Tällä viikolla on ollut kovin hiljaista. Olen yrittänyt nauttia lomasta, vaikka suurin osa siitä onkin kulunut kotisohvalla lomamatkan ja kaikkien muiden jo lukkoon lyötyjen rientojen sijaan. Nyt on ollut aikaa keskittyä itseen - niin hyvässä kuin pahassa.
Tänään on rv 18+5. Olo on paljon parempi kuin viikko sitten. Olen käynyt jo lyhyillä kävelylenkeillä ilman jatkuvia kipuja ja palaan huomenna töihin hyvillä mielin: jospa kivut olivatkin väliaikaisia eikä välitön sairausloma uhkaakaan. Katsotaan, miltä viikon päästä näyttää. Lyhyet kävelylenkit, leffassa istuminen ja kevyet kotiaskareet ovat kuitenkin hieman eri asia kuin hektinen arki, liian lyhyeksi jäävä yöuni ja niskaan kaatuvat työt. Aion toki hidastaa tahtia (ja tehdä ehkä nyt sitten tänä keväänä vain sen bare mininimum sillä saralla) mutta kehoa täytyy kuunnella ja jos näyttää siltä, että työnteosta ei mitään tule, niin sitten olkoon niin. Jää nähtäväksi.
Tällä viikolla nurkissa ovat pyörineet jälleen kerran kaikenlaiset möröt. Ärsyttää, koska maanantain lääkärin jälkeen ajattelin jo hetken, että vetäisin huomenna töihin jo hetken kaapissa roikkuneen mammamekon ja tulisin loman jälkeen ihan reilusti raskauskaapista ulos. Taitaapa jäädä odottamaan aikoja varmempia.
Vatsakipujen jälkeen ensimmäinen mörkö oli epämääräinen ja ainoastaan vasemmassa rinnassa tuntunut viiltävä kipu. Rintojen arkuus ja kipu on normaalia raskaudessa, mutta alkuraskauden aristuksen jälkeen olen päässyt todella vähällä. Kuvittelin siis, että seuraavan kerran tisseihin sattuisi vasta siinä vaiheessa, jos/kun niihin nousee maitoa. No, viikon puolivälissä vasen rinta kipeytyi ja oli kipeimmillään yöllä kylkeä kääntäessä (ai!) sekä aamulla yöpaidan hangatessa nänniä. Jos kipu olisi ollut molemmissa rinnoissa, olisin pistänyt kaiken hormonien piikkiin, mutta toispuoleinen kipu sai minut kuvittelemaan jo vaikka mitä (you know what, rintasyöpädiagnoosihan tästä vielä puuttuisi). Kipua kesti vahvana eiliseen saakka, kunnes tänä aamuna molemmat rinnat tuntuvat painavilta, mutta eivät arista. Halleluja.
Vauvan liikkeitä olen tuntenut tällä viikolla enenevässä määrin. Muljahduksia ihan alavatsalla tuntuu päivittäin, välillä jopa useita kertoja tunnissa ja olen saanut niistä vahvistusta sille, että kaikki on hyvin. Olen jopa ollut ihmeissäni siitä, miten aktiiviselta vauva vaikuttaa. Eilisiltaan saakka kaikki oli taas hyvin. Nukkumaan mennessä tajusin, että kohdussa oli ollut hiljaista jo useamman tunnin. Mies nukahti heti, minä pyörin ja yön pimeydessä keksin taas kaikki mahdolliset pahimmat skenaariot. Kävin vessassa, yritin hytkytellä lantiota ja vatsaa kevyesti tönäisemällä sain kuin sainkin vauvalta vastauksen ja pystyin nukahtamaan kevyemmin mielin.
Tänä aamuna kohdussa ei tunnu liikkeen liikettä. Todennäköistä on, että vauva nukkuu tai on kääntynyt siten, että liikkeet eivät taas tunnu. Mutta raastavaa pelkoa se ei vie pois, ei vaikka sitä yrittäisi kuinka järjellä itselleen perustella. Sama mörkö, sama typerä pää ja neuvolalääkäri tiistaina. Taidan tällä hetkellä olla itse itseni pahin vihollinen ja tässä kropassa pienen vauvanalkumme pitäisi vielä majailla 20+ viikkoa.
Sääliksi käy reppanaa.
Tänään on rv 18+5. Olo on paljon parempi kuin viikko sitten. Olen käynyt jo lyhyillä kävelylenkeillä ilman jatkuvia kipuja ja palaan huomenna töihin hyvillä mielin: jospa kivut olivatkin väliaikaisia eikä välitön sairausloma uhkaakaan. Katsotaan, miltä viikon päästä näyttää. Lyhyet kävelylenkit, leffassa istuminen ja kevyet kotiaskareet ovat kuitenkin hieman eri asia kuin hektinen arki, liian lyhyeksi jäävä yöuni ja niskaan kaatuvat työt. Aion toki hidastaa tahtia (ja tehdä ehkä nyt sitten tänä keväänä vain sen bare mininimum sillä saralla) mutta kehoa täytyy kuunnella ja jos näyttää siltä, että työnteosta ei mitään tule, niin sitten olkoon niin. Jää nähtäväksi.
Tällä viikolla nurkissa ovat pyörineet jälleen kerran kaikenlaiset möröt. Ärsyttää, koska maanantain lääkärin jälkeen ajattelin jo hetken, että vetäisin huomenna töihin jo hetken kaapissa roikkuneen mammamekon ja tulisin loman jälkeen ihan reilusti raskauskaapista ulos. Taitaapa jäädä odottamaan aikoja varmempia.
Vatsakipujen jälkeen ensimmäinen mörkö oli epämääräinen ja ainoastaan vasemmassa rinnassa tuntunut viiltävä kipu. Rintojen arkuus ja kipu on normaalia raskaudessa, mutta alkuraskauden aristuksen jälkeen olen päässyt todella vähällä. Kuvittelin siis, että seuraavan kerran tisseihin sattuisi vasta siinä vaiheessa, jos/kun niihin nousee maitoa. No, viikon puolivälissä vasen rinta kipeytyi ja oli kipeimmillään yöllä kylkeä kääntäessä (ai!) sekä aamulla yöpaidan hangatessa nänniä. Jos kipu olisi ollut molemmissa rinnoissa, olisin pistänyt kaiken hormonien piikkiin, mutta toispuoleinen kipu sai minut kuvittelemaan jo vaikka mitä (you know what, rintasyöpädiagnoosihan tästä vielä puuttuisi). Kipua kesti vahvana eiliseen saakka, kunnes tänä aamuna molemmat rinnat tuntuvat painavilta, mutta eivät arista. Halleluja.
Vauvan liikkeitä olen tuntenut tällä viikolla enenevässä määrin. Muljahduksia ihan alavatsalla tuntuu päivittäin, välillä jopa useita kertoja tunnissa ja olen saanut niistä vahvistusta sille, että kaikki on hyvin. Olen jopa ollut ihmeissäni siitä, miten aktiiviselta vauva vaikuttaa. Eilisiltaan saakka kaikki oli taas hyvin. Nukkumaan mennessä tajusin, että kohdussa oli ollut hiljaista jo useamman tunnin. Mies nukahti heti, minä pyörin ja yön pimeydessä keksin taas kaikki mahdolliset pahimmat skenaariot. Kävin vessassa, yritin hytkytellä lantiota ja vatsaa kevyesti tönäisemällä sain kuin sainkin vauvalta vastauksen ja pystyin nukahtamaan kevyemmin mielin.
Tänä aamuna kohdussa ei tunnu liikkeen liikettä. Todennäköistä on, että vauva nukkuu tai on kääntynyt siten, että liikkeet eivät taas tunnu. Mutta raastavaa pelkoa se ei vie pois, ei vaikka sitä yrittäisi kuinka järjellä itselleen perustella. Sama mörkö, sama typerä pää ja neuvolalääkäri tiistaina. Taidan tällä hetkellä olla itse itseni pahin vihollinen ja tässä kropassa pienen vauvanalkumme pitäisi vielä majailla 20+ viikkoa.
Sääliksi käy reppanaa.
Kommentit
Lähetä kommentti