Tänään oli ensimmäinen neuvola ja sain onneksi terveydenhoitajakseni saman naisen, joka toimi myös esikoisen raskausaikana terkkarinani. Ei tarvinnut aloittaa koko meidän tarinaa ihan alusta ja keskityimme tänään käymään läpi ei-niin-onnistunutta esikoisen synnytystä sekä itselleni henkisesti hankalaa vauva-aikaa.
Totesimme molemmat, että jos seuraavalle neuvolakerralle pääsen (eli en saa keskenmenoa tässä välissä), pohdimme silloin, että teemmekö lähetteen vauvaperheterapeuttiseen työhön, kuten esikoisen raskausaikanakin, nyt vain hieman eri syistä. Lisäksi terkkari totesi myös, että sektiosynnytyksen vuoksijoudun pääsen joka tapauksessa synnytystapa-arvioon ja lupasi tehdä lähetteen myös pelkopolille, koska näin uuden raskauden alettua olen käynyt paljon mielessäni epäonnistunutta synnytystä läpi. Jos jotakin, toivoisin nyt toisella kierroksella sekä edes hieman eheyttävämpää synnytyskokemusta että vähän paremmin onnistuvaa imetystaivalta, mutta voi olla, että kumpikaan toiveistani ei toteudu.
Lisäksi tietysti puhuttiin jonkun verran raskausdiabeteksesta (joudun sokerirasitukseen jo viikoilla 12-16), mitattiin verenpaine ja hemoglobiini ja käytiin kaikki perinteiset taudit, alkoholinkäytöt yms. läpi. Eipä ollut huolenaihetta neuvolantädillä - päinvastoin käski rentoutumaan ja nauttimaan raskaudesta niin hyvin kuin mahdollista.
Ja täytyy sanoa, että jatkuva pahoinvointi on kyllä antanut aihetta uskoa, että kaikki voi tosiaan olla hyvin ja on ihan mahdollista, että tämä(kin) raskaus saattaisi jopa onnistua! Perjantaina rv 9+0 minulla on seuraava ultra ja jos siinä on kaikki hyvin, voin itsekin olla hyvillä mielin, että ehkä tästä vielä vauva tulee.
Jännä, miten esikoisen raskausaika ja jatkuvassa pelossa eläminen on saanut aikaan sen, että suurimmat pelot ja stressinaiheet eivät koskekaan enää itse raskautta vaan synnytystä ja erityisesti sen jälkeistä aikaa. Pelottaa, että miten tällä kertaa synnytyksessä käy, lähteekö imetys käyntiin ja erityisesti, että miten itse jaksan kahden pienen lapsen kanssa.
Yllättävän pitkälle ajatus jo juoksee. Ehkä se on hyvä merkki raskauden jatkumisen kannalta? Tai ehkä pitäisi muistaa, että tämän raskauden onnistumisesta ei ole mitään takeita. En vain jaksaisi koko ajan huolehtia, joten annan elämän kuljettaa. Huominen on huomenna vai miten se nyt meni.
Totesimme molemmat, että jos seuraavalle neuvolakerralle pääsen (eli en saa keskenmenoa tässä välissä), pohdimme silloin, että teemmekö lähetteen vauvaperheterapeuttiseen työhön, kuten esikoisen raskausaikanakin, nyt vain hieman eri syistä. Lisäksi terkkari totesi myös, että sektiosynnytyksen vuoksi
Lisäksi tietysti puhuttiin jonkun verran raskausdiabeteksesta (joudun sokerirasitukseen jo viikoilla 12-16), mitattiin verenpaine ja hemoglobiini ja käytiin kaikki perinteiset taudit, alkoholinkäytöt yms. läpi. Eipä ollut huolenaihetta neuvolantädillä - päinvastoin käski rentoutumaan ja nauttimaan raskaudesta niin hyvin kuin mahdollista.
Ja täytyy sanoa, että jatkuva pahoinvointi on kyllä antanut aihetta uskoa, että kaikki voi tosiaan olla hyvin ja on ihan mahdollista, että tämä(kin) raskaus saattaisi jopa onnistua! Perjantaina rv 9+0 minulla on seuraava ultra ja jos siinä on kaikki hyvin, voin itsekin olla hyvillä mielin, että ehkä tästä vielä vauva tulee.
Jännä, miten esikoisen raskausaika ja jatkuvassa pelossa eläminen on saanut aikaan sen, että suurimmat pelot ja stressinaiheet eivät koskekaan enää itse raskautta vaan synnytystä ja erityisesti sen jälkeistä aikaa. Pelottaa, että miten tällä kertaa synnytyksessä käy, lähteekö imetys käyntiin ja erityisesti, että miten itse jaksan kahden pienen lapsen kanssa.
Yllättävän pitkälle ajatus jo juoksee. Ehkä se on hyvä merkki raskauden jatkumisen kannalta? Tai ehkä pitäisi muistaa, että tämän raskauden onnistumisesta ei ole mitään takeita. En vain jaksaisi koko ajan huolehtia, joten annan elämän kuljettaa. Huominen on huomenna vai miten se nyt meni.
Mitä sinne kuuluu? ��
VastaaPoistaHyvää (kai), en vain ole ehtinyt kirjoittamaan, kun lähdimme etelänlomalle heti kesäloman alettua ja viimeisestä ultrastakin on jo reilu viikko. Silloin kaikki oli hyvin, tarkoitus on kirjoittaa heti, kun palataan takaisin Suomeen!
Poista