Siirry pääsisältöön

Todelliset piinapäivät

Perjantaiaamuna tikkuun ilmestyi kaksi viivaa. Toinen vahva, toinen aivan hennonhento ja ohuenohut, lähes läpikuultava. Paniikkihan siinä iski.

Siis mitä, olenko taas raskaana? Mikään yllätys raskaus ei tietenkään olisi, koska hoidoissa ollaan, mutta nytkö jo, heti toisesta yrityskierrosta? Mahdollista raskautta enemmän paniikkia aiheutti viivan ohuus. Kertooko olematon viiva nyt siitä, että hedelmöittynyt munasolu yritti kiinnittyä, mutta ei kunnolla onnistunut? Olenko sittenkään raskaana?

Tein tänä aamuna uuden testin. Vahvempi viiva, itse asiassa aivan selkeä ja tänään on "vasta" dpo 14. Pakko kai se on uskoa, että olen taas - jo kolmatta kertaa vajaan vuoden sisällä raskaana. Meille useita keskenmenoja kokeneille tästä ne piinapäivät vasta alkavat. Oireita on jonkun verran, väistämättä tarkkailen itseäni hullun lailla ja uskon koko ajan, että verenvuoto alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Kaiken kukkuraksi olen lähdössä tänään, ihan kohta viikon työreissulle ja testin ollessa positiivinen minun on tarkoitus aloittaa Klexane-kuuri mahdollisia istukan veritulppia estämään. Eli, pakkaan mukaan paniikissa kaiken: yhden raskaustestin myöhempää testausta varten (en voi vieläkään uskoa, että olisin muka oikeasti raskaana, heikko positiivinen kummittelee), siteitä ja seuraavat hormonipillerit siltä varalta, että menkat alkavat kuitenkin päivän-pari myöhässä ja kyseessä oli kemiallinen raskaus ja tietysti myös Klexane-piikit, jotka vievät ison osan käsimatkatavaratilasta. Voi ahdistuksen ahdistus, miksi elämän pitää olla näin vaikeaa?

Palaan reilun viikon päästä takaisin, joko raskaana tai sitten en. Wish me luck. Ainoa ajatus, joka tällä hetkellä pyörii päässä on se, että olenko henkisesti ja fyysisesti valmis kolmanteen keskenmenoon ja kaikki vajaan vuoden sisällä?

PS. Siellä ruudun takana olevat oikean elämän kaverit. En ole vielä valmis puhumaan tästä aiheesta vielä enkä halua vastaanottaa onnitteluita. Ymmärrätte kyllä miksi. 

Kommentit

  1. En kestä. Jännitän sun puolesta enemmän kuin muistan itseni puolesta jänskänneeni. Parhautta toivon sinne.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo nel...

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta ...

Ensimmäinen erävoitto

Pelätty, odotettu, vihattu, kaivattu ja kamalalla kammolla odotushuoneessa manattu ultra oli tänään. Kaikki oli hyvin. Ainakin vielä. Vaikka  kolmannessa raskaudessa ei päästy edes näin pitkälle, että olisi nähty elävä sikiö, kahdella aiemmalla kerralla varhaisultrassa syke on löytynyt. Siksi en uskalla vielä juhlia, mutta onhan tämä nyt kuitenkin ensimmäinen hyvä uutinen pitkään aikaan. Jännitys kasvoi huippuunsa eilisen ja tämän aamun aikana ja myöhässä ollutta lääkäriä odotellessa sanoin jo miehelle, että haluan paeta ja lähteä vain kotiin. Että ei minusta ole tähän. Manasin koko vauvaprojektin alimpaan helvettiin ja mietin, että kuka hullu lähtee tähän näin monta kertaa.  Tutkimushuoneessa tärisin ja lähes itkin pelkästään siksi, että tiesin, mitä tuleman pitää (keskenmenoista seuranneesta ultrakammosta en taida päästä koskaan eroon), mutta hyvin pian lääkäri vain totesi, että kyllä täällä syke näkyy. Purskahdin saman tien itkuun. Ettäkö näin suuri onni on meitä tä...