Keskenään

Kävimme tänään jo kolmannen kerran ultrassa. Varasin ultran flunssan seurauksena - oma olo oli viime viikolla niin kamala, että halusin varmistua, että kaikki olisi edelleen hyvin. Ja tietysti lievittää omaa epäuskoani siitä, että olen oikeasti raskaana. Kaikki oli onneksi hyvin. <3 Jännitin ultraa ihan yhtä paljon kuin aiemmillakin kerroilla (tuleeko tähän koskaan muutosta??), vaikka olen ollut viimeiset kolme päivää taas todella pahoinvoiva ja viimeksi aamulla hampaiden pesusta ei meinannut yökkimisen takia tulla mitään. Silti, aiemmat menetykset ovat opettaneet sen, että mihinkään ei kannata luottaa, koska matto voidaan aina vetää jalkojen alta ja pimeään kaivoon voidaan heittää koska vaan. Ultraava lääkäri oli ihana nainen, joka loi minuun uskoa ja onneksi totesi välittömästi ultrauksen aloitettuaan, että täällä on kaikki hyvin. Sikiö oli kasvanut ja sieltä se vilkutteli vanhemmilleen. <3 Herätimme sen ilmeisesti unilta ja ultrauslaitteella tökkiminen sai sen liikkumaan n...

Tänään on rv 9+5. Toivottavasti. Alan vähitellen toipumaan elämäni kamalimmasta flunssasta (olin kolme päivää täysin poissa pelistä, mukaan lukien jouluaaton) ja raskausoireetkin ovat palanneet kooman alta. Kuvotusta ja aamuyökkäilyä on edelleen havaittavissa, rintoja ei kylläkään pakota enää alkuviikkoihin verrattuna lähes yhtään. Yritän olla kehittämättä siitä itselleni paniikkia. Tämä viikko on mennyt taas helpommin kuin edeltävä. Osittain varmasti siksi, että en taudissa jaksanut keskittyä panikointiin, mutta myös siksi, että hyvät ultrauutiset toivat yllättävän pitkälle kantavaa mielenrauhaa.  Silti edelleen pelottaa. Tai ehkä pelko on läsnä vähemmän ja epäusko enemmän: ettäkö ihan oikeasti tällä kertaa tässä olisi mahdollisuuksia onnistua? Koska tätä on lähes mahdotonta uskoa, varasin vielä tulevan viikon keskiviikolle 30.12. ultra-ajan yksityiselle. Tiedän, että on hölmöä mennä ultraan viikolla 10+1, kun rv 8+6 kaikki oli hyvin - vai onko sittenkään? Toisessa, ja pisimmä...

Jotta elämä ei pääsisi muuttumaan liian tylsäksi, sain kamalan flunssan. Loma alkoi, ultran jännitys laukesi ja eilen olin jo täydessä taudissa. Olisin varmasti vielä enemmän paniikissa, jos olo ei olisi kuin rekan alle jääneellä ja kaikki energia ei menisi hengittämiseen. Raskausoireita ei yskän ja vuotavan nenän alta tunnista ollenkaan (mihin aamun yökkäilytkin tuntuvat kadonneen??) ja tämä on omiaan lisäämään tunnetta siitä, että voiko kaikki olla hyvin? Miten tämä flunssa voi vaikuttaa kasvavaan sikiöön, etenkin tällaisessa tapauksessa, jossa keskenmenoriski huitelee taivaissa?  Raskaana ollessa flunssan hoito jää lepo-kuuma juoma-kurkkupastillien imeskely -asteelle, joten olo on todella kamala (Finrexin ja Nasolin, kuinka teitä kaipaankaan). Pelottaa aivan järjettömän paljon, että onnistun yskimisellä, jatkuvalla niistämisellä ja yleisellä huonolla ololla tappamaan kaiken vielä maanantaina kohdussa elossa olleen. Järjetöntä, tiedän. Mutta kuitenkin luonnollista, ottaen huo...

Tästä tulikin paras joulu ikinä. Tänään oli vuorossa ultra, jota taas niin kovasti etukäteen jännitin ja pelkäsin. Oireet ovat vaihdelleet lähes päivittäin: välillä voin todella huonosti ja välillä en osaisi oireiden perusteella arvata edes olevani raskaana. Heräsin viime yönä kolmen aikaan ja tuli hyvin vahvasti sellainen tunne, että tämä on meidän vauva.  Aamulla se tunne oli jännityksen tieltä kaikonnut ja paniikki valtasi mielen ennen ultraa. Onneksi kaikki oli enemmän kuin hyvin. Veli-Matti Ulander muisti syyskuisen käyntini ja otti meidät miehen kanssa rauhallisesti vastaan. Pidemmittä puheitta asetuin ultraamispöydälle ja sisätutkimuksen jälkeen oli ultran vuoro. Lähes välittömästi lääkäri sanoi, että voitte huokaista helpotuksesta, täällä on kaikki hyvin. Sydän löi vimmatusti (päästiin jopa kuulemaan se!) ja pikkuinen tyyppi heilutteli käsiään ja jalkojaan. <3 Kokoa jännitin ja itku pääsi siinä vaiheessa, kun kooksi varmistui 8+6. Tänäänhän edellisen ultran mukaan ...

Maanantain ultra lähestyy uhkaavaa vauhtia ja jännitys lisääntyy, mitä vähemmän päiviä ja öitä siihen on jäljellä.  Tämä viikko on mennyt yllättävän hyvin. Pelkäsin, että hyppisin täysin seinille jo tässä vaiheessa, mutta viime sunnuntaista saakka piinannut jatkuva kuvotus on auttanut pitämään ajatukset aisoissa. Aina eilisiltaan saakka. Oireet hävisivät taas kokonaan ja tänä aamuna kuvotus on ollut huomattavasti vähäisempää. Oivaa polttoainetta pelolle ja paniikille, luonnollisesti. Tänään on rv 8+0. Toivottavasti. Haluaisin nauttia näistä viikoista, tästä elämänvaiheesta, mutta samalla pelkään, että elämme tämän raskauden viimeisiä päiviä. En ole taaskaan valmis kuulemaan huonoja uutisia maanantaina, mutta pakkohan siihenkin vaihtoehtoon on valmistautua. En ole oksentanut piiiitkään aikaan (pelkästään yökkinyt päivittäin), rintoja ei särje enää yhtään samalla tavalla kuin vielä pari viikkoa sitten (painavilta ne toki tuntuvat) ja öisin ei ole tarvinnut nousta syömään ainakaan...

Kävin eilen ensimmäisellä neuvolakäynnillä - jo kolmatta kertaa. Kahdessa ensimmäisessä raskaudessa päästiin neuvolaan saakka, kolmannessa ei edes sinne.  En odottanut neuvolaa innolla. Edelliset kokemukset olivat huonoja: muistan, että neuvolatädit pitivät lapsen syntymistä automaationa ja se häiritsi minua suunnattomasti. He pitivät tavallisen älä-syö-sitä-ja-tätä-ja-muistathan-ettei-alkoholia-saa-juoda-raskaana puheen (KAKSI kertaa), vaikka itse muistan miettineeni, että vieläköhän olen edes raskaana ja voitaisiinko puhua järjettömästä keskenmenon pelosta. Ei puhuttu silloin ei ja kun muutama viikko myöhemmin peruin ajat, teki mieleni lähettää terveisiä hoitajille, että olisiko kannattanut suhtautua asiakkaan pelkoihin kaivatulla vakavuudella. Eilinen käynti oli täysin erilainen. En tiedä johtuiko se kunnan ja toimipisteen muutoksesta (muuttomme kuntarajan toiselle puolelle oli siis hyvä asia!) vai kokeneemmasta kätilö-terveydenhoitajasta, joka ihan ensimmäiseksi kysyi, että...

Huomaan tyynen mielen katoavan yhä useammin ja yhä pidemmäksi aikaa. Käsillä ovat nimittäin ne aiempien raskauksien tuomioviikot. Tänään kääntyi tiistain ultran mukaan raskausviikko 7+0 ja en voi olla ajattelematta sitä, että aiemmin tässä vaiheessa on eletty niitä viimeisiä hetkiä. Ensimmäinen keskenmeno todettiin vasta viikolla 12+, mutta sikiö oli kuollut ultran mukaan jo viikolla 7+ jotain. Toisessa keskenmenossa kaikki oli hyvin vielä viikolla 8+2, mutta kun vuoto viikolla 10 alkoi, lääkäri totesi sikiön kuolleen hyvin pian ultran jälkeen, viikolla 8+4. Ja kolmas raskaus oli päättynyt jo varhaisultrassa viikolla 6+4. Ehkä tämän historian valossa minun pitäisi olla superihminen, etten pelkäisi. Herään joka aamu siihen, että mietin ensimmäisenä, että vieläkö oireita on. Yökin hampaita pestessä kiitollisena, mutta samalla huomaan ajattelevani, että mitä sekään merkitsee. Vaikka rintoja pakottaa, voihan sikiö silti olla jo kuollut. Raskausoireetkaan eivät siis enää pelasta panii...