Siirry pääsisältöön

Yksi vuosi

Tasan vuosi sitten itkin. Itkin, huusin tuskissani ja vuodin verta ja kyyneleitä.

Tänään teen töitä. Ihan normaalisti, samalla tavalla kuin joka päivä. Vuosi on kulunut ja se, jonka luulin olevan kuolemaksi, ei tappanutkaan minua. En tiedä tekikö vahvempaa, mutta aloitti minussa muutosprosessin, joka on kesken edelleen. Me olemme edelleen keskenämme, niin kuin olemme aina olleet.

Löysin kännykän tiedostoista 21.9.2014 kirjoittamani runon, kuusi päivää ensimmäisestä keskenmenosta. Sen nimi on Sininen. 

lennä, sinä ajatukseni sininen laulu
tee pesä pilvien viereen
piirrä ääriviivaa horisonttiin
jätä minut
mutta palaa aina uudelleen

sillä täällä minä olen
ei epätoivon jälkeen jää jäljelle mitään
rakkaus
ei sekään riittänyt
verenpunaisia öitä, kalmankalpeita aamuja

lennä, sinä ajatukseni sininen laulu
odota minua siellä jossain
tiedä
että minä olin sinun
tuskan jälkeen
sittenkin hento syke - elämä siellä jossain

Tuo päivä ei unohdu koskaan. Hyvästi sinä ajatukseni sininen laulu - rakas lapseni, joka et koskaan saanut elää. Ikävä ja rakkaus eivät kuole koskaan. 
Tunnisteet:

Kommentit

  1. AnLottanen15. syyskuuta 2015 klo 18.42

    Kaunis runo. Luin tekstisi taaksepäin. Kyynellyin.
    Toivotaan, että meillekin on toivoa.

    Liityn kanssatoivojiesi joukkoon.

    Lämmöllä,
    -AnLottanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alana15. syyskuuta 2015 klo 19.10

      Kiitos ihana AnLottanen. <3 Ja meidän tie on ollut vielä niin paljon lyhyempi kuin teidän. Rankkoja aikoja, jospa toivoa vielä olisi.

      Poista
  2. Keksi15. syyskuuta 2015 klo 22.13

    Olipa kaunis <3

    VastaaPoista
  3. Anonyymi16. syyskuuta 2015 klo 20.00

    Sinulla on lahja pukea hetket sanoiksi. Siten, että joku toinenkin voi tavoittaa tunteen. Tavoitin. Kosketti. Emme ole yksin.
    Niin kipeää, silti niin kaunista. Elämä on...
    Voimia kaikille meille! <3
    Riia, yhden kovasti kaivatun pienen aivan liian kesken menettänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alana16. syyskuuta 2015 klo 20.28

      Kiitos Riia ihanasta kommentista. Välillä kovinkin tuska voi jalostua joksikin muuksi, edes kauniiksi sanoiksi. Voimia sinunkin syksyyn! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo nel...
22 kommenttia
Lue lisää

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta ...
14 kommenttia
Lue lisää

Ensimmäinen erävoitto

Pelätty, odotettu, vihattu, kaivattu ja kamalalla kammolla odotushuoneessa manattu ultra oli tänään. Kaikki oli hyvin. Ainakin vielä. Vaikka  kolmannessa raskaudessa ei päästy edes näin pitkälle, että olisi nähty elävä sikiö, kahdella aiemmalla kerralla varhaisultrassa syke on löytynyt. Siksi en uskalla vielä juhlia, mutta onhan tämä nyt kuitenkin ensimmäinen hyvä uutinen pitkään aikaan. Jännitys kasvoi huippuunsa eilisen ja tämän aamun aikana ja myöhässä ollutta lääkäriä odotellessa sanoin jo miehelle, että haluan paeta ja lähteä vain kotiin. Että ei minusta ole tähän. Manasin koko vauvaprojektin alimpaan helvettiin ja mietin, että kuka hullu lähtee tähän näin monta kertaa.  Tutkimushuoneessa tärisin ja lähes itkin pelkästään siksi, että tiesin, mitä tuleman pitää (keskenmenoista seuranneesta ultrakammosta en taida päästä koskaan eroon), mutta hyvin pian lääkäri vain totesi, että kyllä täällä syke näkyy. Purskahdin saman tien itkuun. Ettäkö näin suuri onni on meitä tä...
19 kommenttia
Lue lisää