Liikkeettömyydestä

Kesä ja loma ovat imaisseet mukanaan. Niin, etten ole ehtinyt tänne Bloggeriin, vaikka monta kertaa olisi ollut kaikenlaista kirjoitettavaa. Toisaalta aika kuluu nyt entistä nopeammin, kun ollaan reissattu kotimaassa ja pian taas lyhyellä ulkomaanreissulla ja tänään eletään np-ultran mukaan jo raskausviikkoa 15+2.

Olen voinut hävyttömän hyvin. En edes tiennyt, että raskausaika voisi olla tällaista - oireita ei käytännössä ole, mitä nyt tietysti ruoka maistuu tasaisin väliajoin. Esikoisesta jo melkein näillä viikoilla vaivanneet liitos- yms. kivut ovat loistaneet poissaolollaan ja väsymyskin on hävinnyt. Ainoa ikävä raskausoire on jatkuva pissahätä, joka herättää erityisesti öisin, mutta onhan tämä nyt ihan käsittämätöntä, miten helpolla olen päässyt. 

Samalla tietysti koko ajan pelottaa, että vieläkö kaikki voi olla hyvin. Esikoista odottaessa olin vielä näillä viikoilla todella pahoinvoiva. Nyt voin jopa välillä unohtaa olevani raskaana, niin hyvävointinen olen ollut. Esikoisesta aloin myös tuntemaan säännölliset ja jo melko napakat liikkeet rv 14+6. Nytpä en voi sanoa tuntevani vauvan liikkeitä: muutamia nykäyksiä ja hipsutuksia silloin tällöin kyllä, mutta en mitään säännöllistä tai edes joka päivä tuntuvaa ja koska sen verran harvoin mitään olen tuntenut, en voi edes varmaksi vannoa nykäysten olleen liikkeitä.

Liikkeiden puute ahdistaa. Pelkään, että vauvalla ei ole kaikki hyvin. Tiedän, että olen vielä aikaisilla viikoilla ja on täysin mahdollista, että tässä raskaudessa istukka onkin kohdun etuseinässä vaimentamassa liikkeitä. Voi myös olla, että bebe #2 on huomattavasti veljeään rauhallisempi, mikä ei olisi mitenkään huono vaihtoehto. Samalla kuitenkin pelkään, että vauvalla on joku hätä tai ehkä hän ei ole enää edes hengissä - np-ultra on viimeisin varma päivä, kun vauvan elossaolo on viimeksi vahvistettu ja se oli jo ennen juhannusta. Joudun kärvistelemään neuvolaa odotellessa vielä ensi viikon tiistaille, jolloin toivottavasti sydänäänet kuuluvat vahvoina.

Ainoa selvä merkki raskaudesta on kasvava vatsa. Ja oh boy kun se kasvaakin. En mitannut vyötärönympärystä esikoista odottaessani enkä nytkään, mutta jos pitäisi silmämääräisesti arvioida, veikkaisin, että vatsani nyt 16. raskausviikolla on saman kokoinen kuin esikoisesta puolivälissä. Eli raskautta on käytännössä tässä vaiheessa aivan mahdoton peittää. Mikä tietysti ahdistaa, koska kaikki kuvittelevat, että tämänkokoisessa vatsassa on pakko käydä kamala kuhina, mutta kun ei käy. Nyt jo olen saanut kommentteja, että potkiikos kovasti ja siihen on sitten kiva todeta, että joo ei potki ja eipä näillä viikoilla kai vielä tarvitsisikaan...

Nyt siis taas odotellaan. Ensi viikon sokerirasitusta, neuvolaa ja sitten kuukauden päässä häämöttävää rakenneultraa. Jotenkin taas kaipaisin vahvistusta siihen, että näin vähäoireinen raskaus ja liikkeiden puute voi silti johtaa terveen vauvan syntymään ja voimakkaisiin liikkeisiin myöhemmässä vaiheessa. 

Olen myös monta kertaa todennut, että onneksi esikoista odottaessa olin sekä kamalan pahoinvoiva että tunsin liikkeet aikaisin. Olisin hyppinyt vielä pahemmin seinille, jos olisin saanut näin vähäoireisen raskauden ja liikkeettömyyden, mutta nyt olen yrittänyt luottaa todennäköisyyksiin ja jopa nauttia siitä, että olen päässyt näin helpolla. Pitää vain jaksaa luottaa ja toivoa, että kaikki on hyvin, liikkeiden puutteesta huolimatta.