Keskenään

Eilen koitti jännityksellä odotettu rakenneultra. Mies pääsi ensimmäistä kertaa tämän toisen vauvan ultraukseen mukaan ja olipa mukavaa, kun olimme molemmat katsomassa, mitä vauvalle kuuluu. Erityisesti minua jännitti se, että vaikka tunnenkin vauvan liikkeitä päivittäin, tunnen niitä yhä melko epäsäännöllisesti ja potkut ovat lähes poikkeuksetta vaimeampia kuin esikoisen odotusaikana. Onneksi kätilö totesi välittömästi ultrauksen aloitettuaan, että istukka on suoraan kohdun etuseinässä. Se peittää käytännössä koko etuvatsan alueen ja siksi potkut ovat tuntuneet vain kyljissä ja ihan alhaalla ja voi olla, että menee vielä aikaa, että liikkeet voimistuvat kunnon potkuiksi. Huokaisin helpotuksesta, koska olin kehitellyt päässäni jo kaikenlaisia kauhukuvia siitä, miksi vauva ei liiku enempää. Itse asiassa kätilö oli sitä mieltä, että vauva oli hyvinkin aktiivinen, en vain pysty tuntemaan liikkeitä (vielä) paksun istukan läpi. Kaikki rakenteet olivat onneksi kunnossa. Kätilö mittaili...

Tämä oli ehkä paras kesä pitkiin aikoihin. Saimme lomailla yhteensä kuusi viikkoa perheen kanssa yhdessä ja kokea vaikka mitä. Eilen istuimme yhdessä pojan makuuhuoneessa hänen iltapuuhiensa aikana ja kävimme läpi kesän parhaat ja oli vaikea valita - niin monta mukavaa hetkeä tähän kesään sisältyi. Tuntuu, että joka kesä olen odottanut vain jotakin: raskautta, vauvan syntymää, töiden alkua. Tänä kesänä olen pitkästä aikaa vain nauttinut. Kaikesta muusta siis paitsi tappohelteistä. Rakas poikamme täytti kaksi vuotta heinäkuun 23. ja viikkoa myöhemmin vietimme kokonaisen juhlaviikonlopun kaksien synttärijuhlien merkeissä. Hikisistä tunnelmista huolimatta päivät olivat täynnä naurua, lapsen riemua, ystäviä, perhettä ja hyvää ruokaa. Stressasin synttärijuhlia jonkun verran etukäteen, mutta aina siitä tulee niin hyvä mieli jälkikäteen, kun on jaksanut nähdä vaivaa ja vieraat viihtyvät.  Raskaus etenee omalla painollaan. Tänään kääntyi 20. raskausviikko, viikon päästä ollaan jo puoli...

Kävin eilen sokerirasitustestissä. Esikoista odottaessa sain raskausdiabetesdiagnoosin raskausviikolla 26 ja tästä syystä tiesin, että testi tulee jo heti tähän toisen kolmanneksen alkuun. Paasto meni helteestä huolimatta yllättävän hyvin, mutta huono olo ehti iskeä, kun pääsin labraan ja erityisesti sokerilitkun jälkeen kuumassa odotushuoneessa odotellessa olin todella huonovointinen. Huimasi ja heikotti - syömättömyys, helle ja raskaus eivät todellakaan sovi yhteen. Toisen tunnin aikana olo kuitenkin koheni ja pääsin kotiin syömään. Sain tulokset onneksi heti tänä aamuna toisessa neuvolassa. Tämä raskaus näyttää joiltain osin toistavan täysin esikoisen kaavaa eli tulokset olivat lähes identtiset. Paastoarvo oli 5,3 eli taas täysin siinä rajalla, seuraava arvo 5,9 ja viimeisen tunnin arvo 5,6. Eli jälleen kerran tuo paastoarvo oli se, joka jäi siihen rajalle keikkumaan ja toi toistamiseen raskausdiabetesdiagnoosin. Osasin odottaa sitä, mutta pettynyt olen silti. Painoa on tullut kok...

Kesä ja loma ovat imaisseet mukanaan. Niin, etten ole ehtinyt tänne Bloggeriin, vaikka monta kertaa olisi ollut kaikenlaista kirjoitettavaa. Toisaalta aika kuluu nyt entistä nopeammin, kun ollaan reissattu kotimaassa ja pian taas lyhyellä ulkomaanreissulla ja tänään eletään np-ultran mukaan jo raskausviikkoa 15+2. Olen voinut hävyttömän hyvin. En edes tiennyt, että raskausaika voisi olla tällaista - oireita ei käytännössä ole, mitä nyt tietysti ruoka maistuu tasaisin väliajoin. Esikoisesta jo melkein näillä viikoilla vaivanneet liitos- yms. kivut ovat loistaneet poissaolollaan ja väsymyskin on hävinnyt. Ainoa ikävä raskausoire on jatkuva pissahätä, joka herättää erityisesti öisin, mutta onhan tämä nyt ihan käsittämätöntä, miten helpolla olen päässyt.  Samalla tietysti koko ajan pelottaa, että vieläkö kaikki voi olla hyvin. Esikoista odottaessa olin vielä näillä viikoilla todella pahoinvoiva. Nyt voin jopa välillä unohtaa olevani raskaana, niin hyvävointinen olen ollut. Esikoise...

Niskapoimu-ultrasta on jo yli viikko, tänään on ultran uuden ajanlaskun perusteella rv 13+4. Toinen kolmannes on kai virallisesti alkanut ja raskautta alkaa olla lähes mahdotonta peittää. Silti huomaan, että välillä pelko raskauden normaalista etenemisestä edelleen nostaa päätään. Epäilen tunteneeni viime viikolla ensimmäiset liikkeet. Tiedän, että joku sanoo heti, että se on mahdotonta, mutta tunsin esikoisestakin liikkeet jo rv 14+, joten olen lähes 100% varma, että viime viikolla rv 12+ tuntemani hipaisut olivat ihan oikeita liikkeitä.  Nyt niitä ei tietenkään ole pariin päivään tuntunut enää ollenkaan. Samalla koko alkuraskauden erityisesti öisin vaivannut rintojen arkuus vaikuttaa olevan tipotiessään. Pahoinvointia on vielä vähän, mutta ei mitään jatkuvaa, voimat vievää kuvotusta. Huomaan olevani toista kertaa siinä ahdistavassa vaiheessa, jossa toistuvat ultrat ovat nyt taaksejäänyttä elämää, eletään jo riskiviikkojen paremmalla puolella, mutta koska liikkeet eivät vielä ...

Eilen oli jännityksellä odotettu niskaturvotusultra. Viikon alussa ollut paniikkifiilis oli vähän laantunut, kun kivut helpottivat ja parina huonosti nukutun yön jälkeisenä aamuna olin niin pahoinvoiva, että halusin uskoa, että kaikki olisi hyvin. Ja kaikki oli. <3 Jouduin ultraan yksin, koska mies oli vasta tulossa työmatkalta kotiin ja esikoinen oli hoidossa. Hävetti istua yksin aulassa, jossa kaikki muut olivat pariskuntia. Tuntui, että minua katsottiin säälivästi ja kirosin mielessäni miehen aikatauluja. Mutta heti kun pääsin kätilön huoneeseen ja saimme ruudulle sikiön, joka näytti jo ihan vauvalta, pomppi menemään ja sydän sykki vimmatusti, minua ei enää haitannut olla ultrahuoneessa vain kätilön kanssa. Kävimme rauhassa läpi sormet, varpaat, sydämen, aivot, mahalaukun ja kätilö mittasi niskaturvotuksen (1,2mm eli kaikki kunnossa), kuunteli sydämensykettä (syke oli 154) ja lopuksi otti pää-perämitan.  Koon suhteen tuli pieni tenkkapoo. Vauva oli jo 5,9cm pitkä eli vast...

Kaksi viikkoa näyttää olevan myös tässä raskaudessa se aika, kun jaksan pitää pääni kasassa ja uskotella itselleni, että kaikki on hyvin. Sen jälkeen ei sitten uskoa enää riitäkään. Viimeisimmästä ultrasta on nyt liian kauan. Liian kauan, että jaksaisin uskoa, että kaikki on hyvin (mikä on ihan hölmöä, koska kuten edellisessä postauksessa kerroin, lääkäri oli jo rv 9+0 oikein luottavainen). Jos np-ultra olisi ensi viikolla, olisin varannut jo viikonlopun aikana tälle päivälle ylimääräisen ultran. Mutta koska niskapoimu-ultra on torstaina, en näe siinä mitään järkeä, että kävisin tänään ultrassa ja kolmen päivän päästä uudelleen. Joten kituutan eteenpäin, vaikka koko ajan pelottaa, että vieläkö kohdussa on elämää. Pahoinvointi on hieman laantunut, mutta suurin huolenaiheeni alkoi lauantaina. Jatkuva, jomottava kipu oikeassa nivusessa levisi sunnuntaina koko alavatsaan ja viime yönä särki jo toden teolla myös selkää. Mitään vuotoja ei ole tullut, mutta tuntuu, että rakko ei tyhjene k...