Haluaisin sanoa, että mieli on yhtä tyyni kuin aina ennenkin.
Mutta ei se taida sitä kuitenkaan olla. Lauantain raju pahoinvointi ja siitä koko viikonlopun ja eilisen kestänyt kuvotus sai aikaan turvallisuuden tunteen, johon oli ihana tuudittautua. Tällä kertaa kaikki menee hyvin, meille syntyy heinäkuussa vauva.
Siltä tuntuu edelleen suurimman osan ajasta. Sitten on sellaisia päiviä kuten tänään. Heräsin aamulla siihen, etten a) halunnut oksentaa tai b) tarvinnut heti jotain syötävää. Olin nukkunut hyvin ja olo oli hyvä. Mikä on ei-hyvä merkki viikolla 6+1. Kuvotus ei ole palannut, pystyn olemaan töissä täysin normaalisti toisin kuin eilen, kun koko aamupäivä meni pelkästään oksennusta nieleskellessä. Perjantain pelottava selkäkipu on myös palannut.
En jaksa enää murehtia. En jaksa pelätä koko aikaa. Tälle raskaudelle voi tapahtua ihan mitä vain enkä pysty vaikuttamaan siihen itse millään tavalla. Haluan luottaa, mutta vielä enemmän välillä haluaisin vain unohtaa. Voi kun voisikin nukuttaa itsensä seuraaviksi viikoiksi ja odottaa turvallisempia viikkoja, parempia aikoja, luottamusta siihen, että elämä voi myös antaa, ei aina vain ottaa.
Ehkä pelko hiipii mieleen myös siksi, että ultraan on tasan viikko. Haluaisin yhtä aikaa olla jo siellä ja toisaalta toivoisin, ettei tämä viikko koskaan loppuisi. En taida olla valmis kuulemaan huonoja uutisia ja silti niihin on varauduttava.
Luotan tähän raskauteen jo nyt aivan liikaa, toivon aivan liikaa. Pelko siitä, että alas tullaan ja lujaa on liian rankka ajatus päästää mieleen. Silti se on jo siellä.
Voi kun olisi jo meidän vuoro.
Mutta ei se taida sitä kuitenkaan olla. Lauantain raju pahoinvointi ja siitä koko viikonlopun ja eilisen kestänyt kuvotus sai aikaan turvallisuuden tunteen, johon oli ihana tuudittautua. Tällä kertaa kaikki menee hyvin, meille syntyy heinäkuussa vauva.
Siltä tuntuu edelleen suurimman osan ajasta. Sitten on sellaisia päiviä kuten tänään. Heräsin aamulla siihen, etten a) halunnut oksentaa tai b) tarvinnut heti jotain syötävää. Olin nukkunut hyvin ja olo oli hyvä. Mikä on ei-hyvä merkki viikolla 6+1. Kuvotus ei ole palannut, pystyn olemaan töissä täysin normaalisti toisin kuin eilen, kun koko aamupäivä meni pelkästään oksennusta nieleskellessä. Perjantain pelottava selkäkipu on myös palannut.
En jaksa enää murehtia. En jaksa pelätä koko aikaa. Tälle raskaudelle voi tapahtua ihan mitä vain enkä pysty vaikuttamaan siihen itse millään tavalla. Haluan luottaa, mutta vielä enemmän välillä haluaisin vain unohtaa. Voi kun voisikin nukuttaa itsensä seuraaviksi viikoiksi ja odottaa turvallisempia viikkoja, parempia aikoja, luottamusta siihen, että elämä voi myös antaa, ei aina vain ottaa.
Ehkä pelko hiipii mieleen myös siksi, että ultraan on tasan viikko. Haluaisin yhtä aikaa olla jo siellä ja toisaalta toivoisin, ettei tämä viikko koskaan loppuisi. En taida olla valmis kuulemaan huonoja uutisia ja silti niihin on varauduttava.
Luotan tähän raskauteen jo nyt aivan liikaa, toivon aivan liikaa. Pelko siitä, että alas tullaan ja lujaa on liian rankka ajatus päästää mieleen. Silti se on jo siellä.
Voi kun olisi jo meidän vuoro.
Hurjasti tsemppiä odottamiseen!
VastaaPoistaKiitos! Odottavan aika on todellakin pitkä...
VastaaPoista