Luvassa on semi-katkeraa tilitystä, joten jos olet sitä mieltä, että ihmisiä ei saa a) arvostella, b) laittaa elintapoihin liittyen minkäänlaiseen järjestykseen tai c) koskaan verrata, en suosittele lukemaan pidemmälle.
Olimme tänä viikonloppuna Tallinnassa (ties kuinka mones kerta, mutta kaupunki on kiva, ruoka on hyvää ja vanhassa kaupungissa kävellessä tulee aina sellainen fiilis kuin olisi vähän kauempanakin ulkomailla - miinus joka paikassa vastaan kävelevät suomituristit). Tallinnan matkailussa kamalinta ovat hands down laivamatkat sinne ja takaisin. Perjantain meno oli ihan ok, nopea shuttle ja parissa tunnissa perillä. Matkalla tuntui olevan pääosin virolaisia työmatkalaisia tai suomalaisia perheitä matkalla viikonlopun viettoon Viroon, joten pahimmilta känniääliöiltä vältyttiin.
Tämän päivän kotimatka oli sitten toinen juttu. Sunnuntai-iltapäivän laiva oli täynnä humalaisia, kovaäänisiä ja kaikin puolin rasittavia suomalaisia. Katseltiin siinä aikamme, kun ihmiset kulkivat ohi, kunnes törmättiin äitiin, jolla oli mukanaan lapsi ja ei mikä tahansa lapsi vaan aivan selvästi FAS-lapsi (täältä lisätietoa, jos kuulit termin ensimmäistä kertaa). Äiti näytti myös siltä, että laivalla oli maistunut olut jos toinenkin eikä tainnut olla ihan selvin päin vieläkään (huom, mukana oli edelleen se kolmi-nelivuotias lapsi). Enhän minä ole kukaan toisia tuomitsemaan, mutta siinä itse istuessa ja äidin ja pojan toimintaa seuratessa en voinut välttyä miettimästä, että tuo nainen oli onnistunut tulemaan raskaaksi, oli pysynyt raskaana ja siitä huolimatta päättänyt käyttää alkoholia raskauden aikana sen verran paljon, että se johti hänen lapsensa vammautumiseen. Edelleen sama meno näytti jatkuvan. Ja sitten on meitä, jotka teemme kaiken by the book (ja vielä enemmänkin) ja jotka silti kerta toisensa jälkeen saamme kuulla, että sikiö jostain selittämättömästä syystä on kuollut kohtuun ja raskaus on keskeytynyt.
Tästä pääsen tämän päivän aiheeseen eli siihen, että miksi toisista tulee äitejä ja toisista ei. En halua sanoa, että tämän päivän nainen ei olisi saanut saada lasta. Mutta miksi se niin monesti tuntuu menevän niin, että naiset, jotka eivät edes osaa arvostaa raskauttaan, saavat lapsia helpolla (enhän toki osaa sanoa esimerkiksi kyseisen naisen taustasta mitään) ja ne, joilla olisi ihan oikeasti mahdollisuus tarjota lapsilleen ehjä, turvallinen lapsuus ja nuoruus ja elämä siitä eteenpäinkin eivät tule raskaaksi tai saavat toistuvia keskenmenoja tai elämä muuten tarjoaa aivan surkeat kortit tässä lapsiasiassa?
Tiedän, että tekstini on täysin subjektiivista, lapsettoman ja katkeran naisen tilitystä. Minulla ei ole oikeutta asettaa itseäni muiden yläpuolelle kuvittelemalla, että minä olisin maailman paras ja upein äiti ja kasvattaja, jos minulle vain annettaisiin mahdollisuus. Mutta sen verran voin sanoa, että sentään osaisin laittaa korkin kiinni ja tarjota sitä kautta lapselleni paremmat eväät elämään.
Sillä hetkellä laivalla istuessa tuli sellainen olo, että elämän epäreiluus on välillä räikeän ilmeistä, mutta omaan kohtaloon on jokaisen kai tyytyminen. Katkeraksi ei saa eikä kannata tulla, mutta taidan hetken taas välttää Tallinnan lauttoja.
Olimme tänä viikonloppuna Tallinnassa (ties kuinka mones kerta, mutta kaupunki on kiva, ruoka on hyvää ja vanhassa kaupungissa kävellessä tulee aina sellainen fiilis kuin olisi vähän kauempanakin ulkomailla - miinus joka paikassa vastaan kävelevät suomituristit). Tallinnan matkailussa kamalinta ovat hands down laivamatkat sinne ja takaisin. Perjantain meno oli ihan ok, nopea shuttle ja parissa tunnissa perillä. Matkalla tuntui olevan pääosin virolaisia työmatkalaisia tai suomalaisia perheitä matkalla viikonlopun viettoon Viroon, joten pahimmilta känniääliöiltä vältyttiin.
Tämän päivän kotimatka oli sitten toinen juttu. Sunnuntai-iltapäivän laiva oli täynnä humalaisia, kovaäänisiä ja kaikin puolin rasittavia suomalaisia. Katseltiin siinä aikamme, kun ihmiset kulkivat ohi, kunnes törmättiin äitiin, jolla oli mukanaan lapsi ja ei mikä tahansa lapsi vaan aivan selvästi FAS-lapsi (täältä lisätietoa, jos kuulit termin ensimmäistä kertaa). Äiti näytti myös siltä, että laivalla oli maistunut olut jos toinenkin eikä tainnut olla ihan selvin päin vieläkään (huom, mukana oli edelleen se kolmi-nelivuotias lapsi). Enhän minä ole kukaan toisia tuomitsemaan, mutta siinä itse istuessa ja äidin ja pojan toimintaa seuratessa en voinut välttyä miettimästä, että tuo nainen oli onnistunut tulemaan raskaaksi, oli pysynyt raskaana ja siitä huolimatta päättänyt käyttää alkoholia raskauden aikana sen verran paljon, että se johti hänen lapsensa vammautumiseen. Edelleen sama meno näytti jatkuvan. Ja sitten on meitä, jotka teemme kaiken by the book (ja vielä enemmänkin) ja jotka silti kerta toisensa jälkeen saamme kuulla, että sikiö jostain selittämättömästä syystä on kuollut kohtuun ja raskaus on keskeytynyt.
Tästä pääsen tämän päivän aiheeseen eli siihen, että miksi toisista tulee äitejä ja toisista ei. En halua sanoa, että tämän päivän nainen ei olisi saanut saada lasta. Mutta miksi se niin monesti tuntuu menevän niin, että naiset, jotka eivät edes osaa arvostaa raskauttaan, saavat lapsia helpolla (enhän toki osaa sanoa esimerkiksi kyseisen naisen taustasta mitään) ja ne, joilla olisi ihan oikeasti mahdollisuus tarjota lapsilleen ehjä, turvallinen lapsuus ja nuoruus ja elämä siitä eteenpäinkin eivät tule raskaaksi tai saavat toistuvia keskenmenoja tai elämä muuten tarjoaa aivan surkeat kortit tässä lapsiasiassa?
Tiedän, että tekstini on täysin subjektiivista, lapsettoman ja katkeran naisen tilitystä. Minulla ei ole oikeutta asettaa itseäni muiden yläpuolelle kuvittelemalla, että minä olisin maailman paras ja upein äiti ja kasvattaja, jos minulle vain annettaisiin mahdollisuus. Mutta sen verran voin sanoa, että sentään osaisin laittaa korkin kiinni ja tarjota sitä kautta lapselleni paremmat eväät elämään.
Sillä hetkellä laivalla istuessa tuli sellainen olo, että elämän epäreiluus on välillä räikeän ilmeistä, mutta omaan kohtaloon on jokaisen kai tyytyminen. Katkeraksi ei saa eikä kannata tulla, mutta taidan hetken taas välttää Tallinnan lauttoja.
No mutta onhan toi ihan kamalaa sellaisestakin perspektiivistä, jossa se ei osu omaan itseen niin kipeästi: on ihan kamalaa, että joku voi tehdä lapselle(en) noin. Oksettaa. Eikä se, että siitä tulee pahalle mielelle, minusta tarkoita, että pitää itseään maailman parhaana ja upeimpana. On ihan hygieniatekijä, että ei ainakaan satuta.
VastaaPoista