Tiedättehän miten aina sanotaan, että äiti kyllä tietää, miksi hänen lapsensa itkee? Ai tietää vai? Ei meillä ainakaan.
Viime viikolla pieni poikamme oli enenevässä määrin itkuinen, loppuviikosta hän itki jo käytännössä kaiken hereilläoloaikansa (eli oli hiljaa syödessään ja nukkuessaan). Ehdimme maalata koliikkipiruja seinille ja itse vaivuin lähes epätoivoon ajatellessani sitä, miten pärjäisimme, kun mieheni viikon päästä palaa töihin. Tuntui, että vauva-arki oli rysäyttänyt olohuoneeseen sellaisella voimalla, että en tiennyt miten päin huutavaa vauvaa olisi pitänyt kantaa.
Ja sitten koitti perjantain neuvola ja painokontrolli. Painoa oli tullut neljässä päivässä 10 grammaa ja olin imettänyt juuri ennen painon mittausta eli todennäköisesti painoa ei ollut tullut yhtään lisää. Itku meinasi päästä - lisämaidon vähentäminen oli mennyt pahasti pieleen ja kaiken lisäksi terveydenhoitaja totesi, että tämä lapsihan itkee nälkää. Ai itkee vai? Eipä me oltu sitä näläksi osattu arvioida, koska poika imi tissiä lähes jatkuvasti ja minä tosiaan harhaluuloissani kuvittelin, että 2ml pumppaustuloksesta huolimatta onnistuin tuottamaan rintamaitoa ravinnoksi asti. Niinpä vissiin.
Totesimme siis terveydenhoitajan kanssa yhteistuumin, että täysimetyshaaveesta on nyt pojan kasvamisen nimessä luovuttava. Tämä ei toki tullut minulle yllätyksenä, mutta pettymyksenä tietysti. Kehoni ei pysty - kaikista yrityksistäni huolimatta - tuottamaan tarpeeksi maitoa ja näin yli kolme viikkoa synnytyksestä on varmasti turha enää edes haaveilla, että ihme tapahtuisi ja maito nousisi rintoihin.
Lähdimme neuvolasta sentään hyvillä mielin siitä, että koliikista tuskin on kyse vaan olimme syöttäneet lastamme liian vähän (hirveä äiti, joka lastaan nälässä pitää!). Terveydenhoitaja ohjeisti jatkamaan imetystä ja antamaan sen jälkeen lisämaitoa 30-40 ml eli saman verran kuin ennen vähennystä. Vauvan merkkejä piti seurata ja hänen piti tulla syöttöjen jälkeen kylläiseksi eikä jäädä itkemään nälkää.
No, tämän uuden tiedon valossa aloimme nähdä hyvin selvästi, milloin hän jäi nälkäiseksi syöttöjen jälkeen. Ja siinä samassa korvikemäärät suorastaan räjähtivät käsiin. Imetysohjaaja kertoi tiistaina, että vauvojen päivittäinen energiantarve on heidän paino jaettuna kuudella. Sen kun jakaa kahdeksalle, joka on se minimisyöttömäärä, saadaan millilitroissa vauvan energiantarve per syöttö. Meidän vauvalla se on tällä hetkellä n. 80-90ml. Ja siihen on tultu: poika ei ole lopettanut perjantain jälkeen itkemistä ennen kuin saa tuon 80-90ml maitoa suoraan pullosta.
Jolloin päästään tuhannen taalan kysymykseen: tuleeko minun rinnoistani ollenkaan maitoa? Käsin lypsämistä yritin, saldona pelkkiä tippoja. Poika jaksaa kyllä imeä rinnalla n. 10-15 minuuttia per rinta, imee siis molempia rintoja yhteensä n. 25 minuuttia ja tämän jälkeen huutaa pullon perään. Mutta onko minun "imettämisessäni" mitään järkeä, jos hän käytännössä saa kaiken ravintonsa pullosta? Käytän vuorokaudessa useita tunteja imetykseen, joka ilmeisesti tarjoaa pojalle toki tuikitarpeellista läheisyyttä, mutta ei sitä, mitä hän oikeasti tarvitsisi eli äidinmaitoa.
Imetyspettymys on ollut tänä viikonloppuna suuri. En halua siirtyä vielä pelkkään pulloon, mutta sitä kohti tässä ollaan selvästi menossa ja vauvamme on kolmen viikon ikäinen. Äitiys on varmasti pettymyksiä täynnä, mutta jotenkin tämä tarve ruokkia oma lapsi on niin alkukantainen, että korvikkeen ostaminen kaupasta riipaisee syvältä. Mutta eihän lasta voi nälässä pitää. Kannattaako tyhjien tissien tarjoamista jatkaa vai luovutanko heti alkuunsa ja siirryn pelkkään pulloon? Näitä kysymyksiä olen pyöritellyt mielessäni tänä viikonloppuna, tiistaina odottaa onneksi seuraava neuvolakäynti.
Jos jotain hyvää, meillä asustaa tällä hetkellä maailman kiltein pieni poika, joka syö, nukkuu, kakkii ja väliajat seurustelee vanhempiensa kanssa ilman turhia kitinöitä. Juurikin se helppo vauva. Kuinka paljon siis on oikeasti merkitystä äidin omilla riittämättömyyden tunteilla, kun vauva selvästi voi hyvin?
Vauvan itkut loppuivat kuin seinään, mutta äidin taisivat vasta alkaa.
Viime viikolla pieni poikamme oli enenevässä määrin itkuinen, loppuviikosta hän itki jo käytännössä kaiken hereilläoloaikansa (eli oli hiljaa syödessään ja nukkuessaan). Ehdimme maalata koliikkipiruja seinille ja itse vaivuin lähes epätoivoon ajatellessani sitä, miten pärjäisimme, kun mieheni viikon päästä palaa töihin. Tuntui, että vauva-arki oli rysäyttänyt olohuoneeseen sellaisella voimalla, että en tiennyt miten päin huutavaa vauvaa olisi pitänyt kantaa.
Ja sitten koitti perjantain neuvola ja painokontrolli. Painoa oli tullut neljässä päivässä 10 grammaa ja olin imettänyt juuri ennen painon mittausta eli todennäköisesti painoa ei ollut tullut yhtään lisää. Itku meinasi päästä - lisämaidon vähentäminen oli mennyt pahasti pieleen ja kaiken lisäksi terveydenhoitaja totesi, että tämä lapsihan itkee nälkää. Ai itkee vai? Eipä me oltu sitä näläksi osattu arvioida, koska poika imi tissiä lähes jatkuvasti ja minä tosiaan harhaluuloissani kuvittelin, että 2ml pumppaustuloksesta huolimatta onnistuin tuottamaan rintamaitoa ravinnoksi asti. Niinpä vissiin.
Totesimme siis terveydenhoitajan kanssa yhteistuumin, että täysimetyshaaveesta on nyt pojan kasvamisen nimessä luovuttava. Tämä ei toki tullut minulle yllätyksenä, mutta pettymyksenä tietysti. Kehoni ei pysty - kaikista yrityksistäni huolimatta - tuottamaan tarpeeksi maitoa ja näin yli kolme viikkoa synnytyksestä on varmasti turha enää edes haaveilla, että ihme tapahtuisi ja maito nousisi rintoihin.
Lähdimme neuvolasta sentään hyvillä mielin siitä, että koliikista tuskin on kyse vaan olimme syöttäneet lastamme liian vähän (hirveä äiti, joka lastaan nälässä pitää!). Terveydenhoitaja ohjeisti jatkamaan imetystä ja antamaan sen jälkeen lisämaitoa 30-40 ml eli saman verran kuin ennen vähennystä. Vauvan merkkejä piti seurata ja hänen piti tulla syöttöjen jälkeen kylläiseksi eikä jäädä itkemään nälkää.
No, tämän uuden tiedon valossa aloimme nähdä hyvin selvästi, milloin hän jäi nälkäiseksi syöttöjen jälkeen. Ja siinä samassa korvikemäärät suorastaan räjähtivät käsiin. Imetysohjaaja kertoi tiistaina, että vauvojen päivittäinen energiantarve on heidän paino jaettuna kuudella. Sen kun jakaa kahdeksalle, joka on se minimisyöttömäärä, saadaan millilitroissa vauvan energiantarve per syöttö. Meidän vauvalla se on tällä hetkellä n. 80-90ml. Ja siihen on tultu: poika ei ole lopettanut perjantain jälkeen itkemistä ennen kuin saa tuon 80-90ml maitoa suoraan pullosta.
Jolloin päästään tuhannen taalan kysymykseen: tuleeko minun rinnoistani ollenkaan maitoa? Käsin lypsämistä yritin, saldona pelkkiä tippoja. Poika jaksaa kyllä imeä rinnalla n. 10-15 minuuttia per rinta, imee siis molempia rintoja yhteensä n. 25 minuuttia ja tämän jälkeen huutaa pullon perään. Mutta onko minun "imettämisessäni" mitään järkeä, jos hän käytännössä saa kaiken ravintonsa pullosta? Käytän vuorokaudessa useita tunteja imetykseen, joka ilmeisesti tarjoaa pojalle toki tuikitarpeellista läheisyyttä, mutta ei sitä, mitä hän oikeasti tarvitsisi eli äidinmaitoa.
Imetyspettymys on ollut tänä viikonloppuna suuri. En halua siirtyä vielä pelkkään pulloon, mutta sitä kohti tässä ollaan selvästi menossa ja vauvamme on kolmen viikon ikäinen. Äitiys on varmasti pettymyksiä täynnä, mutta jotenkin tämä tarve ruokkia oma lapsi on niin alkukantainen, että korvikkeen ostaminen kaupasta riipaisee syvältä. Mutta eihän lasta voi nälässä pitää. Kannattaako tyhjien tissien tarjoamista jatkaa vai luovutanko heti alkuunsa ja siirryn pelkkään pulloon? Näitä kysymyksiä olen pyöritellyt mielessäni tänä viikonloppuna, tiistaina odottaa onneksi seuraava neuvolakäynti.
Jos jotain hyvää, meillä asustaa tällä hetkellä maailman kiltein pieni poika, joka syö, nukkuu, kakkii ja väliajat seurustelee vanhempiensa kanssa ilman turhia kitinöitä. Juurikin se helppo vauva. Kuinka paljon siis on oikeasti merkitystä äidin omilla riittämättömyyden tunteilla, kun vauva selvästi voi hyvin?
Vauvan itkut loppuivat kuin seinään, mutta äidin taisivat vasta alkaa.
Kurja kuulla että imetys ei ole onnistunut. Mutta toisaalta ihana kuulla että kun pojalla on maha täynnä, on hän aurinkoinen ja iloinen. Eikös se ole loppujen lopuksi se toivottu lopputulos, viis siitä onko massu täynnä kaupan maitoa?
VastaaPoistaMeillä esikoisella paino nousi ensi viikot hitaasti ja neuvolatäti meille ainakin huomautti alussa ettei tyttö oikeastaan imenyt rintaa syömistarkoituksessa vaan ns. huvituttina. Imeminen oli siis liian pinnallista ja vauvaa piti "herätellä" tökkimällä poskista että imisi kunnolla.
Toivottavasti myös äidin itku loppuu pian imetyksen vuoksi, vaikka synnytyksen jälkeen kaiken itkun pidättäminen tuntuu ihan mahdottomalta. Tsemppiä kovasti sinne!
Ja joo, en mäkään kyllä alussa erottanut mitään eri itkuja, vieläkin välillä 18kk ikäisen kanssa on ihan kysymysmerkkinä kun ei pieni osaa vielä kertoa...
Sitä yritän itselleni tässä toitottaa, että tärkeintä on se, että lapsi kasvaa ja voi hyvin - että ei sillä oikeasti ole väliä millä maidolla. Meilläkin poika käyttää välillä rintaa huvituttina, mutta epäilen, että se johtuu enemmän siitä, että maitoa ei vain tule... :(
PoistaIhan ensiksi; onnea pienestä ihmeestä! <3 olen seurannut teidän matkaa mutta en ole tainnut koskaan kommentoida. Tuohon imetysasiaan voisin sanoa, että luota itseesi ja tee kuten hyvältä tuntuu. Itsekin imetykseen liittyvien ongelmien ja pettymyksen tunteiden kanssa painineena halusin tulla tsemppaamaan. Meidän tytär syntyi keskosena ja sektiolla joten lisämaito oli kuvioissa ihan alusta asti. Maitoa alkoi itsellä tulla riittävästi vasta vauvan ollessa n 2kk ikäinen ja 1,5kk ikäisestä päästiin vasta lisämaitoja purkamaan. Siksi kannustaisin sinua imettämään, jos omat voimavarat maidon nostatukseen riittävät. Itsellä meinasi todellakin usko loppua monet kerrat ja itku pääsi monesti kun niin kovasti halusin vauvaani (täys)imettää. Lopulta pullosta päästiinkin eroon ja ja viime viikolla haikein mielin lopetin reilu 1v tyttäreni imetyksen, kun tavoitteena olisi rauhoittaa yöt nukkumiseen.
VastaaPoistaTulipas romaani, mutta yritin siis kai sanoa, että sektio voi pitkäänkin haitata maidon kunnollista nousua. Itse en edes huomannut missä vaiheessa "nousu" tapahtui, mutta niin vain lopulta onnistui. Monen monta tuntien imetysmaratoonia ja lujaa tahtoa se vaati,mutta unelmani täysimetykseen pääsystä toteutui. Mutta muista, että et saa soimata itseäsi jos imetys ei ota sujuakseen. Kyllä vauva pullollakin kasvaa ja sehän on pääasia ;) kaikkea hyvää teille!
T: Samojen kysymysten äärellä paininut
Vielä en halua luovuttaa eli aion sitkeästi jatkaa imettämistä, mutta kuinka kauan, sitä en osaa vielä sanoa. Hieno tarina teillä ja mahtavaa, että imetys lopulta onnistui. Jotenkin sitä haluaisi uskoa vastaavanlaiseen ihmeeseen myös meillä, mutta korvikemäärien kasvaessa tuntuu, että mennään ns väärään suuntaan - ei siihen jossa rinnoista voisi jossain vaiheessa tulla riittävästi maitoa.
PoistaKiitos onnitteluista ja kiva että luet blogia! :)
Ikävää ettei imetys ole lähtenyt sujumaan. :( minä suosittelisin imettämään silloin kuin hyvältä tuntuu. Kattelee vaikka leffaa ja antaisi pojan olla rinnalla imemässä jos hän siinä viihtyy. Ihokontaktissa kannattaa pitää vauvaa mahd paljon.
VastaaPoistaOnko vauvan imuote tarkistettu? Ja onko huulijänne tarkistettu? Nuo voivat olla asioita jotka vaikuttaa imetyksen onnistumiseen.
Tsemppiä jatkoon ja ihanaa vauva-arkea!
Imuote on tarkistettu imetysohjaajalla kaksi kertaa, huulijännettä kylläkään ei. Tästä voisin vielä kysyä. Jotenkin tuntuu, että ongelmana ei ole vauvan imeminen vaan yksinkertaisesti se, että rinnoista ei tule maitoa... :/ Uskon myös, että liika yrittäminen voi olla imetyksen esteenä eli tuo imetys vaikka leffaa katsellessa voisi olla hyvä idea!
PoistaKiitos tsempeistä! :)
Liity Imetyksen tuki ry:n Facebook-ryhmään. Sieltä saat apua ja tukea kaikkeen imetykseen liittyvään!
VastaaPoistaLiityin jo, enemmän taidan saada tällä hetkellä osittaisimetyksen vertaisryhmästä.. kohtalotovereita kaipaa, kun joutuu antamaan pullomaitoa. :/
PoistaMä yrittäisin vielä imettää, mutta niin ettei siitä tule liian ahdistavaa. Äitiys on paljon muutakin kuin imetys eikä ole kenenkään etu jos siinä puuhassa uupuu. Tuolla imetyksen tuki ry:sä on myös niitä hörhöilijöitä joille imetys on itsetarkoitus, tärkeintä kuitenkin on että vauva saa riittävästi ruokaa, ei se metodi millä sitä saa. Siis varmasti sieltä saa hyviäkin neuvoja mutta liikaa fanaattisuutta kannattaa välttää
VastaaPoistaYritän itsekin nyt asennoitua imetykseen eri tavalla eli jatkan kyllä imetystä mutta yritän päästä siitä ajatuksesta eroon, että sen olisi oltava lapsen pääasiallinen ravinnonlähde. Tilanteelle kun ei mitään voi.
PoistaLueskelin viikonlopun aikana aika paljon noita imetystuki ry:n kommentteja mutta tuntuu, että stressiä lisää entisestään se, kun kaikilla muilla tuntuu (täys)imetys onnistuvan ja täällä ei kunnolla edes se osittaisimetys. Eli oikeassa olet - jokainen äiti tekee oman ratkaisunsa omista lähtökohdistaan imetyksen suhteen ja jos itse on sen kanssa sujut, se riittää.
Mä lopetin imetysyritykset kokonaan vauvan ollessa 6 viikkoa, kun se oli lähinnä kiusaamista kaikkia osapuolia kohtaan. Lopetuksen jälkeen huomasi hyvin, ettei maitoa tullut siinä vaiheessa enää ollenkaan. Eli ei edes yhtä tippaa puserossa. Siinä vaiheessa oltiin käyty jo sairaalan lastenlääkärilläkin, kun paino ei noussut yhtään ja oli neuvolalääkärin kanssa sitä mieltä, että imetys häiritsee pulloruokintaa. Lapsen paino ei noussut siis korvikkeellakaan, kun väsyi imetysyrityksistä. Vaihtoehtona oli siis lopettaa imetys tai nenämahaletku vauvalle.
PoistaTuttipullokin jäi kokonaan pois jo 6 kk iässä ja muki tuli käyttöön. Ihan tavallinen muki, nokkamukia ei koskaan huolinut. Alle vuoden ikäisenä on jo juonut lasista. Lapsi on nyt 3-vuotias (ollut vuoden päiväkodissa) ja ekaa nuhaa tai korvatulehdusta edelleenkin odotellaan. Eli ei sekään pidä välttämättä paikkaansa, että rintaruokitut olisivat jotenkin terveempiä. Eiköhän geenit ja muut elämäntavat vaikuta siihen enemmän ja meillä on nukuttu karvakavereiden kanssa alusta lähtien, joten sekin ehkä vaikuttaa siihen, että allergiat/astma pysyy kaukana :)
Tee niinkuin parhaalta tuntuu. Itsekin olisin toivonut imetyksen onnistumista, mutta minkäs teet. Tosin kun vertaili vauva-aikoja muihin, niin kyllähän sitä helpolla pääsi. Oma vauva söi tasan tarkkaan kellon mukaan, mikä helpotti elämää todella paljon, kun taas monilla rintaruokituilla tuntuu se tissi olevan melkein koko ajan suussa ja raivostutaan, jos sitä ei saa HETI. Tietysti poikkeuksiakin on, mutta nämä havainnot vauvakerhostamme, nettituttavilta ja lähipiiristä. Yöruokailu meillä loppui 3 kk ikäisenä, mikä oli myös todella luksusta, kun vauva nukkui 12 tunnin unet heräilemättä.
Kiitos kommentista, ihanaa kuulla juuri tähän hetkeen tällaisia tarinoita! Itse olen asettanut juuri tuon 6vko aikarajaksi itselleni, sinne saakka ainakin yritetään, ettei kukaan voi sanoa, että liian helpolla luovutin.
PoistaYstäväpiirissä on muutamia pulloruokittuja lapsia ja juuri samankaltaisia tarinoita olen kuullut eli säännölliset ruokailuajat ja yösyöttöjen poisjäänti kuulostaa todellakin luksukselta. Ja onhan siinä toki se, että vauvaa voisi tällöin syöttää kuka vain eikä olisi täysin kiinni tississä.
Toisaalta kun haave oli (täys)imettää, kestää hetken päästää irti tuosta haaveesta ja tuntea silti olevansa paras mahdollinen äiti omalle lapselle.
Tästä kommentista tuli niin hyvä mieli, kiitos. <3
Tsemppiä imetyksen jatkamiseen! Älä luovuta helpolla, se olis kuitenkin parasta ravintoa vauvalle :) Oot kyllä sitkeä!
VastaaPoistaOlisin kans vinkannu tosta Imetyksen tuki ry:stä, sieltä vois saada tukea ja apua.
Voimia vauva-arkeen! <3
Kiitos! Olisihan se äidinmaito parasta ravintoa, sitä juuri suren kun tuntuu että vaikka mitä teen niin maitoa ei vain tule. :(
PoistaTäällä samankaltainen tilanne... itsellä auttaa hiilihydraattipitoisen ruuan syöminen, todella runsas juominen ja kaikkein suurin negatiivinen vaikutus on stressillä (mutta mitenpä sitä stressaamatta voisi olla :/). Hartioiden hierominen tuo mulla hyvän avun stressiin ja on selkeästi auttanut maidon tuotannossa. Jos nuo hartiat onkovasti jumissa, niin pelkästään se voi vähentää tuotantoa...
VastaaPoistaJaksamista ♡
Uskon myös, että minun kortisolitasot jäivät sektion ja raskaan synnytyksen ja raskauden takia niin korkealle, että tämä on osaltaan estänyt maidonnousua. Sitten kun imetys ei onnistu, se lisää stressiä ja kierre on valmis. Olen yrittänyt päästää irti jatkuvasta imetyksen ajattelusta tällä viikolla ja keskittynyt vauvaan. En tiedä onko tällä vaikutusta maidontuloon mutta oma olo on vähän parempi. Tsemppiä myös sinne!
Poista