Siirry pääsisältöön

Näin vuoden lopussa

Aika rientää ja matelee yhtä aikaa. Minun oli tarkoitus kirjoittaa kuulumisia jo, kun poika täytti 3kk. Se oli lokakuun lopussa. Sitten tuli neljä kuukautta täyteen ja jälleen vaihtui seuraava kuukausi. Kirjoittaminen jäi - en edes tiedä miksi. Tätä blogia on ollut välillä ikävä, erityisesti tietysti teitä lukijoita. Onko siellä ruudun takana enää ketään tätä lukemassa?

Näin vuoden kohta vaihtuessa on hyvä koota hieman ajatuksia. Vielä vuosi sitten elimme epävarmoja aikoja, hengitellen päivästä toiseen, ultrasta seuraavaan ja pelkäsimme jatkuvasti neljännen raskauden menemistä kesken. Kaksi vuotta sitten olin toisen kerran raskaana ja vuosi 2015 toi mukanaan kaksi vaikeaa keskenmenoa ja surun siitä, ettei meistä koskaan tulisi vanhempia.

Vuosi 2016 olikin hyvin erilainen. Me saimme kuin saimmekin oman lapsen ja jännittävä raskaus päättyi vaikeaan synnytykseen, mutta sitäkin ihanampaan vauvaan. Vuodelta 2017 odotan kaikkea muuta kuin suuria mullistuksia - arkinen lapsiperhe-elämä riittää nyt ja ehkä siksi en ole tänne blogiin kirjoittanut: on ollut helpottavaa työntää ajatukset keskenmenoista, lapsettomuuden surusta ja raastavasta pelosta taka-alalle ja nauttia siitä, että nyt kaikki on hyvin.

Meille kuuluu hyvää. Rakas leijonapoikamme kasvaa, kehittyy ja oppii jatkuvasti uutta. Heinäkuusta tuntuu olevan vain hetki ja silti tällä viikolla pieni vauvamme täyttää jo viisi kuukautta. Soseita on syöty jo kohta kuukausi imetyksen ja korvikkeen rinnalla ja vastasyntyneestä kääröstä ei ole enää tietoakaan. Vauva nukkuu yöt pääosin omassa pinnasängyssä, mutta vielä meidän huoneessa ja heräilee keskimäärin kerran tai kaksi, yleensä kerran syömään. Suunnittelemme siirtävämme pojan puolen vuoden iässä omaan huoneeseen käytävän toiselle puolelle, koska minä en nuku kovin hyvin vauvan liikehtiessä unissaan, vaikka yöheräämisiä vain muutama onkin. 

Meillä jokellellaan, tartutaan kovasti leluihin, opittiin vihdoin 4kk iässä syömään tuttia ja nauretaan ja kiljutaan kovaa ääneen. Poika on osoittautunut mukavuudenhaluiseksi tapaukseksi ja kiirettä liikkeellelähdön kanssa ei ole. Hän viihtyy kyllä hyvin mahallaan ja selällään lattialla, mutta ei halua/osaa vielä kääntyä itse. Yritän pysyä kärsivällisenä ja ajatella, että vielä sitä ehtii. 

Alun imetysvaikeuksista päästiin hyvin yli ja imetän edelleen noin 5-6 kertaa päivässä. Lisäksi poikamme saa korviketta pullosta, mutta soseiden aloituksen jälkeen maitomäärä on selvästi vähentynyt. Maisteltu on jo bataattia, luumua, perunaa, päärynää, porkkanaa, myskikurpitsaa, mangoa sekä riisiä. Ruoka maistuu pojalle hyvin ja itse olen todella ylpeä siitä, että imetys (vaikkakin osittainen) onnistuu edelleen. Neljän kuukauden neuvolassa strategiset mitat olivat 65cm ja 6900g, nyt veikkaan, että pituus on jo lähempänä 67-68 senttiä ja paino jossain 7400g tienoilla. Meidän poitsu on pitkä ja hoikka!

Äidiksi kasvamisen koen edelleen olevan kesken. Kotona oleminen on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa: saa seurata lapsen kehitystä ihan vierestä ja olla toiselle se kaikkein tärkein, mutta samalla päivät ovat hyvin toistensa kaltaisia ja seurallisena ihmisenä aikuiskontaktien puute tuntuu välillä yksinäisyytenä ja tylsyytenä. Sain pari päivää sitten puhelinsoiton pomolta ja ilmoitin iloisesti palaavani elokuussa töihin. Joulun jälkeen ryhdymme pohtimaan hoitokuvioita ja vaikka tiedän, että minun töihinpaluu on meidän perheelle se paras mahdollinen ratkaisu, ajatus lapsen laittamisesta seitsemän kuukauden päästä hoitoon kirpaisee välillä.

Elämä on kokonaisvaltaisesti hyvin erilaista nykyään. Keskenmenojen syövereissä en osannut kuvitellakaan sitä rakkauden ja toisaalta väsymyksen määrää, mitä pieni lapsi tuo tullessaan. Äitejä arvostellaan tässä maassa paljon (jokaisella tuntuu olevan se oma käsityksensä siitä, millainen on hyvä äiti) ja perfektionistiluonteena yritän olla itselleni armollinen. Minä olen paras äiti lapselleni juuri sellaisena kuin olen ja se riittää. Vauvavuosi on tietynlainen kupla, johon juuri synnyttänyt äiti heitetään ja siellä uiskennellaan, kunnes kukin omassa tahdissaan on valmis tulemaan kuplasta ulos. Yhtä aikaa haluaisin pitää kiinni tuosta pienestä tuhisijasta ja samalla odotan jo aikaa, kun minua ei tarvita enää (fyysisesti) yhtä paljon. Naru minun ja vauvan välillä pitenee pikkuhiljaa koko ajan ja se on - kuten koko äitiys - yhtä aikaa helpottavaa ja haikeaa. 



Minä ja hän viiden viikon vanhana. <3


Vuosi 2016, kohtelit meitä hyvin. Muistan joka päivä olla kiitollinen siitä, että meille kävi hyvin. Paremmin kuin olisin koskaan osannut kuvitella.

Kommentit

  1. Täällä ollaan edelleen ja olenkin itseasiassa välillä käynyt lukemassa myös vanhoja tekstejäsi :) Ihana kuulla teidänkin kuulumisia ja aivan super ihana kuva ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen seurannut teidän matkaa ja kovin pahalta tuntuu, kun joudut käymään läpi samoja tunteita ja kokemuksia kuin minä. Rohkea ja positiivinen olet, uskon että vielä teitäkin odottaa se onnellinen loppu, välillä se vain antaa odotuttaa itseään turhan kauan. <3

      Poista
  2. Kyllä täällä lukijoita vielä löytyy. Aikaisemmin anonyyminä lukenut mutta sittemmin oman pään kevennykseksi alkanut kirjoittaa blogia ja kommentoida nimimerkin takaa. Itse juurikin neljättä kertaa raskaana, kolme keskenmenoa takana joten tarinasi koskettaa syvästi ja saan valtavasti voimaa siitä kuinka sinun tarinasi sai onnellisen lopun :) Tsemppiä vauva-arkeen ja toivottavasti päivittelet aina välillä kuulumisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, menenpä heti tsekkaamaan blogisi! Voi, aina on yhtä surullista kuulla, että meitä kolmen perättäisen keskenmenon kokeneita on muitakin, mutta jospa myös teillä neljäs kerta toden sanoo! Tsemppiä jännittävään alkuraskauteen!

      Poista
  3. Ihanaa kuulla teidän kuulumisia! Toivottavasti kuullaan vielä lisääkin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää jatkossa päivittää vähän ahkerammin. :)

      Poista
  4. Ihana kuulla teistä <3

    Mä huomaan itsessäni, että mun on edelleen todella vaikea käsittää, että olen äiti. Vihdoin näitten kaikkien vuosien jälkeen. Tämä on ehdottomasti parasta aikaa elämässä, mutta silti olen edelleen vähän hukassa tässä roolissa. Kiitollinen, siunattu ja onnellinen. Siitä on mun 1/2 vuotta koostunut.

    Oikein ihanaa Joulun aikaa teidän perheelle!!

    ❤Rinde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kuvaa minunkin fiiliksiä! Pitkään odotettiin omaa vauvaa ja kun se vihdoin tuossa on, olo on yhtä aikaa onnellinen ja hämmentynyt. Kuuluu varmasti asiaan. ;) Ihanaa joulua myös teille!

      Poista
  5. Kiva kuulla miten teillä menee :) Aivan ihana kuva teistä!!! <3

    Aika samoja tuntemuksia minullakin: toisaalta on ihanaa saada oleskella vauvakuplassa ja välillä toivoisin saavani ikuisesti pitää pikkuisen vauvamme näin pienenä, mutta toisaalta myös välillä haluaisin jo olla vapaampi tekemään omia juttujani.

    Pohdin usein, onko aikainen töihin paluu se, mitä oikeasti haluan. Ainakin tässä vaiheessa uskon, että niin on, mutta silti mietin välillä haikeana äitiysloman päättymistä. Onneksi olen kuitenkin töissä aluksi vain kaksi kuukautta, minkä jälkeen odottaa taas 2,5 kk kotona, jonka jälkeen mies jatkaa taas pari kuukautta. Mutta aika paljon on näitä hoitoasioita meillä pohdittu. Tai ehkä se olen lähinnä minä, joka olen pohtinut ;) Että olenko ihan paska äiti jne. vaikka kaikki tekevätkin omat ratkaisunsa eikä sama kuvio ole kaikille paras.

    Toivottavasti alkanut uusi vuosi tuo tullessaan kaikkea ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä jokainen äiti tekee itse omat ratkaisunsa töihin paluun suhteen. Minä en jaksa kantaa huonoa omaatuntoa siksi, että haluan elämääni muutakin kuin lastenhoitoa. Tässä maassa vain valitettavasti syyllistetään äitejä, jotka haluavat mennä aikaisin töihin.

      Mitä tulee vauvan kasvuun, huomaan että nyt 6kk kolkutellessa ovella, minun on huomattavasti helpompi itsekin olla kotona. Poika alkaa olla jo pieni persoona ja kai se on niin, että lapsiperhearki alkaa vähitellen asettua uomiinsa.

      Ihanaa uutta vuotta teille, älä syyllistä itseäsi töiden aloittamisesta! Minä ajattelen sen niin, että ihanaa kun saan pian olla sekä äiti että ammattilainen alallani. :)

      Poista
  6. Kiva lukea kuulumisianne! Ihanaa alkanutta vuotta teille <3

    VastaaPoista
  7. Mitä teille kuuluu?

    -Rinde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kuuluu, on ollutkin tarkoitus kirjoittaa uusi postaus. Ensi viikolla viimeistään! ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo neljättä ke

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta

Toinen kolmannes ja oireettomuuden kirouksesta

Tänään on rv 13+0. Ihan hetkeksi on pakko pysähtyä ja miettiä sitä. Suurin osa äitiysoppaista määrittelee juuri tämän viikon alkamisen merkitsevän myös toisen kolmanneksen alkua. Siis että minä - pelkkiä keskenmenoja saanut nainen - olen päässyt toiselle kolmannekselle. Sanattomaksi vetää.  Toki heti ajattelen niin, että todisteena tästähän minulla on vain viikontakainen ultrakäynti. Mistäpä sitä tietää, mitä siellä kehossa on ehtinyt tapahtua tässä viikon aikana. Kuten huomaatte, luotto oman kehon toimintaan niin kuin luonto on sen tarkoittanut on edelleen lähes olematonta. Tuurilla ne laivatkin seilaa. Nyt ollaan täysin neitseellisellä maaperällä: tänne saakka ei olla koskaan päästy enkä siis tiedä, mitä odottaa tai mikä on normaalia. Kehohan nimittäin päätti - varmaan sitten sen toisen kolmanneksen kunniaksi - että nyt on aika luopua raskausoireista. Lauantaina yökin aamulla aiempia viikkoja huomattavasti vähemmän ja jaksoin valvoa lauantai-iltana puoleenyöhön saakka, mikä oli