Aika rientää ja matelee yhtä aikaa. Minun oli tarkoitus kirjoittaa kuulumisia jo, kun poika täytti 3kk. Se oli lokakuun lopussa. Sitten tuli neljä kuukautta täyteen ja jälleen vaihtui seuraava kuukausi. Kirjoittaminen jäi - en edes tiedä miksi. Tätä blogia on ollut välillä ikävä, erityisesti tietysti teitä lukijoita. Onko siellä ruudun takana enää ketään tätä lukemassa?
Näin vuoden kohta vaihtuessa on hyvä koota hieman ajatuksia. Vielä vuosi sitten elimme epävarmoja aikoja, hengitellen päivästä toiseen, ultrasta seuraavaan ja pelkäsimme jatkuvasti neljännen raskauden menemistä kesken. Kaksi vuotta sitten olin toisen kerran raskaana ja vuosi 2015 toi mukanaan kaksi vaikeaa keskenmenoa ja surun siitä, ettei meistä koskaan tulisi vanhempia.
Vuosi 2016 olikin hyvin erilainen. Me saimme kuin saimmekin oman lapsen ja jännittävä raskaus päättyi vaikeaan synnytykseen, mutta sitäkin ihanampaan vauvaan. Vuodelta 2017 odotan kaikkea muuta kuin suuria mullistuksia - arkinen lapsiperhe-elämä riittää nyt ja ehkä siksi en ole tänne blogiin kirjoittanut: on ollut helpottavaa työntää ajatukset keskenmenoista, lapsettomuuden surusta ja raastavasta pelosta taka-alalle ja nauttia siitä, että nyt kaikki on hyvin.
Meille kuuluu hyvää. Rakas leijonapoikamme kasvaa, kehittyy ja oppii jatkuvasti uutta. Heinäkuusta tuntuu olevan vain hetki ja silti tällä viikolla pieni vauvamme täyttää jo viisi kuukautta. Soseita on syöty jo kohta kuukausi imetyksen ja korvikkeen rinnalla ja vastasyntyneestä kääröstä ei ole enää tietoakaan. Vauva nukkuu yöt pääosin omassa pinnasängyssä, mutta vielä meidän huoneessa ja heräilee keskimäärin kerran tai kaksi, yleensä kerran syömään. Suunnittelemme siirtävämme pojan puolen vuoden iässä omaan huoneeseen käytävän toiselle puolelle, koska minä en nuku kovin hyvin vauvan liikehtiessä unissaan, vaikka yöheräämisiä vain muutama onkin.
Meillä jokellellaan, tartutaan kovasti leluihin, opittiin vihdoin 4kk iässä syömään tuttia ja nauretaan ja kiljutaan kovaa ääneen. Poika on osoittautunut mukavuudenhaluiseksi tapaukseksi ja kiirettä liikkeellelähdön kanssa ei ole. Hän viihtyy kyllä hyvin mahallaan ja selällään lattialla, mutta ei halua/osaa vielä kääntyä itse. Yritän pysyä kärsivällisenä ja ajatella, että vielä sitä ehtii.
Alun imetysvaikeuksista päästiin hyvin yli ja imetän edelleen noin 5-6 kertaa päivässä. Lisäksi poikamme saa korviketta pullosta, mutta soseiden aloituksen jälkeen maitomäärä on selvästi vähentynyt. Maisteltu on jo bataattia, luumua, perunaa, päärynää, porkkanaa, myskikurpitsaa, mangoa sekä riisiä. Ruoka maistuu pojalle hyvin ja itse olen todella ylpeä siitä, että imetys (vaikkakin osittainen) onnistuu edelleen. Neljän kuukauden neuvolassa strategiset mitat olivat 65cm ja 6900g, nyt veikkaan, että pituus on jo lähempänä 67-68 senttiä ja paino jossain 7400g tienoilla. Meidän poitsu on pitkä ja hoikka!
Äidiksi kasvamisen koen edelleen olevan kesken. Kotona oleminen on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa: saa seurata lapsen kehitystä ihan vierestä ja olla toiselle se kaikkein tärkein, mutta samalla päivät ovat hyvin toistensa kaltaisia ja seurallisena ihmisenä aikuiskontaktien puute tuntuu välillä yksinäisyytenä ja tylsyytenä. Sain pari päivää sitten puhelinsoiton pomolta ja ilmoitin iloisesti palaavani elokuussa töihin. Joulun jälkeen ryhdymme pohtimaan hoitokuvioita ja vaikka tiedän, että minun töihinpaluu on meidän perheelle se paras mahdollinen ratkaisu, ajatus lapsen laittamisesta seitsemän kuukauden päästä hoitoon kirpaisee välillä.
Elämä on kokonaisvaltaisesti hyvin erilaista nykyään. Keskenmenojen syövereissä en osannut kuvitellakaan sitä rakkauden ja toisaalta väsymyksen määrää, mitä pieni lapsi tuo tullessaan. Äitejä arvostellaan tässä maassa paljon (jokaisella tuntuu olevan se oma käsityksensä siitä, millainen on hyvä äiti) ja perfektionistiluonteena yritän olla itselleni armollinen. Minä olen paras äiti lapselleni juuri sellaisena kuin olen ja se riittää. Vauvavuosi on tietynlainen kupla, johon juuri synnyttänyt äiti heitetään ja siellä uiskennellaan, kunnes kukin omassa tahdissaan on valmis tulemaan kuplasta ulos. Yhtä aikaa haluaisin pitää kiinni tuosta pienestä tuhisijasta ja samalla odotan jo aikaa, kun minua ei tarvita enää (fyysisesti) yhtä paljon. Naru minun ja vauvan välillä pitenee pikkuhiljaa koko ajan ja se on - kuten koko äitiys - yhtä aikaa helpottavaa ja haikeaa.
Vuosi 2016, kohtelit meitä hyvin. Muistan joka päivä olla kiitollinen siitä, että meille kävi hyvin. Paremmin kuin olisin koskaan osannut kuvitella.
Näin vuoden kohta vaihtuessa on hyvä koota hieman ajatuksia. Vielä vuosi sitten elimme epävarmoja aikoja, hengitellen päivästä toiseen, ultrasta seuraavaan ja pelkäsimme jatkuvasti neljännen raskauden menemistä kesken. Kaksi vuotta sitten olin toisen kerran raskaana ja vuosi 2015 toi mukanaan kaksi vaikeaa keskenmenoa ja surun siitä, ettei meistä koskaan tulisi vanhempia.
Vuosi 2016 olikin hyvin erilainen. Me saimme kuin saimmekin oman lapsen ja jännittävä raskaus päättyi vaikeaan synnytykseen, mutta sitäkin ihanampaan vauvaan. Vuodelta 2017 odotan kaikkea muuta kuin suuria mullistuksia - arkinen lapsiperhe-elämä riittää nyt ja ehkä siksi en ole tänne blogiin kirjoittanut: on ollut helpottavaa työntää ajatukset keskenmenoista, lapsettomuuden surusta ja raastavasta pelosta taka-alalle ja nauttia siitä, että nyt kaikki on hyvin.
Meille kuuluu hyvää. Rakas leijonapoikamme kasvaa, kehittyy ja oppii jatkuvasti uutta. Heinäkuusta tuntuu olevan vain hetki ja silti tällä viikolla pieni vauvamme täyttää jo viisi kuukautta. Soseita on syöty jo kohta kuukausi imetyksen ja korvikkeen rinnalla ja vastasyntyneestä kääröstä ei ole enää tietoakaan. Vauva nukkuu yöt pääosin omassa pinnasängyssä, mutta vielä meidän huoneessa ja heräilee keskimäärin kerran tai kaksi, yleensä kerran syömään. Suunnittelemme siirtävämme pojan puolen vuoden iässä omaan huoneeseen käytävän toiselle puolelle, koska minä en nuku kovin hyvin vauvan liikehtiessä unissaan, vaikka yöheräämisiä vain muutama onkin.
Meillä jokellellaan, tartutaan kovasti leluihin, opittiin vihdoin 4kk iässä syömään tuttia ja nauretaan ja kiljutaan kovaa ääneen. Poika on osoittautunut mukavuudenhaluiseksi tapaukseksi ja kiirettä liikkeellelähdön kanssa ei ole. Hän viihtyy kyllä hyvin mahallaan ja selällään lattialla, mutta ei halua/osaa vielä kääntyä itse. Yritän pysyä kärsivällisenä ja ajatella, että vielä sitä ehtii.
Alun imetysvaikeuksista päästiin hyvin yli ja imetän edelleen noin 5-6 kertaa päivässä. Lisäksi poikamme saa korviketta pullosta, mutta soseiden aloituksen jälkeen maitomäärä on selvästi vähentynyt. Maisteltu on jo bataattia, luumua, perunaa, päärynää, porkkanaa, myskikurpitsaa, mangoa sekä riisiä. Ruoka maistuu pojalle hyvin ja itse olen todella ylpeä siitä, että imetys (vaikkakin osittainen) onnistuu edelleen. Neljän kuukauden neuvolassa strategiset mitat olivat 65cm ja 6900g, nyt veikkaan, että pituus on jo lähempänä 67-68 senttiä ja paino jossain 7400g tienoilla. Meidän poitsu on pitkä ja hoikka!
Äidiksi kasvamisen koen edelleen olevan kesken. Kotona oleminen on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa: saa seurata lapsen kehitystä ihan vierestä ja olla toiselle se kaikkein tärkein, mutta samalla päivät ovat hyvin toistensa kaltaisia ja seurallisena ihmisenä aikuiskontaktien puute tuntuu välillä yksinäisyytenä ja tylsyytenä. Sain pari päivää sitten puhelinsoiton pomolta ja ilmoitin iloisesti palaavani elokuussa töihin. Joulun jälkeen ryhdymme pohtimaan hoitokuvioita ja vaikka tiedän, että minun töihinpaluu on meidän perheelle se paras mahdollinen ratkaisu, ajatus lapsen laittamisesta seitsemän kuukauden päästä hoitoon kirpaisee välillä.
Elämä on kokonaisvaltaisesti hyvin erilaista nykyään. Keskenmenojen syövereissä en osannut kuvitellakaan sitä rakkauden ja toisaalta väsymyksen määrää, mitä pieni lapsi tuo tullessaan. Äitejä arvostellaan tässä maassa paljon (jokaisella tuntuu olevan se oma käsityksensä siitä, millainen on hyvä äiti) ja perfektionistiluonteena yritän olla itselleni armollinen. Minä olen paras äiti lapselleni juuri sellaisena kuin olen ja se riittää. Vauvavuosi on tietynlainen kupla, johon juuri synnyttänyt äiti heitetään ja siellä uiskennellaan, kunnes kukin omassa tahdissaan on valmis tulemaan kuplasta ulos. Yhtä aikaa haluaisin pitää kiinni tuosta pienestä tuhisijasta ja samalla odotan jo aikaa, kun minua ei tarvita enää (fyysisesti) yhtä paljon. Naru minun ja vauvan välillä pitenee pikkuhiljaa koko ajan ja se on - kuten koko äitiys - yhtä aikaa helpottavaa ja haikeaa.
Minä ja hän viiden viikon vanhana. <3
Vuosi 2016, kohtelit meitä hyvin. Muistan joka päivä olla kiitollinen siitä, että meille kävi hyvin. Paremmin kuin olisin koskaan osannut kuvitella.
Täällä ollaan edelleen ja olenkin itseasiassa välillä käynyt lukemassa myös vanhoja tekstejäsi :) Ihana kuulla teidänkin kuulumisia ja aivan super ihana kuva ♥
VastaaPoistaOlen seurannut teidän matkaa ja kovin pahalta tuntuu, kun joudut käymään läpi samoja tunteita ja kokemuksia kuin minä. Rohkea ja positiivinen olet, uskon että vielä teitäkin odottaa se onnellinen loppu, välillä se vain antaa odotuttaa itseään turhan kauan. <3
PoistaKyllä täällä lukijoita vielä löytyy. Aikaisemmin anonyyminä lukenut mutta sittemmin oman pään kevennykseksi alkanut kirjoittaa blogia ja kommentoida nimimerkin takaa. Itse juurikin neljättä kertaa raskaana, kolme keskenmenoa takana joten tarinasi koskettaa syvästi ja saan valtavasti voimaa siitä kuinka sinun tarinasi sai onnellisen lopun :) Tsemppiä vauva-arkeen ja toivottavasti päivittelet aina välillä kuulumisia! :)
VastaaPoistaKiitos, menenpä heti tsekkaamaan blogisi! Voi, aina on yhtä surullista kuulla, että meitä kolmen perättäisen keskenmenon kokeneita on muitakin, mutta jospa myös teillä neljäs kerta toden sanoo! Tsemppiä jännittävään alkuraskauteen!
PoistaIhanaa kuulla teidän kuulumisia! Toivottavasti kuullaan vielä lisääkin 😊
VastaaPoistaPitää yrittää jatkossa päivittää vähän ahkerammin. :)
PoistaIhana kuulla teistä <3
VastaaPoistaMä huomaan itsessäni, että mun on edelleen todella vaikea käsittää, että olen äiti. Vihdoin näitten kaikkien vuosien jälkeen. Tämä on ehdottomasti parasta aikaa elämässä, mutta silti olen edelleen vähän hukassa tässä roolissa. Kiitollinen, siunattu ja onnellinen. Siitä on mun 1/2 vuotta koostunut.
Oikein ihanaa Joulun aikaa teidän perheelle!!
❤Rinde
Hyvin kuvaa minunkin fiiliksiä! Pitkään odotettiin omaa vauvaa ja kun se vihdoin tuossa on, olo on yhtä aikaa onnellinen ja hämmentynyt. Kuuluu varmasti asiaan. ;) Ihanaa joulua myös teille!
PoistaKiva kuulla miten teillä menee :) Aivan ihana kuva teistä!!! <3
VastaaPoistaAika samoja tuntemuksia minullakin: toisaalta on ihanaa saada oleskella vauvakuplassa ja välillä toivoisin saavani ikuisesti pitää pikkuisen vauvamme näin pienenä, mutta toisaalta myös välillä haluaisin jo olla vapaampi tekemään omia juttujani.
Pohdin usein, onko aikainen töihin paluu se, mitä oikeasti haluan. Ainakin tässä vaiheessa uskon, että niin on, mutta silti mietin välillä haikeana äitiysloman päättymistä. Onneksi olen kuitenkin töissä aluksi vain kaksi kuukautta, minkä jälkeen odottaa taas 2,5 kk kotona, jonka jälkeen mies jatkaa taas pari kuukautta. Mutta aika paljon on näitä hoitoasioita meillä pohdittu. Tai ehkä se olen lähinnä minä, joka olen pohtinut ;) Että olenko ihan paska äiti jne. vaikka kaikki tekevätkin omat ratkaisunsa eikä sama kuvio ole kaikille paras.
Toivottavasti alkanut uusi vuosi tuo tullessaan kaikkea ihanaa!
Minun mielestä jokainen äiti tekee itse omat ratkaisunsa töihin paluun suhteen. Minä en jaksa kantaa huonoa omaatuntoa siksi, että haluan elämääni muutakin kuin lastenhoitoa. Tässä maassa vain valitettavasti syyllistetään äitejä, jotka haluavat mennä aikaisin töihin.
PoistaMitä tulee vauvan kasvuun, huomaan että nyt 6kk kolkutellessa ovella, minun on huomattavasti helpompi itsekin olla kotona. Poika alkaa olla jo pieni persoona ja kai se on niin, että lapsiperhearki alkaa vähitellen asettua uomiinsa.
Ihanaa uutta vuotta teille, älä syyllistä itseäsi töiden aloittamisesta! Minä ajattelen sen niin, että ihanaa kun saan pian olla sekä äiti että ammattilainen alallani. :)
Kiva lukea kuulumisianne! Ihanaa alkanutta vuotta teille <3
VastaaPoistaKiitos ja onnea teille pienokaisesta! <3
PoistaMitä teille kuuluu?
VastaaPoista-Rinde
Hyvää kuuluu, on ollutkin tarkoitus kirjoittaa uusi postaus. Ensi viikolla viimeistään! ;)
Poista