Keskenään

Niin vain kävi, että saimmekin toisen poikamme syliin jo reilu viikko sitten, 19.12. Siinä missä odottelimme uuden vuoden vauvaa, hän päättikin alkaa syntymään rv 38+1 ja lopulta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä reilu viikko sitten näki päivänvalon, juuri sopivasti ennen joulua.  Olin käsittämättömän onnellinen, kun viikon kestäneet ennakoivat oireet pitivät paikkansa ja synnytys käynnistyi keskiyöllä itsestään, ensin kivuliailla supistuksilla ja parin tunnin päästä siitä menikin jo vedet. Jorviin ehdin juuri ennen vesien menoa ja aamuun mennessä hieman laantuneet supistukset saatiin uudelleen käyntiin pienellä Cytotec-murusella. Olin koko iltapäivän kivuliaista supistuksista huolimatta hyvin skeptinen alatiesynnytyksen suhteen ja valmistauduin henkisesti sektioon. Iltaa kohden näytti kuitenkin siltä, että kehoni osasi kuin osasikin hommansa - omat supistukset voimistuivat, aukenin sentti sentiltä kohti tuota maagista kympin rajaa ja puoleenyöhön mennessä olin täysin auki. S...

Tämä oli ehkä paras kesä pitkiin aikoihin. Saimme lomailla yhteensä kuusi viikkoa perheen kanssa yhdessä ja kokea vaikka mitä. Eilen istuimme yhdessä pojan makuuhuoneessa hänen iltapuuhiensa aikana ja kävimme läpi kesän parhaat ja oli vaikea valita - niin monta mukavaa hetkeä tähän kesään sisältyi. Tuntuu, että joka kesä olen odottanut vain jotakin: raskautta, vauvan syntymää, töiden alkua. Tänä kesänä olen pitkästä aikaa vain nauttinut. Kaikesta muusta siis paitsi tappohelteistä. Rakas poikamme täytti kaksi vuotta heinäkuun 23. ja viikkoa myöhemmin vietimme kokonaisen juhlaviikonlopun kaksien synttärijuhlien merkeissä. Hikisistä tunnelmista huolimatta päivät olivat täynnä naurua, lapsen riemua, ystäviä, perhettä ja hyvää ruokaa. Stressasin synttärijuhlia jonkun verran etukäteen, mutta aina siitä tulee niin hyvä mieli jälkikäteen, kun on jaksanut nähdä vaivaa ja vieraat viihtyvät.  Raskaus etenee omalla painollaan. Tänään kääntyi 20. raskausviikko, viikon päästä ollaan jo puoli...

Vietän huomenna viimeistä päivää kaksin pojan kanssa.  Vanhempainvapaa loppui jo huhtikuun lopussa, sitten alkoi hetkeksi hoitovapaa, nyt olen virallisesti kesälomalla ja huomenna mies aloittaa viiden viikon kesäloman. Elokuussa me molemmat sitten palaamme töihin. Miten tässä näin kävi? Älkää käsittäkö väärin. Äitiyslomavuosi on ollut elämäni pisin, hands down. Monet kerrat olen laskenut päiviä, tunteja, minuutteja siihen, että mies tulee töistä kotiin, muskari alkaa, päiväunet loppuu, yöunet alkaa, koska seuraavan kerran syödään, että pääsen lounaalle ystävän kanssa tai iltalenkille kesäillassa. Kukaan ei koskaan sanonut, että äitiyslomalla odottaisin lähes yhtä paljon kuin raskausaikana. Silti. Nyt on haikea olo. Tiedän, että tämä aika ei koskaan palaa, ei näin. Jatkossa olen työssäkäyvä äiti ja vaikka olisinkin töistä lomalla, tämän lapsen kanssa en tule äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaata enää viettämään. Se vetää mietteliääksi. Ehdinkö nauttia tästä ajasta yhtään va...

Aika rientää ja matelee yhtä aikaa. Minun oli tarkoitus kirjoittaa kuulumisia jo, kun poika täytti 3kk. Se oli lokakuun lopussa. Sitten tuli neljä kuukautta täyteen ja jälleen vaihtui seuraava kuukausi. Kirjoittaminen jäi - en edes tiedä miksi. Tätä blogia on ollut välillä ikävä, erityisesti tietysti teitä lukijoita. Onko siellä ruudun takana enää ketään tätä lukemassa? Näin vuoden kohta vaihtuessa on hyvä koota hieman ajatuksia. Vielä vuosi sitten elimme epävarmoja aikoja, hengitellen päivästä toiseen, ultrasta seuraavaan ja pelkäsimme jatkuvasti neljännen raskauden menemistä kesken. Kaksi vuotta sitten olin toisen kerran raskaana ja vuosi 2015 toi mukanaan kaksi vaikeaa keskenmenoa ja surun siitä, ettei meistä koskaan tulisi vanhempia. Vuosi 2016 olikin hyvin erilainen. Me saimme kuin saimmekin oman lapsen ja jännittävä raskaus päättyi vaikeaan synnytykseen, mutta sitäkin ihanampaan vauvaan. Vuodelta 2017 odotan kaikkea muuta kuin suuria mullistuksia - arkinen lapsiperhe-elämä ri...

Poikamme syntyi kaksi vuotta ja kaksi päivää ensimmäisen tekemäni positiivisen raskaustestin jälkeen. Noihin kahteen vuoteen ja kahteen päivään on mahtunut kokonainen elämä ja sittenkin minusta tuli äiti paljon nopeammin kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Aloitin tämän blogin tammikuussa 2015 toisen keskenmenon jälkeen. Ensimmäinen keskenmeno oli ollut herättävä kokemus - olin ymmärtänyt, että kaikki ei välttämättä aina menekään niin kuin oli suunnitellut ja ikäviä asioita tapahtuu myös meille, ei pelkästään toisille. Joulukuussa 2014 tein toisen positiivisen raskaustestin ja ajattelin, että ehkä nyt, ehkä tämä on se meidän kerta. Ei se kuitenkaan ollut. Toisen keskenmenon jälkeen olin hukassa. Kaipasin vertaistukea, halusin kuulla, että en ollut maailman ainoa nainen, joka oli menettänyt, ei vain yhtä vauvanalkua vaan kaksi. Lääkärit ja kätilöt jaksoivat valaa uskoa siihen, että kaksi keskenmenoakin oli vielä normaalia, meillä oli ollut vain huonoa tuuria. Minä kaipasin syytä, j...

Terveisiä Kätilöopiston lapsivuodeosastolta! Ihana, terve poikamme syntyi perjantain ja lauantain välisenä yönä pitkällisten käynnistysyritysten jälkeen sektiolla ja nyt yhteistä elämää on takana pian kolme vuorokautta.  Lähdimme torstaina 21.7. Kätilöopistolle tarkistukseen vauvan liikuttua aamuyöstä vähän ja sydänkäyrällä vauvan sykkeet hetkellisesti laskivat ja tuolloin ultraava lääkäri teki päätöksen, että koska raskausviikot olivat täynnä (tuolloin rv 39+2), jäin saman tien osastolle ja synnytys laitettiin käyntiin ballongilla. Vielä samana iltana päästiin puhkaisemaan kalvot ja siirryimme synnytyssaliin, jossa synnytys ei kuitenkaan useista oksitosiinikierroksista huolimatta käynnistynyt odotetulla tavalla ja perjantain ja lauantain välisenä yönä teimme vihdoin päätöksen sektiosta. Pieni leijonapoikamme syntyi hetki keskiyön jälkeen 23.7. rv 39+4. Paljon on kerrottavaa ja jaettavaa kanssanne rakkaat lukijat, mutta nyt keskityn hetken tutustumaan uuteen pieneen poikaamme j...

Tänään tapasin oman neuvolaterveydenhoitajani kolmatta kertaa. Huomenna kääntyy 25. raskausviikko (voiko se olla tottakaan?) ja tänään keskusteltiin pääosin käytännön asioista. Kaikki oli neuvolassa niin hyvin kuin olla ja voi eli verenpaine oli hyvä, painoa on tullut maltilliset 6kg, kohdun koko vastasi viikkoja (sf-mittaa ei kylläkään vielä otettu, mikä oli minusta ihmeellistä, mutta menee kuulemma kasvuspurtin takia näillä viikoilla kaikilla yläkäyrällä ja otetaan siksi vasta seuraavalla kerralla) ja vauvan sydänäänet kuuluivat dopplerilla todella vahvasti. Hemoglobiini oli laskenut, mutta on edelleen niin hyvä (124), että en tarvitse lisärautaa. Tästä olin tyytyväinen, koska - TMI-varoitus! - ummetus on vaivannut viime aikoina sen verran, että en haluaisi syödä enää mitään, mikä hidastaisi aineenvaihduntaa entisestään. Tällä kerralla sain myös ohjeen varata ajan sokerirasitukseen ja varasinkin sen äsken viikolle 26+3. En odota kovin innolla 12 tunnin paastoa ja sen päälle soker...

Rasti seinään, tänään alkaa 23. raskausviikko eli ollaan tasan rv 22+0.  Tämä on koko vauvaprojektimme historiallisin päivä kahdesta syystä. Ensinnäkin tämä raskaus ei voi päättyä enää keskenmenoon . Keskenmeno määritellään nimittäin näin: " Keskenmeno on yleinen ja sillä tarkoitetaan raskautta, joka keskeytyy ennen 22. raskausviikon päättymistä tai kun sikiö painaa alle 500g ja on menehtynyt." Kaikkea muuta voi siis tapahtua, mutta minä en voi saada enää neljättä perättäistä keskenmenoa ja se tuntuu tänä aamuna melkein paremmalta kuin kirkkaalta taivaalta paistava alkukevään aurinko. Ei tämä meille elävänä ja/tai terveenä syntyvää lasta takaa, mutta jotenkin ajatus siitä, että tämän jälkeen lapsi on konkreettisesti ollut ja jos pahin tapahtuisi, voisimme haudata lapsemme ja oikeasti surra menetettyä elämää, tekee ajatuksesta helpomman. Pitkä matka on jo tultu ja on helpottavaa tietää, että tietty raja on nyt ylitetty.  Toiseksi tänään minusta tulee virallisesti äi...

Pahoittelut jo valmiiksi - nyt seuraa hieman tälle blogille epätavallista hehkutusta, joten hyppää yli, jos itsellä seinät kaatuu päälle (sitäkin on täällä nähty). Tänään alkoi maaliskuu, jo neljäs kokonainen kuukausi, kun saan olla raskaana. Odottavan aika on pitkä, mutta kyllä ne sekunnit, minuutit, tunnit ja päivät pikkuhiljaa vaihtuvat toisiksi. Valo lisääntyy uskomatonta tahtia ja pitkästä aikaa tuntuu hyvältä, kun vuodenaika vaihtuu. Kevään jälkeen tulee kesä ja kesällä meille voi syntyä vauva. Ihana ajatus. Viime kevät oli uskomattoman raskas, tässä vaiheessa takana oli kaksi keskenmenoa ja edessä ovulaation induktio yksityisellä klinikalla, joka sekin päättyi keskenmenoon. Jokainen kuluva päivä ja vaihtuva vuodenaika tuntui vievän meitä kauemmaksi unelmasta. Miten paljon onkaan tapahtunut yhdessä vuodessa. Tänään alkoi myös 20. raskausviikko eli olen tänään tasan rv 19+0. Se tuntuu paljolta! Raskauden puoliväliin on enää yksi viikko ja rakenneultrakin on ensi viikon perjan...

Neuvolassa oli kaikki kunnossa! Sanoin terveydenhoitajalle jo ovella, että tästä kuuntelukerrasta tuli hieman jännittävämpi viikonloppuna, kun liikkeet loppuivat, joten asetuin heti kuuntelupöydälle. Onneksi vauvan sydämen syke saatiin kuulumaan välittömästi ja liikehdintää kuului jumputuksen lomassa vaikka kuinka - ilman, että se tuntui minulle yhtään. Terkkari yritti nyt saada minut uskomaan, että istukan paikka samoin kuin vauvan asento vaikuttavat liikkeiden tuntumiseen näillä viikoilla vielä niin paljon, että liikkeiden tuntumisesta tai tuntumattomuudesta ei kannata (ainakaan saman tien) liikaa huolestua.  Keskustelimme myös supistuksista ja kuuluvat kuulemma asiaan. Ovat kehon tapa kertoa, että tahtia voisi vähän hidastaa (erityisesti ilmeisesti sitä kävely tahtia, koska kiristykset ovat alkaneet aina liian rivakasta ravaamisesta), mutta eivät ole mitenkään vaarallisia. Minulla on aika neuvolalääkärille kahden viikon päästä ja tuolloin tehdään sitten sisätutkimus, mutta t...

Turvakaukalosta se lähti. Hoitovapaalla oleva työkaveri ystävä laittoi viestiä toissapäivänä ja sanoi haluavansa päästä eroon jo taaperoksi kasvaneen kuopuksensa turvakaukalosta ja mukana tulevasta telakasta autoon muuton alta. Tarjosi kaukaloa kaverihintaan, vaikka toki lisäsi viestiin, että ymmärtää, että meillä tuskin on vielä mietitty hankintoja. No ei oltu, ei ennen tätä. Joskus ennen joulua vannotin itselleni, että jos loppuun asti selvitään, en osta yhtäkään tavaraa vauvalle ennen kesäkuuta, en yhtä ainoaa potkupukua. Pelko oli jokapäiväinen vieras olkapäällä, nakersi sisuksia ja sai jatkuvasti varpailleen. Viimeisen kahden viikon aikana olen raottanut tuota suojamuuria. Ja sitten taas muistanut, että vielä on liian aikaista, äkkiä ovet takaisin kiinni. Sitten tuli tuo ystävän viesti. Säikähdin, mutta mainitsin asiasta miehelle odottaen torjuvaa reaktiota, jota ei ihme kyllä tullut. Sen sijaan mies kysyi kaukalon hintaa. Järkytyin - tähänkö on tultu? Vielä järkyttyneempi ol...

Koko viikko on mennyt tiistain jälkeen hämmentyneissä tunnelmissa.  Uskallan jo hetkittäin iloita raskaudesta, sen jatkumisesta ja ehkä meille kesällä syntyvästä vauvasta.  Useimmiten en kuitenkaan oikein tiedä, että miten päin olisin. Keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet, että haen identiteettiä uudelleen: minustako äiti? Mekö voisimmekin yhtäkkiä kuulua niihin onnistujiin? Ajatus on vieläkin liian suuri käsitettäväksi. Saimme eilen (ihanan nopeaa toimintaa neuvolan terveydenhoitajaltani!) kirjeen, jossa luki, että seulontatutkimukset on nyt tehty ja tulos oli normaali, joten lisääntynyttä riskiä sikiön kromosomihäiriöille ei ole ja näin ollen lisätutkimuksille ei ole tarvetta. Uutinen sai taas huomaisemaan syvään - olisin ollut lievästi sanottuna paniikissa, jos olisin joutunut lapsivesipunktioon sen keskenmenoriskin takia ja toki pelko lapsen vammaisuudesta olisi leimannut seuraavia viikkoja. Toki ymmärrän, ettei alkuraskauden seulontatu...

Tänään oli np-ultra. Aamulla, kun heräsin, lunta oli tullut jo vähintään sen 10 senttiä ja koko ajan satoi lisää. Päivän suurimmaksi jännitysmomentiksi näyttikin muodostuvan se, että miten pääsisimme Meilahteen ultraan ajoissa, ei se, mitä ultrassa tapahtuisi. Erityisesti miehen ajaminen Vantaalta saakka lumikaaoksessa jännitti suuresti. Olimme ajoissa. Ja kätilö oli kymmenen minuuttia etuajassa. Jännitti yllättävän vähän aiempiin kertoihin verrattuna, ehkä aamun yökkimiset vaikuttivat asiaan. Minua ultrattiin ekaa kertaa ikinä mahan päältä (ai se sattui, kätilö painoi anturia todella kovaa!). Sikiö ilmestyi ruudulle välittömästi. Sydän sykki ja kuulimme sydämen sykkeen (159 kertaa minuutissa). Juniori vilkutteli meille ja kätilö tarkisteli tärkeimpiä rakenteita (kädet, jalat, selkäranka, aivopuoliskot, vatsalaukku ja virtsarakko - kaikki näkyvissä!). Sikiö oli huonossa asennossa niskapoimun mittaamista varten ja kaikkemme tehtiin, että asento vaihtuisi. Kävin vessassa, hytkytin ...

Kävimme tänään jo kolmannen kerran ultrassa. Varasin ultran flunssan seurauksena - oma olo oli viime viikolla niin kamala, että halusin varmistua, että kaikki olisi edelleen hyvin. Ja tietysti lievittää omaa epäuskoani siitä, että olen oikeasti raskaana. Kaikki oli onneksi hyvin. <3 Jännitin ultraa ihan yhtä paljon kuin aiemmillakin kerroilla (tuleeko tähän koskaan muutosta??), vaikka olen ollut viimeiset kolme päivää taas todella pahoinvoiva ja viimeksi aamulla hampaiden pesusta ei meinannut yökkimisen takia tulla mitään. Silti, aiemmat menetykset ovat opettaneet sen, että mihinkään ei kannata luottaa, koska matto voidaan aina vetää jalkojen alta ja pimeään kaivoon voidaan heittää koska vaan. Ultraava lääkäri oli ihana nainen, joka loi minuun uskoa ja onneksi totesi välittömästi ultrauksen aloitettuaan, että täällä on kaikki hyvin. Sikiö oli kasvanut ja sieltä se vilkutteli vanhemmilleen. <3 Herätimme sen ilmeisesti unilta ja ultrauslaitteella tökkiminen sai sen liikkumaan n...

Tästä tulikin paras joulu ikinä. Tänään oli vuorossa ultra, jota taas niin kovasti etukäteen jännitin ja pelkäsin. Oireet ovat vaihdelleet lähes päivittäin: välillä voin todella huonosti ja välillä en osaisi oireiden perusteella arvata edes olevani raskaana. Heräsin viime yönä kolmen aikaan ja tuli hyvin vahvasti sellainen tunne, että tämä on meidän vauva.  Aamulla se tunne oli jännityksen tieltä kaikonnut ja paniikki valtasi mielen ennen ultraa. Onneksi kaikki oli enemmän kuin hyvin. Veli-Matti Ulander muisti syyskuisen käyntini ja otti meidät miehen kanssa rauhallisesti vastaan. Pidemmittä puheitta asetuin ultraamispöydälle ja sisätutkimuksen jälkeen oli ultran vuoro. Lähes välittömästi lääkäri sanoi, että voitte huokaista helpotuksesta, täällä on kaikki hyvin. Sydän löi vimmatusti (päästiin jopa kuulemaan se!) ja pikkuinen tyyppi heilutteli käsiään ja jalkojaan. <3 Kokoa jännitin ja itku pääsi siinä vaiheessa, kun kooksi varmistui 8+6. Tänäänhän edellisen ultran mukaan ...