Siirry pääsisältöön

Jomottaa

Heräsin yöllä kipuun. Kohtua vihloi ja jomotti, tuntui pahalta ja unen seasta tunsin, että onpa outoa, sitten nukahdin uudelleen.

Aamulla ei ollut ensin mitään. Nyt tuntuu siltä kuin menkat olisivat alkamassa hetkenä minä hyvänsä. Kohtua polttelee, munasarjat ovat kuin tulessa, alaselkää särkee. Mutta nyt on dpo6. Mitä ihmettä? Plussaan en enää usko, koska kipuilen jo tässä vaiheessa kiertoa (kp 19), mutta joudunko nyt sitten elämään menkkakipujen kanssa viikon ennen kuin menkat todella alkavat? Vai jääkö luteaalivaihe poikkeuksellisesti liian lyhyeksi ja nämä kivut enteilevät jo aiemmin alkavaa vuotoa?

Olen joutunut olemaan koko viikon poissa töistä todella sitkeän viruksen takia, joka on pitänyt yllä lämpöä, tukkoista oloa ja yskää. Kävin eilen kolmatta kertaa työterveydessä ja kaikkien mahdollisten tutkimusten jälkeen (tulehdusarvot, influenssa- ja streptokokkikokeet, poskionteloiden röntgen) minusta ei löytynyt mitään. Lääkäri mittasi kuumeen, mittari näytti 37,4 ja totesi, että mene kotiin, lepää vielä viikonloppu ja jospa se olisi sitten siinä. Olo ei ole vieläkään hyvä, mutta lämpö ei (vielä) tänään ole noussut 37 yläpuolelle. Minun peruslämpöni on matala, n. 36,3, joten reilun asteen nousu tuntuu jo ihan kunnon kuumeelta.

Plussaan en usko tässä kierrossa enää ollenkaan. Viikon makoilu taudissa ja tähän päälle nämä epämääräiset kivut, niin voin todeta, että tämä(kin) induktiokierto on varmasti tällä taputeltu. Pohdin jo, että pitäisikö pyytää lääkäriltä jotain lääkkeellistä tukea ensi (ja viimeisen?) Letrozol-kierron luteaalivaiheeseen vai nostanko jo tämän kortin kanssa kädet pystyyn ja totean, että inssin kautta IVF:ään tiemme käy viimeistään elokuussa.

Tällä hetkellä ärsyttää vähän kaikki. Juuri niin kuin ennen menkkoja. Mutta tänään on tosiaan vasta dpo6. Mitä minun kropassa oikein tapahtuu?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo neljättä ke

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta

Toinen kolmannes ja oireettomuuden kirouksesta

Tänään on rv 13+0. Ihan hetkeksi on pakko pysähtyä ja miettiä sitä. Suurin osa äitiysoppaista määrittelee juuri tämän viikon alkamisen merkitsevän myös toisen kolmanneksen alkua. Siis että minä - pelkkiä keskenmenoja saanut nainen - olen päässyt toiselle kolmannekselle. Sanattomaksi vetää.  Toki heti ajattelen niin, että todisteena tästähän minulla on vain viikontakainen ultrakäynti. Mistäpä sitä tietää, mitä siellä kehossa on ehtinyt tapahtua tässä viikon aikana. Kuten huomaatte, luotto oman kehon toimintaan niin kuin luonto on sen tarkoittanut on edelleen lähes olematonta. Tuurilla ne laivatkin seilaa. Nyt ollaan täysin neitseellisellä maaperällä: tänne saakka ei olla koskaan päästy enkä siis tiedä, mitä odottaa tai mikä on normaalia. Kehohan nimittäin päätti - varmaan sitten sen toisen kolmanneksen kunniaksi - että nyt on aika luopua raskausoireista. Lauantaina yökin aamulla aiempia viikkoja huomattavasti vähemmän ja jaksoin valvoa lauantai-iltana puoleenyöhön saakka, mikä oli