Keskenään

Kaikki ovat raskaana. Aivan kaikki, jopa ne lapsettomat. En haluaisi kuulostaa katkeralta ämmältä, mutta kuulostan nyt kuitenkin. On ihanaa, että blogimaailmassa niin moni on plussannut viimeisen puolen vuoden aikana - jopa viimeisen viikon aikana! - ja toivon aidosti pelkkää hyvää kaikille pitkään raskautta odottaneille. Samalla se kuitenkin muistuttaa minua, että en ole immuuni millekään: se mikä tuntui olevan kivuliasta ja totta oikeassa maailmassa oli toista täällä. Lapsettomuusblogeista olen saanut voimaa, vertaistukea, uskoa ja luottoa siihen, että en ole yksin ja että lapsettomuudesta huolimatta hengissä voi selvitä. Nyt tuntuu, että lapsettomuusblogit muuttuvat yksi kerrallaan odotusblogeiksi. Eikä siinä edelleenkään mitään, niinhän sen on mentävä, se on vain todiste siitä, että lapsettomuushoidot todella toimivat.  Mutta minä en pääse pakoon enää mihinkään. En yhtään mihinkään. Töissä odottavat vauvamahat, vapaalla odottavat ystävien raskausuutiset, face pursuaa va...

Otsikossa voisi yhtä hyvin lukea vol miljoona, siltä ainakin itsestä tuntuu. Olen kerran aiemminkin kirjoittanut kateudesta, mutta sata kertaa tässä välissä miettinyt sitä, tuntenut sitä ja rypenyt siinä ihan koko rahan edestä. Kateudessa ja katkeruudessa on tunteina eroa ja tällä hetkellä pelkään eniten sitä, että minusta tulee katkera. Kateellinen olen joka tapauksessa, mutta katkeruus on sellaista epämääräistä, jatkuvaa vihan ja kaunan tunnetta koko elämää kohtaan - ja se myrkyttää helposti oman mielen, jos sille antaa liikaa valtaa. Olen voinut tällä viikolla henkisesti yhä vain paremmin, välillä tuntuu jopa, että tarvitsin tällaisen suvantovaiheen kahden keskenmenon jälkeen. Olen itse asiassa tyytyväinen (what??) siihen, että en tullut heti ensimmäisestä hoitokierrosta raskaaksi, koska jatkuva pelko seuraavasta keskenmenosta olisi ollut todennäköisesti liian painava taakka jo valmiiksi toipuvan mielen kantaa. Odotan kyllä kärsimättömästi taas sitä, että tulisin raskaaksi ja p...

En ole halunnut kirjoittaa tänne aiemmin kateudesta. Koen, että se on tunteena hyvin ruma, ällöttävä jopa ja kateellinen ihminen on kaikkea muuta kuin kaunis.  Minun täysin kesken oleva matkani äidiksi on ollut kuitenkin kateutta täynnä. Se on osa persoonaani - vertailen itseäni muihin ja minun on usein vaikea olla onnellinen kaikesta siitä, mitä minulla jo on. Tämä oli tilanne jo ennen keskenmenokokemuksia ja valitettavasti tämän vuoden kriisit ovat vahvistaneet tätä epämiellyttävää puolta minussa entisestään. Tiedän, että moni asia elämässäni on täysin kunnossa: olen perusterve, minulla on hyvä koulutus ja sitä vastaava työ, olen löytänyt elämääni miehen, jonka kanssa haluan jakaa hyvät ja huonot päivät ja jonka kanssa haluan niitä lapsia saada. Minulla on ihania ystäviä, saan harrastaa ja nauttia elämästä esimerkiksi matkustellen. On niin paljon kiitollisuuden aiheita ja silti tuntuu, että monesti en näe muuta kuin sen ruohon siellä aidan toisella puolella - ja aina se on vihr...