Uskallanko edes sanoa, että meillä yritetään taas?
Olo on kuitenkin erilainen kuin aiemmilla kerroilla. Alan tottua ajatukseen lapsettomuudesta, ajatukseen keskenmenoista. Meidän elämämme on mennyt tällä tavalla ja jaettujen korttien kanssa on opittava elämään. En voi puhua vielä täydestä mielenrauhasta, mutta jotakin sen suuntaista olen ollut havaitsevinani. Että välillä elämä tuntuu jopa hyvältä, teen kivoja asioita, rakastan miestä, mietin töissä kaikkea muuta paitsi lapsettomuutta ja nauran välillä vedet silmissä hassuille jutuille. Minä olen edelleen minä, lapseton nainen kyllä mutta myös se ihminen, joka olen ollut viimeiset kolmekymmentä vuotta.
Yrityskierto yksi on alkanut neljännen kerran ja suhtaudun tilanteeseen realistisesti. Mahdollisuudet ovat aika lailla fifty-fifty ja pilvilinnoja on turha maalailla - jos raskaus edes alkaa. Mutta samalla olen päästänyt irti pelosta. Toki näin on helppo sanoa, koska en ole vielä raskaana. Haluaisin kuitenkin pitää kiinni tästä tunteesta: on asioita, joihin en pysty vaikuttamaan. Keskenmenot eivät ole kuolemaksi, alkavan raskauden päättyminen sattuu ihan p*******sti, mutta olen selvinnyt siitä kolme kertaa aiemminkin, selviäisin siitä vielä neljännenkin kerran.
Ainoa, mikä tällä kertaa on eri tavalla on se, että aion noudattaa gluteenitonta ruokavaliota niin kauan, kunnes lääkäri toteaa ultrassa, että sikiön sydän ei enää syki. Haluan uskoa, että tällä voisi olla vaikutusta (on ihan yhtä mahdollista, että siitä ei ole mitään hyötyä). Ajattelin mennä mahdollisimman luomuna vielä mahdolliseen seuraavaan raskauteen. Kolmannella kerralla mukana olivat hormonit, hepariinipistokset ja jatkuvat klinikkavierailut ja lopputulos oli ihan yhtä huono. Entä jos annan luonnon hoitaa tai olla hoitamatta asiaa tällä kerralla?
Hyvin analyyttisestä ja tiedekeskeisestä ihmisestä on tullut jotain ihan muuta: joogaan, pysähdyn päivittäin keskittymään hengitykseen (meditaatiosta en nyt vielä kuitenkaan puhuisi), tarkkailen ruokavaliotani ja pyrin löytämään jokaisesta päivästä jotain onnellista. Ihania asioita tapahtuu kyllä, ne on vain löydettävä sieltä kaiken surun ja ahdistuksen alta. Ehkä tyynemmällä mielenlaadulla on positiivinen vaikutus raskauden alkuun ja jatkumiseen, ehkä ei.
Nyt on kuitenkin syytä elää tässä hetkessä eikä murehtia liikaa tulevaa. Eikä luovuttaa kannata koskaan.
Olo on kuitenkin erilainen kuin aiemmilla kerroilla. Alan tottua ajatukseen lapsettomuudesta, ajatukseen keskenmenoista. Meidän elämämme on mennyt tällä tavalla ja jaettujen korttien kanssa on opittava elämään. En voi puhua vielä täydestä mielenrauhasta, mutta jotakin sen suuntaista olen ollut havaitsevinani. Että välillä elämä tuntuu jopa hyvältä, teen kivoja asioita, rakastan miestä, mietin töissä kaikkea muuta paitsi lapsettomuutta ja nauran välillä vedet silmissä hassuille jutuille. Minä olen edelleen minä, lapseton nainen kyllä mutta myös se ihminen, joka olen ollut viimeiset kolmekymmentä vuotta.
Yrityskierto yksi on alkanut neljännen kerran ja suhtaudun tilanteeseen realistisesti. Mahdollisuudet ovat aika lailla fifty-fifty ja pilvilinnoja on turha maalailla - jos raskaus edes alkaa. Mutta samalla olen päästänyt irti pelosta. Toki näin on helppo sanoa, koska en ole vielä raskaana. Haluaisin kuitenkin pitää kiinni tästä tunteesta: on asioita, joihin en pysty vaikuttamaan. Keskenmenot eivät ole kuolemaksi, alkavan raskauden päättyminen sattuu ihan p*******sti, mutta olen selvinnyt siitä kolme kertaa aiemminkin, selviäisin siitä vielä neljännenkin kerran.
Ainoa, mikä tällä kertaa on eri tavalla on se, että aion noudattaa gluteenitonta ruokavaliota niin kauan, kunnes lääkäri toteaa ultrassa, että sikiön sydän ei enää syki. Haluan uskoa, että tällä voisi olla vaikutusta (on ihan yhtä mahdollista, että siitä ei ole mitään hyötyä). Ajattelin mennä mahdollisimman luomuna vielä mahdolliseen seuraavaan raskauteen. Kolmannella kerralla mukana olivat hormonit, hepariinipistokset ja jatkuvat klinikkavierailut ja lopputulos oli ihan yhtä huono. Entä jos annan luonnon hoitaa tai olla hoitamatta asiaa tällä kerralla?
Hyvin analyyttisestä ja tiedekeskeisestä ihmisestä on tullut jotain ihan muuta: joogaan, pysähdyn päivittäin keskittymään hengitykseen (meditaatiosta en nyt vielä kuitenkaan puhuisi), tarkkailen ruokavaliotani ja pyrin löytämään jokaisesta päivästä jotain onnellista. Ihania asioita tapahtuu kyllä, ne on vain löydettävä sieltä kaiken surun ja ahdistuksen alta. Ehkä tyynemmällä mielenlaadulla on positiivinen vaikutus raskauden alkuun ja jatkumiseen, ehkä ei.
Nyt on kuitenkin syytä elää tässä hetkessä eikä murehtia liikaa tulevaa. Eikä luovuttaa kannata koskaan.
Kommentit
Lähetä kommentti