Siirry pääsisältöön

Simple thing

Elämä on joskus yksinkertaista ja sitten joskus niin hemmetin monimutkaista.

Kävin tänään neuvolapsykologilla. Puolitoista tuntia vuodatusta siitä, miten vaikeaa välillä on ja sitten taas helppoa. Aurinko paistaa, minä olen terve, minulla on ihana mies ja kaunis koti. Mutta ei vauvaa. Eikä kovin hyvin toimivia munasarjojakaan. 

Silloin sitä kaipaa yksinkertaisia asioita. Höyryävää kahvikuppia, tekstaria kaverilta, illalla odottavaa hyvää tv-sarjaa. Elämän pienet ilot on kaivettava vaikeina aikoina hyvinkin pienestä, mutta toisaalta niitä näkee myös enemmän joka puolella. Itkun jälkeen syvältä kumpuava nauru puhdistaa, parantaa ja vie eteenpäin. Sanoinkin psykologille, että keskenmenojen tahrima elämä on saanut silmäni myös tavallaan aukeamaan. Kun ollaan ihmisyyden ja äitiyden ydinkysymyksissä, joutuu pohtimaan omaa minuutta ja identiteettiä ihan uudella tavalla. Ehkä minusta tällä keskenmenotiellä tulee vielä se ihminen, joka minusta on tarkoitus tulla.

Tässäpä teille rakkaat lukijat pieni biisivinkki. Rakastuin Keanen versioon jo vuonna 2008 nauttiessani vastarakastuneen vimmalla Ranskan keväästä, mutta tänä keväänä olen löytänyt Lily Allenin tuoreemman version ja rakastunut kappaleeseen uudestaan. Vaikka Lily Allenin sekoiluista voidaan olla montaa mieltä, hänen tarinansa voi lohduttaa myös meitä keskenmeno(i)sta kärsineitä. Allen koki sekä alkuraskauden keskenmenon että kohtukuoleman ennen kuin sai kaksi kaunista tyttölasta. Elämässä on aina toivoa.

Oh simple thing where have you gone
I'm getting old and I need something to rely on 
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo nel...
22 kommenttia
Lue lisää

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta ...
14 kommenttia
Lue lisää

Ensimmäinen erävoitto

Pelätty, odotettu, vihattu, kaivattu ja kamalalla kammolla odotushuoneessa manattu ultra oli tänään. Kaikki oli hyvin. Ainakin vielä. Vaikka  kolmannessa raskaudessa ei päästy edes näin pitkälle, että olisi nähty elävä sikiö, kahdella aiemmalla kerralla varhaisultrassa syke on löytynyt. Siksi en uskalla vielä juhlia, mutta onhan tämä nyt kuitenkin ensimmäinen hyvä uutinen pitkään aikaan. Jännitys kasvoi huippuunsa eilisen ja tämän aamun aikana ja myöhässä ollutta lääkäriä odotellessa sanoin jo miehelle, että haluan paeta ja lähteä vain kotiin. Että ei minusta ole tähän. Manasin koko vauvaprojektin alimpaan helvettiin ja mietin, että kuka hullu lähtee tähän näin monta kertaa.  Tutkimushuoneessa tärisin ja lähes itkin pelkästään siksi, että tiesin, mitä tuleman pitää (keskenmenoista seuranneesta ultrakammosta en taida päästä koskaan eroon), mutta hyvin pian lääkäri vain totesi, että kyllä täällä syke näkyy. Purskahdin saman tien itkuun. Ettäkö näin suuri onni on meitä tä...
19 kommenttia
Lue lisää