskenmenojen jättämistä peloista, koska tiesi, että maaginen rv 12 raja ei välttämättä tarkoittaisikaan äkillistä mielenrauhaa. Oikeassa oli: pelot ovat vain muuttaneet muotoaan ja viikkojen vieriessä panokset kovenevat. Tuntuu, että tämän raskauden on pakko onnistua, koska ei kai mikään voi enää näin monen pelossa eletyn kuukauden jälkeen mennä pieleen? Paitsi että voi. Ja juuri siksi olin halukas varaamaan ajan perhepsykologille, kun hän viime viikolla soitti ja tarjosi mahdollisuutta tulla juttelemaan. Sain ajan heti ...

Rasti seinään, tänään alkaa 23. raskausviikko eli ollaan tasan rv 22+0.  Tämä on koko vauvaprojektimme historiallisin päivä kahdesta syystä. Ensinnäkin tämä raskaus ei voi päättyä enää keskenmenoon . Keskenmeno määritellään nimittäin näin: " Keskenmeno on yleinen ja sillä tarkoitetaan raskautta, joka keskeytyy ennen 22. raskausviikon päättymistä tai kun sikiö painaa alle 500g ja on menehtynyt." Kaikkea muuta voi siis tapahtua, mutta minä en voi saada enää neljättä perättäistä keskenmenoa ja se tuntuu tänä aamuna melkein paremmalta kuin kirkkaalta taivaalta paistava alkukevään aurinko. Ei tämä meille elävänä ja/tai terveenä syntyvää lasta takaa, mutta jotenkin ajatus siitä, että tämän jälkeen lapsi on konkreettisesti ollut ja jos pahin tapahtuisi, voisimme haudata lapsemme ja oikeasti surra menetettyä elämää, tekee ajatuksesta helpomman. Pitkä matka on jo tultu ja on helpottavaa tietää, että tietty raja on nyt ylitetty.  Toiseksi tänään minusta tulee virallisesti äi...

Perjantain säikähdyksestä on pikkuhiljaa toivuttu ja vuodot ovat (onneksi!) pysyneet poissa. Joka vessakäynnillä tutkailen paperia kyllä edelleen erityisen tarkkaan ja pelkään vuodon toistumista, mutta vahvasti kohdussa potkiva poika auttaa lievittämään pahimpia pelkoja. Eipä tässä auta kuin ottaa päivä kerrallaan ja toivoa, että kaikki on kohdussa hyvin - ja miksei olisi, kun rakenneultrasta tuli niin hyviä uutisia? Tarvikeostoksille en uskalla lähteä vieläkään. Se vaatisi konkreettista lastentarvikeliikkeeseen tai kirppareille lähtemistä ja jotenkin aikaa kesään tuntuu olevan vieläkin niin paljon, että jäämme odottamaan aikoja parempia. Välillä olen erehtynyt googlailemaan vaunumalleja, mutta palaan näihin jahka uskallan. Sen sijaan perjantain uutinen siitä, että odotamme pientä poikaa on pistänyt vauhtia nimimietintöihin. Nimeä on siitä helppo pohtia, että se ei vaadi mitään konkreettista (mitä nyt ehkä yhden vuosikalenterin) eikä tarvitse pelätä, että mitä tälle sitten tehdään...

Ensiksikin täytyy sanoa, että ei tämä raskaus kyllä päästä meitä helpolla. Alla seuraa hyvinkin kihelmöivä kertomus rakenneultrasta ja kaikesta sitä edeltäneestä ja seuranneesta. Olin lähes koko viikon rauhallisin mielin, koska vauva liikkui hyvin ja muutenkin tuntui jotenkin siltä, että eiköhän pahimmat ajat ole jo takanapäin. Tänä aamuna ajattelin, että näin se elämä kostaa, kun hetkeksi rentoutuu. Nukuin viime yön levollisesti, mutta aamulla vessassa käydessä paperiin tarttui vaaleanpunaista limaa eli veristä valkovuotoa. Välitön paniikki . Rakenneultraan oli siinä vaiheessa neljä tuntia aikaa ja mies oli lähtenyt jo töihin. Yritin olla saamatta hysteeristä itkukohtausta, mutta tyyni olo oli tyystin kadonnut. Menin hetkeksi töihin, nieleskelin itkua ja sopersin pomolle jälleen kerran paniikissa, että vuodan verta ja saa nähdä meneekö tämä sittenkin kesken. Selkää alkoi särkemään heti, kun vuoto alkoi. Töissä pikkuhousunsuojaan oli tarttunut ruskeaa tuhrua, josta tiesin, että v...

Tällä viikolla on ollut kovin hiljaista. Olen yrittänyt nauttia lomasta, vaikka suurin osa siitä onkin kulunut kotisohvalla lomamatkan ja kaikkien muiden jo lukkoon lyötyjen rientojen sijaan. Nyt on ollut aikaa keskittyä itseen - niin hyvässä kuin pahassa. Tänään on rv 18+5. Olo on paljon parempi kuin viikko sitten. Olen käynyt jo lyhyillä kävelylenkeillä ilman jatkuvia kipuja ja palaan huomenna töihin hyvillä mielin: jospa kivut olivatkin väliaikaisia eikä välitön sairausloma uhkaakaan. Katsotaan, miltä viikon päästä näyttää. Lyhyet kävelylenkit, leffassa istuminen ja kevyet kotiaskareet ovat kuitenkin hieman eri asia kuin hektinen arki, liian lyhyeksi jäävä yöuni ja niskaan kaatuvat työt. Aion toki hidastaa tahtia (ja tehdä ehkä nyt sitten tänä keväänä vain sen bare mininimum sillä saralla) mutta kehoa täytyy kuunnella ja jos näyttää siltä, että työnteosta ei mitään tule, niin sitten olkoon niin. Jää nähtäväksi. Tällä viikolla nurkissa ovat pyörineet jälleen kerran kaikenlaiset ...

Ettei elämä ja odotus kävisi liian tylsäksi, eilen alkoivat sitten kivuliaat supistukset. Joita en tajunnut supistuksiksi kuin vasta tänään.  Eilen aamulla herätessäni olo oli jotenkin outo ja huono. Heikotti, pyörrytti ja oksetti, mutta lähdin kuitenkin sitkeästi töihin. Päivä meni ihan ok, mutta illalla kotiin palatessa alkoivat kouristukset. Oletin syöneeni jotain sopimatonta ja makasin illan sohvalla lämpötyyny vatsalla ajatellen sen menevän ohi. Joskus ruuansulatusvaivoihinkin on liittynyt aalloittain tulevaa kramppimaista kipua ja kipu paikallistui tällä kertaa vahvasti ylävatsaan, joten en tajunnut, että kyseessä voisi olla supistukset. Aamulla olo oli parempi, mutta heti, kun lähdin kotoa liikkeelle, vatsakivut palasivat. Tällä kertaa ei kouristuksina vaan epämääräisenä jatkuvana kipuna ympäri vatsaa. Päätin soittaa töihin päästyäni neuvolaan. Siellä otettiin (historiani huomioiden) tilanne heti vakavasti. Säikähdin hieman itsekin, mutta hyvä, että huolehtivat. Hoit...

Neuvolassa oli kaikki kunnossa! Sanoin terveydenhoitajalle jo ovella, että tästä kuuntelukerrasta tuli hieman jännittävämpi viikonloppuna, kun liikkeet loppuivat, joten asetuin heti kuuntelupöydälle. Onneksi vauvan sydämen syke saatiin kuulumaan välittömästi ja liikehdintää kuului jumputuksen lomassa vaikka kuinka - ilman, että se tuntui minulle yhtään. Terkkari yritti nyt saada minut uskomaan, että istukan paikka samoin kuin vauvan asento vaikuttavat liikkeiden tuntumiseen näillä viikoilla vielä niin paljon, että liikkeiden tuntumisesta tai tuntumattomuudesta ei kannata (ainakaan saman tien) liikaa huolestua.  Keskustelimme myös supistuksista ja kuuluvat kuulemma asiaan. Ovat kehon tapa kertoa, että tahtia voisi vähän hidastaa (erityisesti ilmeisesti sitä kävely tahtia, koska kiristykset ovat alkaneet aina liian rivakasta ravaamisesta), mutta eivät ole mitenkään vaarallisia. Minulla on aika neuvolalääkärille kahden viikon päästä ja tuolloin tehdään sitten sisätutkimus, mutta t...

Tänään on rv 16+4. Keskiviikosta lähtien seesteinen mieli on vaihtunut johonkin aivan muuhun ja tänä aamuna päästiin jo täyteen paniikkimoodiin. Voi raskaus, mikset sinä voi päästää minua tällä(kään) kertaa helpommalla? Kaikki alkoi siitä, että keskiviikkona tulin tuttuun tapaan hektisen työpäivän jälkeen kotiin, mutta olo oli jotenkin outo. Maha tuntui isolta, painavalta ja kiristävältä ja huomasin yhtäkkiä sen muuttuneen todella pinkeäksi . Mitään kipuja ei ollut, mutta laitoin viestiä äidilleni, joka kysyi heti, että eihän minua vain supista. Vaikka takana onkin kolme keskenmenoa, supistuksiin on aina liittynyt lähes tajuttomuuden rajamaille vievää kipua, joten en osannut yhdistää tällaista epämukavaa kiristävää tunnetta supistuksiin. Mutta tajusin hyvin pian, että siitä oli kyse.  Yritin koko keskiviikkoillan saada supistuksia laukeamaan, mutta olo oli tukala  nukkumaanmenoon saakka. Keskenmeno-odottajana olo oli henkisesti vähintään yhtä hankala ja mietin jo mielessän...